Miksi ei voisi ihan rauhassa tutustua toisen ajatuksiin ja arvomaailmaan kirjoitellen? Eikö niin säästyisi suuremmilta pettymyksisiltä eikä tarvisisi tavata turhan päiten ihmistä, jonka kanssa ei ehkä ole mitään yhteistä.
Monet miesten profiilit ei kerro heistä mitään. Jos mies sitten vielä meilatessakin ei osaa itse kertoa, mitä asioista ajattelee, niin turhahan sitä on lähteä tapaamaan.
Miksi miehet ei ymmärrä tätä, vaan inttävät, että pitää tavata heti suin päin? Oma tulkintani on se, että monet miehet eivät itsekään tunne itseään.
Monet miesten profiilit ei kerro heistä mitään. Jos mies sitten vielä meilatessakin ei osaa itse kertoa, mitä asioista ajattelee, niin turhahan sitä on lähteä tapaamaan.
Miksi miehet ei ymmärrä tätä, vaan inttävät, että pitää tavata heti suin päin? Oma tulkintani on se, että monet miehet eivät itsekään tunne itseään.
Vastaukset 18
Vanhimmat
minulla se on ollut 100%.
Yhdenkään miehen kanssa, joihin tutustuin kirjoittelemalla, minulla ei ole tavatessamme koskaan ilmennyt minkäänlaista "sähköä", "jännitettä", suhteen edelleen rakentamiselle myönteistä "kemiaa" tai ylipäätään mitään kiinnostusta jatkaa tutustumista.
Olen ollut tapaamiseen joko erittäin pettynyt, hämmästynyt, tai joskus pöyristynytkin. Usein olen voinut pahoinkin jälkikäteen, ihmetellen miten saatoinkaan kuvitella että tämä mies voisi olla oikea tai oikean suuntainen.
Olen kirjoitellut erilaisten miesten kanssa (olisiko otos n. 20). Jotkut heistä ovat olleet mestarillisia kirjoittajia, jotkut kiinnostavia kirjoittamistavoiltaan (poikkeavaa tyyliä), tietysti joistakin on aistinut ettei kirjoittaminen ole heidän lajinsa jne..
Joidenkin kanssa kirjoittelu kuihtui siihen ettei mies halunnut oikeasti tavata - mutta olisi kai kirjoitellut vaikka ikuisuuden...
En silti mielestäni ole koskaan odottanut mitään "ihmettä", lähinnä "normaalia" miestä, jonka kanssa olisi tavatessa jotain vastavuoroista kiinnostusta jatkaa.
Minun neuvoni: tapaa aina pikimmiten.
Kirjoitelkaa sitten tapaamisen jälkeen vaikka viisi vuotta - jos se tuntuu hyvältä. Mutta on järkyttävää jos kirjoittelee kuukausia päivittäin tyypin kanssa jonka kanssa ei sitten livenä olekaan mitään mielenkiintoa viettää aikaansa, hetkeäkään.
En enää ikinä ala pitkiin (edes viikoissa) kirjoittelusuhteisiin. Ja, muutenkin - olen onneksi lakannut "kuvittelemasta".
Taidat itse olla ruma ja ylipainoinen kun et miehelle kelpaa?
hän ei itse pitänyt miehistä, kuten sanoi. Taidat itse olla ruma ja ylipainoinen, joka ei kelpaa kenellekään, kun tuosta asiasta piti noin kommentoida
kanssasi, näin se vaan menee.
nimimerkkiisi!
Asiasta viidenteen, en ole ylipainoinen, ja olen lähinnä tavallisen näköinen. Petyin joka kerran myös itseeni, siihen että olin taas kuvitellut.
Kaikilla meillä on ihmisarvo ja oikeus olla olemassa. Sille, viihtyykö livenä jonkun kirjoittelemalla tutuksi tulleen kanssa, ei ole olemassa takuuta.
Pönkittää itsevarmuutta???
Jaa, niinkö sinusta.
Ei minua ole hylätty, en ole itse halunnut jatkaa. Minusta minä halusin auttaa ap:tä, kun tuota kokemusta kysytystä asiasta on tullut itse jo hankittua.
