Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Mies petti minua pitkään ja epäilen että tekee sitä vieläkin. Olen yrittänyt sinnitellä vielä suhteessa, jotta perhe pysyisi pienten lasten ympärillä.
Epäluottamus (pelko ettei pettäminen ole ohi) ja petetyksi tuleminen on kuitenkin vienyt voimia ja nyt tuntuu, että kohta lysähdän vain kasaan enkä nouse enää.
Mikään ei tunnu miltään, en jaksa hoitaa kotia/työtäni/lapsiani/itseäni kunnolla, keskittymiskyky lähes nolla, muisti on pahasti kuralla, hävitän tavaroitani (viimeksi hukkasin työpaikan ainoan vara-avaimen), en jaksa liikkua, syön kun muistan, purskahdan itkuun yllättäen keskellä katua, kolareita on meinannut tulla liian usein, kuolema tuntuu joskus paremmalta vaihtoehdolta, välinpitämättömyys on voittanut vihan...jne
Mikä neuvoksi??? Ukko kai pihalle!!!!
Epäluottamus (pelko ettei pettäminen ole ohi) ja petetyksi tuleminen on kuitenkin vienyt voimia ja nyt tuntuu, että kohta lysähdän vain kasaan enkä nouse enää.
Mikään ei tunnu miltään, en jaksa hoitaa kotia/työtäni/lapsiani/itseäni kunnolla, keskittymiskyky lähes nolla, muisti on pahasti kuralla, hävitän tavaroitani (viimeksi hukkasin työpaikan ainoan vara-avaimen), en jaksa liikkua, syön kun muistan, purskahdan itkuun yllättäen keskellä katua, kolareita on meinannut tulla liian usein, kuolema tuntuu joskus paremmalta vaihtoehdolta, välinpitämättömyys on voittanut vihan...jne
Mikä neuvoksi??? Ukko kai pihalle!!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Täällä menee samallalailla. Helvetti meillä ollut jo alkukesästä. Tiesin, että jotain oli meneillään. Ukko ei kertonut. Mutta sitten sain parin kuukauden sinnikkään yrittämisen kautta faktoja selville niin ettei ukonkaan auttanut kuin tunnustaa. Ja kaikki nuo tuntemukset joista kerroit, tuntuu niin tutulta. On kuin vetäis kivirekee perässään koko ajan. Olen yrittänyt saada itseäni liikkeelle: kuntosalille tai uimaan. Mutta ei. Vielä en kai sitten ole valmis. Mutta kun ei jaksais enään. Haluaisin olla sen vanha minä; iloinen, luottavainen. Miten pettäjä voi pilata toisen elämän.... viedä siitä kaiken ilon ja onnen. Olen kyllä tässä alkanut tajuamaan, että on kyse MUN elämästä. Mä en ole tehnyt väärin. Meillä ei ole ollut mitään suurempia ongelmia. Ongelma on mun miehellä. Mikä lie itsetunto-ongelma. En tiedä. Tuntuu vaan, että elämä riepoo vähän liikaa, minua, joka en ole edes pahaa tehnyt. Ollut vain luottavainen, toisen vapautta kunnioittava puoliso.
Olet jo oikealla tiellä. Ei pettämisessä aina ole kysymys ongelmista, joskus tilaisuus vain tekee varkaan. Olet jo päässyt jaloillesi, hanki edelleen omaa elämää.
Mieheni petti myöskin ja siitä on jo jonkin aikaa, joten luulisi minun jo päässeen "jaloilleni" siitä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Melkein joka päivä ajattelen, että ero olisi ollut sittenkin parempi vaihtoehto. Ainoa syy minulla vielä olla yhdessä on myöskin lapset, koska tämä epäluottamus ei meilläkään ole vieläkään väistynyt ja se syö minua päivittäin.
Sinulle haluaisin sanoa, että mikäli sinulla on mahdollista erota ja muuttaa vaikka lähistölle, niin tee se. Ei ole helppoa jatkaa saman katon alla, varsinkin kun vielä välittää toisesta ja jatkuvasti epäilee (jos syitä löytyy).
Muista kuitenkin, että mitä teetkin, niin pidä huolta itsestäsi, koska lapset tarvitsevat molemmat vanhemmat. Etsi itsellesi uusia harrastuksia ym, jotta jaksat paremmin keskittyä lapsiisi, etkä jatkuvasti takerru mieheesi. Eli pyri järjestämään myös itsellesi uusi elämä, jossa on sisältöä. Tuskin sitä mieheltäsi saat.
Kyllä on elämä ollut kuralla ja täytyy sanoa, että luottamus ei koskaan tule takaisin.30 vuotta ja elämä vereslihalla.
