Olen kohta kolmekymppinen nainen. En ole koskaan liiemmin pitänyt lapsista, jossain vaiheessa olin aivan varma etten tule koskaan hankkimaan lapsia.
Pitkä parisuhde päättyi, elelin jonkin aikaa sinkkuna kunnes tapasin nykyisen miesystäväni. Muutaman viikon seurustelun jälkeen minulle tuli ensimmäistä kertaa elämässäni tunne, että haluan lapsia!!! Ja nimenomaan juuri kumppanini kanssa. Olemme seurustelleet nyt puoli vuotta, ja tunnen edelleen samoin. Haluan hänen lastensa äidiksi. Tavallaan se ilahdutti; olen sittenkin "normaali" nainen; haluan äidiksi. On ollut raskasta puolustella omaa "lapsivastaista" mielipidettä, tuntuu kuin minua olisi pidetty jotenkin virheellisenä naisena.
Mies haluaa ison perheen. Hän ei panisi pahakseen, vaikka tulisin raskaaksi jo nyt!
Voiko naisen perheenperustamisinto riippua miehestä, jonka kanssa seurustelee? Vaikka suhde olisi muuten kuinka hyvä, saattaa jokin alitajunnassa sanoa että tämä mies ei ole paras mahdollinen isä lapsilleni? Ja kun se oikea vaihtoehto tulee vastaan, halu äidiksi nousee pintaan?
Pitkä parisuhde päättyi, elelin jonkin aikaa sinkkuna kunnes tapasin nykyisen miesystäväni. Muutaman viikon seurustelun jälkeen minulle tuli ensimmäistä kertaa elämässäni tunne, että haluan lapsia!!! Ja nimenomaan juuri kumppanini kanssa. Olemme seurustelleet nyt puoli vuotta, ja tunnen edelleen samoin. Haluan hänen lastensa äidiksi. Tavallaan se ilahdutti; olen sittenkin "normaali" nainen; haluan äidiksi. On ollut raskasta puolustella omaa "lapsivastaista" mielipidettä, tuntuu kuin minua olisi pidetty jotenkin virheellisenä naisena.
Mies haluaa ison perheen. Hän ei panisi pahakseen, vaikka tulisin raskaaksi jo nyt!
Voiko naisen perheenperustamisinto riippua miehestä, jonka kanssa seurustelee? Vaikka suhde olisi muuten kuinka hyvä, saattaa jokin alitajunnassa sanoa että tämä mies ei ole paras mahdollinen isä lapsilleni? Ja kun se oikea vaihtoehto tulee vastaan, halu äidiksi nousee pintaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei se ole kuin hormonien pyörintää ja varmasti miehen mielipide vaikuttaa. Ehkä pelkäät myös yksinjäämistä ja ulkopuolisten silmissä leimautumista, kun ottaa huomioon miten sairaalloisesti vapaaehtoiseen lapsettomuuteen suhtaudutaan. Kannattaa miettiä tarkkaan ja asua miehen kanssa jonkin aikaa yhdessä että oppii tuntemaan toisen mahdollisimman hyvin. Lapsen hankkiminen ei saa olla hetken mielijohde.
Kyllä, miehen toiveet lapsista vaikuttavat ihan varmasti siihen, että oma suhtautumiseni lapsiin on muuttunut. Ulkopuolisten silmissä olen leimautunut jo niiiiin monella eri tavalla, ettei lapsikammoisen kylmän naisen leima ole maailmaani kaatanut. Mutta olisihan se toki mukavampaa olla hyväksytty sellaisena kuin on.
Olisi ihanaa antaa mennä vaan, elää tunteella, rakastaa, rakastella, saada lapsi.. Toimia just niinkuin vietit määrävät, positiivisista asioistahan tässä on kyse. Tuntuu jotenkin niin laskelmoivalta suunnitella se oikea lapsenhankinta-ajankohta; pohtia montako kuukatta/vuotta pitää tuntea ja asua yhdessä ennen kuin lapsia voi harkita.. Haluaisin ajatella että tärkeintä Rakkaus ja halu saada yhteinen lapsi!