Tietysti kokemukseni ovat subjektiivisia - sen ymmärtävät kaikki. Aivan samoin kuin sinun tulkintasi kertomuksestanikin on sinun subjektiivisten tuntemustesi pohjalta polkaistu.
on aika moniin asioihin tapaamisissa.
Olet oikeassa, en itse pitänyt tapaamistani miehistä.
He, joita tapasin, olisivat halunneet jatkaa, ehkä kohteliaisuudesta, ehkä mahdollisuudesta, muodollisuudesta, ehkä kiinnostuksesta, tai ehkä he vain esittivät - en voi tietää varmasti. Varmasti tiesin vain etten itse halua. Ja miksi ihmeessä minun olisi pitänyt haluta jos en halunnut.
Ei kai se ole kovinkaan tavatonta, että sattumalta eteen tulevat 15 miestä olisivat kaikki minulle, tai minä heille, juuri "niitä oikeita". Sehän on kai suhteellisen harvinaista että sellaisen juuri oikean näin tapaisi. Saattaa olla, että jo valinnassa on kohdallani ollut vääristymiä - puolin tai toisin. Kirjoittelukumppaneissani oli myös niitä jotka eivät käytännössä halunneetkaan tavata - vaan vain kirjoitella, heistä en tiedä, heidän suhteen jatkamishaluistaan tapaamiseni jälkeen en voi tietää.
Käyttämäsi v-alkuinen verbi on voimakas, mutta olen kyllä kokenut sitäkin - ehkä suhteessa itseeni tässä asiassa, nimenomaan siihen miten aina ja aina kuvittelin että olisi ollut mahdollista että juuri tämä mies on "hän" ja välillämme tapahtuu "klik".
En tajua miten joku voi alkaa seurustella ihmisen kanssa josta ei pidä. Minä en voi, voin fyysesti pahoin ajatuksestakin. Miten vapauttavaa onkaan kun ei ole pakko tehdä vastoin tahtoaan.
En enää kuvittele kirjoitetun pohjalta mitään vakavampaa - se on minulle "voitto" ja "opetus".
Kaikki saavat olla mitä ovat - mutta onneksi minun ei tarvitse olla kaikkien kanssa.
Kun rupsahdat niin laskee se nenäsikin, et enää mene kaula kenossa tapaamiselle. Katso silloin peiliin kun täytät 36 vuotta. Luultavasti olet jo täyttänytkin. Ei siis ihme ettet kelpaa miehelle naamasi kuin myöskään luonteesi pohjaltakaan. Tulee vain mieleen, että jos pitää miehestä ilman hänen kasvojaan niin mikä saa sitten olemaan pitämättä miehestä kun tapaatte? Pinnallista. Mutta katso sä ulkokuorta, jota sulla itselläsikään ei enää ole, katsele 36 vuotta täyttäneiden naisten kasvokuvia niin oksettaa se rupsahtaneisuus.
Valitan, että käytin osin karkeita ilmaisuja, minusta ne kuitenkin sopivat tähän yhteyteen kun tiedän olevani olennaisilta osin oikeassa. Minä saan naisia ja se johtuu ulkonäöstäni, olen ollut ylipainoinen 3 vuoden ajan, silloin en saanut naisia. Joten tiedän kyllä millaisia mulkkuja olette lihavien miesten kanssa ja kostan nyt sutjakkaana takaisin, en kerro lihavuusajoistani naisille, mutta osaan kostaa kun tiedän mikä on laukaiseva syy siihen, että kelpaan inhottaville pinnallisille naisille.
... melko naurettavaa jos maailmasi on tuossa. Kasvahan aikuiseksi.
Sinulla on siis oma juttusi prosessoimatta, ja et nyt kykene ottamaan vastaan erilaisia näkemyksiä prosessiisi liittyvästä aiheesta = sinulla ei mene jakeluun.
Ihan huvittavuuden vuoksi kertaan vähän vielä, ja nostan käsittämisen vaikeusastetta lisäämällä joukkoon uuttakin asiaa:
1. minua ei ole hylätty näiden tapaamieni miesten taholta - en itse halunnut jatkaa. Mutta sinänsä ei ole tärkeää kuka päättää ettei jatketa. Se on tärkeää etteivät toisilleen sopimattomat väkisin yritä "pariutua".
