Olemmekohan me jotenkin omituinen ja outo pariskunta? Olemme olleet yhdessä jo 15 vuotta ja edelleen suhteemme toimii erittäin hyvin.
Meillä on lapsia kolme, joita kasvatamme yhdessä. Kotityöt olemme aina jakaneet yhdessä, itse ollessani kotiäitinä tein tietenkin enemmän kotitöitä kuin työssäkäyvä mieheni, taas molempien ollessa työssä kotityöt jaetaan aika tasan. Olemme enempi hiljaisia kuin suulaita ja enempi kotonaviihtyviä kuin sosiaalisia kylässä juoksijoita. Kuitenkin olemme aina puhuneet kaikki asiat, siis ihan KAIKKI. Mieleeni ei tule ainuttakaan asiaa josta emme voisi puhua (ja samoin vastasi mieheni kun häneltäkin kysyin asiaa). Meilläkin on ollut sekä ylä- että alamäkiä. Ylämäen tullen emme ole heti luovuttaneet, vaan olemme tehneet töitä että olemme sinne mäenharjalle päässeet josta taas voi kevyemmin alas lähteä. Tilaisuuksia eroon olisi varmasti ollut vaikka kuinka paljon jos olisimme heti luovuttaneet ja tehneet kuten niin surullisen moni näyttää tänä päivänä tekevän. Monien kriisien ja ylämäkien jälkeen voin sanoa, että nehän ne juuri on mitkä pitkästä suhteesta tekee hienon ja entistä lujemman, ne yhdessä käydyt kriisit ja vastoinkäymiset. Toivon että jatkossakin suhteemme säilyy yhtä hyvänä ja että edelleenkin saadaan niitä ylämäkiäkin käydä läpi, mutta sanoisin että kaiken A ja O on se puhuminen... eli PUHUKAA hyvät ihmiset ja pitäkää liittonne kasassa ja rakentakaa se yhdessä sellaiseksi kuin molemmat haluaa, sellaiseksi joissa molemmilla - ja etenkin lapsilla - on hyvä olla ja elää. Ja sen puhumisen lisäksi yksi tärkeä asia on itselleen rehellisenä oleminen, eli on aika ajoin hyvä tutkiskella ja mietiskellä omaa käyttäytymistään ja omaa luonnettaan, sitä omaa sisintään; millainen minä olen, millainen olen äitinä, millainen vaimona, millainen naisena, jne. Eiköhän se yksi elämän tarkoituksista ole omista virheistään oppiminen ja niissä kasvaminen / kehittyminen - toivottavasti positiivisempaan suuntaan! Aurinkoista syksyä ja lämpimiä yhdessäolon hetkiä kaikille lukijoille ja perheille.
Meillä on lapsia kolme, joita kasvatamme yhdessä. Kotityöt olemme aina jakaneet yhdessä, itse ollessani kotiäitinä tein tietenkin enemmän kotitöitä kuin työssäkäyvä mieheni, taas molempien ollessa työssä kotityöt jaetaan aika tasan. Olemme enempi hiljaisia kuin suulaita ja enempi kotonaviihtyviä kuin sosiaalisia kylässä juoksijoita. Kuitenkin olemme aina puhuneet kaikki asiat, siis ihan KAIKKI. Mieleeni ei tule ainuttakaan asiaa josta emme voisi puhua (ja samoin vastasi mieheni kun häneltäkin kysyin asiaa). Meilläkin on ollut sekä ylä- että alamäkiä. Ylämäen tullen emme ole heti luovuttaneet, vaan olemme tehneet töitä että olemme sinne mäenharjalle päässeet josta taas voi kevyemmin alas lähteä. Tilaisuuksia eroon olisi varmasti ollut vaikka kuinka paljon jos olisimme heti luovuttaneet ja tehneet kuten niin surullisen moni näyttää tänä päivänä tekevän. Monien kriisien ja ylämäkien jälkeen voin sanoa, että nehän ne juuri on mitkä pitkästä suhteesta tekee hienon ja entistä lujemman, ne yhdessä käydyt kriisit ja vastoinkäymiset. Toivon että jatkossakin suhteemme säilyy yhtä hyvänä ja että edelleenkin saadaan niitä ylämäkiäkin käydä läpi, mutta sanoisin että kaiken A ja O on se puhuminen... eli PUHUKAA hyvät ihmiset ja pitäkää liittonne kasassa ja rakentakaa se yhdessä sellaiseksi kuin molemmat haluaa, sellaiseksi joissa molemmilla - ja etenkin lapsilla - on hyvä olla ja elää. Ja sen puhumisen lisäksi yksi tärkeä asia on itselleen rehellisenä oleminen, eli on aika ajoin hyvä tutkiskella ja mietiskellä omaa käyttäytymistään ja omaa luonnettaan, sitä omaa sisintään; millainen minä olen, millainen olen äitinä, millainen vaimona, millainen naisena, jne. Eiköhän se yksi elämän tarkoituksista ole omista virheistään oppiminen ja niissä kasvaminen / kehittyminen - toivottavasti positiivisempaan suuntaan! Aurinkoista syksyä ja lämpimiä yhdessäolon hetkiä kaikille lukijoille ja perheille.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse en enää jaksa puhua, ei ole auttanut eikä auta. Toinen liian voimakas luonne parisuhteessa. Mieluummin pidän turpani nykyään kiinni ja kuuntelen narinan. Tosin mitalin kääntöpuoli on, että minusta on tullut lähes tunteeton puolisoani kohtaan.
