Meillä on ero viimein edennyt siihen vaiheeseen, että harkinta-aikaa on jäljellä pari kuukautta ja olen hankkinut itselle ja lapsille uuden kodin, jonne pääsemme muuttamaan parin viikon kuluttua. Viime ajat on olleet melkoista mielialojen vaihtelua - siis miehellä, ei minulla! Minä olen päätökseni tehnyt enkä ole hetkeäkään katunut, kun kerran vuosia tätä olen jo miettinyt. Olo on vaan helpottunut kun ratkaisut on tehty. Myös lapset jo laskevat päiviä, että päästään viettämään normaalia ja rauhallista kotielämää.
Nyt on ongelmana enää tämä virallisempi puoli - eli raha... Olen sopinut pankin kanssa tietystä lainasummasta, minkä enimmillään voin ottaa ja hoitaa. Osan siitä olen jo nostanutkin talon etumaksua varten.
Osituspaperia emme ole saaneet aikaan vielä. Miehellä on paljon isompi omaisuus kuin minulla ja meillä on yhteinen (velaton) talo. Mies on suullisesti luvannut maksaa minulle summan, jolla juuri ja juuri pystyn uuden kotimme lunastamaan sovitun lainan lisäksi. Kuitenkin tiedän, että jos alkaisin riidellä osituksesta, niin saisin huomattavasti enemmän. Olen luvannut olla huomioimatta erästä perintösummaa, mutta nyt toinen puhuu, että haluaa jättää myös tallettamansa eläkevakuutuksen summan pois osituksesta.
Tämä kaikki vain siksi, että mies ei pysty käteisellä maksamaan enempää - eikä hän kuulemma halua enää koskaan ottaa lainaa itselleen!!! Kuitenkin minä joudun pienillä tuloillani sitomaan itseni tiukkaan budjettiin kymmeneksi vuodeksi (ja sitten olenkin jo melkein eläkeiässä)! Minä kuitenkin olen jatkossa miltei yksin vastuussa lapsistakin. Elatusmaksuja saan enää toisesta, mutta toinen on vammainen ja vaatii huolenpitoa vielä kenties vuosikymmeniä...
Mies on yrittäjä, johon asiaan hän vetoaa jokaisessa keskustelussa (=huutaa), eikä suostu ymmrtämään järkipuhetta.
Nyt kävi ilmi vielä sellainen seikka, että siihen päivään mennessä kun minun pitäisi maksaa loppuerä talosta, ei mies saakaan pankista ulos pitkäaikaistiliä, jolla on aikonut minulle osuuteni maksaa - vaan vasta viikkoa myöhemmin. Pitääkö minun nyt pyytää pankista ylimääräinen laina tuota viikkoa varten - ja maksaa siitäkin korot, vai kuinka pitäisi toimia???
Ja muutenkin, pitääkö osituspaperi tehdä ennen kuin hoidan uuden kodin maksut??? Periaatteessa osaan tehdä sen sopimuksen (on malli ja mielikuvissa olen sen tehnyt monta kertaa), mutta jotenkin en saa miestä niin paljon "pysähtymään", että saataisiin se oikeasti paperille. Kun tarvitaanhan se paperi siihenkin, että mies saa nykyisen talomme omiin nimiinsä virallisesti!
Minulla on tunne, että mies nyt yrittää pitkittää koko prosessia ihan vaan siksi, ettei usko vieläkään tätä eroa todeksi! Hän on yrittänyt ehdottaa minulle vaikka minkälaisia vaihtoehtoja ihan tässä loppuvaiheessa - kuten että antaisinkin uuden taloni vuokralle ja jatkettaisiin yhdessä asumista erosta huolimatta!!! Eipä tulisi moinen mieleenkään, etenkin kun viimeinkin löysin itselleni oikean haavetalon (vanha mutta tunnelmallinen ja viihtyisä)...
Elämä on nyt aika rankkaa, kun välillä iso mies itkee melkein tyhjästä ja välillä taas huutaa ja raivoaa niin, että naapuritkin kuulee!
Neuvokaa hyvät ihmiset, miten tämän loppuvaiheen hoidan niin, etten joudu pulaan???
Nyt on ongelmana enää tämä virallisempi puoli - eli raha... Olen sopinut pankin kanssa tietystä lainasummasta, minkä enimmillään voin ottaa ja hoitaa. Osan siitä olen jo nostanutkin talon etumaksua varten.