2. en ole viestittänyt missään vaiheessa että en olisi jatkanut jonkun ulkokuoren tai kasvojen vuoksi
3. kyllä tapaamisessa on kyse koko persoonan tapaamisesta - kokonaisuus ratkaisee, ei ulkonäkö
4. en ole lihava, sortsit vaan edelleen...
5. sitähän me tässä olemme joukolla pohtineet voiko/kannattaako kirjoittelun perusteella itselle syntyneeseen mielikuvaan toisesta luottaa ts. voiko pelkästään kirjoittelemalla tutustua.
Minä en voi, tai minun ei kannata, koska ilmeisesti kuvittelen tekstin pohjalta toiseen ominaisuuksia joita hänellä ei tavatessa sitten olekaan (henkisiä ominaisuuksia, luonteenpiirteitä jne.) - tai hän vain on tavatessamme sillä tavoin erilainen tai sellainen etten minä tunne halua jatkaa hänen kanssaan tutustumista - eikä se koskaan ole riippunut pelkästään ulkonäöstä
6. kukaan näistä ao. tapaamistani miehistä ei ollut lihava, tosin yksi oli tukevahko. Minulle miehen ylipainoisuus ei sinällään ole este tutustumiseen tai seurusteluun - kyse on aina enemmän henkisestä kiinnostavuudesta ja vastavuoroisuudesta.
7. en ole huolissani vanhenemisestani, en myöskään parittomuudestani - älä ole sinäkään!
8. ettei kenelläkään jäisi väärinkäsitystä - totuus on että me kaikki, sekä miehet että naiset vanhenemme, ja kuolleisuus meillä kaikilla on 100 %. Pahoinvointia esiintyy useimmilla meistä jossain elämämme vaiheessa - erilaisista syistä.
Se miten vanhenemme on yksilöllistä ja määräytyy pitkälti jo geeneissä. Voimme elintavoillamme vaikuttaa jonkinverran vanhenemisilmiöön - mutta lopulta kuolemme silti, kaikki tyynni, kuka minkäkin näköisenä.
9. hienoa että olet lapsikasvo!
10. kiva että saat ulkonäkösi vuoksi naisia. Se on minusta surullista, että sinä käytät kykyjäsi tehdäksesi pahaa.
Extra: nauratti tuo vertauksesi "millaisia mulkkuja olette lihavien miesten kanssa".
Kiitos nauruista!
Että tuossa pikaisessa tapaamisessa on sen verran jännitteitä molemmin puolin, että yksi tapaaminen ei välttämättä anna täydellistä kuvaa vastapuolesta.
Tästä syystä suosittelen kirjoittelemaan ainakin jonkin viikon vastapuolen kanssa. Kirjoittaminenkin vaatii oman taitonsa, jotta osaa kaivaa kaikki itselleen tärkeät asiat esiin.
Itse olen treffannut aikanaan kolme henkilöä näin netin kautta, yksikään ei ollut mikään suuri pettymys, oikeastaan he olivat aika lähellä sitä mitä minä ajatteleinkin.
Ensimmäiseen henkilöön ihastuin heti ensi näkemältä, mutta mokasin pahasti treffeilä. Ei tullut kerrottua että toinen korvani oli sökö, josta johtuen taisi tulla pieni väärin ymmärrys. terveiset vaan Jutalle sinne Jykylään.
Toinenkin oli ihan mukava paketti, tosi nättikin, mutta itse ajattelin että homma ei toimisi pidemmällä tähtäimellä. Hän olisi halunnut jatkaa, mutta minä vihelsin pelin poikki.
Kolmaskin oli tosi kiva, tykkäsin kyllä, mutta en kuitenkaan ihastunut ihan tämän ensimmäisen tapauksen tapaan. Tämä kaatui ehkä välimatkaan, hänen tyttäreensä ja muihin käytännön ongelmiin. Tätä tapausta olisin voinut harkita, mutta vastapuoli oli vähän epäilevällä kannalla.
