Marttyyriäiti

Sun äitis kuitenkin purkaa oloaan niin että voit riidellä hänen kanssaan. Meillä martyrismi on hiljaista panettelua. Ei sanota suoraan mitään. annetaan vain olettaa että jotain vikaa on.

Aina piti olla kulissit kunnossa tyyliin mitä muutkin siitä ajattelisivat. Pinta kunnossa, mutta sisällä kiehuu. Meidän perhe oli hyväkäytöksinen ja ulospäin kaunis. Sisältä täysin rakkaudeton.

äiti uurastaa niin kovin joulujakin varten ja kun kysyy voisinko olla avuksi, ei apua kaivata. ja sitten voivotellaan kuinka hän vain joutuu tekemään aina kaiken yksin. Ja salassa juopotellaan niin että purkaa omaa ahdistustaan. Arvaa onko ollut kiva katsella omaa äitiään kännissä kuusen alla itkemässä, kun ei lapsena tiennyt mikä vika on.

Minua kiristetään riidan tullessa sillä että en saa mitään perintöjä. Tiedän että on lakiosa, mutta kuitenkin tosi paskamaista käytöstä. Olen päättänyt että sitten elelen ilman perintöjä, ihan sama mulle. Onnellisempi olen vapaana. Äiti ihannoi veljeäni, minua hän kohtelee kuin pikkukotiapulaista. Hän on haukkunut poikaystävieni edessä vartaloani joka oli milloin päärynä ja milloin pienitissinen. Kuitenkin jokainen mies on ollut tyytyväinen naiselliseen vartalooni, joka on itse asiassa oikein kaunis. En jaksa enää äidin kiristävää otetta, ihan sama minulle. Nyt saa se riittää.

lopullisesti kirjoitti:

Sun äitis kuitenkin purkaa oloaan niin että voit riidellä hänen kanssaan. Meillä martyrismi on hiljaista panettelua. Ei sanota suoraan mitään. annetaan vain olettaa että jotain vikaa on.

Aina piti olla kulissit kunnossa tyyliin mitä muutkin siitä ajattelisivat. Pinta kunnossa, mutta sisällä kiehuu. Meidän perhe oli hyväkäytöksinen ja ulospäin kaunis. Sisältä täysin rakkaudeton.

äiti uurastaa niin kovin joulujakin varten ja kun kysyy voisinko olla avuksi, ei apua kaivata. ja sitten voivotellaan kuinka hän vain joutuu tekemään aina kaiken yksin. Ja salassa juopotellaan niin että purkaa omaa ahdistustaan. Arvaa onko ollut kiva katsella omaa äitiään kännissä kuusen alla itkemässä, kun ei lapsena tiennyt mikä vika on.

Minua kiristetään riidan tullessa sillä että en saa mitään perintöjä. Tiedän että on lakiosa, mutta kuitenkin tosi paskamaista käytöstä. Olen päättänyt että sitten elelen ilman perintöjä, ihan sama mulle. Onnellisempi olen vapaana. Äiti ihannoi veljeäni, minua hän kohtelee kuin pikkukotiapulaista. Hän on haukkunut poikaystävieni edessä vartaloani joka oli milloin päärynä ja milloin pienitissinen. Kuitenkin jokainen mies on ollut tyytyväinen naiselliseen vartalooni, joka on itse asiassa oikein kaunis. En jaksa enää äidin kiristävää otetta, ihan sama minulle. Nyt saa se riittää.

Lue lisää

sinä et ole koskaan esittänyt pyyntöä äidillesi olemassaolostasi. Sinä et siis pyytänyt syntyä. Jotkut vanhemmat katsovat jostain syystä että lapset ovat heille kiitollisuudenvelassa mutta tämähän on täyttä soopaa. Vanhempien huolenpito maksetaan aikanaan aikuisena omille lapsille, ei vanhemmille.

lopullisesti kirjoitti:

Sun äitis kuitenkin purkaa oloaan niin että voit riidellä hänen kanssaan. Meillä martyrismi on hiljaista panettelua. Ei sanota suoraan mitään. annetaan vain olettaa että jotain vikaa on.

Aina piti olla kulissit kunnossa tyyliin mitä muutkin siitä ajattelisivat. Pinta kunnossa, mutta sisällä kiehuu. Meidän perhe oli hyväkäytöksinen ja ulospäin kaunis. Sisältä täysin rakkaudeton.

äiti uurastaa niin kovin joulujakin varten ja kun kysyy voisinko olla avuksi, ei apua kaivata. ja sitten voivotellaan kuinka hän vain joutuu tekemään aina kaiken yksin. Ja salassa juopotellaan niin että purkaa omaa ahdistustaan. Arvaa onko ollut kiva katsella omaa äitiään kännissä kuusen alla itkemässä, kun ei lapsena tiennyt mikä vika on.