Osituspaperia emme ole saaneet aikaan vielä. Miehellä on paljon isompi omaisuus kuin minulla ja meillä on yhteinen (velaton) talo. Mies on suullisesti luvannut maksaa minulle summan, jolla juuri ja juuri pystyn uuden kotimme lunastamaan sovitun lainan lisäksi. Kuitenkin tiedän, että jos alkaisin riidellä osituksesta, niin saisin huomattavasti enemmän. Olen luvannut olla huomioimatta erästä perintösummaa, mutta nyt toinen puhuu, että haluaa jättää myös tallettamansa eläkevakuutuksen summan pois osituksesta.
Tämä kaikki vain siksi, että mies ei pysty käteisellä maksamaan enempää - eikä hän kuulemma halua enää koskaan ottaa lainaa itselleen!!! Kuitenkin minä joudun pienillä tuloillani sitomaan itseni tiukkaan budjettiin kymmeneksi vuodeksi (ja sitten olenkin jo melkein eläkeiässä)! Minä kuitenkin olen jatkossa miltei yksin vastuussa lapsistakin. Elatusmaksuja saan enää toisesta, mutta toinen on vammainen ja vaatii huolenpitoa vielä kenties vuosikymmeniä...
Mies on yrittäjä, johon asiaan hän vetoaa jokaisessa keskustelussa (=huutaa), eikä suostu ymmrtämään järkipuhetta.
Nyt kävi ilmi vielä sellainen seikka, että siihen päivään mennessä kun minun pitäisi maksaa loppuerä talosta, ei mies saakaan pankista ulos pitkäaikaistiliä, jolla on aikonut minulle osuuteni maksaa - vaan vasta viikkoa myöhemmin. Pitääkö minun nyt pyytää pankista ylimääräinen laina tuota viikkoa varten - ja maksaa siitäkin korot, vai kuinka pitäisi toimia???
Ja muutenkin, pitääkö osituspaperi tehdä ennen kuin hoidan uuden kodin maksut??? Periaatteessa osaan tehdä sen sopimuksen (on malli ja mielikuvissa olen sen tehnyt monta kertaa), mutta jotenkin en saa miestä niin paljon "pysähtymään", että saataisiin se oikeasti paperille. Kun tarvitaanhan se paperi siihenkin, että mies saa nykyisen talomme omiin nimiinsä virallisesti!
Minulla on tunne, että mies nyt yrittää pitkittää koko prosessia ihan vaan siksi, ettei usko vieläkään tätä eroa todeksi! Hän on yrittänyt ehdottaa minulle vaikka minkälaisia vaihtoehtoja ihan tässä loppuvaiheessa - kuten että antaisinkin uuden taloni vuokralle ja jatkettaisiin yhdessä asumista erosta huolimatta!!! Eipä tulisi moinen mieleenkään, etenkin kun viimeinkin löysin itselleni oikean haavetalon (vanha mutta tunnelmallinen ja viihtyisä)...
Elämä on nyt aika rankkaa, kun välillä iso mies itkee melkein tyhjästä ja välillä taas huutaa ja raivoaa niin, että naapuritkin kuulee!
Neuvokaa hyvät ihmiset, miten tämän loppuvaiheen hoidan niin, etten joudu pulaan???
Vastaukset 33
Vanhimmat
Olisit siis sovussa valmis kohtuullistamaan ja olla vaatimatta tasinkona koko summaa minkä lain mukaan voisit saada. Lisäksi olet valmis siihen, ettei kaikkea miehen omaisuutta oteta osituslaskelmaan. Ja tätä hän sitten tahtoo vaikeuttaa… Mielestäni ”sitä saa mitä tilaa”… jos tarjoamasi vapaaehtoinen kohtuullistaminen ei kelpaa hänelle, niin ei kohtuullisteta sitten olleenkaan…
Sinuna marssisin juristin pakeille joka on yhteydessä mieheesi… hän ehdottaa osituksena sinun ehdotustani, ja ilmoittaa ellei käy niin sitten tehdään pilkulleen ositus ja erottelu vaikka sitten pesänjakajan voimin. Uskoisin, että sovinto löytyy … mutta sinun ei kannata lähteä ”juupas-eipäs” riitely ja huutolinjalle – se kannattaa ulkoistaa ammattilaiselle. Tietenkin tekemääsi kohtuullistamistarjousta nyt joudut pienentämän jurisitn palkkion verran…
Mitä taas siihen talon loppusumman maksamiseen tulee, voit koettaa sopia myyjän kanssa loppumaksun lykkäämisestä (ja tietenkin omistussuhteen siirtymisestä vastaavasti), ja että maksat myöhästymisestä XXX EUR myyjälle. Uskon että tulisi halvemmaksi sinulle, ja tuskin suurta väliä myyjälle (etenkin kun saa siitä kohtuullisen korvauksen). Ellei käy… niin silloin pakko pyytää pankilta lyhyt lisäluotto.
