Minkälaista hiusmallin työ oli? Paljonko saitte palkkaa? kirjoittakaa kokemuksianne?
Vastaukset 4
- hiusmallina
kolme kertaa.. Eka kerta kävin erään yrityksen värimallina, johon sisältyi myös leikkaus, ja toisen kerran näytöksessä. Kolmas oli portfoliotyö jossa hiukset värjättiin ja niihin tehtiin tuntikaupalla useita erilaisia kampauksia ja otettiin kuvia.
Mistään näistä ei saanut palkkaa. En ole ikinä kuullut että kukaan saisi hiusmallina olosta palkkaa, itse työhän jo sisältää valtavat edut: ilmasen värin ja upean leikkauksen (kampauksen).
Itse tykkäsin, tosin lavalla poseeraus ei ollut ihan minun tyylistäni hommaa.. Kyllä se menetteli, eniten tykkäsin tuosta portfolio-työstä, siitä sai ideoita itselleenkin.- Anonyymi
Ok. Mikä on muuten hiusmalliksi pyrkivän vähimmäispituusvaatimus? 165cm?
- Anniina
palkkaa sain mutta en rahana. ensiksikin upea leikkaus ja värjäys ilmatteeksi ja sitten saimme kampaamotuotteita omaksi. rahaa noista hommista ei saa=(
- mutta tuotteita
Olen ollut lavahiusmallina kauneusmessuilla. Sain palkkioksi ison pussillisen kalliita hiustuotteita ja lahjakortin kampaajalle, ja tietenkin kivan kokemuksen ja viimeisen päälle trendikkään hiusmallin. Huono puoli oli se, että en voinut itse vaikuttaa hiuksiin, ja niistä tuli aika rajut, ja ne sitten normaalikäytössä oli mulle vähän liikaa. Joten käytin sitten sen lahjakortin siihen että leikkautin vähän hillitymmän mallin, väri taas oli aivan ihana :) Mutta kokemuksena se oli tosi kivaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551