Onko muista tällainen aggressiivinen käyttäytyminen ihmisessä hälyyttävää?
En tarkoita niinkään ihmiseen liittyvää, vaan tavaroihin. Jos jokin tavara on hukassa, menee toiselta hermo totaalisesti. Kolistelee paikkoja kuin heikkopäinen vihapäissään (eikä tietenkään tuolla aenteella löydä ihan helposti mitään)! Tämä kuitenkin tuntuu hieman pelottavalta. Usein lisäksi syyttelee minua, vaikka on todellakin itse hukannut tavaransa. Lähes aina.
Toinen on se, että jos jokin oma tavarani on vähänkään tiellä, hän usein potkaisee tai huitaisee sen sivuun vimmalla korostetun aggressiivisesti. Käyttäytyen kuin uhmakas ylimielinen pikkulapsi. Tavarat saattavat jopa hajota, hänen etsiessä tai niitä huitaistaessa. Näin on käynyt joskus. Aina kuitenkin minun ei koskaan hajota omiaan.
En tarkoita niinkään ihmiseen liittyvää, vaan tavaroihin. Jos jokin tavara on hukassa, menee toiselta hermo totaalisesti. Kolistelee paikkoja kuin heikkopäinen vihapäissään (eikä tietenkään tuolla aenteella löydä ihan helposti mitään)! Tämä kuitenkin tuntuu hieman pelottavalta. Usein lisäksi syyttelee minua, vaikka on todellakin itse hukannut tavaransa. Lähes aina.
Toinen on se, että jos jokin oma tavarani on vähänkään tiellä, hän usein potkaisee tai huitaisee sen sivuun vimmalla korostetun aggressiivisesti. Käyttäytyen kuin uhmakas ylimielinen pikkulapsi. Tavarat saattavat jopa hajota, hänen etsiessä tai niitä huitaistaessa. Näin on käynyt joskus. Aina kuitenkin minun ei koskaan hajota omiaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Valitettavasti kumppanisi käytös implikoi tulevaa fyysistä väkivaltaa. Kohdallasi "kaava" on vasta alussa, mutta neuvoni tämä sinulle: ole tarkkana.
Mieti, hermostuuko ns. normaali ihminen tavaroiden kanssa kuvaamallasi tavalla etenkin, kun ne ne eivät ole hänen.
Valitettavasti, merkit ovat harvinaisen selevät.
Toimi itse rationaalisesti.
Ensin ne tavarat lenteli muka vahingossa. Sitten alkoivat lentää minua kohti.
Tuli tönimistä, raahaamista, tukistelua ja monenlaista henkistä väkivaltaa.
Siinä vaiheessa keräsin kimpsuni ja lapseni ja vaihdoin omaan osoitteeseen.
Samaa suosittelen aloittajalle. Jos pelottaa ja varsinkin, jos kuvioon tulee uusia kummia juttuja, pelasta itsesi ajoissa.
olen hieman eri mieltä muiden vastaajien kanssa, nimittäin isälläni on samanlainen tapa raivostua tavaroitaan etsiessään, mutta hän ei ole koskaan ollut väkivaltainen lapsia tai äitiä kohtaan. puhuisin enemmänkin hieman aggressiivisesta temperamentista, joka tietysti voi kehittyä todelliseksi väkivallaksi, mutta ei aina ja ehdottomasti.
minusta sinun kannattaisi puhua tästä asiasta miehesi kanssa, silloin kun on rauhallista. että sinua pelottaa hänen käytöksensä ja että hänellä ei ole oikeutta huitoa sinun tavaroitasi. Sinusta tuntuu se pahalta, etkä usko että miehesi haluaa aiheuttaa sinulle pelon tunteita tai pahaa oloa.
jos on normaali, mutta temperamenttinen mies, hän ymmärtää kyllä, vaikka voi aluksi ottaa nokkiinsa.muistat vain puhua rauhallisessa tilanteessa ja rakentavalla tavalla.
tietysti jos tilanne etenee henkiseen/fyysiseen väkivaltaan sinua kohtaan, älä jää odottamaan että asiat muuttuu. ei ne muutu.
Kiitos vastauksista. Edellisillä oli kyllä hieman rajut kommentit...
Tempperamenttia (aggressiivista) hänellä todella on, ja laittaisin itsekin sen piikkiin tuon. Räiskähtelevä luonne. Puhuttu on monestikin asiasta, mutta eihän se puhe tempperamenttiaan muuta.
On kyllä myöntänyt itsekin tulisen luonteensa.
Ja korvannut aiemmin rikkomansa tavaran, kun olen vaatinut.
En missään nimessä kuitenkaan hyväksy sellaista (mielestäni lapsellista käytöstä) ja saan suuni auki heti, jos vääryyttä tekemällä tehdään.
Täytyy nyt luottaa siihen, että linja ei muutu pahemmaksi, vaan kuuluisi siis pelkästään tuohon hänen tavaroiden etsimisrutiiniinsa.
