Tuolla menee dokkari anoreksiasta. Tuli vain mieleeni - itsekin kun tässä saikulla hengaan - niin miten sairaudet vaikuttavat pari- tai ystävyyssuhteisiin?
Osaatko suhtautua? Onko kokemusta?
Miten suhtaudut ihmiseen, jolla on joku parantumaton sairaus?
Osaatko suhtautua? Onko kokemusta?
Miten suhtaudut ihmiseen, jolla on joku parantumaton sairaus?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin kauan kun sairas itse ei narise maailman julmuudesta, eipä tuo vaikuta paljon mitenkään.
Sattuu olemaan kokemustakin, tuuppailen tuolia tahi jeesaan ovien sun muitten kanssa, kun menee muuten hankalaksi. Homma menee ihan rutiinilla, ei tule edes huomattua, kun kumpikaan ei tee asiasta showta.
Riippunee sairaudesta ja suhteen syvyydestä, miten se vaikuttaa? On varmaan helpompi suhtautua tilanteeseen, jos sairastunut ei ole läheinen ihminen. Vakava sairaus herättää pelkoa toisen menettämisestä ja tunteiden mylläkkä on melkoista. On kokemusta, mutta mielentason sairaudesta.
Eihän sen pitäisi vaikuttaa, mutta kyllä se voi vaikuttaa.
Joskus huomaan itsessäni säälin piirteitä, jos on oikein vakavasta asiasta kysymys. Niitä yritän kitkeä pois ja korvata sen tukemisella ja tsemppaamisella, jota se normaali tapa toimia minulla on.
Todella vaikeaan sairauteen en tiedä osaisinko suhtautua, siis sellaiseen, joka johtaisi lähiaikoina ennenaikaiseen kuolemaan. Jos rohkeus riittäisi, niin tämä potilas todennäköisesti opettaisi aika nopeasti miten se homma toimii.
Parantumaton sairaus, joka ei johda ennenaikaiseen kuolemaan voi olla hidaste mutta ei este elämiseen. Eli pitää ottaa huomioon, mutta ei antaa rajoittaa. Ainakaan liikaa.
Sitten vielä toisen henkilön tiedostamattomat tai hyväksymättömät sairaudet, vaikka anoreksia. En osaisi ainakaan aluksi olla mukana, kun ei ole kokemusta. Siinä tarvitsisin varmaan jo ammattilaisen tukea, koska potilas ei todellakaan osaa kertoa mikä vaivaa, kun ei omasta mielestä vaivaa mikään.
Anoreksia on aika rankka paikka ystävyyssuhteellekin, kun sellanen itseään 20kg ihminen päivittelee päivästä toiseen kun hän on niiiin läski. Ymmärrän toki, että kyseessä on vääristynyt minä-kuva, mutta ei sille silti mitään mahda jos sitä ei vaan jaksa kuunnella :/
Mielenterveysongelmat on kans sellanen juttu, että ymmärrystä löytyy mutta.. jossain menee raja, miten pitkään pystyy olemaan kaverina henkisesti sairaalle ihmiselle.
Vaikeat sairaudet tekee suhteeseen ainakin sen, ettei tule mieleen sellaselle ihmiselle mistään pikkujutuista valittaa, edes ohimennen mainita mitään mitätöntä mikä harmittaa, kun väistämättäkin sitä alitajuisesti muistaa koko ajan sen, että sillä sairaalla ihmisellä on paljon vakavampia ongelmia - vaikka eihän niitä ongelmia toisaalta voi tuolla tavoin suoranaisesti rinnastaa, niin kyllä se silti takaraivossa on muistissa, että valittaako katkenneesta kynnestä ihmiselle joka vetää kasapäin kipulääkkeitä eikä pääse aina edes liikkeellekään..
Sulla on tällä saitilla kirjoittamiesi juttujen perusteella sellaisia henkisiä ominaisuuksia, joiden rinnalla joku ketjussa mainittu sairaus on täysin merkityksetön. Ei tietysti sille, joka sairastaa, mutta ystävälle tai kumppanille.
Sairauksissa on sitä paitsi sekin hyvä puoli, että ne karsivat "turhat" ihmiset pois.
virhe :) tajusin et tuon edellisen viestin voi käsittää todella pahasti väärin. Eli tarkoitin, että sairaus karsii turhat ihmiset pois sairaan luota, siis ne jotka eivät oikeasti välitä ihmisestä. Kokenut tätä itsekin. Ne jäävät, ketkä välittävät :)
Näinhän se tuppaa olemaan, ihmisten raadollisuus paljastuu. Kyseessä voi olla sairaus, äkillinen sosiaalisen aseman muutos (kuten työttömyys) tai muu vastaava, joka ei sovi tiettyjen "ystävien" maailmankuvaan. Osalla syynä voi olla epävarmuus, mitä sanoa elämän kolhimalle, mutta osa (ne joutavimmat) katsovat olevansa jollain tapaa eri maata eikä epätäydellisten kanssa passaa olla yhteyksissä..
Kenenkään ei pitäisi olla oman tai toisen sairauden vanki. Paljon riippuu arvoista ja asenteista. Nykyään kaikenlaiset sairaudet saadaan hyvin hallintaan ja usein myös paranemaan. Elämässä on paljon muutakin kuin sairaudet. Mielikuvitusta, luovuutta peliin ja elämän pieniä sekä suurempiakin hyviä nautintoja ilolla nauttimaan. Iloa voi tuottaa myös pienet kivat asiat. Hyvät ja henkisesti kehittyneet, viisaat, empaattiset ystävät, ovat myös suuri ilo elämän varrella kaikille ihmisille. Kehittymättömät, empatiakyvyttömät öykkärit ovat vielä kypsymättömiä ja lapsellisia. Jotkut jopa koko ikänsä. Elämän koettelemukset kasvattavat viisasta ihmistä yleensä hyvään suuntaan. Jotkut tyhmemmät voivat tosin vähemmistäkin vastoinkäymisistä katkeroitua, yms. tavalla tunnevammautua. Mikä on heille huono elämänasenne.
Oman kokemukseni mukaan anoreksiaan liittyy salailua ja valehtelua, ja hyväksynnän hakemiseen kaikilta miehiltä.
Tuollainen käytös ei sovi ihmiselle, joka yrittää päästä minun kanssani suhteeseen.
Terminaalinen sairaus taas on aina iso kriisin paikka kaikille ihmissuhteille, joissa esiintyy välittämistä.
Joten tuhoisia ovat.
Jos ihminen kantaa sairautensa arvokkaasti, hänen lähellään on helpompi olla kuin jos sama ihminen sortuisi epätoivoisiin tekoihin kuten hillittömään ryyppäämiseen/narkkaamiseen/sekstaamiseen tms.
Riippuu kovasti ihmisestä, miten jaksaa suhtautua.