Hatun noston arvoinen kaveri!!
Minä olen aivan samaa mieltä nimimerkin M36 vastauksista - selkeitä ja asiallisia - suuret kiitokset!!!
... hyvä jos on ollut apua ;-)
Kun sovussa erotaan, tuntuu, että pitäisi ajatella myös sitä toista osapuolta. Mutta vuosien kuluttua toinen on täysin etäinen. Nyt kun annat kohtuullistaa tasinkoasi, sinusta vuosien kuluttua tuntuu, että olet lahjoittanut rahasi tuntemattomalle samalla kuin itse kituutat omassa elämässäsi.
Kun minä erosin, vaadin kaiken juuri niin kuin minulla oli lain suoma mahdollisuus...kylmästi ajattelin itseäni kymmenen vuoden kuluttua. Minulla oli juristi, jolle mielihyvin maksoin muutaman tonnin siitä hyvästä, ettei minun tarvinnut riidellä, vaan hän hoiti tililleni muutamankymmentätuhatta lisäeuroa. En ole katunut päivääkään!
Älä mieti sitä miestä, vaan itseäsi. Antaisitko minulle rahasi, jos kauniisti pyytäisin?
Lueskelin profiilisissasi olevia nikilläsi kirjoitettuja viestejä. Huomasin, ettei se exäsi ihan ns. vilpitön rahanhimoissaan hänkään ole, jos kiusaa lapsia, ettei äidillä ole jatkossa lapsille mopoa ostaa, jne. (http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000017309517#22000000017309517)
Siispä: Sinä jäät yksin lasten kanssa (kuten kävi minullekin). Ota kaikki se, mitä voit saada. Tulet niitä rahoja tarvitsemaan lastesi hyväksi. Ole nyt tiukkana ja ajattele sinun ja lastesi tulevaisuutta. Exäsi varmasti on nyt kovin mielinkielin sinulle, vaan tilanne muuttuu, kun allekirjoitat "toispuoleisen" osituksen. *kokemusta on*
Kiitos kannustuksesta!
Noinhan se on, kuten sanoit - enkä meinaa kyllä ihan tuohon alistuakaan. Mies vaan osaa olla niin hyökkäävä asenteeltaan, ettei toinen saa minkäänlaista suunvuoroa ja keskusteleminen on mlkoisen toivotonta. Hän kun on aina yksin oikeassa, eikä toiset ymmärrä ollenkaan yrittäjän näkökulmaa! Olenhan minä yrittänyt ymmärtää...
Kirjoitit: "Mies vaan osaa olla niin hyökkäävä asenteeltaan, ettei toinen saa minkäänlaista suunvuoroa ja keskusteleminen on melkoisen toivotonta."
Tuossa tilanteessa sitä suuremmalla syyllä ei kannata "hakata päätä seinään", vaan antaa asiantuntijan (juristin) hoitaa asiaa sinun ohjeiden mukaan... minusta joskus vapaaehtoinen kohtuullistaminen on ihan OK ja oikeudenmukaista (esim. perintönä saatu omaisuus), ja tämän kyllä juristi toteuttaa kun kerrot tahtosi toimeksiantoa tehdessäsi.
Voihan se olla, ettei miehesi vaikeuksia yrittäjänä ymmärretä ... mutta hän ei tunnu ymmärtävän mitä aviehdottoman avioliiton osittamisesta Suomen Laki säätää -- ehkä menee jakoon paremmin kun joku muu kertoo sen hänelle ja antaa vaihtoehdot: joko sopu ja kohtuullistaminen, tai pilkulleen ja vaikka pesänjakajan tekemänä ... ellei todellakin tahdo hävitä taloudellisesti, valitsee varmasti ensimmäisen vaihtoehdon.
Onko sinulla Kirsikka sähköpostiosoitetta?
Voisin kertoa oman tarinani, en viitsisi sitä täällä ylessä ruotia...sen verran henkilökohtainen asia kuitenkin on.
Tässäpä tämä: [email protected]
Ihan mieluusti otan postia vastaan.
"Myös lapset jo laskevat päiviä, että päästään viettämään normaalia ja rauhallista kotielämää."