Minulla ollut täysin sama tilanne. Lapsia ei onneksi ollut, mutta itsetunto niin maassa, ettei uskaltanut tai yksinkertaisesti jaksanut lähteä huonosta suhteesta. Onneksi sain vielä sen verra koottua itseäni, että tajusin lopulta jättää pettäjämieheni. Eron jälkeen elämä on ollut pelkkää ylämäkeä. Jos miehesi ei osota mitään muutosta käyttäytymiseen, niin eroa! Lapsesi ovat varmasti onnellisempia kun sinäkin olet onnellinen. Hanki oma asunto ja sovi tarkat lastenhoitovuorot miehesi kanssa. Ja kun lapset ovat poissa, niin ota kunnolla aikaa itsellesi. Älä tee mitään, mikä tuntuu epämiellyttävältä, vaan ainoastaan hemmottele itseäsi. Älä pakota itseäsi esim kuntosalille, ennen kuin se tuntuu hyvältä. Tutustu uusiin ihmisiin, se piristää! Tämä auttoi minulla. Toivottavasti saat asiat järjestykseen ja elämästäsi tulee jälleen elämisen arvoista. Muista, että vain sinä ja lapsesi ovat tärkeitä! (pahoittelen kapulakieltä, tuli kiire kirjoittaa...)
Turha tuommoisten äijien takia on elämäänsä ja aikaansa tuhlata,ei varmaan oo helppoo hajottaa perhettä,mutta eihän tuommoisessa tilanteessa muuta vaihtoehtoo oo kuin ukko kartanolle.huomaat tai huomaatte varmaan kun aikaa kuluu ja kaikkein pahin olo menee ohi,jotta olette tehneet elämänne parhaimpia ratkasuja.kaikkein tärkeintä on kuiteski että saat ittes kasaan ja sitä myöten lapsetki voi paremmin,kyllä se itseluottamus sieltä palaa,alat liikkumaan,olo paranee sitä myöten ja ajatukset ei oo koko ajan tuossa paskassa,rohkeutta tehkää ratkasuja älkääkä nyhjätkö!
Minä elin aivan liian pitkään sitä näennäiselämää. Jaksoin hoitaa kyllä työni, jopa esimerkillisesti, mutta kun askeleet olivat kotia kohti, uupumus voitti. Mitään en jaksanut tehdä kuin pakolla. Elin kuin sumussa. itsetunto nollilla, ulospäin kuitenkin suhteellisen normaalin näköisenä, luulisin. Mies oli sairaan riippuvainen vieraasta seksistä ja minä häntä rakastanut nuoruudestani asti. Nyt alkavat voimat palautua pala palalta, ilman ulkopuolista apua. Tajusin itse vain missä mennään.
Nyt tämä mies josta olin niin mustasukkainen ja riippuvainen, näyttää lähes säälittävältä, oikeastaan surkimukselta valheineen. Kyllä elämä kantaa, kun puututte asiaan ajoissa. Minulla meni lian pitkään.
Katsoessani vanhoja valokuvia, nään surkean tilani esim. ryhdissä ja kasvojen ilmeissä, vaikka kuinka olen yrittänyt hymyillä.
Viestisi kuulosti kuin olisin kirjoittanut sen. Kohta kulunut puoli vuotta siitä kuin sain tietää että mieheni on pettänyt minua. Siitä alkoi elämäni alamäki. Mies tunnusti ja on hyvinkin katuvainen, ja ehdottomasti sitä mieltä et oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun hän teki niin... mutta eihän sitä voi koskaan tietää!! olen yrittänyt päästä asian kanssa eteenpäin mutta vaikeaa se on. Kuitenkin haluan yrittää vielä yhdessä. Lapsia on kaksi. Mutta luottamuspula vaivaa yhä. Lisäksi mietin paljon että onko hän tehnyt sitä aikaisemmin jne. mutta sitä saan tuskin koskaan tietää. olen yrittänyt kartoittaa asiaa tutuilta mutta eivät tiedä/tunnusta. Jotenkin vain helpottaisi itseä kun tietäisi että onko ollut systemaattista vai vain se yksi kerta. Mutta jotenkin olen yrittänyt suhtautua asiaan siten että koskaan en voi sitä unohtaa mutta yritän oppia elämään sen asian kanssa. Arki meillä kuitenkin sujuu hyvin ja ymmärtääkseni ei isompia ongelmiakaan ole ollut. Pettäminen tulikin yllätyksenä juuri tämän vuoksi ja varsinkin kun miehenikin ei puheidensa mukaan ymmärrä pettämistä, mutta tekipä itsekkin niin!! Jotenkin sekin helpottaisi kun tietäisi syyn teolle, mutta hän ei kuulemma tiedä itsekkään...
Tsemppiä ja voimia kaikille!
Ota ensin selvää onko mies vieläkin petturi ja keskustele sen jälkeen asiasta. Älä turhaan käytä voimiasi kuvitelmiin vaan ota selvää. Näillä palstoilla on paljon hyviä esimerkkejä miten kiinni jäädään. Vasta kun sinulla on selviä merkkejä pettämisestä, toimi. Niin kauan kun vain kuvittelet, vievät mielikuvasi sinusta kaiken energian, niin kuin nyt on käynyt. Ryhdistäydy ja jos kuvitelmasi ovat turhia, ole siitä tyytyväinen. Hanki itsellesi itsetuntoasi kohottavia asioita. Voimia sinulle selvittääksesi onko miehesi vielä petturi!!!