Minua kiristetään riidan tullessa sillä että en saa mitään perintöjä. Tiedän että on lakiosa, mutta kuitenkin tosi paskamaista käytöstä. Olen päättänyt että sitten elelen ilman perintöjä, ihan sama mulle. Onnellisempi olen vapaana. Äiti ihannoi veljeäni, minua hän kohtelee kuin pikkukotiapulaista. Hän on haukkunut poikaystävieni edessä vartaloani joka oli milloin päärynä ja milloin pienitissinen. Kuitenkin jokainen mies on ollut tyytyväinen naiselliseen vartalooni, joka on itse asiassa oikein kaunis. En jaksa enää äidin kiristävää otetta, ihan sama minulle. Nyt saa se riittää.

Lue lisää

Tuttua touhua. Ite oon kerenny seuraamaan äidin ryyppäämistä jostain kymmenvuotiaasta asti. Äitini omasta mielestään on täydellinen, aina oikeassa jne. Suosii pikkuveljeä ja pikkusiskoani kaikessa mahdollisessa. Sillon kun se puhuu mulle niin aina jotain valitusta tai sitten pitäisi olla kantamassa jotain rompetta paikasta toiseen.

Noh, enään 10kk niin pääsen pois kotoa. Kyllä sen kestää.

lopullisesti kirjoitti:

Sun äitis kuitenkin purkaa oloaan niin että voit riidellä hänen kanssaan. Meillä martyrismi on hiljaista panettelua. Ei sanota suoraan mitään. annetaan vain olettaa että jotain vikaa on.

Aina piti olla kulissit kunnossa tyyliin mitä muutkin siitä ajattelisivat. Pinta kunnossa, mutta sisällä kiehuu. Meidän perhe oli hyväkäytöksinen ja ulospäin kaunis. Sisältä täysin rakkaudeton.

äiti uurastaa niin kovin joulujakin varten ja kun kysyy voisinko olla avuksi, ei apua kaivata. ja sitten voivotellaan kuinka hän vain joutuu tekemään aina kaiken yksin. Ja salassa juopotellaan niin että purkaa omaa ahdistustaan. Arvaa onko ollut kiva katsella omaa äitiään kännissä kuusen alla itkemässä, kun ei lapsena tiennyt mikä vika on.

Minua kiristetään riidan tullessa sillä että en saa mitään perintöjä. Tiedän että on lakiosa, mutta kuitenkin tosi paskamaista käytöstä. Olen päättänyt että sitten elelen ilman perintöjä, ihan sama mulle. Onnellisempi olen vapaana. Äiti ihannoi veljeäni, minua hän kohtelee kuin pikkukotiapulaista. Hän on haukkunut poikaystävieni edessä vartaloani joka oli milloin päärynä ja milloin pienitissinen. Kuitenkin jokainen mies on ollut tyytyväinen naiselliseen vartalooni, joka on itse asiassa oikein kaunis. En jaksa enää äidin kiristävää otetta, ihan sama minulle. Nyt saa se riittää.

Lue lisää

Ja kaukana tasapainoisesta, äkkiä hakemaan hoitoa.

...Hetkeksi vaikka suljetulle, niin osaat sitten kattoa mitä suustas päästät...

...lääkkeet uusiks...

sääli äitiäsi.

sanoisin silti, että aloittaja on ottanut hyvän aiheen esille. Äidit ovat erilaisia, ja todellakin osa on tällaisia tunnetasolla 'kehittymättömiä' äitejä. Niin, äitihän on ihminen hänkin; mutta kyllä soisi, että jokainen aikuinen ihminen, on sitten äiti tai ei-äiti ottaisi vastuun omista tunteistaan. En minä esimerkiksi ihmettele sitä, että äiti on hankala ihminen, vaan sitä, että äiti on aikuinen ihminen, joka käyttäytyy kuin keskenkasvuinen.

Se taas, että äidin rooli on varmasti maailman epäkiitollisisn rooli, niin siitä voisi sitten keskustella ihan erikseen...

...mutta kirjoitti:

sanoisin silti, että aloittaja on ottanut hyvän aiheen esille. Äidit ovat erilaisia, ja todellakin osa on tällaisia tunnetasolla 'kehittymättömiä' äitejä. Niin, äitihän on ihminen hänkin; mutta kyllä soisi, että jokainen aikuinen ihminen, on sitten äiti tai ei-äiti ottaisi vastuun omista tunteistaan. En minä esimerkiksi ihmettele sitä, että äiti on hankala ihminen, vaan sitä, että äiti on aikuinen ihminen, joka käyttäytyy kuin keskenkasvuinen.

Se taas, että äidin rooli on varmasti maailman epäkiitollisisn rooli, niin siitä voisi sitten keskustella ihan erikseen...

Lue lisää

Niin, aikuiselta odotetaan paljon. Mutta se, että on aikunen, ja esim. nelikymppinen, ei tarkoita sitä, että osaa kaiken, on ihanteellinen aikuinen, jaksaa aina, osaa luovia joka tilanteessa.. Tää elämä on oppia loppuun saakka, vaikka olisikin täysi-ikäinen.

Jotkut onnistuu paremmin, jotkut huonommin.
Ehdottaisin, että antakaa "armoa" vanhemmillenne.. Tulkaa hieman vastaan, oppikaa heidänkin virheistään kuten myös omistanne.