Hyvin olet onnistunut lapsesi manipuloimaan.
Lain mukaan saat 50%. Miksi miehen pitäisi saada enemmän. Sinä kuitenkin joudut/saat hoitaa lapset. Ei vastuu niistä lopu kun tulee 18 v täyteen.Ja jos toinen vaatii vielä erityishoitoa. Hoitaako mies/isä puolet ajasta vammaista lasta. Tuskin. Miksi alistut saamaan vähemmän koska olet äiti ja nainen?
Ajattele itseäsi ja lastasi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Eikös olekin joskus sanoinkuvaamattoman vaikea uskoa, että lapset tai ihmiset nyt ylipäätään saattaisivat haluta toisenlaista elämää, vaikka tarjolla olisi riitainen ja rauhaton elämä tunneköyhän ja itsekkään isän kanssa samassa rakennuksessa?
On hyvä, että edes äiti näyttää lapsille mallia siitä, että kurjuuteen ei tarvitse tottua ja voi itse vaikuttaa siihen, millaista elämä on.
Et kai tosissasi kuvittele, että lapset jotenkin nauttisivat riitaisesta kodista ja vain "manipuloimalla" he osaisivat haaveilla oikeasta kodista?
Sinun kommenttisi osoittaa, että sinä olet menettänyt lapsesi parempaan kotiin, etkä vieläkään osaa kyseenalaistaa omaa osuuttasi tapahtumien kulussa. Jos se päivä vielä tulee, että kykenet menemään itseesi, tulee sinustakin onnellisempi mies.
Meillä mies ajattelee aivan samalla tavalla kuin sinäkin... Tuossa vaan ei ole mitään totuuspohjaa.
Kyllä lapset jo ovat siinä iässä, että osaavat ajatella ihan omillakin aivoillaan.
Yläasteelle siirtynyt poika itkeskelee kun ei ole rauhaa keskittyä kotona läksyihin - ja todellakin sanoi odottavansa, että elämä rauhoittuu muuton jälkeen!
Mahtavaa lukea eronneidenen naisten kommentteja osituksesta!
- sinulle kuuluu 50%...
- miksi tyytyisit vähempään..
- lain mukaan...
Yksikään teistä naakoista ei ollut lain kirjaimeen vetoamassa avioliiton aikana, kun miehenne teille rahaa kantoi. Laki sanoo hyvin selvästi, että puolisolleen on velvollinen(eikä edes ilman veroseuraamuksia saisi) rahoittamaan avioliiton aikana vain kohtuullinen toineentulo. Kyllä jokainen vaimo mielellään vaatteet, lasikipot, lomamatkat, autot jne vastaanottaa. Mikään laki ei vaadi miestä niitä vaimolleen antamaan.
Vähempään voi tyytyä sen takia, jos se on oikeudenmukaista. Jos mies kerran pitää oikeudenmukaisena sitä, että hän vastoin lain vaatimusta avioliiton ajan järjestää vaimolleen korkeamman elintason, niin ihan hyvin vaimo voi erossa tyytyä vähempään!
Kyllä aikuinen ihminen tietää, minkä hän on itse aikaansaanut ja mikä oikeudenmukaisesti hänelle kuuluu. Muu omaisuus ei hänelle kuulu.
Ja yksi asia, hyvät eronneet rouvat: lopettakaa vetoamasta siihen, että mieheltänne ahnehditut varat menisivat lapsille. Se on niin paksua paskapuhetta, että siihen ette usko itsekkään. Joka ikinen sentti menee teidän elintasonne ylläpitoon.
Jos ihminen haluaa eron jälkeen säilyttää saman elintason. kuin ennen eroa, niin hankkikoon saman tulotason, luin puolisolla oli aviossa. Se ei vaan helppoon elämään tottuneelle naiselle riitä.
Mutta kyllä minä olen aina omat (sekä lastenkin) vaatteet ja ne kipot ja kupit meidän huusholliin hommannut - omilla tuloillani!!!
Miehen mielestä kaikki ostelu on turhaa, eikä ole juuri mihinkään rahaa antanut (ainakaan vapaaehtoisesti ja suosiolla).
No myönnetään, että aikoinaan ehkä maksoi muutaman ulkomaanmatkan, mutta ei niitäkään enää olla tehty kymmeneen vuoteen yhdessä. Minä olen pari matkaa tehnyt lasten kanssa, mutta olen ne suurimmaksi osaksi myös kustantanut!
