Voiih, ollaan oltu niin kauan yhdessä. Nyt vain ei tulla toimeen.
Ollaan kuitenkin ystäviä ja lapsia kasvatetaan yhdessä ja mitään jatkuvia riitoja ei ole. Kumpikaan ei olla koskaan vieraissa käyty.
Nyt kuitenkin tuntuu että olemme kasvaneet erilleen ja tiedän että mies ei ole tyytyväinen ja en jaksa vaivautua sitä käsittelemään.
Joten mitenkohän tässä käy.
2 lasta, aviossa 12 vuotta.
En vain pidä siitä kun mieheni koskee minuun. En pidä siitä että hän määrää raha asioita. Muuten tullaan toimeen. Välitän hänestä paljon ja uskon että aina teen niin.
Ollaan kuitenkin ystäviä ja lapsia kasvatetaan yhdessä ja mitään jatkuvia riitoja ei ole. Kumpikaan ei olla koskaan vieraissa käyty.
Nyt kuitenkin tuntuu että olemme kasvaneet erilleen ja tiedän että mies ei ole tyytyväinen ja en jaksa vaivautua sitä käsittelemään.
Joten mitenkohän tässä käy.
2 lasta, aviossa 12 vuotta.
En vain pidä siitä kun mieheni koskee minuun. En pidä siitä että hän määrää raha asioita. Muuten tullaan toimeen. Välitän hänestä paljon ja uskon että aina teen niin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Koetin tuossa laskea kohtaa, jossa itse olin ollut 12 vuotta aviossa. Varmaan se on jonkinlainen kriisivaihe, mutta jokainen avioliiton vuosihan on kriisille altis. Tottumus on tasaista avioliittoa hiljaa mutta varmasti nävertävä syöpäläinen, joka kannattaa koettaa hävittää. Jos vain tympii ja kyllästyttää, mutta arkielämä muuten sujuu mallikkaasti, on toki aljon tehtävissä. Suunsa voi esimerkiksi avata.
Jaa´a kuule, onpa tuttua tekstiä - paitti että me olemme olleet aviossa liki 40 vuotta ja usein kysyn itseltäni että minkä helvetin takia...
mitään ei ole yhteistä, ei ollut liki 18 vuoteen.
ei minkäänlaista aviollista kanssakäymistä ( mies ei ole pystynyt) ei harrastuksia, ei yhteistä tekemistä, ei ystäviä ( hän on karkottanut kaikki ystäväni murjotuksellaan) - no lapset on, ja lapsenlapset - he ovat iki-ihania mutta.
riittääkö se elämän sisällöksi?
olen vielä alle kuudenkymmnen, mutta elän vain kerran ja olen miettinyt, että josko minä lähtisin suihkimaan.
tiedän, että mitään uutta ihanaa elämää ei ole tiedossa, mutta saisi edes olla rauhassa.
minäkään en jaksa sietää sitä että mies aina ohimennen klähmii - miksi se tekee niin, koska se ei ole 18 vuoteen johtanut mihinkään?
ärsyttää.
olen sitä vain miettinyt, että jos MINÄ en olisi pystynyt aviolliseen elämään 18 vuoteen - olisiko hän sitä sietänyt?
tuskin.
sinä olet minua paljon nuorempi, lähde menemään, et sinä voi elää miehen kanssa jos hänen kosketuksensakin ällöttää sinua.
joo. kyllä minullakin varmasti on tunteita miestäni kohtaan loppuelämäni - mutta ehkä ne eivät riitä avioliiton kasassa pitämiseen...
Olen itse ollut 32 vuotta mieheni kanssa ja läpikäynyt myös tuon haluttomuusjakson ja miehen potenssihäiriöt. Asioille voi tehdä jotain ,jos tarpeeksi haluaa. Lääkkeitä on tänäpäivänä olemassa ja ainakin meillä eletään nyt hyvinkin tyydyttävää seksielämää. Kannattaa kokeilla.
aiemmille kirjoittajille sellainen asia tiedoksi että:
tämä aviomies ei ole koko 18 v aikana EDES suostunut puhumaan impotenssistään.
ja sekin on totisinta totta että ON sellaisia miehiä jotka eivät puhu.
on aivan turha yrittää puhua / toinen ei vastaa.
yhtä hyvin voi puhua seinälle!
tuollaisesta suhteesta, niin minäkin tein ja olen onnellinen, oikeesti!
impotenssi on VAIKEA ASIA MIEHELLE. Päätös lääkäriin lähdöstä pitää tehdä itse ja on todella murheellista miksi ihmiset ei hae apua. Kun seksielämä on kunnossa, on elämä todella paljon antoisampaa.
munaa vielä, ei elämä voi olla kaivoon heitetty noin nuorena!
Miltä kuulostaa: uusi jännittävä miesystävä, kypsä monipuolinen seksi ja läheisyys, rakastuminen, hullaantuminen, uusi penis elämässä?