Vanhempien tarkoitus ei ole pedata valmista tietä aikuistuvalle nuorelle, vaan olla suunnan näyttäjinä, ja tukijoina. Liian suuret vaatimukset vanhempien suuntaan tuhoaa perhesuhteita.

Kun kantaa oman kortensa kekoon, edes ihan pienen, huomaa, että muutkin alkavat niitä siihen kantamaan.

Vanhemmat antavat lapsiensa virheitä anteeksi. Antakaa tekin vanhemmillenne lupa virheisiin, niitä tehdään myös aikuisena.

Olen tän kokemuksien kautta tajunnut.. Tapellessani oman äitini kanssa vuosia, ja kuunnellut teini-ikäisen tyttäreni kiukkuilut.
Mutta kaikesta huolimatta, mikään ei ole niin arvokasta, kuin omat läheiset ihmiset, virheineen ja omituisine tapoineen. Juuri sellaisina kuin ovat.
On ollut kivinen tie tajuta, että itsessä on vikaa
yhtälailla.. Eikä muilta pidä vaatia liikoja.

Käykää vaikka tiskaamassa äitinne tiskit ja keittäkää päälle iltapäiväkahvit, ja jutelkaa mukavia, niin mikään ei ole niin hienoo kuin nähdä oma äiti onnellisen näköisenä, ja itselle tulee valtavan hyvä mieli.

Miten viitsit käydä täällä säännöllisen epäsäännöllisesti saarnaamassa "äidin erityisasemasta syyttömänä yhtään mihinkään"?

Jos joku uskaltaa kertoa ongelmistaan äitisuhteessaan niin sinä olet heti täällä valppaana väittämässä, että äitiä "ei saa syyllistää, kun se on vain ihminen sekin".

Joo joo kyllä me jo uskotaan. Silti näistäkin ongelmista pitää saada puhua silloin kun tarvetta ilmenee.

Äiti(kään) ei ole mikään ihmeen pyhä olento joka on pidettävä jalustalla mihin hintaan tahansa.

n 36 v. kirjoitti:

Niin, aikuiselta odotetaan paljon. Mutta se, että on aikunen, ja esim. nelikymppinen, ei tarkoita sitä, että osaa kaiken, on ihanteellinen aikuinen, jaksaa aina, osaa luovia joka tilanteessa.. Tää elämä on oppia loppuun saakka, vaikka olisikin täysi-ikäinen.

Jotkut onnistuu paremmin, jotkut huonommin.
Ehdottaisin, että antakaa "armoa" vanhemmillenne.. Tulkaa hieman vastaan, oppikaa heidänkin virheistään kuten myös omistanne.

Vanhempien tarkoitus ei ole pedata valmista tietä aikuistuvalle nuorelle, vaan olla suunnan näyttäjinä, ja tukijoina. Liian suuret vaatimukset vanhempien suuntaan tuhoaa perhesuhteita.

Kun kantaa oman kortensa kekoon, edes ihan pienen, huomaa, että muutkin alkavat niitä siihen kantamaan.

Vanhemmat antavat lapsiensa virheitä anteeksi. Antakaa tekin vanhemmillenne lupa virheisiin, niitä tehdään myös aikuisena.

Olen tän kokemuksien kautta tajunnut.. Tapellessani oman äitini kanssa vuosia, ja kuunnellut teini-ikäisen tyttäreni kiukkuilut.
Mutta kaikesta huolimatta, mikään ei ole niin arvokasta, kuin omat läheiset ihmiset, virheineen ja omituisine tapoineen. Juuri sellaisina kuin ovat.
On ollut kivinen tie tajuta, että itsessä on vikaa
yhtälailla.. Eikä muilta pidä vaatia liikoja.

Käykää vaikka tiskaamassa äitinne tiskit ja keittäkää päälle iltapäiväkahvit, ja jutelkaa mukavia, niin mikään ei ole niin hienoo kuin nähdä oma äiti onnellisen näköisenä, ja itselle tulee valtavan hyvä mieli.

Lue lisää

"Vanhemmat antavat lapsiensa virheitä anteeksi. Antakaa tekin vanhemmillenne lupa virheisiin, niitä tehdään myös aikuisena."

Tuo voi päteä joissakin tapauksissa.

MUTTA:

Joskus vanhemmat eivät anna lapsiensa virheitä anteeksi vaan vaativat jopa lapsiltaan aikuisen kykyä toimia niin tunteissaan kuin tekemisissään. Itse ovat kuitenkin lapsen asteella.

Miten tämä yhtälö sitten voitaisiin ratkaista?

Miksi kukaan ei saarnaa jatkuvasti täällä että: vanhemmat
- auttakaa lapsianne kehittymään niin että heillä on hyvä itsetunto
- älkää mollatko heitä jatkuvasti latistaen heidän elämänintonsa jo alussa
- älkää yrittäkö päättää heidän puolestaan miten he haluavat elämänsä elää ja kenen kanssa.

Jne jne.

