Olen eronnut muutama vuosi sitten. Ositus sovittiin, ja kamppeet jaettiin. Ero tuli minulle yllätyksenä ja koko eroprosessi hoidettiin todella nopeasti. Ex-vaimoni oli eron hyvin suunnitellut ja valmistellut. Hän käyttäytyi eroprosessin aikana siten, että halusin lopettaa yhteydenpidon kokonaan.
Minua surettaa hirvittävästi se, etten saanut mukaani ainuttakaan valokuvaa, videonauhaa tai muistoesitettä. Ex-vaimoni ei niitä suostu luovuttamaan. Minulla ei ole kuvia tai videonauhoja, kun he olivat pieniä. Kaikki muistot koko 15 vuoden avioliiton ajalta ystävien kanssa pidetyistä juhlista, sukujuhlista, häistä jne ovat ex-vaimoni takana.
Turha lienee mainittakaan, että minä olen kaikki kamerat ostanut ja minun rahoillani on joka ikinen kuva kehitetty. Kuinka joku ihminen voi olla niin itsekäs ja julma, että varastaa toisen ihmisen muistot?
Minua surettaa hirvittävästi se, etten saanut mukaani ainuttakaan valokuvaa, videonauhaa tai muistoesitettä. Ex-vaimoni ei niitä suostu luovuttamaan. Minulla ei ole kuvia tai videonauhoja, kun he olivat pieniä. Kaikki muistot koko 15 vuoden avioliiton ajalta ystävien kanssa pidetyistä juhlista, sukujuhlista, häistä jne ovat ex-vaimoni takana.
Turha lienee mainittakaan, että minä olen kaikki kamerat ostanut ja minun rahoillani on joka ikinen kuva kehitetty. Kuinka joku ihminen voi olla niin itsekäs ja julma, että varastaa toisen ihmisen muistot?
Vastaukset 37
Vanhimmat
käyttäytymään...
No joo...mikähän nyt saisi exäsi käyttäytymään niin, että saisit osuutesi valokuvista?
Jos vaikka rehellisesti kysyisit, voisitko saada kuvia, jotka merkitsevät myös sinulle paljon.
Muistot ovat sydämessä, eivät vain kuvissa. Tiedätkä, että meitä on muitakin, jotka syystä tai toisesta ovat menettäneet mahdollisuuden muistella kuvia katsellen.
Niin. haluaisitko katsella? Ai, miten meillä oli ihanaa!!!Itse en voi petetttynä katsoa mitään kuvia kyseiseltä vuodelta, jolloin mies petti minua.
valokuvista ja en itsestäni kuin yhden kuvan kun erosin,myös huonekalut sun muut jäi vanhaa polkupyörää myöten.
Ostin kaiken uuden itselle ja valokuvia katson kun olen jo yli päässyt raskaasta erosta.
Olisiko tuota kannattanut miettiä siinä vaiheessa kun veit tuon emakon alttarille...?
Otan osaa.
Perustele emakolle, että sullakin on oikeus niihin valokuviin. Jos ei usko, niin hae vaikka poliisin kanssa pois 50 prossaa valokuvista itsellesi.
Etkö osaa lukea ?! Vai etkä ymmärrä lukemaasi ??
AP kirjoitti: "Olen eronnut muutama vuosi sitten. Ositus sovittiin, ja kamppeet jaettiin."
Turha sen jälkeen on enään vikistä (saati poliiseja soitella) -- olisi aikaan vaatinut osaansa. Nöyrää neuvottelutaktiikkaa voisi kokeilla nyt.
Mistään hiton emakosta kukaan mies tuskin kuvia
kaipaa tai sitten täytyy olla "nynny".
Mä heitin kaikki ex-vaimon kuvat sen postiluukusta
sisään. En missään nimessä halunnut edes unissani
nähdä hänen naamatauluaan. Enkä muuten onneksi nähnytkään.
Lapsista tietysti olisi mukava pitää albumia
ja saada sinne heistä kuvia heidän eri vaiheista.
Ilman "emakkoa" sinulla ei olisi lapsiasi.
Toivottavasti et puhu halventavaan sävyyn lapsillesi heidän omasta äidistään, koska se on tosi huono juttu heidän kannaltaan. Ajattele siis lastesi hyvinvointia.
Pidä siis mölyt mahassasi.
Ja mene vaikka eroseminaariin miettimään, miten pääsisit elämässäsi eteenpäin. Olisi kaikille, mukaanlukien sinä itse, helpompaa.
omaisuutta ole, että niitten jaossa pitäisi ikuisesti tuijottaa johkin osituspapereihin.
