En äkkiä keksi mitään kiusallisempaa kuin tämä. Hikoilusta on tullut viimeisen vuoden aikana täysin elämääni dominoiva tekijä. En ole millään lailla ylipainoinen ja fyysinen kuntoni on todella erinomainen. Ja tiedän vaivani olevan lähes kokonaan psyykkistä.
Pahimpia tilanteita ovat ruokailut ja kahvipöydässä istumiset, silloin kun on ihmisiä, varsinkin tuntemattomia, ympärillä. Ja viitaten aikaisempaan, kun totesin tietäväni tämän olevan psyykkistä: jos jostain ihmeellisestä syystä johtuen olen unohtanut vaivani ruokailun/kokouksen ajaksi (kiivas keskustelu menossa) - huomaan tilaisuuden päätteeksi, että kas vain, mikään paikka ei ole hikinen. Jos taas kerrankin käy mielessä ennen pöytään istumista (eli käytännössä lähes aina), että "mitä tahansa muuta paitsi hikeä, kiitos" - saan koko kroppani aina päälaesta jalkoihin parissa minuutissa aivan litimäräksi, ja koko naamani valuu hikeä. Tälläisissa tilanteissa tunne on ahdistavin mitä ikinä olen kokenut.
Olen opiskelija, joten tämä on todella iso tekijä minulle - huomaan päivä päivältä lähteväni helpommin luennoilta ja ryhmätyötilaisuuksista takaisin asunnolleni sen takia että tuskanhiki on taas päällä, en enää edes tiedä mitä sanoisin muille ihmisille kotiinlähdöistäni.
Tätä kirjoittaessani huomaan, kuinka sairaalta vaivani kuullostaa, ja minun pitäisi todella hakea apua jostakin, mutta en yhtään tiedä mihin pitäisi ottaa yhteyttä, eikä varsinaisesti ole haluakaan. En ole koskaan tätä aikaisemmin (jota on todellakin kestänyt noin vuoden) kärsinyt minkäänlaisista vaivoista, jännitteistä tai hermostuneisuudesta sosiaalisissa tilanteissa. Minulla on ollut useampia tyttöystäviä ja minut on yleisesti tunnettu ihmisenä, joka lähtee aina mukaan kun jossakin on jotain tapahtumaa, ja nyt ei tulisi mieleenikään keskustella tuntemattomien ihmisten, varsinkaan vastakkaisen sukupuolen kanssa muualla kuin kylmiössä.
Pahimpia tilanteita ovat ruokailut ja kahvipöydässä istumiset, silloin kun on ihmisiä, varsinkin tuntemattomia, ympärillä. Ja viitaten aikaisempaan, kun totesin tietäväni tämän olevan psyykkistä: jos jostain ihmeellisestä syystä johtuen olen unohtanut vaivani ruokailun/kokouksen ajaksi (kiivas keskustelu menossa) - huomaan tilaisuuden päätteeksi, että kas vain, mikään paikka ei ole hikinen. Jos taas kerrankin käy mielessä ennen pöytään istumista (eli käytännössä lähes aina), että "mitä tahansa muuta paitsi hikeä, kiitos" - saan koko kroppani aina päälaesta jalkoihin parissa minuutissa aivan litimäräksi, ja koko naamani valuu hikeä. Tälläisissa tilanteissa tunne on ahdistavin mitä ikinä olen kokenut.
Olen opiskelija, joten tämä on todella iso tekijä minulle - huomaan päivä päivältä lähteväni helpommin luennoilta ja ryhmätyötilaisuuksista takaisin asunnolleni sen takia että tuskanhiki on taas päällä, en enää edes tiedä mitä sanoisin muille ihmisille kotiinlähdöistäni.