Mies on laittanut ne suuret tulonsa pitkäaikaistalletuksiin sekä eläkevakuutukseen - oman vanhuutensa turvaksi...
Että näin meillä.
En jaksa lakata ihmettelemästä sitä intoa, millä jotkut miehet paheksuvat sitä että juridisen sopimuksen toinen osapuoli vaatii sitä mihin on lain mukaan oikeutettu. Avioerossa puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, joka toteutetaan tasingolla osituksessa.
Ai, miksi ihmettelen? KOSKA, ennen avioliiton solmimista voidaan avioehdolla sopia, ettei puolisoilla ole tuota avio-oikeutta toistensa omaisuuteen. HYVIN yksinkertainen asia hoitta ja vaatia avioliiton ehdoksi... JOS sellaisen jättää tekemättä (nyt solmittavista 65% vielä avioehdottomia avioliittoja) ... niin kumpi on avioerotilanteessa haaska, ja kuka on ollut typerys? Mielestäni typerykset joutavatkin haaskoiksi.
Kirjoitat: "Laki sanoo hyvin selvästi, että puolisolleen on velvollinen(eikä edes ilman veroseuraamuksia saisi) rahoittamaan avioliiton aikana vain kohtuullinen toineentulo."
VÄÄRIN, avioliittolaissa säädetään: "Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen." ... tarpeensa kullakin, mistä tuon kohtuullisen keksit !!
Kirjoitat: "Kyllä aikuinen ihminen tietää, minkä hän on itse aikaansaanut ja mikä oikeudenmukaisesti hänelle kuuluu. Muu omaisuus ei hänelle kuulu."
Eikö aikuinen ihminen sitten tiedä mitä avioehdoton avioliitto merkitsee omaisuuden suhteen?
Tiesitkö muuten, että avioeron jälkeen puoliso lain mukaan voisi vaatia elatusapua myös itselleen (ei vain lapsille) ... olkoonkin harvinaista.
********
AVIOLIITTOLAKI (linkki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234 )
4 LUKU
Elatus (16.4.1987/411)
46 § (16.4.1987/411)
Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.
Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.
Lapsen oikeudesta saada elatusta vanhemmiltaan säädetään lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/75).
47 § (16.4.1987/411)
Jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai jos puolisot asuvat erillään, tuomioistuin voi velvoittaa puolison maksamaan elatusapua toiselle puolisolle 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti.
48 § (16.4.1987/411)
Kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.
Elatusapu voidaan vahvistaa suoritettavaksi joko toistaiseksi tai siten, että elatusavun suorittaminen lakkaa päätöksessä asetetun määräajan kuluttua. Elatusapu voidaan kuitenkin vahvistaa suoritettavaksi kertakaikkisena, jos elatusvelvollisen varallisuusolot ja muut seikat antavat siihen aihetta.
Määräajoin maksettavaksi vahvistetun elatusavun suorittamisvelvollisuus raukeaa, jos elatusapuun oikeutettu menee uuteen avioliittoon.
En halua keskusteluun enempää osallistua totean vain, että avioliitto laki on vanha. Se laadittiin ennen sotia turvaamaan pientilan emännän silloin hyvin turvaton asema erossa. Laki on vanhentunut maailma on ajanut sen ohi.
Ymmärrät myös lain tekstin puolisolle annettavasta elatustuen määrästä avioliiton aikana väärin. Kukaan ei voi määritellä itse itselleen rajatonta tarvetta. Avioliittolain määrittelemä elatustuen avioliiton aikana puolisolle rajoittuu muutamaan sataan euroon kuukaudessa. Oikeustapauksia aiheesta on ollut hyvin vähän (mikä sekin osoittaa lain uusimisen tarpeen tältä osin)
Avioliittolain maininta osituksen kohtuullistamisesta on myös lähes kuollut kirjain pitkien liittojen kohdalla. Vaikka kohtuullistuttamisessa neuvotaankin ottamaan huomioon "varojen kartuttaminen ja varojen säilyttäminen" kumoaa avioliiton kesto, käytännössä jo 5 vuotta, kohtuullistamisen.
Tietenkin avioehdolla voidaan estää osituksen kohtuuttomuus. Vetoaminen siihen, että jokaisen ihmisen pitäisi ymmärtää sopimuksin estää tulevaan omaisuutensa kohdistuva oman aviopuolison taholta vuosien kuluttua tuleva uhka, on täyttä soopaa. Miksi laki ei sitten suoraan määrää avioehtoa? Laki suojelee ihmisiä ja heidän omaisuuttaan muissakin tapauksissa. Miksi avioero olisi poikkeus muuhun länsimaiseen oikeustajuun omaisuuden suojasta?