Jos muija ei vielä anna piruuttaan valokuvia sulle niin ootas muutama vuosi ja pyydä saada itsellesi kuvia lapsista ja perheestä. Jos eukko leppyy ja antaa kuvia.
Tai pyydä lapsilta/ex-vaimolta vaikka synttärilahjaksi valokuva-albumi jossa on vanhoja valokuvianne.
Vanhemmilla (sun tai ex-vaimon) on useesti ainakin juhlista samantapasia kuvia kuin mitä muutkin on tilaisuudesta ottaneet. Ja muilla sukulaisilla. Niiltä voi pyytää lainaan ja teettää itselle omat kuvat niistä. Tuossa asiassa nyt yhden ex-vaimon armoilla olla ;)
Ja kantsii ostaa oma kamera nyt ja ottaa ahkerasti muistoja talteen tästä lähin.
Niin, ajattelin siinä vaademyllytyksessä aikanaan, että en turhaan riitele mistään, enkä tinkaa tyhjästä. Näitä valokuvia, ja muutamaa pikkuasiaa ei vain exän juristi ollut listannut muun irtaimiston mukana.
Valokuviin ja muistoesineisiin olin vain viitannut yhdessä kirjallisessa vastauksessa vastapuolen vaadelittaniaan.
Mitään juridista oikeutta minulla ei ole lähteäa noita kuvia vaatimaan. Kokonaan toinen asia, on että exä on kyllä kinunnut ihmeellisiä asioita osituksen jälkeenkin. Olen ne aina antanut.
Totta, ei ositussopimus estä olemasta reilu ja humaani ... esim. luovuttamasta kuvia. Toivotaan että exäsi suostuu, esim. siihen että lainaat ja viet skannattavaksi. Tai antaa negatiivit, joista voit teettää myös kopiot.
emakon kanssa naimisissa.
Voi sua. Kokeilepa seuraavan kerran etsiä ihmistä.
Tässä mietiskelen juuri tavaroiden jakamista, ja ne valokuvatkin ovat käyneet mielessä. Suurin osa valokuvista on miehestäni ja lapsistani. Mieheni ei nimittäin ole kameran takapuolella käynyt muuten kuin käskystä, eikä niitä käskyjä kuvien perusteella ole monia ollut.
Ensimmäisen kameran lainasin sisareltani, kun vauva syntyi, ja kuvia piti saada. Toisen kameran ostin osamaksulla, enkä toden totta enää muista, kuka maksut maksoi. Se taisi olla sitä aikaa, kun säästin yksin asuntosäästötiliä, sillä mieheni ei suostunut säästämään mitään, eikä halunnut kuulla puhuttavankaan asunnon ostamisesta. Sitten niitä kameroita on tullut ja mennyt. Viimeisin ostos on ollut digikamera, jonka mies maksoi väkisin antaakseen sen minulle valmistujaislahjaksi. Nyt kun tavaroita tosiaan on jaettu, on sekin kamera pyydetty takaisin.
Kaikki valokuvat ovat hyvässä järjestyksessä albumeissa ja jokaisen kuvan viereen on käsin kirjoitettu jotain (siihen aikaan ei meillä vielä ollut kamerassa päiväystä, joten järjestely vei todellakin aikaa). Monet illat olen istunut ja järjestänyt kuvapinoja; jokainenhan sen tietää, että niitä ei järjestetä hetkessä, kun niitä lasten vauva-aikana kertyi sadoittain.
Digikameralla otetut kuvat ovat tietokoneellani, eikä niitä ole koskaan paperille kehitettykään.
Mitenkähän se jako sitten menee. Annanko työni tulokset miehelleni, että otappas tuosta ole hyvä. Vai tekisinkö niin kuin olen oikeasti ajatellut. Annan miehelle negatiivit, kehitetään kaikki kuvat uudelleen, minä maksan puolet ja mies järjestäköön omat kuvansa miten haluaa.
Digikamerakuvat on helppo jakaa, tai siis kopioida. Mies ottaa vain ja kopioi.
Onneksi tosiaan digikamera-aikana kuvien jakaminenkin on helppoa. Sieltä voi sitten poistaa tai rajata kuvista kaikki ne henkilöt pois, joiden naamaa ei haluaisi ikinä nähdä.
Sinulle minä en oikein ratkaisua keksi. Olet päättänyt lopettaa yhteydenpidon kokonaan, joten keksipäs siinä keino sitten neuvotella yhtään mistään. Onhan se muisto sekin sitten siellä muistojen joukossa.