Itse en usko näihin netti hommelleihin, ennemmin kannattaa satsata johonkin muuhun systeemiin. Kannattaa mennä vaikka tanssikursseille, niin ehkäpä siellä toiseen ihmiseen tutustuu paljon syvällisemmin mitä netissä. Netti ja pikaiset treffit ovat vain raapaisu ihmisen sisinpään. Vlaitettavasti me ihmiset olemme vain niin pinnalliisa nykyään.
minullakin on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla kirjoittelusta, että kyllä jonkin aikaa kannattaa kirjoitella mut ei kovin pitkään . se kun jonkun tapaa niin kyllä sitä syntyy sähkö tai ei . kohtaamisessa karisee haaveet tai syttyy lopullisesti.
Koska yksi tapaaminen voi kertoa enemmän kuin tuhat viestiä. Koska ensitapaamisilla erittäin usein käy niin että jompikumpi osapuoli menettää kiinnostuksen kokonaan. Miksi sitten tuhlata kuukausia kirjoittelemiseen jos yhdellä tapaamisella voisi säästää aikaa? Ei yksi tapaaminen nyt niin vaivalloinen ole. Kirjoitteleminen voi olla jos ei itseään kirjallisesti kovin hyvin osaa ilmaista. Eihän sen nyt mikään este parisuhteelle pitäisi olla..
Kiitos sinulle nainen asiallisista vastauksistasi. Annoit mietittävää. Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat sillä, että tavatessa et sitten syttynytkään. Ehkä olit tosiaan antanut pitkän kirjoittelun aikana kirjoittelukaverillesi ominaisuuksia, joita toivoit hänestä löytäväsi. Vasta oikea tapaaminen aukaisi silmäsi. Luulen, että minussa on vähän samaa vikaa.
Minulla on aika hyvä itsetuntemus, olen rehellinen ja osaan myös kirjoittaa. Toivoisin mieheltä samaa, jotta tosiaan voisimme tutustua alustavasti kirjoittelemalla ja tavata vasta, kun tärkeimmät asiat on käyty läpi. Joissakin elämän perusasioissa täytyy mielestäni löytyä tarpeeksi paljon yhteistä, jotta voisi olla parisuhteessa, esimerkkinä vaikka elämänkatsomus. Jo parin viikon kirjoittelun aikana saa selville perusasiat. Mieluummin kirjoittelen sen pari viikkoa kuin käyn läpi tapaamiseen liittyvän jännityksen vain huomatakseni, että mies on mielipiteiltään (minun makuuni) täysi öykkäri.
Yksikään noista minulle tärkeistä asioista ei koske ulkonäköä. Se ei ole koskaan ollut minulle tärkeää. En valinnut kaveriani ulkonäön perusteella edes silloin, kun itse vielä olin nuori, nätti ja hoikka.
Yhdyn täysin vastaajan neuvoon. Tapaa mahdollismman pian, kun olet selvittänyt perusasiat.Minäkin tein sen virheen, että kirjoittelin kauan aluksi ja petyin. Ei sovittukaan yhteen. Tuli pettymys.
Sitten päätin tavata kumppaniehdokkaat viikon sisällä.Juttelin jokaisen kanssa myös puhelimessa sitä ennen ja kuvat oli tietysti vaihdettu. Ei ehtnyt tulla turhia paineita.Minulle ei ulkonäkö juuri vaikuttanut, vaan henkilön luonne, persoona ja käytös tapaamisessa.
Tällöin tapasin pari vuotta sitten nykyisen mieheni. Tiesin heti, että tässä on se mies, jota olen etsinyt.
Mentiin parin kuukauden kuluttua kihloihin ja sitten naimisiin.
Onnellisia ollaan toivottavasti loppuelämämme. Että näinkin voi käydä.
En tainnut nyt ihan sitten käsittää. Jos kirjoittelette vaikka 2 kuukautta, puhutte asioista laajalta kantilta, kerrotte menneisyydestänne yms...