Minusta täällä hössötetään vähän väliä inhottavan yksipuolisesti että lasten on pystyttävä antamaan anteeksi KAIKKI vanhemmilleen, vaikka nämä olisivat todella törkeitä latistajia ja kaikkea muutakin.

Mutta kun ne lapsetkin ovat "vain ihmisiä". Kaikilta ei todellakaan riitä enää jaksamista sen törpön vanhemman ymmärtämiseksi loputtomiin, kun pitää yrittää jaksaa elää sitä omaa elämäänsä vaikka olisi saanut kotoa kuinka huonot eväät.

Kun kehotat meitä, joiden vanhemmat ovat olleet niitä vähemmän osaavia, antamaan armoa heille, niin missä kohtaa kehotat niitä vanhempia antamaan vihdoinkin armoa aikuistuneille jälkeläisilleen? Kun lapsena he eivät sitä vanhempiensa armoa jostain syystä ansainneet.

"Niin, aikuiselta odotetaan paljon."

Niin, sinun kirjoituksestasi päätellen viimeksi aikuistuneelta polvelta saa odottaa paljon enemmän kuin edelliseltä polvelta.

"Vanhempien tarkoitus ei ole pedata valmista tietä aikuistuvalle nuorelle, vaan olla suunnan näyttäjinä, ja tukijoina."

Niinpä niin. Mutta kun jotkut vanhemmat ovat ilmeisesti käsittäneet tämän homman nimen. He eivät suinkaan petaa tietä aikuistuvalle nuorelle, mutta eivät myöskään ole suunnan näyttäjiä ja tukijoita.

En muuten muista ikinä nähneeni täälläkään mitään vakavaa kirjoitusta, jossa lapsi/aikuistunut olisi vaatinut tien petaamista itselleen. Joku teinin rustaama provo on voinut olla joukossa, mutta kyllähän sen näkee eikä niistä kantsi välittää.

"Liian suuret vaatimukset vanhempien suuntaan tuhoaa perhesuhteita."

Niin mitähän ne liian suuret vaatimukset sitten olisivat voineet olla?

Onko väärin lapselta vaatia saada olla lapsi, ja saada tukea, suunnanosoitusta ja ymmärtämystä vanhemmiltaan?

Kun näitä juttuja ei ole saanut vanhemmiltaan vapaaehtoisesti, niin tuloksena on usein ihminen, jonka sydän on rikki raastettu jo ennen kuin ehtii kokeilla omia siipiäänkään.

Ja kun siihen vaiheeseen pääsee, niin alkaa vuosien, jopa vuosikymmenten pituinen opettelu niiden rinnalla, jotka sen tuen ovat saaneet. Aika epätasaista taistelua - kamppailua hyvän aikuisuuden löytämiseksi. Usein ilman tukea.

Usein se vanhemman vääristynyt, kielteinen käytös aikuistunutta lastaan kohtaan jatkuu yhä vielä. Usein se vanhempi vaatii lapseltaan aivan liikoja eikä edes yritä ymmärtää, että lapsi nyt on aikuistunut eikä enää ole vanhempiensa vallan alla.

"Käykää vaikka tiskaamassa äitinne tiskit ja keittäkää päälle iltapäiväkahvit, ja jutelkaa mukavia, niin mikään ei ole niin hienoo kuin nähdä oma äiti onnellisen näköisenä, ja itselle tulee valtavan hyvä mieli."

No lässyn lässyn. Tässä on kyse paljon tiskiallasta syvemmistä asioista.

Alan epäillä, että täällä käy muutamia marttyyriäitejä työkseen kirjoittelemassa, kun kaipaavat sääliä. Krokotiilinkyyneleitä aistin joidenkin kirjoituksista. Onkohan käynyt niin että on tullut kohdeltua omia lapsia aivan liian julmasti ja nyt he eivät sitten aikuisina enää suostukaan kepitettäviksi kuin kapiset koirat.

ihme pappi kirjoitti:

Miten viitsit käydä täällä säännöllisen epäsäännöllisesti saarnaamassa "äidin erityisasemasta syyttömänä yhtään mihinkään"?

Jos joku uskaltaa kertoa ongelmistaan äitisuhteessaan niin sinä olet heti täällä valppaana väittämässä, että äitiä "ei saa syyllistää, kun se on vain ihminen sekin".

Joo joo kyllä me jo uskotaan. Silti näistäkin ongelmista pitää saada puhua silloin kun tarvetta ilmenee.

Äiti(kään) ei ole mikään ihmeen pyhä olento joka on pidettävä jalustalla mihin hintaan tahansa.

