Minulla on veli, ja muistan aina lapsuudesta kuinka olin katkera siitä, että äitini aina piti veljeni puolia, ja minusta tuntui että äitini rakasti häntä enemmän.
Äiti rakasti kyllä minuakin, mutta siinä oli ero, miten hän kohteli veljeäni.
Äiti rakasti kyllä minuakin, mutta siinä oli ero, miten hän kohteli veljeäni.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen veljeäni vanhempi, mutta en paljon. Minä olin aina syypää kaikkeen, jos tappelimme. Riidat päättyivät niin, että jouduin aina antamana periksi veljelleni.
Nyt aikuisenakin sama juttu.
Veljeni perhettä autetaan minkä edellisistä auttamisista ehditään, siis jatkuvasti.
Minua ja minun perhettäni ei todellakaan. Päin vastoin, ei olla innostuttu mistään mitä nyt normaalisti perheet tekevät. En halua puhua yksityiskohdista, mutta myös veljeni ja minun lapsiakin kohdellaan aivan eri tavoin.
Yökylään mummulle pääsee vain veljeni lapsi, hän on aivan pienestä asti ollut yökylässä ym.
Minun lapseni eivät koskaan.
Veljeni lapsille ostellaan vaatteita ja vaikka mitä.
Minun lapsille ei koskaan.
En vihaa veljeäni, enkä ole hänelle kateellinen niin kuin olin pienenä.
Ei ole hänen vikansa, että äiti tykkää hänestä enemmän.
Ei siis ole kyse sisaruskateudesta, että olisin hänelle kateellinen.
Olen vain kauhean pahoillani siitä, että tunnen itseni aina jotenkin syrjitymmäksi kuin hän.
Minun asiani eivät ole koskaan mitään, mutta kaikki veljeni tekeminen on oikein hienoa ja niistä aina puhutaan ja tehdään numero.
Minusta on alkanut tuntumaan, että teenkö väärin kun tunnen kiukustuvani veljeni paapoilusta.
On totta, että minulla ei ole hätää, olen aina pärjännyt omillani. Silti minä olen pahoilla mielin sen vuoksi, että aina niin isoissa kuin pienissäkin asioissa veljeni on paljon suurempiarvoinen vanhemmilleni kuin minä.
Olisi kiva kuulla, onko kenelläkään samoja kokemuksia.
joka on vanhemmalla lasta kohtaan lapsena ei lopu aikuisenakaan vaan pahenee etenkin kun iän mukana kontrolli laskee.
Narsisti äiti on tunteeton kylmä ja kykenemätön myötäelämiseen. Hän alistaa lapsensa tahtoonsa. Hän oikkuilee, pompottaa, kyykyttää, kadehtii, valehtelee ja vääristelee asioita kulloisenkin tarpeensa mukaan.
Narsisti äiti voi valita yhden lapsistaan suosikikseen, jota hän näennäisesti palvoo ylitsevuotavasti nostaen hänet jalustalle. Jättäen muut lapset tallotuksi, vailla ihmisarvoa.
Todellisuudessa hän ei "rakasta" tai kunnioita tuota jalustalle nostettuakaan lasta, vaan käyttää hyväksi kaikin tavoin häntä, tai hänen asemaansa, jolla hän voi hankkia itselleen ansaitsematonta arvonnousu muiden silmissä.
ja tilanne voi vielä johtaa kokonaan välien rikkoontumiseen. Meillä tilanne ainakin on se, että koska veljeni on aina ollut se suosikki ja lellikki, ei hän aikuisenkaan osaa päättää asioista vaan hankki itselleen päättäväisen vaimon joka myös päättää perheen kaikki asiat.
Luepa tuolla vähän aikaisemmin ollut kirjoitukseni...
on tuo kummallista jos ei veljesi pärjää ilman sinun apuasi perheensä kanssa. ensi kerralla kun hän soittaa ja kysyy apua niin sanot tiukkana että et ole mikään apu täti! voi sitä joskus autella, mutta jos se alkaa olemaan joka viikkoista avustusta niin siitä on tehtävä loppu, sano suoraan veljellesi mitä ajattelet! :)
Oletko ajatellut asiaa näin, että äitisi mielestä sinä olet se reippaampi ja oma-aloitteisempi pärjääjä, kun taas veljesi on äitisi mielestä se jota pitää vähän peffalle potkia ja "auttaa?".
Se saattasi todella tuntua siltä, että toisesta pidetään enempi.
Edellä sinulle oli tarjottu vain yhtä näkökantaa, tässä sinulle tämmönen...
ja ihan varmasti näin onkin. Olen kyllä tietoinen siitä, että olen paljon reippaampi, ja iloitsen siitä että olen osannut toimia itsenäisesti ja ottaa vastuun jälkikasvustani ja työstäni ja perheestäni.
Kaikki lapset eivät ole samanlaisia ja olen kyllä sinun kanssasi täysin samaa mieltä.
Olen ´vain niin näiden tunteiden vanki, koska pienenä todella luulin äitini rakastavan veljeäni enemmän.
Murrosiässäni otin tosi lujaa yhteen äitini kanssa, ja hän toimitti minut pois kotoa.
Vaikka veljeni teki paljon enemmän pahojaan, häntä ei lähetetty minnekään.
En tiedä, kait tämä kaikki on vain pääni sisällä iso tuntematon möykky, joka minun itse pitää selvittää ja vain antaa kaikille anteeksi.
Olen sen tehnytkin tuhannesti, mutta aina kun näitä tilanteita tulee, jossa veljelleni ja hänen perheelleen suitsutellaan, autetaan ja kehutaan, sillä tavalla, että minun ja minun perheeni jutut eivät ole mitään, minä tykkään tosi huonoa.
En edes usko, että vanhempani tekevät tämän tahallaan, mutta kyllä se nyppii, kun toista paapotaan AIVAN eri sarjassa.
Olen kadepaska äitini rakkaudesta, ja vihaan itseäni tämän takia. Olen kateellinen rakkaudesta, vaikka minulla itselläni on hyvä mies ja ihanat lapset. Inhoan itsäni etten pääse näistä tunteistani eroon vaikka kuinka yritän.
Kuules sinun tekstisi oli todella surullinen :(
Sinun ei kuulu kamppailla näiden tunteiden kanssa yksin! Huomaa kyllä, kuinka tämä asia sinua vaivaa.
Kerää rohkeutesi ja kirjoita syvimmät tunteesi paperille(ehkä myös sille veljellesi) ja anna postin kuljettaa kirje äidillesi, pyydä vastausta kirjeitse jos vastausta haluat. On helpompi kirjoittaa tunteita ja lukea, kuin puhua...
Tämä asia on saatava päätökseen!