Jätä se luuseri, miten ihmeessä olet jo 18v tuota menoa sietänyt? Et ehkä tiedosta sitä, mutta tuo on vallavkäyttöä miehesi puolelta, olkoonkin syy elimellinen tms. Ootko koskaan uhannut lähteväsi? Ehkä hän sitten hakisi ongelmaan apua?
Mutta silti, mie kalppisin ulos jo tuollaisen kiusaamisen ja välinpitämättömyyden jälkeen.
Tsemppiä!
t. 29v 13 vuotta aviossa ja melkein vuoden seksittä elänyt nainen joka aikoo kälppästä ulos ihan just.
juu - uhattu on - ja hää on välinpitämtön ainakin esittää olevansa.
lapset kyllä sanovat, että isänsä on mustasukkainen minusta, tosin en ole sitä
itse mitenkään havainnut.
ja on se kummaa, ettei näiden vuosien aikana ole voitu edes puhua siitä että hää on linkkuveitsi.
arvaas ystävä hyvä, mitä tapahtui jotain 10-11 v
sitten kun kerran yritettiin ? no, eihän siitä mitään tullut - ei siinä mitään, jaksan ymmärtää että voi olla vaikeuksia ja senkin ettei seksi ole elämän pääasia mutta en jumalauta sitä että hää kehtasi syyttää minua ! että minä olen kuulemma " kasvanut umpeen" kun ei pikkuprinssinnakki mennyt oikeaan osoitteeseen.
sanoin että no juu, hämähäkinseitti sen varmaan on tehnyt.
olisin kaiketi lääketieteellinen ihme jos minusta tuli uudestaan neitsyt - hhhaa monen lapsen neitsytäiti..
sen jälkeen ei ole yritetty, ei puhuttu, oltu vaan ja mä olen kohta oikeasti saanut tarpeeksi en sitä mitä haluan, vaan mykkyyttä, ovien paiskomista, kaiken mollaamista, minun tekemisiäni haukutaan aina en osaa mitään, en ole mitään enkä helvetti opi mitään ja minun on kuulemma turha edes kuvitella, että joku mies olisi minusta kiinnostunut.
juu. sanoipa tuo kerran kiukuspäissään kun kysyin että monenko naisen hän luulee, että olisi tyytynyt siihen, mihin minä että:
vaikka mannerheimintien kulmille meet tavaraas tarjoamaan -ei ketään kiinnosta...että silleen.
varmaan...
yhessä kititistää ja vikistää,rakastetaa tai välitetään niiku papin eessä on luvattu.
minullakii on 39v liitto takana ja vuosii ei ole ollu muutakuin ollaan vaan kamuja...
Miehellä ei pelaa ja minulla taas tekis mieli joskus.
Mut sillokun minua ei huvittanu kun olin masentunu ja elämä rempallaan niin mies ois sillo halunnu.
MEILLÄ MENI ASIAT RISTII SILLON JA NYT EI KORJAANNU KUN MIES ON MIELUUMMIN ILMAN.
ET SELLASTA MEILLÄ....ONHAN MEITÄ MONEKS..
ylempänä vastaus...
kerranhan täällä ollaan, tsemppiä!
vielä monta kertaa jakaa lusikkasi!
kovin montaa kertaa enään, aviossa olin 30 vuotta ja nyt olen ollut yksin kolme vuotta... että näin...
Mitä ajattelet nyt - kun olet ollut jonkin aikaa yksin?
kysyn siksi, kun olen aikeissa itsekin lähteä hyvin, hyvin huónosta avioliitosta eli mies ei puhu ei pussaa ei pukahda on naimissa hesarin ja telkkarin kanssa, muuta ei elämäänsä tarvitse, koskaa ei käydä missään, ei tehdä mitään viikon kohokohta helvetti kun mennään naamat nyrpeinä prismaan ruokaostoksille ja nekin menee päin vituraa kun se haluaa vain ja ainostaan ostaa makkaraa makkaraa ja taas makkaraa ja minä inhoan makkaran hajuakin! eli en syö sitä paskaa.
ja sitten se vihoittelee, haukkuu fiiniksi kun rouvalle ei kelpaa rasvainen ällöttävä makkara...
tuttava-avioparia.. heillä on sellaista yhteenkuuluvuutta ja harmoniaa, jota it-
se ei pysty enää hankkimaan vaikka tapaisi
millaisen kumppanin - aika ei riitä. Nämä
puolisot on ekassa liitossaan, nuorena
menneet, on ollu lapset, talonrakennukset,
taloudellisesti tiukkaa jne. silti ovat
pysyneet yhdessä parisuhteenkin kriiseistä
huolimatta. Nyt on sitten palkkana sellaista
syvää kumppanuutta jota moni meistä haluaisi
itselleen.
