Miten mies kestää vaimonsa sairauden?
Olen pitkäaikaissairas, eläkkeellä. Sairauteni vuoksi en pysty tekemään kaikkia kotitöitä, en saa ajaa autolla enää, minulla on melko kova lääkitys.Sairastuessani aluksi mies oli avulias, pyysi pyytämään apua jne. Ajan kuluessa avuliaisuus hiipui ja hän etääntyi syyttäen työkiireitä. Mutta syy olikin muualla, saadessani eläkepäätöksen hän aloitti suhteen.
Myöhemmin hän kertoi että kyseessä ei ollut seksisuhde, hän tukee naista tämän vaikeassa elämäntilanteessa, naisen avioliitossa oli monia ongelmia. No en ihan uskonut.
Syntyi raju riita, sanoin että se nainen on jätettävä ja mies lupasi, mutta jatkoikin salaa edelleen suhdetta.
Olin aivan lopussa, olin todella sairas ja nyt lisäksi tuli vielä tämä. Olin hädissäni lapsista, nuoria tosin jo, mutta ilmapiiri kotona oli hankala. Hakeuduinkin terapiaan, samoin lapset. Mies ei suostunut mihinkään. Häntä ei kukaan ulkopuolinen voi auttaa. Hän ei suostu enää keskustelemaan koko asiasta.
Vaikka aikaa on kulunut ja luulen päässeeni jotenkin asian yli se kummittelee edelleen. Olen nykyisen lääkitykseni vuoksi hivenen paremmassa kunnossa, mutta siitä ja koko tilanteesta johtuen seksi ja jopa kosketus tuntuu vastenmieliseltä. Emme siis eronneet mutta kuinka kauan jatkuu näin? Minua ärsyttää myös, että joudun tämän naisen kanssa ajoittain tekemisiin, ja huomaan ajattelevani häntä paljon. En haluaisi sitä.
Olen pitkäaikaissairas, eläkkeellä. Sairauteni vuoksi en pysty tekemään kaikkia kotitöitä, en saa ajaa autolla enää, minulla on melko kova lääkitys.Sairastuessani aluksi mies oli avulias, pyysi pyytämään apua jne. Ajan kuluessa avuliaisuus hiipui ja hän etääntyi syyttäen työkiireitä. Mutta syy olikin muualla, saadessani eläkepäätöksen hän aloitti suhteen.
Myöhemmin hän kertoi että kyseessä ei ollut seksisuhde, hän tukee naista tämän vaikeassa elämäntilanteessa, naisen avioliitossa oli monia ongelmia. No en ihan uskonut.
Syntyi raju riita, sanoin että se nainen on jätettävä ja mies lupasi, mutta jatkoikin salaa edelleen suhdetta.
Olin aivan lopussa, olin todella sairas ja nyt lisäksi tuli vielä tämä. Olin hädissäni lapsista, nuoria tosin jo, mutta ilmapiiri kotona oli hankala. Hakeuduinkin terapiaan, samoin lapset. Mies ei suostunut mihinkään. Häntä ei kukaan ulkopuolinen voi auttaa. Hän ei suostu enää keskustelemaan koko asiasta.
Vaikka aikaa on kulunut ja luulen päässeeni jotenkin asian yli se kummittelee edelleen. Olen nykyisen lääkitykseni vuoksi hivenen paremmassa kunnossa, mutta siitä ja koko tilanteesta johtuen seksi ja jopa kosketus tuntuu vastenmieliseltä. Emme siis eronneet mutta kuinka kauan jatkuu näin? Minua ärsyttää myös, että joudun tämän naisen kanssa ajoittain tekemisiin, ja huomaan ajattelevani häntä paljon. En haluaisi sitä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tiesitkö että nämä terapiat eivät perustu tieteeseen, vaan ovat psykologin nimikkeen alla toimivien puoskareiden ja valehtelijoiden elinkeino. Suomessa akateeminen instituutio on viimeiset 40 vuotta yrittänyt estää tieteelliseen lähetymistapaan perustuvan psykologian tutkimuksen ja korvannut sen poliittisella propagandalla.
Miehesi on täysin oikeassa: erilaiset terapiat ovat harhaa ja valhetta, ja niitä harjoittavat psykologit pahantahtoisia ja ahneita ihmisten hyväksikäyttäjiä.