Sitten yksi tapaaminen vesittää kaiken. Kuinka? Miten on mahdollista? Ettekö tunteneetkaan sitä ihmistä kenen kanssa "keskustelitte" ne 2 kuukautta? Miten yksi tapaaminen voi vesittää sen, sitä en ymmärrä. Okei, mulla ei ole paljoa kokemusta asiasta, mutta en osaa edes kuvitella tilannetta.
Jos ei kyse ole ulkonäöstä niin mistä helvetistä se voi olla kiinni? Sanokaa jos se on se ulkoinen olemus, tottakai ihmisillä saa olla vaatimuksia ulkonäön suhteen, niin itsellänikin. En vain ymmärrä sitä, että miten se YKSI tapaaminen tappaa kaiken. Eri asia tietysti jos on valehdellut meileissä, mesessä yms. Mutta jos lähdetään siitä että kaksi tasapainoista ihmistä on yrittänyt tutustua toisiinsa aidosti keskustelemalla. Sitten yksi "live-tapaaminen" mitätöi kaiken? Sanotteko tosiaan ettei ulkonäöllä ole siinä mitään tekemistä?
En ole koskaan kirjoitellut kuukausia ennen tapaamista, onneksi.
Mutta viikkoja olen. Harmittaa vieläkin.
Ei kirjoittamisen perusteella voi "lähteä" mistään, miltään pohjalta. Tiedätkö lainkaan miten eritavoin ihmiset ilmaisevat kirjoittamalla itseään??? Ja, huom. miten eritavoin tulkitsemme toistemme kirjoituksia - kukin oman persoonansa (mukaan lukien motiivit ja tavoitteet) ja kokemustensa kautta...
En koe valehtelevani tulkitessani väärin. Luulen mielikuvitukseni johtavan minua harhaan tulkinnoissani.
Pidän yleensäkin lukemisesta, teksteistä, sanoista, lauseiden ja sanojen monitasoisuudesta ja monimerkityksellisyyksistä. Minä siis todellakin tulkitsen saamani viestin.
Ihminen voi kirjoittaa mielenkiintoisesti ja kiehtovan älykkäästi olematta luonnossa tavattuna ns. tasapainoinen. Olen esim. tavannut yhden älykön "kirjailijan" joka oli livenä täysi katastrofi - tavoiltaan, eleiltään, puheiltaan, mieleltään, ulkoiselta olemukseltaan (joihin luen pukeutumisen, tässä tapauksessa mm. likaiset, tilanteeseen täysin sopimattomat vaatteet, huom. joihin juttu ei kuitenkaan kaatunut, vaan koko kokonaisuuteen) jne.
Jos kirjoittaessa mukavalta vaikuttanut ihminen onkin tavattaessa esim. epäluuloinen, hänellä on helvetin tylsä jutut, hänen seurassaan on äärimmäisen ikävystyttävää, hän on järkyttävän maneerinen käytökseltään, tai hän puhuu pahaa esim. existään jne. kyllä se mitätöi aivan kaiken. Ei siinä auta tai vaikuta ulkonäkö - kysymys on aina kokonaisuudesta, kaikista ominaisuuksista jotka kohtaa tavattaessa - jopa hajustakin tai tavasta nauraa (tai mille nauraa).
Näin se on varmaan vastapuolellakin.
Kannatan pikaista tapaamista, 1-2 viikon sisällä. Ulkonäkö vaikuttaa, mutta sen ei tarvitse olla hyvä vaan sopiva. Toinen miellyttää ja toinen ei.
Olen ollut ehkä 12 kertaa tämän kesän aikana kahvilla nettideittieni kanssa. Jokainen on jäänyt yhteen kertaan. Parin kanssa on jatkettu yhteydenpitoa ystävyyslinjalla. Kolme olisi kiinnostanut minua, mutta hävisivät vain jonnekin. En siis tehnyt vaikutusta.
Tähän on turha vastata että olen ruma, lihava, epämiellyttävä jne. Olen mikä olen ja tämä on minun kokemukseni naisena.
Ainakin voisi hetken kirjoitella! Minunkin turha tapaaminen olisi peruuntunut,jos olisin ymmärtänyt,ettei minusta ole "resupetterin" kanssa kulkijaksi!