Vielä joitakin aikoja sitten viihdyin jokseenkin mukavasti perusnörttielämässäni johon olin jämähtänyt jo 10 vuotta sitten. Naisten lähestyminen oli aina ollut vaikeaa ja ennenpitkää en oikeastaan yrittänytkään, kunhan kävin haistelemassa satunnaisesti baarien ja yökerhojen ilmapiiriä yksin ja kaveriseurassa. Tuomitsin mahdollisuuteni naisseuran läytämiseen ennakkoon aika totaalisesti.
Sitten eräänä iltana, vattuuntuneessa mielentilassa, lähestyin satunnaista naista baarissa. Olin huvikseni lukenut artikkeleja naisen iskemisestä ja käytin niitä hyväkseni niin hyvin kuin osasin. Loppujen lopuksi oli aika helppoa puhua satunnaista roskaa siinä seurueessa. Sain naisen numeron ja ennenpitkää kysyin seuraksi erääseen tilaisuuteen. Järkytykseni oli suuri kun hän lähtikin seuraksi...
Parin treffit jälkeen tilanne kuivui kasaan mutta asialla oli kuitenkin seurauksensa. Ehdin kokea mitä on kiintyä ajatukseen naisesta. Ja nyt on koko ajan hirveä sinkku-angsti päällä kaikkine huolineen. Löytyykö seuraavaa treffiseuraa ikinä? Haluavatko ne oikeasti olla kanssani vai mitä ihmeen peliä? Kelpaako seurustelematon 30 mies kellekään? Yksinkö sitä elellä pitääpi? Ennen tämän naisen tapaamista oli mielenkiintoni asiaa kohden laantunut aika laimeaksi mutta nyt on joku hirveä hätä päällä.
Se, mikä tässä on hirveintä on se että jos vielä olisin vanhassa nörtti-euforiassani, kuten muutama ystäväni näyttää vieläkin olevan, niin olisin ehkä onnellisempi kuin nyt. Ja jos löytäisin pitemmän parisuhteen niin olisin taatusti onnellisempi. Tämä välitila on tosiaan ihan kauhea. Liekö kellekään muulle tapahtunut samoin kuin minulla? Painotan nimenomaan tällaista "myöhäistä sytytystä" mitä itselläni on ollut.
Sitten eräänä iltana, vattuuntuneessa mielentilassa, lähestyin satunnaista naista baarissa. Olin huvikseni lukenut artikkeleja naisen iskemisestä ja käytin niitä hyväkseni niin hyvin kuin osasin. Loppujen lopuksi oli aika helppoa puhua satunnaista roskaa siinä seurueessa. Sain naisen numeron ja ennenpitkää kysyin seuraksi erääseen tilaisuuteen. Järkytykseni oli suuri kun hän lähtikin seuraksi...
Parin treffit jälkeen tilanne kuivui kasaan mutta asialla oli kuitenkin seurauksensa. Ehdin kokea mitä on kiintyä ajatukseen naisesta. Ja nyt on koko ajan hirveä sinkku-angsti päällä kaikkine huolineen. Löytyykö seuraavaa treffiseuraa ikinä? Haluavatko ne oikeasti olla kanssani vai mitä ihmeen peliä? Kelpaako seurustelematon 30 mies kellekään? Yksinkö sitä elellä pitääpi? Ennen tämän naisen tapaamista oli mielenkiintoni asiaa kohden laantunut aika laimeaksi mutta nyt on joku hirveä hätä päällä.
Se, mikä tässä on hirveintä on se että jos vielä olisin vanhassa nörtti-euforiassani, kuten muutama ystäväni näyttää vieläkin olevan, niin olisin ehkä onnellisempi kuin nyt. Ja jos löytäisin pitemmän parisuhteen niin olisin taatusti onnellisempi. Tämä välitila on tosiaan ihan kauhea. Liekö kellekään muulle tapahtunut samoin kuin minulla? Painotan nimenomaan tällaista "myöhäistä sytytystä" mitä itselläni on ollut.
Vastaukset 13
Vanhimmat
palaa siihen nörttieuforiaan kun vielä voit ...
harrastus niin ei ole sen jälkeen enää horatsut ja lutkat ollenkaan mielessä
Pakkoko sille naiselle on koko menneisyys läväyttää kertaheitolla eteen, älä kerro turhaan mitään ellei asia tule muuten puheeksi. Tai jos seurustelemattomuus tuntuu taakalta niin valehtele että sulla on ollut joitakin virityksiä menneisyydestä, muttet näistä halua sen enempää puhua.