Lue lisää

kiinni ja nuku edes välillä. Turhaa sun täällä kenenkään kimppuun käydä vaikka vihaa vanhempiasi kohtaan kannatkin, ja paljon. Varsinkin äitiäsi vihaat niin että meinaa täälläkin päässä laitteet hajota käsiin. Mene hyvä ihminen terapiaan, turhaan tuota kaikkea sisälläsi kannat, siitä ei todellakaan hyvää seuraa. Varsinkaan itsellesi, saati että siirrät kaunasi jonakin päivänä eteenpäin, ellet jo ole sitä tehnyt. Säälittävä olet, mutta tee jotain ennenkun on liian myöhäistä.

peräkammarin ovi kirjoitti:

kiinni ja nuku edes välillä. Turhaa sun täällä kenenkään kimppuun käydä vaikka vihaa vanhempiasi kohtaan kannatkin, ja paljon. Varsinkin äitiäsi vihaat niin että meinaa täälläkin päässä laitteet hajota käsiin. Mene hyvä ihminen terapiaan, turhaan tuota kaikkea sisälläsi kannat, siitä ei todellakaan hyvää seuraa. Varsinkaan itsellesi, saati että siirrät kaunasi jonakin päivänä eteenpäin, ellet jo ole sitä tehnyt. Säälittävä olet, mutta tee jotain ennenkun on liian myöhäistä.

Lue lisää

Huomasitko, että alkuperäinen kirjoittaja yrittää selvittää tätä raastavaa tilannetta, jotta voisi olla siirtämättä sitä seuraavalle sukupolvelle ja elää tasapainoista elämää. Näin minä sen käsitin. Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminenhan on kaiken pohja, vaikka kipeää tekeekin. Rohkeutta se kyllä vaatii.

taas yksi... kirjoitti:

"Vanhemmat antavat lapsiensa virheitä anteeksi. Antakaa tekin vanhemmillenne lupa virheisiin, niitä tehdään myös aikuisena."

Tuo voi päteä joissakin tapauksissa.

MUTTA:

Joskus vanhemmat eivät anna lapsiensa virheitä anteeksi vaan vaativat jopa lapsiltaan aikuisen kykyä toimia niin tunteissaan kuin tekemisissään. Itse ovat kuitenkin lapsen asteella.

Miten tämä yhtälö sitten voitaisiin ratkaista?

Miksi kukaan ei saarnaa jatkuvasti täällä että: vanhemmat
- auttakaa lapsianne kehittymään niin että heillä on hyvä itsetunto
- älkää mollatko heitä jatkuvasti latistaen heidän elämänintonsa jo alussa
- älkää yrittäkö päättää heidän puolestaan miten he haluavat elämänsä elää ja kenen kanssa.

Jne jne.

Minusta täällä hössötetään vähän väliä inhottavan yksipuolisesti että lasten on pystyttävä antamaan anteeksi KAIKKI vanhemmilleen, vaikka nämä olisivat todella törkeitä latistajia ja kaikkea muutakin.

Mutta kun ne lapsetkin ovat "vain ihmisiä". Kaikilta ei todellakaan riitä enää jaksamista sen törpön vanhemman ymmärtämiseksi loputtomiin, kun pitää yrittää jaksaa elää sitä omaa elämäänsä vaikka olisi saanut kotoa kuinka huonot eväät.

Kun kehotat meitä, joiden vanhemmat ovat olleet niitä vähemmän osaavia, antamaan armoa heille, niin missä kohtaa kehotat niitä vanhempia antamaan vihdoinkin armoa aikuistuneille jälkeläisilleen? Kun lapsena he eivät sitä vanhempiensa armoa jostain syystä ansainneet.

"Niin, aikuiselta odotetaan paljon."

Niin, sinun kirjoituksestasi päätellen viimeksi aikuistuneelta polvelta saa odottaa paljon enemmän kuin edelliseltä polvelta.

"Vanhempien tarkoitus ei ole pedata valmista tietä aikuistuvalle nuorelle, vaan olla suunnan näyttäjinä, ja tukijoina."

Niinpä niin. Mutta kun jotkut vanhemmat ovat ilmeisesti käsittäneet tämän homman nimen. He eivät suinkaan petaa tietä aikuistuvalle nuorelle, mutta eivät myöskään ole suunnan näyttäjiä ja tukijoita.

En muuten muista ikinä nähneeni täälläkään mitään vakavaa kirjoitusta, jossa lapsi/aikuistunut olisi vaatinut tien petaamista itselleen. Joku teinin rustaama provo on voinut olla joukossa, mutta kyllähän sen näkee eikä niistä kantsi välittää.

"Liian suuret vaatimukset vanhempien suuntaan tuhoaa perhesuhteita."

Niin mitähän ne liian suuret vaatimukset sitten olisivat voineet olla?

Onko väärin lapselta vaatia saada olla lapsi, ja saada tukea, suunnanosoitusta ja ymmärtämystä vanhemmiltaan?

Kun näitä juttuja ei ole saanut vanhemmiltaan vapaaehtoisesti, niin tuloksena on usein ihminen, jonka sydän on rikki raastettu jo ennen kuin ehtii kokeilla omia siipiäänkään.

Ja kun siihen vaiheeseen pääsee, niin alkaa vuosien, jopa vuosikymmenten pituinen opettelu niiden rinnalla, jotka sen tuen ovat saaneet. Aika epätasaista taistelua - kamppailua hyvän aikuisuuden löytämiseksi. Usein ilman tukea.