Sulla näköjään on noi terapiat ainakin jääny väliin...
Mees vaikka kyykkyhyppeleen niin helppaa.
realistin jutut,taisit eksyä väärälle palstalle.
En tiedä mistä vedit juttusi mutta täyttä paskaa kyllä oli, olen itse käynyt 2v sekä psykiatrin että psygologin luona "juttelemassa" ongelmastani, ja voin vilpittömästi sanoa että,jos en olisi kyseisiä hoitoja saanut, en varmaankaan olisi enää hengissä.Ei kaikki ihmiset ole "realisteja" joillakin on myös tunteet.On ihana huomata että tunneihmisiä on vielä olemassa että maailma ei ole tehnyt kaikista vielä "realismeja", kamalan kova sana muuten.
Olet jossakin määrin oikeassa... psykologit ovat rahastajia jotka virkansa takia esittävät tietävänsä muita enemmän, vaikka eivät tiedä...
Miehesi ei siis kestänyt sairauttasi eli sitä avioliiton vastoinkäymistä.
Nyt on tuo avioliittolupaus rikottu, eikä mies halua keskustellakaan asiasta.
Huonolta näyttää, sillä et voi tehdä niitä ratkaisuja hänen puolestaan, jotka kuuluvat hänelle.
Eikö ole luonnollista, että olet edelleen pettynyt? Älä kiellä pettymystäsi, sinulla on oikeus surra pitkäänkin.
Laitat itsellesi aika suuria vaateita.
Lisäksi kun joudut alistumaan sairautesi kynsiin, jouduit alistumaan miehesi uskottomuuteen. Kaiken huipuksi jouduit alistumaan siihen, että mies ei ole lähtenyt selvittämään ja keskustelemaan ongelmistanne.
No, eipä ole ihme, että seksi ei maistu!
Harva meistä naisista pystyisi tuollaisen jälkeen nauttimaan kosketuksista.
Niin kauan tilanne jatkuu, kun miehesi ei aidosti lähde hoitamaan avioliittonne henkistä puolta. Kukaan täällä tuskin pystyy vastaamaan siihen, milloin miehesi on valmis oikeasti ja totuudellisesti kohtaamaan sinut.
Anteeksianto on tärkeä asia avioliitossa. Kestää kauan, ennen kuin olet siinä pisteessä, että voit antaa miehellesi anteeksi. Se edellyttäisi mieheltäsi vastaantulemista.
Kun äitini sairastui vakavasti, osittain halvaantui, löysi isäni salarakkauden. Tuo suhde kesti yhdeksän vuotta.
Äiti tiesi asiasta, kärsi suuresti, itki, masentui, vaati selitystä, mutta isä kielsi aina kaiken.
Kun äitini kuoli, niin kahden viikon kuluttua hautajaisista isäni marssitti salarakkaansa näytille meille lapsille: tämän hän aikoo kihlata.
Rakastajatar kertoi omahyväinen ilme kasvoillaan: "Autoin isäänne, ja meillä on ollut suhde jo yhdeksän vuotta, sillä isällänne oli vaikeaa äitinne sairauden vuoksi".
Koimme pikaisen esiinmarssituksen suurensa loukkauksena. Rakastajatar kai oletti, että meidän lasten olisi ollut kiitettävä häntä hienosta terapiasta!
Harmitti, ettei äitimme katsonut totuutta silmiin ja sairaudestaan huolimatta eronnut isästä.
Mielestämme äitimme ei ansainnut isän puolelta noin häpeällisen lyhyttä "suruaikaa".
Asiasta on kauan, mutta suhde isäämme ei tullut ikinä ennalleen.
Nainen 51: ehkä äitisi ei kestänyt liikaa muutoksia. Ehkä hän oli jotenkin riippuvainen isästäsi.
Näitä olen kohdallanikin miettinnyt. En koe olevani henkisesti riippuvainen miehestäni mutta käytännön asioissa olen paljonkin. Tosin kärsin myös siitä että joudun pyytämään apua, sitä tosiaan saa pyytää ja usein montakin kertaa.
Äitini halvautui suhteellisen nuorena. Hän oli todellakin fyysisesti riippuvainen isästäni tai yleensäkin toisesta henkilöstä.