Lisäksi vielä sanoisin, että avioero ei ole tilanne, jossa ihmisen alhaiset motiivit olisivat jotenkin ehdottoman poissuljettuja. Rahan ja omaisuuden ahnehtimisen takia tehdään murhia, ollaan valmiit uhraamaan perhe työlle ja monin tavoin ollaan valmiit venyttämään moraalia. Rahan takia on tiedetty ihmisten menneen naimisiinkiin. Kyllä rahan takia erotaankin.
Laki suojelee ihmistä monin monimutkaisin mekanismein toisen ihmisen ahneudelta monessa eri tilanteessa. Miksi avioliitossa ihmisen pitäisi pystyä ennakoimaan toisen ihmisen alhaiseyt motiivit 25 vuotta etukäteen?
Ihan tiedoksi sinulle:
- Kun menimme naimisiin, minun omaisuuteni oli isompi kuin exän.
- Olen ollut ansiotyössä koko avioliittomme ajan poislukien vuosia, jolloin lapsia hoidettin kotona. Päätös minun kotiinjäämisestä oli yhteinen eikä perustunut palkkaan tms, vaan siihen, ettei exästä olisi siihen ollut: hän ei ollut isä, joka olisi kyennyt hoitamaan lapsiaan 24/7. Tällöin hänellä oli myös helpompaa: ei tarvinnut tehdä ruokaa, ei käydä kaupassa, ei siivota, ei pestä pyykkiä jne. Ne kaikki olivat myös minun mielestäni minun tehtäviäni. Hänen pystyi keskittymään töihinsä, ei tarvinnut hoitaa sairaita lapsia ja sen takia olla kotona. Oletin tietenkin tasa-arvon nimissä, että hän olisi yhtälailla jäänyt sairastupaan hoitamaan siinä vaiheessa, kun lapset päiväkoti-ikäisenä sairastivat. Vaan kuinkas olikaan. Hänestä oli helpompaa, että oli juuri sinä päivänä "tärkeä kokous". No, tietenkin hoidin lapseni, olinhan ne synnyttänytkin.
En mitenkään voi ajatella, että exäni olisi järjestänyt minulle paremman elintason, sen sijaan hänellä oli käytössään ilmainen siivooja, taloudenhoitaja, kodinhoitaja ja lastenhoitaja. Rakastajaksi minä en kelvannut silloinkaan, ei tosin sille miehelle kukaan muukaan...
Tästä syystä minulle kuului 50 % ja voit olla satavarma, että kaikki elarit yms. menevät kyllä lasten käyttöön. Tulen tuloillani ihan mukavasti toimeen, en elätä itseäni elareilla!!! Itse asiassa minusta tuntuu, että taloudellinen tilanteeni on tällä hetkellä parempi kuin avioliiton aikana. Eipä tarvitse miettiä, mitä vempainta se mies taas tahtoo. Hmm...kun oikein ajattelen...taisin elättää häntä.
Sanohan siis yksi syy, miksi minun olisi pitänyt tyytyä vähempään?
Sinun pitäisi tyytyä väjempään, koska se olisi oikein. Sinun siivouksesi, lastenhoitosi ja ruoanlaittosi on korvattu sillä, että miehesi elätti sinua avioliiton ajan.
Miksi sinun pitää miehesi säästämästä omaisuudesta 50% saada?
Ei exäni elättänyt minua avioliiton ajan.
Mistä exän säästämästä omaisuudesta puhut? Olisin toki voinut olla kotona "elätettävänä", mutta taloudessamme tarvittiin myös exän mielestä kaksi palkansaajaa. Olisin voinut mennä lasten kotihoidon aikana töihin ja vapauttaa lastenhoidon tehtävän exälleni. Mutta hänpä oli sitä mieltä, että töissä pääsee vähemmällä=lastenhoito on rankempaa työtä. Onko sinun vaikea käsittää, että naisella voi olla yhtä hyvä palkka kuin miehellä, ilman että yhteisistä palkoista maksetaan vuosikausia (miehen) opintovelkoja, koska nainen on käynyt työssä koko opiskelun ajan? Sen sijaan mies on "opiskellut" (lue: juhlinut opintotukensa ja joutunut oikeaan elämiseen ottamaan lainaa).