Tätä kirjoittaessani huomaan, kuinka sairaalta vaivani kuullostaa, ja minun pitäisi todella hakea apua jostakin, mutta en yhtään tiedä mihin pitäisi ottaa yhteyttä, eikä varsinaisesti ole haluakaan. En ole koskaan tätä aikaisemmin (jota on todellakin kestänyt noin vuoden) kärsinyt minkäänlaisista vaivoista, jännitteistä tai hermostuneisuudesta sosiaalisissa tilanteissa. Minulla on ollut useampia tyttöystäviä ja minut on yleisesti tunnettu ihmisenä, joka lähtee aina mukaan kun jossakin on jotain tapahtumaa, ja nyt ei tulisi mieleenikään keskustella tuntemattomien ihmisten, varsinkaan vastakkaisen sukupuolen kanssa muualla kuin kylmiössä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Odotan elämäni päättymistä ja saan lohtua Natsi-Saksan sotilaskouluttajien motivointi-iskulauseesta "Hiki säästää verta".
Minulla on/oli aivan sama vaiva. Koitin kaikkea mahdollista: vaatevalikoimaan kertyi lähinnä väljiä, hengittäviä, kosteana oman värinsä pitäviä vaatteita; siis kaikkea mahdollisimman viileää mikä ei kostu helposti ja ei kostuessaankaan näytä märältä.
Hien erityksen estäjistä tuli koitettua absolut torria ja jotain toista tuotetta.... näitä saa apteekeista ihan ilman reseptiä, farmaseutit auttavat. Absolut torr oli tavallaan aika tehokas: poisti kyllä joksikin aikaa hikoilun mutta aiheutti käsittelyalueille joskus sietämätöntä kutinaa. Toisekseen minulla, kuten varmaan sinullakin hikoilua on kaikkialla vartalossa, jolloin joka paikkaa ei voi käsitellä tällä aineella.
Lisäksi kokeilin epäselektiivistä beetasalpaajaa, propranololia, jonka tulisi hillitä elimistön epätarkoituksenmukaista "paniikkireaktiota". Omalla kohdallani teho oli vähän niin ja näin. Tämä on reseptilääke; itse sain sitä helposti koska opiskelin lääketiedettä.
Omalla kohdallani vaiva poistui hiljakseen itsestään; aikanaan vaiva oli kyllä varsin ikävä kun millään konstilla hikoilua ei saanut lakkaamaan. Itse en ollut mitenkään psyykkisesti paniikkihäiriöinen; en kokenut missään tilanteessa koskaan mitään muuta epämiellyttäväksi kuin juuri nimenomaan tuon hikoilun. Ammatin puolesta hankaluutta aiheutti myös runsas käsien hikoilu kun kumminkin ihmisiä piti kosketella aika paljon.
Toivon mukaan sinullakin käy niin kivasti että pahin vaiva häviää itsekseen. Edellämainittuja kikkoja voi koittaa, joskaan ne eivät minullakaan tuoneet lopullista apua. Lääkärin vastaanotolla voi käydä varmistamassa että hikoilun syynä ei ole kilpirauhasen liikatoiminta. Tarvittaessa tilaa voidaan hoitaa beetasalpaajilla tai tietyntyyppisillä psyykenlääkkeillä jos mikään muu ei auta ja vaiva on sosiaalisesti invalidisoiva.
Itseäni aikanaan vähän kummastutti kun kyseistä vaivaa ei oikein kukaan käsittänyt sosiaalisesti todella rajoittavaksi. Monet pöntöt ajattelivat - ja sanoivatkin - että ota sitten vaatteita pois jos kuumottaa.... vaan mitäs otat kun päällä ei enää ole mitään muuta kuin ohuimmat housusi ja paita.Ja monesti vielä sosiaalisissa tilanteissa vilukissatytöt vaativat narutopeissaan että patterit hohkaavat täysillä ja ikkunoita ei saa avata. Tiedän vaivasi:)
Haima alkaa toimimaan heti kun ajattelet ruokaa. Itselläni on teoria, että haiman vajaatoiminta aiheuttaa yhdessä aineenvaihdunnan kanssa joillekin ihmisille temppuja. Ehkä, olen väärässä mutta miksi ihmeessä hikoilet ruokaillessa? Jännä juttu, mutta jos on psyykkistä niin kait joskus jotain ikävää on sattunut sulle ruokaillessa?