Mikä vimmattu vimma joillain miehillä on naisten suhteen? Naisia ne vain on. Itse koodaan mieluummin kuin stressaan siitä, että pitääkö joku tuntematon nainen minusta. Antakaa jo nyt vittu niiden naistenkin tehdä jotain, jassa aina lukea sitä kuinka äijät itkee naisten perään. Miehet taitaa olla niitä helppoja? Ei sitä millään biologialla selitetä, älkää yrittäkö.
Viestisi on kuin minun kirjoittamani. Alta kolmikymppisenä en katsellutkaan naisten perään. Aika kului harrastusten parissa muutenkin. Ja kun ei se baarittelukaan koskaan niin kiinnostanut.
Välillä sitä tuli treffailtua naisia ja netistäkin kokeilin löytää kumppania mutta tuloksetta. Siihen aikaan meikäläisellä oli päällä hillitön läheisyyden ja rakkauden kaipuu. Noh, naiset eivät minun tyyppisestäni miehestä kiinnostuneet, eivätkä minunkaan tunteeni syttyneet. Nettitreffeilläkin kyllästyin kirjoittelemaan kun ei vastauksia kuulunut niin se homma sai jäädä.
Nyt on halu parisuhteeseenkin jo kadonnut jonnekin. Yksin on kiva olla, saa touhuta mitä tykkää ja päättää täysin elämästään. Varsinkaan kun yksinäisyys ei ole koskaan ollut ongelma.
Mutta jos sen suhteen tosissaan haluaa niin eipä se kumppanin etsiminen taida vaatia muuta kuin yritteliäisyyttä. Huonommatkin miehet ovat kumppanin löytäneet joten kyllä se siitä jos vaan jaksaa yrittää. Tietysti ne parhaat on jo viety tähän ikään mennessä eli jos ei satu säkä käymään ja saamaan itseään paljon nuoremman naisen niin joutuu tyytymään useammalla kierroksella oleviin. Tai sitten pitää etsiä joku itsensä naispuolinen vastine (sellaisiakin tiedän muutaman) mutta kun nekin istuvat illat kotonaan niin mistäs niitä löytää :)
Olisihan se tietty hieno ajatus että sitten vanhana pappana lastenlapset juoksentelisivat jaloissa, ainakin jos vertaa siihen että kuolee sitten joskus yksinään, kaikkien unohtamana erakkona vanhuksena. Mutta ei se jälkikasvukaan nyky-yhteiskunnassa takaa että saisi auvoisen vanhuuden, sinne sitä dumpattaisiin vanhainkotiin kuitenkin, pois ihmisten silmistä :P
Niin ja tuosta että kelpaako seurustelematon mies kenellekään voisi vielä sanoa että se on naisten oma häpeä jos eivät kelpuuta. Ei seurustelun puute ketään pahenna. Huonompia ne taitaisivat olla jotka ovat monesti seurustelleet eivätkä ole saaneet pidettyä yhtään suhdetta kasassa. Siinä sitä pohtimista naisille enemmän että mikä tuon miehen suhteet aina tappaa (viina, väkivalta, pettäminen..) kuin siinä, että eikö tuo toinen ole kelvannut kenellekään? Kun ei ole ollut saatavillakaan niin eihän sitä voi arvostella ettei kelpaisi. Eivät kaikki ravaa epätoivoisesti yhtenään baareissa suhteen perässä. Läheisriippuvuudeksikin sitä voisi sanoa jos on pakko koko ajan olla kumppani. Se on merkki kypsymättömyydestä ja huonosta itsetunnosta ettei osaa elää yksin.
Kuulosti aika hassulta...
siis haloo. jätkä valittaa että löytyykö seuraa enää ikinä ? puhu paskaa tänään, eilen, tänään,huomenna, ja ylihuomenna samallalailla kuin puhuit paskaa sille pimatsulle silloin joku aika sitten. taidat olla täydellisen munaton mies jalfo. ei sinunkaltaisen pidä lisääntyä.