Usein se vanhemman vääristynyt, kielteinen käytös aikuistunutta lastaan kohtaan jatkuu yhä vielä. Usein se vanhempi vaatii lapseltaan aivan liikoja eikä edes yritä ymmärtää, että lapsi nyt on aikuistunut eikä enää ole vanhempiensa vallan alla.

"Käykää vaikka tiskaamassa äitinne tiskit ja keittäkää päälle iltapäiväkahvit, ja jutelkaa mukavia, niin mikään ei ole niin hienoo kuin nähdä oma äiti onnellisen näköisenä, ja itselle tulee valtavan hyvä mieli."

No lässyn lässyn. Tässä on kyse paljon tiskiallasta syvemmistä asioista.

Alan epäillä, että täällä käy muutamia marttyyriäitejä työkseen kirjoittelemassa, kun kaipaavat sääliä. Krokotiilinkyyneleitä aistin joidenkin kirjoituksista. Onkohan käynyt niin että on tullut kohdeltua omia lapsia aivan liian julmasti ja nyt he eivät sitten aikuisina enää suostukaan kepitettäviksi kuin kapiset koirat.

Lue lisää

Jos olet noin paljon vihaa täynnä vanhempiasi kohtaan niin voi voi.. Ei voi auttaa.

Minä ainakin olen ajanmittaan oppinut antamaan vanhemmilleni asioita anteeksi, ja se on helpottanut omaa elämää paljonkin.

Joo, on paljonkin vanhempia, joista tulee miettineeksi, että tuollaisilla ei pitäisi lapsia edes ollakkaan, mut ei voi mitään.. Aina ei voi voittaa.. Pitää yrittää vaan tulla toimeen, puolin jos toisin.

Aivan sama mulle, vaikka vihaisitte äitejänne loppuelämänne. Kerroinkin vaan omasta kokemuksesta, mikä mua on helpottanut oman äitini kanssa.
Jos se ei sua auttanut, niin jätä ihmeessä väliin.

Ps; tätä ei kirjoittanut marttyyriäiti,vaan onnellinen teini-ikäisen tytön äiti. Välillä riidellään jonka jälkeen paistaa aina aurinko.
Ja kumpikin tietää sen.

ihme pappi kirjoitti:

Miten viitsit käydä täällä säännöllisen epäsäännöllisesti saarnaamassa "äidin erityisasemasta syyttömänä yhtään mihinkään"?

Jos joku uskaltaa kertoa ongelmistaan äitisuhteessaan niin sinä olet heti täällä valppaana väittämässä, että äitiä "ei saa syyllistää, kun se on vain ihminen sekin".

Joo joo kyllä me jo uskotaan. Silti näistäkin ongelmista pitää saada puhua silloin kun tarvetta ilmenee.

Äiti(kään) ei ole mikään ihmeen pyhä olento joka on pidettävä jalustalla mihin hintaan tahansa.

Lue lisää

Säännöllisen epäsäännöllisesti oon laittanut tasan kaksi viestiä, koska aihe on ollut mullekkin tuttu elämän varrelta.

Ei ihme ettei teillä mene vanhempienne kanssa hyvin, kun olette noin hyökkääviä jotain nettikirjoitustakin kohtaan. Voin vaan kuvitella, kuin hyökkääviä ootte vanhemmillenne..


Marttyyriäitejä tulee pakostakin, ei kai ole äideillä muuta vaihtoehtoa enää kuin heittäytyä marttyyriksi, kun TEIDÄN RIIVIÖIDEN KANSSA EI MUUTA VOI! Ainoa mahdollisuus on olla marttyri, tai vetää ittensä kiikkuun. Niin julmia te nuoret vanhemmillenne osaatte olla.

Onpa teillä nuorilla sitten TODELLA rankkaa nykyään. Ihan hirveetä!! Otan osaa.
Toista se oli sota-ajan lapsilla. Silloin ei ollut aikaa miettiä, oliko äiti marttyyri vai ei. Varmaan paremmin oli heillä asiat.

n 36 v. kirjoitti:

Niin, aikuiselta odotetaan paljon. Mutta se, että on aikunen, ja esim. nelikymppinen, ei tarkoita sitä, että osaa kaiken, on ihanteellinen aikuinen, jaksaa aina, osaa luovia joka tilanteessa.. Tää elämä on oppia loppuun saakka, vaikka olisikin täysi-ikäinen.

Jotkut onnistuu paremmin, jotkut huonommin.
Ehdottaisin, että antakaa "armoa" vanhemmillenne.. Tulkaa hieman vastaan, oppikaa heidänkin virheistään kuten myös omistanne.

Vanhempien tarkoitus ei ole pedata valmista tietä aikuistuvalle nuorelle, vaan olla suunnan näyttäjinä, ja tukijoina. Liian suuret vaatimukset vanhempien suuntaan tuhoaa perhesuhteita.

Kun kantaa oman kortensa kekoon, edes ihan pienen, huomaa, että muutkin alkavat niitä siihen kantamaan.