Minua ei niinkään huolestuta tuo, että miehesi etsii tavaroitaan aggressiivisin ottein. Meillä ollaan molemmat melko temperamenttisia (minä ehkä enemmän), ja kyllä ärräpäät ja tyhjät mehupurkit ym. lentelee, kun aamukiireessä etsitään tavaroita.
Huolestuttavaa miehessäsi on kuitenkin se, että hän kohdistaa aggression nimenomaan sinun tavaroihisi ja syyllistää sinua hukkaamisistaan. Myönnän, että joskus itsekin saatan stressin alla tiuskaista tyyliin "nämäkin saisi jo heittää pois" jostain miehenkin tavaroista, mutta pääasiassa kiroan kyllä omaa addiuttani ja huolimattomuuttani ja puran turhautumisen räpättämällä itselleni.
Pystyykö miehesi muutoin myöntämään olleensa väärässä, ottamaan vastuuta omista teoistaan tai pyytämään spontaanisti anteeksi hermojen menettämistä tai muita ajattelemattomuuksia? Mikäli vastaus noihin on ei, olisin väkivaltaa enemmän huolissani siitä, että hän ikään kuin kutistaa sinun persoonasi pieneksi, painostaa sinua varomaan ja pyytelemään anteeksi, eikä itse käyttäydy aikuisen tavoin.
Niin koville kuin se joskus ottaakin, kypsässä parisuhteessa molempien on osattava joustaa ja nähdä oma osuutensa asioihin. Jos pienetkin asiat ovat aina "sinun vikasi", miten suhteenne käy, jos tulee jokin isompi ongelma vastaan? Joudutko silloin vaikean tilanteen lisäksi kestämään miehesi syyllistämistä, kiukuttelua ja vastuunpakoilua?
Puhuit ihan asiaa. Mies on kieltämättä melko aina mielestään "oikeassa" ja sitä ei voi muuttaa kukaan. Itsepäinen ja tulinen siis samassa paketissa. Selkeästi voimakastahtoisempi kuin minä.
Kuitenkin olen alkanut vähitellen pitämään enemmän omiakin puoliani ja se on hyvä. Näin luulisin hänen itsekin huomaavan ja oppivan.
Hän on esim. tosiaan huono pyytämään anteeksi. Nyt olenkin käskenyt häntä napakasti pyytämään anteeksi aina silloin kun siihen on aihetta. Se on toiminut jotenkin ja saan itselleni paremman olon, kuin jos vaan alistuisin tilanteeseen. Olisi tietenkin mukavampaa, että se tulisi useammin omasta aloitteesta. Taitaa kuitenkin olla tuossa mielessä aika tyypillinen mies...
Eli "minun läsnäolessa ei käyttäydytä noin", sillä muuten alat joustaa ja varoa ja kierre on valmis.
Eli jos minun seurassa olet et ikinä huuda tai mitä se nyt sitten on.
Kyllä ihminen oppii jos tarve on. Siskoni pysäytti auton moottoriteille, kun piti puhua jatketaanko samalla autolla vai ei.
OLE ROHKEA!! Ja pideä omasta totuutesta kiinni.
Kyllä näin. Enemmän pidän puoliani ja tuon totuuden meinasin jossain vaiheessa ehkä hieman kadottaakkin kiltteyttäni, mutta sen löysin onneksi takaisin. Uskallan jo pitää puoleni.
Alitajunta on fiksu kun se yleensä kertoo mikä on oikein.
Sanottakoon nyt vielä kuitenkin miehen puolustukseksi, että hän on muutoin hyvä ja ihana mies, osaa olla myös auttavainen ja todella huolehtivainen. Rakastamme molemmat toisiamme. Ja ajattelin elää hänen kanssaan mielellään koko loppuelämän, jos vain pysyy samana ihmisenä.
Äsken kun hän köpötteli tuonne olohuoneeseen, tuli melkein huono omatunto kun hänestä tällain olen kirjoitellut. Mutta tämä tästä... joskus on hyvä purkaa ajatuksiaan.
puuttuttuisit ongelmaan kielloilla ja varoittelulla seurauksiin niin kuin muut täällä ehdottaa, niin eikö olisi ihan kaikkein paras istua alas ja syventyä itse ongelmaan. Ihmisen agression syyt on yleensä omassa ahdistuksessa oli se mitä tahansa. Kannattaisi ehkä nyt ajoissa selvittää mistä tämä ahdistus johtaa juurensa, sillä voi olla että se vaan pahenee.
Voi olen kyllä istunut alas ja kysynyt suoraan, onko tuohon joku muu syy taustalla, ehkä jokin masennus tai ahdistus. Kuulemma ei hän vakuuttaa. Mies myös inhoaa kaikenlaista analysointia (mielestään tyypillistä naisten touhua). Mikään muu hänen käyttäytymisessä ei kyllä masennuksesta tai ahdistuksesta kerrokkaan. ..ja olen kaikin puolin aika tarkkanäköinen/vaistoinen.
Joten se on sitten kai vaan se tempperamentti tai laiskuus etsiä itse tavaransa.