No, aivan kirjaimillisesti ei kannata alkuperäistä kirjoutustani ottaa siltä osin. Olen varma, että ajan myötä vielä jotain tapahtuu varsinkin kun ulkoisen olemuksen parantaminen on vielä kesken. Itsetuntoni kohonnee varmasti tästä. Mutta ajatuksia on kaikenlaisia kuitenkin.
Mutta munattomuutta on tottavie esiintynyt menneisyydessä, varsinkin kun on ollut sellainen olo että "ei minä voi onnistua". Siksi yhtäkkinen mielenkiinnon lisääntyminen aiheeseen onkin ollut aika kova muutos ajattelussa.
"Sitten eräänä iltana, vattuuntuneessa mielentilassa, lähestyin satunnaista naista baarissa. Olin huvikseni lukenut artikkeleja naisen iskemisestä ja käytin niitä hyväkseni niin hyvin kuin osasin. Loppujen lopuksi oli aika helppoa puhua satunnaista roskaa siinä seurueessa. Sain naisen numeron ja ennenpitkää kysyin seuraksi erääseen tilaisuuteen. Järkytykseni oli suuri kun hän lähtikin seuraksi..."
Minusta tämä todistaa erinomaisesti, että suhteellisen normaalit ihmiset saavat lievästä nörttiydestä huolimatta helpohkosti seuraa.
"Löytyykö seuraavaa treffiseuraa ikinä? Haluavatko ne oikeasti olla kanssani vai mitä ihmeen peliä? Kelpaako seurustelematon 30 mies kellekään? Yksinkö sitä elellä pitääpi?"
No mene taas juttelemaan naiselle baarissa ja pyydä numero. Kaikki eivät anna (monillahan voi olla mies kotona), mutta joltain saat. Niin helppoa se on.
Kyllä ne, jotka numeron antavat, haluavat nähdä sinut uudestaan. Parin tapaamisen perusteella tuskin kukaan naimisiin kanssasi tahtoo (tai mistäs sen tietää), mutta vain tapaamalla useamman kerran voi tietää, onko suhteella mahdollisuus kehittyä.
Älä kerro heti naiselle, ettei sinulla ole ollut aiempia seurustelukumppaneita. Tuskin, jos nainen on oikeasti tositarkoituksella liikenteessä ja ihastunut sinuun, asia haittaa, vaikka myöhemmin nainen saisikin tietää tästä puolestasi. Harvinaistahan tuo on, mutta tiedän parikin miestä, joilla on ollut ensimmäinen seurustelusuhde vasta kolmenkympin tienoolla.
seurustelematon oo. Sähän kävit useemmalla kuin yhdellä treffillä ja vielä saman mimmin kaa. Pyöristä nyt vähän ylöspäin.
Hauska mikäli kolmisen treffiä lasketaan seurusteluksi. Ei mitenkään intiimiä ollut edes vielä, mutta välimatkan vuoksi kesti pari kuukautta huomata ettei jatkaminen kannata. No, eipä sitä kai tässä valossa pidäkään mainostaa jos asiaa kysytään :)
se hirveä hätä ja hakeminen on omalla tavallaan hienoa aikaa, kaikki on mahdollista!
Tutustuminen ja seurustelukin on oikeasti jännittävää aikaa.
Rakastuminen tekee sekopäiseksi.
Vakiintunut rakkaus onkin sitten jo seesteisempää, mutta aina siihen sisältyy myös itsensä alttiiksi laittaminen ja mahdollisuus haavoittua. Ei täällä kukaan niin varmoilla elä, ihmiselämä on hauras jo sinällään - joka tulee kuolevaisuudestaan tietoiseksi nauttii myös niistä päivistä jolloin kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Vaikka itse ei muutu, toinen saattaa sen tehdä - toisaalta, kaikkihan me oikeasti muutumme koko ajan...
Olet nuori, terve ja puheet munattomuudestasi ovat hölynpölyä. Elämä on valintoja ja tie on auki taivasta myöten.
olla liikenteessä, kun kaikenmaailman säätäjät sählää nykyisensä kanssa, soittaa exälleen ja vinkuu tätä takaisin ja samalla katselee jo kolmannen perään. Itse en tuollaista halua, mutta kylmä totuus on, että tällaset ihmiset on paljon onnellisempia, huolettomasti vaan vaihtelevat "rakkauden" kohdettaan ja sitten joskus "rakastuvat" ja vieläpä "tulisesti" ja menevät naimisiin, hankkivat lapsia jne...