Jaatteko te tosiaan noin tarkkaan tavaranne, että oikein digikamerasta mietitään, että kumpi sen saa. Huh huh. Siitä vaan "sulle vai mulle?" -kysymys ilmoille ja kumpi älähtää ensin niin kamera sille. Ja toiselle tietenkin 6 Pentikin kahvikuppia aluslautasineen siitä hyvästä, eikös ;)
Ei noin tarkkaa tartte olla. Luulis että on teillä isompiakin omaisuuseriä mietittävänä. Minen ainakaan alkais yhdestä kamerasta kinaamaan, sanoisin, että jaha tulee riitaa...ota jos haluat, ostan itelle uuden.
Ja tähän koko keskusteluun vois lisätä vielä sen, että jotkut eronneet jättää omasta tahdostaan kaiken toiselle. "Mä en tahdo sulta mitään" -tyylillä. Tota taitaa vanhemmat miehet harrastaa ennenkuin painavat ex-kotinsa oven kiinni viimeistä kertaa.
Ei kai pointti tuossa yllä ollut kameran "jakaminen" .. vaan että digi kameralla otetut kuvat on helppo erossa kopioida molemmille ... toisin kuin perinteiset albumit.
Digikameran kuvat on myös tosi helppo unohtaa sinne kameraan tai tietokoneelle...muistettaisko ne jakaa...vai käviskö sitten helpommin niin, että toinen huomaa vasta aikaa myöten, että missäs hemmetissä mun kuvat menee. Ainiin...kamerassa joka on nyt exän omaisuutta. Tai sit voidaan helposti ajatella, että ääh noita digikuvakansiota on niin tajuton määrä, että otan vaan osan noista ittelleni. Vai jäiskö ne digikuvat helposti sille, jolle tietokone jää?
Onhan ne paperikuva-albumit sielä kirjahyllyssä se ykkösjuttu näyttää vieraille, ja pitää konkreettista valokuvakansiota "muitokansiona". Ainakin mulle olis. Toisin kuin ne 204 digikuvaa kolmen päivän Lapin reissulta. Joo, voitte haukkua vanhanaikaiseksi nyt.
Niin ja selvennän, että edellä esitin yleisiä mietteitä digikuvien ja paperikuvien eroista kuvamateriaalina. Toin uutta näkökulmaa asiaan. En kommentoinut suoraan sen naisen tekstiä, kuka kirjoitti digikamerastaan, paperikuvistaan jne. tossa alussa. Tämä tiedoksi ennen kuin joku alkaa mussuttamaan että "Mitenkä tää nyt liittyy mihinkään" tai "Nyt puhut tyttö ihan sekavia".
lähes kaikki jäi ex-puolisolle. En vaan voinut, mutta muistot mulla on ja lasten kanssa vietetty aika. Toivottavasti kuvat säilyvät sitten lapsille itselleen aikanaan. Äiti ja pesästä lentäneet
Ymmärrän kyllä, että voi olla tuskallista vanhoja valokuvia katsella. Minulla kuitenkin oli 15 vuotta varsin mukava liitto. En muistele juuri mitään siitä ajasta pahalla. Se, että exäni selvästi ajattelee tuosta ajasta toisin, on hänen asiansa.
Lapseni ovat nyt teini-ikäisiä ja muistot heidän vauva-iästään alkavat haalistua. Lisäksi siihen aikaan liittyy monia muitakin mukavia hetkiä elämässäni.
Puhuit ihan asiaa pohtiessasi digikuvien ja paeprikuvien eroja. Ja minusta rönsyilyt keskusteluissa on ihan OK :->
Toisena vuotena siitä, kun aloimme kuvata digikameralla, huomasamme pari huonoa piirreettä:
- määrä ei korvaa laatua
- albumista kuvien esitäminen kivempaa kuin läppäriltä
- albumi ei kestä latautua
- albumin osalta ei tarvitse pelätä viruksia
Toisaalta digikuvissa etuna:
- hinta ei rajoita määrää, seassa todellisia helmiä
- niiden polttaminen rompulle on yksinkertainen homma, vaatii melko vähän viitseliäisyyttä
- virustenkin vuoksi tuli back-up levy otettua kuvista melko tiuhaan
- Albumi voi tuhoutua tulipalossa tms., jonka vuoksi yhdet back-up levykkeet pidän vanhemmillani säilytyksessä.