Hassua, miten ajatukset muuttuvat aiemmin niin vahvoista vakaumuksista. Kai se on pakko antaa rakastumisen huuman haihtua ennen kuin ihan oikeasti alkaa sanoista tekoihin lasten hankinnassa. (Blääh.)
ja anna palaa! Onnea!
Niin ja nauttikaa toisistanne niin kauan ku teitä vielä on vai kaksi!
Minusta tuntuu ihan loogiselta että kun sitä löytää sen isäksi sopivan, ne omatkin äidinvaistot alkavat tulla esiin. Ehkä olet ne tietoisella järkeilylläsi tai muuten tiedostamattasi tkahduttanutkin? Ja nyt kun aika ja tilanne on otollinen, on sinulla taas "lupa" haluta.
Go for it!
***
Mulla oli sama juttu. Seukkasin 9 ½ v. miehen kanssa, jonka kanssa en halunnu lapsia. Lapset ei yksinkertaisesti kiinnostaneet mua. Kun erosin tästä miehestä ja löysin uuden. Uuden kanssa halusin yks kaks heti lapsia hänen kanssaan.Hän oli silmissäni loistava aviomies- ja isäehdokas. Yhteistuumin jätin pillerit ja niin tulinkin heti raskaaksi. Nyt jälkeenpäin, vielä esikoista odotellessani huokailen, ett olisi ehkä pitänyt odottaa vielä vuoden... Mies on aivan ihana, mahtava, hellä, huomaavainen jne mutta mulla onkin ongelmia hänen perheensä kanssa. (Omistushaluisia kun ovat ja mä kans!!)
Puoli vuotta on ihan liian lyhyt aika jotta tuossa vaiheessa kannattaisi lasta alkaa edes yrittämään! Eihän toista tunne vielä ollenkaan ja kaikki on vasta sitä alkuhuumaa. Tälläisiä on aivan liikaa että pykästään lapsi liian lyhyen yhdessä olon jälkeen ja sitten vuosi - kaksi - ja mitäs onkaan muu kuin ero edessä kun huomataan ettei se toinen ollutkaan sellainen kuin ajatteli.
Mutta yhtä hyvin aivan toisin! Me etenimme mieheni kanssa salamavauhtia, hän muutti luokseni toisilla treffeillä, vauvaa alettiin puuhaamaan 1,5 kk:n seurustelun jälkeen. 8v. on nyt mennyt, mentiin naimisiin 5v. sitten, yhteisiä lapsia on kaksi. Ja yhä on vieläkin minulle se unelmien mies!
juuri. toisen elmänää on kovin hankala arvostella. ei tässä maailmassa ole mitään aikoja, milloin voi muuttaa yhteen, milloin voi mennä naimisiin tai saati tehdä lapsia. mielestäni ihmisen pitää kuunnella itseään. loppujen lopuksi, on ihmiselläkin en vietit.. itselläni käynytt juuri snoin. seurustelin ja asuimme yhteistä kotia pitkään ex mieheni kanssa, eikä mitään halua ajatella lapsia, vaikka en ole lapsivastainen ollutkaa. nyt "uusi" mies ja koko ajan ajattelen, miltä hän näyttäisi pieni ´vauva sylissään tossa sohvalla... ;)
Nyt kun tulin ajatelleeksi asiaa, huomasin että mulla on ollu välillä "vauvakuumeeton" jakso. Se oli siinä vaiheessa ku olin sinkkuna. :D Kun olin exän kans, oli vauvakuumetta jonkin verran. Erottiin ja vauvakuumeki laski. Ja nyt tämän nykyiseni (aviomieheni) kans on aivan mieletön vauvakuume! Ja vauvaa yritetäänki. ;)
Kaipa tämä on ihan luonnollinen asia. :)
Itsellänikin vauvakuume alkoi vasta, kun tapasin nykyisen mieheni, joka oli poikaystävistäni ensimmäinen varteenotettava isäehdokas. Mitään naimisiinmenokuumettakaan ei ollut koskaan ollut (olin melko varma, että en tule koskaan menemään naimisiin), mutta oikean ihmisen kanssa tuli voimakas halu mennä naimisiin ja perustaa perhe. Ja niin tehtiin ja onnellisia ollaan edelleen!