Vastaus sinulle: Sain sen 50%, koska se on minun osuuteni. Laillinen ja moraalisesti oikea osuus. Miksi exän olisi pitänyt saada enemmän?
Et lukenut viestiäni, tai ainakaan ymmärtää sitä?
Kuulostaa niin tutulta...
Olin itse yläasteella kun isäni päätti että perhe-elämä ei olekaan kivaa ja eräänä päivänä oli pakannut tavaransa ja lähtenyt.
Omaisuuden jaon piti mennä niin, että äiti saa pitää kolmiomme ja isä ottaa huvilamme (jonka arvo oli kaksinkertainen verrattuna asunto-osakkeeseen), sijoitusasunnon ja eläkesäästöt. Eli karkeasti äiti oli saanut omaisuudesta n. 25%-30%. Äiti olisi suostunut tähän, mutta halusi että huvila myydään (liikaa tunnearvoa että olisi päästänyt isän uuden naisen nauttimaan monen vuoden työn hedelmistä) ja isä saisi pitää tulot, joilla voisi ostaa uuden. Tämä ei käynyt isälle, joten lopulta äiti hommasi asianajajan hoitamaan "tappelun". Tiukka asianajaja oli kuitenkin sitä mieltä 50% ja 50% ja niin kävi, että kaikki meni puoliksi, koska isä ei suostunut huvilan myyntiin. Äiti sai pitää kolmion, huvila ja sijoitusasunto myytiin ja tuloista isä olisi joutunut vielä maksamaan väliä äidille. Tässä kohtaa tuli taas riitaa ja lopulta asia ratkesi niin, että väliraha laitettiin tilille, jonka hallitsija itse olen. Ja joka päivä näin 10 vuoden jälkeenkin isä jaksaa muistuttaa minua rahanahneesta ämmästä, joka haluaa pilata hänen elämänsä. Ilmeisesti lapsen taloudellinen tukeminen oli liian kova pala.
Mutta pointtinani: pidä puolesi! Olen iloinen, että asianajaja piti äitini puolia, kun hänellä eivät voimat riittäneet ja toivon samaa myös sinulle. Ja jos exäsi ei halua sinulle maksaa, niin ehdota jotain tuollaista lapselle tili-systeemiä.
Kovinpa on miesten aivokurkiainen pysähdyksissä, kun noin yksinkertaista asiaa ei ymmärretä.
Uskomatonta, mutta totta!
että, täällä on yksi mies joka ei jäkätä itsestään selvyyksiä vastaan!
Olen kanssasi samaa mieltä, eikä varmasti ole ainoa laki Suomessa jonka "päivitys" olisi paikallaan. Silti, edustuksellisessa demokratiassa ne 200 "ukkoa ja akkaa" joilla kerralla 4 vuoden määräaikainen pesti MEILTÄ, ovat ne ketkä voivat lait muuttaa. Voi kestää vuosia, mutta silti ... kulloisenkin lainsäädännön mukaan elettävä. Sakot rapsahtaa varmasti vaikka minusta 120 km/h on aikansa elänyt laki autolle millä ajan moottoritiellä. Luultavasti (toivottavasti) jokainen pitäisi minua typeryksenä jos noista sakoista valittaisin nettikeskustelussa.
EI laki aseta tuolle MITÄÄN rajoitusta, en tunnusta ymmärtäneeni lakitekstiä väärin. Olen aivan varma, JOS esim. Jorma Ollilan Liisa vaimo olisi ollut miestään tukeva kotirouva 30 vuotta, uhrannut kaiken aikansa ja uransa (mitä ei ole tehnyt ... vaan luonut todellisuudessa komean uran) jotta mies voi panostaa kaiken energiansa työhön ... ja sitten Jorkku pistäisi Lissunsa pihalle ... niin varmasti oikeus määräisi Jorkun maksamaan Lissulle elareita, etenkin jos avioehto olisi pitänyt Lissun varattomana. Myönnän, fiktiivinen ääriesimerkki, mutta turha tulla väittämään että oikeuskäytäntö ja laki olisivat kaksi samaa asiaa. Oikeuskäytäntö tavallisissa tilanteissa varmasti on kertomaasi luokkaa.
Mitä taas avioliiton aikaiseen elatukseen tulee, niin eiköhän se onnistu aivan "arkisesti"... ja jos toinen alkaa vaatimaan kohtuuttomia tai käyttämään yhteisiä varoja holtittomasti... niin saattaa tulla ero.