- jos tahtoo nähdä vaivaa, voi digikuvista rakentaa hyviä esityksiä ja näyttää ne esim. plasma TV:n kautta isommallekin porukalle
Eli, puolensa molemmissa. Päädyimme yhdistämään ne. Digikuvista valitaan järjellinen määrä joista teetetään paperikuvat ja laitetaan albumiin. Paperikuvat ja diat tuli skannattua myös digitaalisiksi.
Ainakin minulle exälleni valokuvt olivat heti mielessä osituksessa, ja sovussa jaoimme. Molemmille digitaalisina (sekä sjannatut että varsinaiset digi kameralla otetut), albumit jaettiin sen mukaan kumman puolen sukujuhlia kussakin oli enemmän... toimi meillä.
Siitä muutamien satasten kamerasta ei riitaa pitäisi saada aikaiseksi.
kuule, onhan sinulla ne muistot sydämessäsi niitä ei kukaan voi sinulta viedä.
Pyydä, että saat LAINATA niitä fotoja siltä "emakolta".
Sitten viet ne valokuvaliikkeeseen skannattaviksi ja digitalisoitaviksi. Sitten sulle jää digitaaliversiot ja emakolle takas ne alkuperäiset.
(Ton skannauksen vois suorittaa itsekin, mutta jos et omista skanneria, niin...)
Mielestäni joidenkin kuvien pihtaaminen on lapsellista jälkikostoa toiselle.
Kyllä molemmilla on oikeus vanhoihin kuviin,koska vanhat kuvat nousevat arvoon arvaamattomaan joskus vanhempana.
Olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa,tosin exäni repi osan kuvista ja osan piti itsellään.
Sain kuvani seuraavalla tavalla,otin exääni vähän myöhemmin yhteyttä ja kysyin voisiko hän käydä ottamassa minulle kopiot kuvista tai lähettää alkuperäiset lainaan jotta kopioisin ne itse,lupasin maksaa hieman vaivan palkkaa.
No,sehän tepsi ja posti toi kuukauden päästä nipun kuvia joista exäni oli otattanut kopiot minua varten,rahaa hän ei niistä kumminkaan huolinut.
Tärkeä pointti tässä oli siis että ilmoitin kuvien olevan minulle hyvin tärkeitä ja en lähtenyt liikkeelle vihamielellä.
No toivottavasti toi viestiketjun aloittajakin lukee nää meidän viestit.
surkea eunikki stana. Eikö seiso ilman valokuvia?
Meillä albumaja on kymmenkunta.. jätin kaksi miehelle, kaksi joissa on muksujen kuvia, kuten albumeissa enimäkseen, itselle otan kaikki tuplakuvat.. jotka selaan lävitse ja laitan lasten mukana isälle.
Valokuvia mies ei koskaan katsele, mutta lapsille haluan antaa tunteen että molemmat kodit ovat täynnä uusia ja vanhoja muistoja.
Pyydä kirjallisesti vaimolta (kauniisti) kuvia.. luulen että noista kuvista albumillinen joutaa sinulle..
Tuo kamerapointti näyttää katkeruutesi, sitä älä vaimollesi näytä... tai et saa ainuttakaan kuvaa.
Sano että haluat osan muistoista, ihan nätisti... kiltisti, ja tyydyt siihen kuva määrään esim 100 kuvaa.. jonka vaimosi antaa.
Muuten saat kuvia noista vuosista, niiltä ystäviltä joilla myös oli kamera...
Nykyään kuvat voi myös skannata, eli siitä vain albumeista kuvat skanneriin ja ifille ja saat vaikka joka kuvasta toisinnon.
jos on murkkuikäisiä lapsia, he voivat hoitaa tuon vaimoltasi salaa.
Videonauhojen kopiointi ei pitäisi olla suurikaan ongelma. Ehkä vaimosi ei luovuta kuvia ja nauhoja sinulle, mutta jos pyydät NÄTISTI kopioimaan.. tai viemään liikkeeseen joka hoitaa tuon kopioinnin (niitäkin on) en usko että vaimosi sinällään haluaa pimittää sinulta nuo vuodet.. hän vain ei halua ANTAA sinulle enää MITÄÄN.
Mutta kopiot.. saat kunhan olet kärsivällinen ja kiltti
Ihan pieni huomautus kommentistasi, että lapset voivat hoitaa salaa äidiltään kuvien skannauksen.
Ihanko totta?