Äläpä tule jeesustelemaan tänne tuollaista paskaa. Huomenna on päivä uusi ja voit vaikka kuulla että miehesi nai naapurin Leenaa. kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Petollinen hiljaisuus on pahasta!
sinulle on tapahtunut..?
Ai niin.. eihän maailmassa vain ole mitään hyvää..
Ei voi kuin sääliä sinua. Taitaa olla omassa elämässäsi paljon vialla ja korjattavaa kun tulet tuollaisia täysin asiattomia kommentteja kirjoittamaan.
että viestisi sai minut tosi hyvälle mielelle!!!! Kiitos siitä!!!
Toivon että et välitä näistä aikaisemmista viesteistä mitkä ovat selkeesti kateellisilta ja omiin suhteisiinsa katkeroituneita ihmisiä!
Olen itse nuori nainen ja vietimme juuri mieheni kanssa toista hääpäiväämme kesällä! Omat vaikeudet on ollut jo nuoressa avioliitossammekin, mutta päätimme jo ennen avioitumista että tämä on ainut liitto molemmille ja teemme kaikkemme että kaikista vaikeuksista aina puhuisimme ja raivaisimme yhteisen tien läpi!!! On ihanaa kuulla että teidän suhteenne on jo kauan kestänyt ja keskustelu on edelleen oleellinen osa! Se on se mihin meidänkin suhde keskittyy!!!
Kiitos vielä kerran!
Myös minun mielestä alkuperäinen kirjoitus oli kaunis ja itsellänikin samankaltaisia tunteita omasta pitkästä liitostamme (14v).
Jostain syystä kuitenkin kirjoituksesi kohta "..päätimme jo ennen avioitumista että tämä on ainut liitto molemmille" sai nauramaan ja ärsyyntymään yhtäaikaa.. Miksikö? No siksi, että KUINKA MONI MENEE NAIMISIIN SILLÄ AJATUKSELLA, ETTÄ TÄMÄ EI TULE OLEMAAN AINUT LIITTO MINULLA?
sitä mitä sanoin koska huomaan kyllä miksi se jäi ihmetyttämään...
olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä että kaikki menee naimisiin sillä mielellä että se on lopullista! Se mihin lauseellani pyrin oli se, että mielestäni nykyään ihmiset antavat liian helpolla periksi liitossaan! En missään tapauksessa yritä väittää etteikö kaikki ole ajatellut sen olevan lopullista! Uskon että kaikilla ja myös meillä tulee elämässä tilanteita että helpommalta vaihtoehdolta voisi vaikuttaa erota..... tämä on tilanne missä toivon ja olemme päättäneet taistella viimeseen asti!!!
Pahoittelen että ymmärsit minua väärin!!
Olemme hiukan teitä nuorempia ja olemme olleet yhdessä vasta 13v.
Meillä on myös erittäin onnellinen suhde. Välillä tuntuu, ettei sitä kuitenkaan saisi näyttää. Halailemme ja pusuttelemme ohimennen muidenkin aikana ja usein siitä vinoillaan. Emmekä siis todellakaan ole liimautuneina toisiimme!
Meillä ei nalkuteta, riitoja toki on joskus ollut. Jos joku tekemätön asia ärsyttää, niin se tekee, jota se riepoo. Yksinkertaista.
Kriisejä ei suhteessamme ole vielä ollut, kertaakaan ei ole ollut edes aihetta ajatella eroa. Meillä on samanlainen arvomaailma, joka sekin eliminoi konflikteja.
Kerran aiemmin eronneena en kuitenkaan epäilisi jatkaa elämää yksin jos kokisin, ettei suhteemme toimi. Väkisin en suhdetta pitäisi koskaan koossa. Enkä tarkoita, etteikö kriiseistä ensin yritettäisi päästä yli.
Keskustelu, se on todellakin suhteen A ja O.
Meilläkin on lapsia, jotka tietysti tuovat suhteeseen aina oman mausteensa. ;o) Ei ole ollut kriisejä koskaan perheen kasvaessakaan, vaikka toki on kumpaakin väsyttänytkin joskus. Silloin keskitytään oleelliseen ja imuri saa pölyttyä kaapissa!
Erona teihin me taas olemme sosiaalisia, vaikka viihdymmekin kotona. Välillä tuntuu kuitenkin, että kyläilyjä voisi harventaa. Joskus harvoin kun on sellainen viikonloppu, ettei "tarvitse" mennä minnekään eikä meille ole tulossa vieraita, niin katsomme esim. telkkaa koko perheen kanssa sipsipusseja rapistellen.
Ihanaa syksyä kaikille, jotka olette löytäneet se Herra Oikean, ja varsinkin teille, jotka ette ole!
että täällä edes jotkut hehkuttavat parisuhteellaan, ja on kyllä aihettakin! onnea!
se on tosi, ikävä kyllä monet luovuttavat heti ensimmäisestä riian poikasesta, mikä todellakin on erittäin surullista.
En tiiä mitä palautetta mä nyt saan , mutta vaikka minä ja mun mies ollaan oltu yhessä vain neljä vuotta joista naimisissa kolme. Niin meillä menee aivan mahtavasti! Kaksi lasta ollaan jo saatu ja nyt on siis tuplat tulossa..Minulla ja mun miehellä on sama periaate että asioista täytyy puhua muuten ei varmaan mistään selvitä!Luottamuus ja¨se että pystyy keskustelemaan on suhteessa kaikkein tärkeintä.