Vanhemmat antavat lapsiensa virheitä anteeksi. Antakaa tekin vanhemmillenne lupa virheisiin, niitä tehdään myös aikuisena.

Olen tän kokemuksien kautta tajunnut.. Tapellessani oman äitini kanssa vuosia, ja kuunnellut teini-ikäisen tyttäreni kiukkuilut.
Mutta kaikesta huolimatta, mikään ei ole niin arvokasta, kuin omat läheiset ihmiset, virheineen ja omituisine tapoineen. Juuri sellaisina kuin ovat.
On ollut kivinen tie tajuta, että itsessä on vikaa
yhtälailla.. Eikä muilta pidä vaatia liikoja.

Käykää vaikka tiskaamassa äitinne tiskit ja keittäkää päälle iltapäiväkahvit, ja jutelkaa mukavia, niin mikään ei ole niin hienoo kuin nähdä oma äiti onnellisen näköisenä, ja itselle tulee valtavan hyvä mieli.

Lue lisää

No, vanhempien virheet jos jotkin tässä elämässä opettavat. Isäni sanoi kerran: Huono esimerkki opettaa paremmin kuin hyvä (tarkoitti omaa äitiään joka oli vaikea ihminen).

Eivätkä vanhemmat 'anna anteeksi' lastensa virheitä tuosta vain, kuten kuvaat. Kyllä vanhempien odotukset lapsistaan ovat usein niin kovat, että siinä ei sallita mitään epäonnistumisia. Sanonta 'pojasta polvi paranee' on iskostettu ajatteluumme.

Tottakai pitää ymmärtää sitä, että olemme kaikki 'vain' ihmisiä. Mutta jos äiti tai isä on keskenkasvuinen kakara, niin sitä voi hienotunteiseti itse aikuiseksi kasvettuaan ottaa etäisyyttä näihin ihmisiin. Vältellä tilanteita, jotka ovat hankalia.

n 36 v. kirjoitti:

Jos olet noin paljon vihaa täynnä vanhempiasi kohtaan niin voi voi.. Ei voi auttaa.

Minä ainakin olen ajanmittaan oppinut antamaan vanhemmilleni asioita anteeksi, ja se on helpottanut omaa elämää paljonkin.

Joo, on paljonkin vanhempia, joista tulee miettineeksi, että tuollaisilla ei pitäisi lapsia edes ollakkaan, mut ei voi mitään.. Aina ei voi voittaa.. Pitää yrittää vaan tulla toimeen, puolin jos toisin.

Aivan sama mulle, vaikka vihaisitte äitejänne loppuelämänne. Kerroinkin vaan omasta kokemuksesta, mikä mua on helpottanut oman äitini kanssa.
Jos se ei sua auttanut, niin jätä ihmeessä väliin.

Ps; tätä ei kirjoittanut marttyyriäiti,vaan onnellinen teini-ikäisen tytön äiti. Välillä riidellään jonka jälkeen paistaa aina aurinko.
Ja kumpikin tietää sen.

Lue lisää

"Minä ainakin olen ajanmittaan oppinut antamaan vanhemmilleni asioita anteeksi, ja se on helpottanut omaa elämää paljonkin."

Olet oikeassa, että vanhemmille pitää antaa anteeksi. Vanhemmat ovat ihmisiä ja uskon, että jokainen meistä ymmärtää sen aikuisena viimeistään.

Mutta lapsella on myös isona oikeus puolustaa oikeuksiaan tilanteista, joilloin hänellä ei ole ollut siihen taitoja ja/tai uskallusta. Jotta lapsen ja vanhemman suhde voi kehittyä täyteen kukoistukseen, ne tiukat keskustelut ovat käytävä. Niissä lapsi ei saa tietentahtoen loukata ja toisaalta äiti ei saisi heittäytyä marttyyriksi ja voivotella eikö mikään kelpaa. Keskustelun(/keskustelujen) jälkeen pitäisi olla kaikki mikä kaivelee keskusteltu auki, niin ne eivät häiritse myöhemmin (edes alitajuisesti vanhemman ja lapsen suhdetta).

Ja tämä ei liity mitenkään siihen, että lapsi ei ymmärrä että hänen vanhempansa ovat vain ihmisiä. Vaan tähän liittyy myös molemminpuolinen kunnioitus toisiinsa. Lapset, jotka uskaltavat kohdata vanhempansa ikävistäkin asioista, tietävät kyllä että sekä vanhemmat että he itse tekevät virheitä, he haluavat tietää vain miksi niihin virheratkaisuihiin on päädytty.(Ja luulisi, että vanhempia toisaalta kiinnostaisi, miksi lapsi on päätynyt tekemään jotain, jota pitää virheenä?!!)

Ne lapset, joiden vanhemmat eivät kykene näihin keskusteluihin (johtui se sitten taidoista tai esim.kuolemasta), on käytävä keskustelut joka tapauksessa. Silloin ne kannattaa käydä virtuaalivanhemman kanssa oman mielikuvituksen avulla tai esim terapeutin avulla.

martyyyyyyyyri kirjoitti:

Säännöllisen epäsäännöllisesti oon laittanut tasan kaksi viestiä, koska aihe on ollut mullekkin tuttu elämän varrelta.