Henkinen riippuvaisuus kulminoitui uskottomuuden sietämiseen, hän eräällä tavalla joutui "maksamaan" hoidostaan näin traagisesti.
Jälkeenpäin ajatellen äidilläni olisi ollut helpompi elämä, jos hän olisi hakenut eroa. Tuolloin oli vielä saatavilla kaupungin järjestämää kodinhoitoa.
Nykytilanteesta en tiedä muuta kuin, että on olemassa palvelutyyppisiä taloja sairaille ja vammautuneille.
Ymmärrän silti, että ero ei ole helppo, eikä välttämätön ratkaisu. Ja jos vielä on rakkautta tallella, niin ei kai lähteminen olekaan paikallaan.
Vaikea tilanne sinulla! Ihmettelen, miten yleensä jaksat kun sairauden lisäksi joudut vielä kantamaan miehesi uskottomuuden taakkaa!
Onko mahdollista, että otat puheeksi miehesi kanssa avioeron? Kysele mitä mieltä hän on asiasta? Kertomasi tilannehan syö sinun voimasi kokonaan. Tiedän, ettei erokaan ole helppoa, mutta voisi ajan myötä helpottaa elämääsi. Kroonikkona tulet kyllä saamaan elämääsi tarvittavan avun. Ota yhteyttä vaikka omaan terveyskeskukseesi ja kysele mitä kautta saat apua jos asut yksin jne. Laita pallo pyörimään vaikka alku on aina vaikeaa. Uskon, että voit elää tyytyväisempänä ja onnellisempana erossa kuin pettävän miehen kanssa.
Toivon sydämestäni voimia jokaiseen päivääsi!
Nainen 51 tuomitsee isänsä toiminnan äitinsä sairauden aikana. Okei, on totta että lupaus "myötä ja vastoinkäymisissä" ei toteutunut viimeistä piirtoa myöten. Vai toteutuiko sittenkin??? Isäsihän pysyi avioliitossa ja ilmeisesti myös auttoi/hoiti äitiäsi. Näinkö on? Jos, niin asian voi nähdä myös siten, että isäsi piti lupauksensa ja samalla kuitenkin sai tarvitsemaansa tukea (ja ehkä rakkautta ja fyysistä tyydytystä) toisaalta.
Onko aivan välttämätöntä kärisiä puolison sairauden vuoksi loputtomasti, jos asiaa voi jotenkin auttaa?? Sitä on syytä miettiä--- ehkä asian tajuaa vasta sitten, jos ja kun tilanne osuu omalle kohdalle? Toisia ihmisiä on niin helppo tuomita ulkoapäin...
murheeseesi. Sillä mikään ei loukkaa niin paljon, kuin puolison ko. käyttäytyminen hetkellä jolloin tuki ja läheinen olisi tarpeen.
Olen itse kokenut vastaavaa, että mies aloitti uuden suhteen, kun sairastuin. Hain eron ja selvisin sairaudestani ja olen tyytyväinen ratkaisuuni. En olisi jaksanut kulissi liitossa elää.
Jaksamista Sinulle!
Uskomatonta! samanlainen juttu minulla,
kaikki, kortti myös pois myös eli kunnolla sairas ja el.
Ja muija ;(( ei ole minusta siis yhtään
kiinnostunut.
Tässä vaan ollaan ja odotetaan mutta
en tiedä mitä, katse kohti
tyhjyyttä.
mies. ei niin vanha.
Samoin ! Sairauteni vei kaiken pohjan , eläkkeelle . Toiveita ei ole parantumisen suhteen . Mies taas onko kiinnostunut , rakastaako , millaisena näkee minut jos ollenkaan . Täysin vierotti pois omasta elämästä , omista sukulaisistaankin . Ei edes lasteni mummon kanssa saa ola missään tekemisissä .
Voisin myös todeta tässä istun ja vain tyhjyys edessäni , tulevaisuutta onko sitä .
Ikäni puolesta olin nuori kun jouduin luopumaan , jäämään eläkkeelle . Parhain ikä ihmisellä , mitä se on itselläni ilman minkänlaista tulevaisuutta , pohjaa elämälle ???
En edes tiedä missä milloinkin mieheni on , missä viettää aikaansa kodin ulkopuolella .