Mielestäni ei ole iso rikos jos teini skannaa kuvia isälle, joita äiti ei suostu luovuttamaan?! kumpi on pahis, äiti, lapsi vai isä???!! järjenkäyttö sallittakoon, aika usein teinit mm. kurkkivat seksi sivuille äidiltä salaa? onko se vähemmän enemmän paha. Mielestäni tuollaisia salaisuuksia voi olla.. ei ole kyse valtion salaisuuksista vaan yhteisistä valokuvista
Ei äiti kai nyt mikään poliisi ole?
Jos lapset ottavat valokuva-albumin viikonlopuksi
isän luo skannattavaksi niin siitä vaan.
Se osoittaa pelkästään sitä että lapsilla ka isällä menee hyvin.
Naisen ainoa ase kautta aikain on ollut paha kieli.
Vanhoissa saduissakin on aina ilkeä äitipuoli.
Vanhoissa kotimaississa elokuvissa on aina vähintään yksi ilkeä nainen.
Joillakin ilkeys ja kostonhimo on luonteessa.
.. kyllä pahuutta ihmisissä löytyy sukupuolesta, säädystä, rodusta tai uskonnosta riippumatta.
ja hyvä kun sain osuuteni edes yhteisestä asunnosta , josta maksettiin yhdessä ja nyt se v.un kääkkä haluaa valokuvia? EN ANNA! EN KOSKAAN! sai pitää Dioakuvat ja tehä niille mitä haluaa mutta valokuvat jäi mulle ja muutakin josta se kitupiikki ei tiedä mitään. Ja mitä sille jäi, kaikki ja vielä se stanan kääkkä haluaa kuvat, painukoot...
JA KOSTONHIMO!Näin se ikävä kyllä on nykyaikana!
itse olen eronnut vuosi sitten ja exmies käyttäytyi kun tyranni ja narsisti.Sain vaan omat valokuvat ja n.15 lautasta,kirjat,jotka olivat mun suvun.Hänelle jäi talo,omakotitalon tontti(lain mukaan puolet siitä olisi määrätty minulle),kaikki meidän irtaimistö,jopa mun vaatteet,jotka hän on "heittänyt pois".
Kosto on sen kaiken takana.
Mutta elän sen kanssa mitä on- JÄRKI ja SIVISTYS!EXältä puuttuivat näköjään molemmat!
Koeta jaksaa!
suostua?
en jaksannut enää taistella,se vei voimat.Ja kuvittelin hänelläkin olevan oikeudenmukaisuustajua.Mutta erehdyin.Nyt siitä kaikesta,mihin minäkin laittoin pitkän avioliiton aikana rahani ja pankkilainat,nautti uusi emäntä.En ole kylläkin missään nimessä katkera hänelle,koska hän ei ,ikävä kyllä, tiedä asioiden okeata laitaa.Se vaan romahtaa hänen syliin,kun exän valheet ja salaisuudet paljastuvat!Toivon vaan että uusi emäntä kestää ne!
Aina täytyy pitää puolensa, muuten ei maailmassa pärjää. Turha itkeä, kun paskat jo housuissa.
Kirjoita ihan oikea kirje exälle. Kauniisti ja "sydänmeen" käyvä kirje. Naiset tykkää nyyhkis jutuista ;o)
Kyllä ne kuvat alkaa irtoon. On nyt vaan pirun katkeran sulle ja tuntuu ettet sinäkään ole kovin sinut eron kanssa(?)
Vaikeat erot on ikävä juttu..mutta kuvat muksuista pitää ehdottomasti saada. Tsemppiä.
Valokuvat tarjoavat hetkiä ja tunteita.
En halunnut erossa mukaan kuin muutamia kansioita meidän 20v dokumenoidusta historiastamme. Nämä muutamat olivat mummon syntymäpäiviä ja hänen mökkinsä korjausprojektista.
Muu elämäämme koskeva kuvasto on mielestämme jo kuvaajan valikoima. Sunnuntaiaamuja, viikonlopun riidan jälkeisiä päiväkävelyjä joihin hän totisesti osasi laittaa taustan kohdalleen- auringonkajot ja mustat pilvet. Mutta ne eivät kerro kenellekään muulle mitään edellisestä illasta. Ja miksi antaisin anteeksi mustan silmän, koska seuraavan päivän valokuvassa olen kuulaampi ja kauniimpi kuin yksikään madonna?
Valokuvissa on haluttu esittää perheen hyvät hetket jo yli viisikymmentä vuotta--aiheesta on tutkimuskin.
kuka haluaa kantaa mukanaan valhetta onnellisesta perheestä --valokuva-albumia-- minä en