Ei ihme ettei teillä mene vanhempienne kanssa hyvin, kun olette noin hyökkääviä jotain nettikirjoitustakin kohtaan. Voin vaan kuvitella, kuin hyökkääviä ootte vanhemmillenne..


Marttyyriäitejä tulee pakostakin, ei kai ole äideillä muuta vaihtoehtoa enää kuin heittäytyä marttyyriksi, kun TEIDÄN RIIVIÖIDEN KANSSA EI MUUTA VOI! Ainoa mahdollisuus on olla marttyri, tai vetää ittensä kiikkuun. Niin julmia te nuoret vanhemmillenne osaatte olla.

Onpa teillä nuorilla sitten TODELLA rankkaa nykyään. Ihan hirveetä!! Otan osaa.
Toista se oli sota-ajan lapsilla. Silloin ei ollut aikaa miettiä, oliko äiti marttyyri vai ei. Varmaan paremmin oli heillä asiat.

Lue lisää

Täällä käy kirjoittelemassa varmaan vähintään yhtä monta keski-ikäistä kuin nuortakin, ellei useampia.

Mutta kuten sanottu, joillekuille keskusteleminen vaikeista aiheista on täysi tabu, ja äiti on pyhä lehmä.

Jotkut meistä taas uskaltavat avata suunsa vihdoinkin, kun ei enää olla vanhemmista riippuvaisia avuttomia lapsia, vaan itsekin aikuisia.

Aikuisten kesken yleensä voidaan keskustella vaikeistakin asioista. Mutta jotkut iältään aikuiset eivät ole oikeasti aikuisia vaan vain isokokoisia lapsia, joiden on "tullut tehtyä" muutama mukula. Ja mukuloittenhan kuuluu näkyä muttei kuulua, vai mitä? ... ... ...

n 36 v. kirjoitti:

Niin, aikuiselta odotetaan paljon. Mutta se, että on aikunen, ja esim. nelikymppinen, ei tarkoita sitä, että osaa kaiken, on ihanteellinen aikuinen, jaksaa aina, osaa luovia joka tilanteessa.. Tää elämä on oppia loppuun saakka, vaikka olisikin täysi-ikäinen.

Jotkut onnistuu paremmin, jotkut huonommin.
Ehdottaisin, että antakaa "armoa" vanhemmillenne.. Tulkaa hieman vastaan, oppikaa heidänkin virheistään kuten myös omistanne.

Vanhempien tarkoitus ei ole pedata valmista tietä aikuistuvalle nuorelle, vaan olla suunnan näyttäjinä, ja tukijoina. Liian suuret vaatimukset vanhempien suuntaan tuhoaa perhesuhteita.

Kun kantaa oman kortensa kekoon, edes ihan pienen, huomaa, että muutkin alkavat niitä siihen kantamaan.

Vanhemmat antavat lapsiensa virheitä anteeksi. Antakaa tekin vanhemmillenne lupa virheisiin, niitä tehdään myös aikuisena.

Olen tän kokemuksien kautta tajunnut.. Tapellessani oman äitini kanssa vuosia, ja kuunnellut teini-ikäisen tyttäreni kiukkuilut.
Mutta kaikesta huolimatta, mikään ei ole niin arvokasta, kuin omat läheiset ihmiset, virheineen ja omituisine tapoineen. Juuri sellaisina kuin ovat.
On ollut kivinen tie tajuta, että itsessä on vikaa
yhtälailla.. Eikä muilta pidä vaatia liikoja.

Käykää vaikka tiskaamassa äitinne tiskit ja keittäkää päälle iltapäiväkahvit, ja jutelkaa mukavia, niin mikään ei ole niin hienoo kuin nähdä oma äiti onnellisen näköisenä, ja itselle tulee valtavan hyvä mieli.

Lue lisää

Vai tiskit ja kahvit.. hih! En ole nelikymppiseksi ehtiessäni vieläkään onnistunut tekemään noitakaan asioita oikein, kuten en mitään muutakaan. Mies kehuu, ystävät kehuu, työnantaja kehuu, harrastuksen ohjaaja kehuu.. Äiti se vaan jaksaa työntää itsetuntoni syvimpään suohon aina uudelleen ja uudelleen. Kahvi on laihaa ja astiat tiskattu hutaisten.

Kiitos kommentistasi. Luen juuri kirjaa Äiti & tytär - vallan ja rakkauden kehissä. Tämä kirja on entisestään avannut silmäni näkemään asian toista puolta. Rakkauteni äitiäni kohtaa ei ole kadonnut mutta nykyään elämäni on terveempää, sillä koen olevani ehyt itsessäni ja vastuuni äidistä ja hänen hyvin-/pahoinvoinnistaan olen tietoisesti päättänyt. Autan äitiäni rakkaudesta, ei pakosta ja omanarvontunteen saamiseksi. Kaikkea hyvää sinulle.

Helmi tekstien joukossa.