Miten saataisiin miesten pesiksen yleisömäärät nousemaan? Viimeisessä Sotkamon ja Pattijoen välisessä finaalissa oli vain n. 3600 katsojaa kun vielä 90-luvun puolivälissä yleisöä oli tähän aikaan ainakin n. 5000.
Yleisön määrä
herra piruetti
3775
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oliko silloin 3-5 finaalia, kuten on nykyään? Jos lasketaan nykyisten finaalien katsojamäärät yhteen, niin luulen, että enemmän on katsojia nykyisissä kuin silloisissa finaaleissa.
Ainakin 90-luvulta asti on finaalit pelattu aina vähintään paras kolmesta systeemillä. Oisko ensimmäisen kerran pelattu paras viidestä systeemillä vuonna 1995? Kuitenkin tähän vuoteen mennesä on pelattu välillä lyhyemmällä, välillä pitemmällä kaavalla finaaleita. Varmaan avausviestin kirjoittaja tarkoitti, että parhaina aikoina yhdessä finaaliottelussa on ollut katsojia jopa reilut 5000.
Muistan yhden Jymyn ja Imatran välisen finaaliottelun vuonna ´93, kun Jymyn kotiottelussa oli katsojia peräti reilut 6300. Olen samaa mieltä, että nykyään finaaleissa ei käy enää paljon katsojia. En tiedä muiden joukkueiden yleisömääriä paitsi Jymyn ja tämän vuoden finaalissa oli parhaimmillaan katsojia vain 3600. Veiköhän sopupelit katsojia vai kalliit lippujen hinnat? Vai kenties menestyksen tuoma yltäkylläisyys?
Asiaa tutkiessani jos väkilukkun suhteutettuna lasketaan niin kyllä E-Pohjanmaalla Vimpeli on ykkönen...
3500 asukkaan kunta veti joka peliin tänä vuonna keskimäärin yli puolet (1000 - 1500 katsojaa) pitäjänsä asukasmäärästä..
Ja se on mun mielestä aika hyvä lukema noin pienelle kunnalle...