Meillä puhutaan ja pussataan - halitaankin. Aviossa ja ensimmäisessä sellaisessa ollaan oltu ensi vuonna 25 vuotta. Seksi on jäänyt sairastelunkin vuoksi vähemmälle, mutta en tee siitä elämääni mitään pakkosaatavaa. Enkä laske montako kertaa sitä kuukaudessa, viikossa tai vuodessa harrastetaan. Enkä tee numeroa puolisoni potenssihäiriöistä, sillä tiedän kuuluvan ikään.
Ollaan onnellisia muista asioista kuin seksistä, kahdesta aikuisesta lapsesta, katosta pään päällä, työstä ja leivästä. Raha on tiukilla monesti, mutta rakkautta riittää. Kriisejä on ollut, mutta niistä ollaan selvitty puhumalla. Ammattiauttajiin en kertakaikkiaan usko. Vierasta ihmistä on vaikea neuvoa, aikuista varsinkaan, missään seksiasioissa, jos ei vika johdu terveydestä. Meitä vie eteenpäin toistemme kunnioitus, avoimuus ja rakkaus. Ja kiitollisuus tästä Luojalle!
Oletko miettinyt milloin etäisyys alkoi parisuhteessa ja oliko se vain fyysistä, muutoin menee hyvin?
Aina ei parisuhteen pituus ole välttämättä se ongelma, jotenkin tuntuu että se on nykyään "syy ja selitys" avio-ongelmiin. Tosiasia on ettei meistä kukaan pysy samanlaisena vuosikymmeniä, muututaan ihmisinä ja joskus muutos on hyvä ja joskus aiheuttaa ongelmia, hyväksyttävä muutos kuitenkin on.
Lisäksi se alkuhuuma ei koskaan tule takaisin, jos sitä kaipaa niin aina kyllä pitää vaihtaa vuoden parin välein paria,se on ainut keino säilyttää sellainen mielentila.
Itse olen ollut kohta 28 vuotta naimisissa saman miehen kanssa, ylä- ja alamäkiä kiitettävästi. Olemme molemmat parisuhteessa aivan eri ihmisiä kuin alussa ja onneksi olemme parempaan päin menneet.Viimeinen lapsi pian lähtee, joten nyt molempien odottama yhteinen aika alkaa taas. Eli saamme harrastaa seksiä jopa valoisana aikana kun ei ole miltei ympäri vuorokauden seinän takana liikkuvia nuoria ja hediän kavereitaan!
Eli seksi sujuu, ei onneksi impotenssia miehellä ja oikeastaan seksi on parempaa kuin nuorena!
Lisäksi matkustamme yhdessä ja yhteisiä harrastuksia on koirien kasvatus ja koulutus.
Ja olemme kopa yrittäjiä omissa kahdessa yrityksessä!
Eikä tee tiukkaakaan olla yhdessä ja osaamme kuitenkin olla erossakin, annamme toisillemme runsaasti hengitystilaa!Koputan puuta ja olen onnellinen!Tätä olen halunnut ja olen tehnyt töitä sen eteen, ilmaiseksi se ei ole tullut.
Mieti mitä sinä haluat elämältäsi, ja jos se on jotain muuta kuin mikä tosielämä tällä hetkellä on, mieti onko sinun mahdollista jotain tehdä(kuin pelkästään kärvistellä). Jos vastaus on kielteinen niin lähde etsimään elämääsi sisältöä muualta. Ei kukaan sinulle tuo onnea tarjottimella.Tuntematon tulevaisuus on hieman pelottavaa, mutta onko sen pelon kestäminen helpompaa kuin nykytilanne?
Itse erosimme mieheni kanssa avioliitosta 22 vuoden jälkeen. Yhteisessä ymmärryksessä. Oltiin kasvettu toisistamme erillemme. Tämä on ollut meille kummallekkin elämämme parasta aikaa. Lapset kasvatetaan yhdessä ja ollaan parhaimpia ystäviä. Itse nautin elämästäni enkä enään palais takaisin. En ole hankkinut uutta miestä ei ole tullut vaan vastaan ketä kiinnostais. Olemisen takia en rupee kenenkään kanssa olemaan.
Matkustelen paljon ympäri maailmaa mitä olen aina halunnut tehdä ja nyt teen sen. Lapsesta asti seurusteltiin oltiin pitkä aika naimisissa kaksi lasta(teini.ikäisiä jo) itse olen alle 40:nen ja täytyy sanoa et päivääkää en ole katunut.
Sinua inhottaa miehesi kosketus, tiedät miehesi olevan tyytymätön tilanteeseen, mutta et jaksa käsitellä asiaa. Kuka sitten? Kuka on sinun ja miehesi onnellisuudesta vastuussa? Ihan te itse eli jotain tarttis tehdä ja äkkiä ja tarmokkaasti!
Pois nyt sieltä nuutuneisuudesta ja aallon pohjalta ja hakemaan uutta sisältöa elämään. Lapsennekin nauttivat elämästään enemmän, jos vanhemmat tykkäävät toisistaan ja haluavat olla oikeesti yhdessä.