Näin voi olla, ethän unohtanut avioehdollisen avioeron kohtuullistamista...
>
Koska ei laki kiellä omaisuutensa luovuttamista tai lahjoittamistakaan... eikä laki rajoita tuota millään tavalla ("et saa, voit katua joskus" -- ajatuksella). Eikähän avio-oikeudessa ole mitään pahaa, jos puolisot asian ymmärtävät ja niin tahtovat menetellä omaisuuksiensa osalta ... sallin, hyväksyn ja ymmärrän sen monessa tilanteessa. Mitä en ymmärrä, että ihmiset ovat niin typeriä, etteivät ota asioista selvää... MITÄ avio-oikeus merkitsee. JUU, kyllä sitä sitten selvitetään kun vellit on jo housuissa --- Ja ihmetellään miksi holhousyhteiskunta ei tässäkin auttanut "nuijaa".
>
Missä tapauksessa (siis mikä liittyy avio-oikeuteen, tms.) ?
Eihän avio-oikeus muuta mitään omaisuudensuojasta ... jos olet omistanut ennen avioliittoa ja sen aikana 100 ha metsää, omistat sen avioeron jälkeenkin jos tahdot. Omistusoikeuteen EI PUUTUTA. Joo, sen arvo on mukana osituksessa ja vaikuttaa tasinkoon ... mikä on asia joka EHKÄ pitäisi vihkivän tuomarin tai papin vääntää nuorelle parille rautalangasta.
Mikä jälleen yksi syy avioehtoon ... koska rakkautta ja omaisuutta ei pitäisi mennä sekoittamaan toisiinsa ... tai jos sekoittaa, niin ymmärtää mitä se tarkoittaa oikeasti.
Miksi ihminen ei sitten "ota vakuutusta" noita alhaisia motiiveja varten, avioehtoa. Ei laki pakota ottamaan palovakuutustakaan, vaikka mielestäsi tietenkin pitäisi. Mielestäni jos jollain on sellainen kristallipallo, että katsoo avioehdon aivan turhaksi... niin olkoon tekemättä.
Joskus oikein naurattaa avioehdon loukkaavana ottavien ihmisten perustelut ("ai, sä varaudut jo nyt eroa varten") ... saman kun voi heittää heti takaisin ("ai, säkö jo suunnittelet hyötyväsi avioerosta") ... KOSKA, avioehto ei estä ottamasta yhteistä lainaa ja omistamasta yhteistä taloa, osituksessa menevät puoliksi siinä missä tavallisessakin osituksessa ... ja kun kuolema erottaa (kuten ajatus kai on), ei avioehdon tarvitse muuttaa mitään.
Näin asia tietysti on. Siinä vain kävi omalle kohdalle sellainen hölmöys, että kun mentiin naimisiin ei ollut juurikaan omaisuutta, joten ei tuntunut tarpeelliselta tehdä avioehtoa ja puoliso olisi pitänyt sitä epäluottamuksena. Nyt kun kymmenen vuoden jälkeen erotaan on omaisuutta ja sen hankkiminen on ollut ainakin 85%:sti minun ansiota. Eipä tätä tiennyt naimisiin mennessään. Nyt laitetaan kaikki tasan. Jotenkin vaan ei tunnu reilulta.
Ymmärrän harmistuneisuutesi, mutta voisiko olla niinkin, että vaimosi on kotityöllään mahdollistanut sen että sinä olet voinut osallistua suuremmalla osuudella yhteisen talonne asuntolainojen hoitoon?
Sitä paitsi, välttämättä avioehto ei olisi muuttanut asiaa. Katsos, jos omistatte talon 50/50 (lainhuudossa molempien nimet), ja samoin asuntovelka ... niin aviehdosta huolimatta nuo jaetaan erossa samoissa suhteissa (riippumatta siitä, jos olisitkin maksanut yhteistä velkaa enemmän). On muuten joillekin yllätys, kun juristi kertoo miehelle että on käytännössä tehnyt avioehdon tyhjäksi tuolla.
Kuinka vältytään... ekaksi tietenkin oltava se avioehto, sitten tehdään sopimus jossa mies omistaisikin 85% talosta, ja vastaavasti saman verran velasta... mieluiten molemilla puolisoilla oma asuntovelka yhteisesti omistamastaan talosta.
Enpä usko monellekaan ihmiselle olevan mikään iso asia, että kotona lapsia hoitanut puoliso saa erossa selkeän korvauksen lasten ja kodin hoidosta. Harva kai sellaisesta normaalissa avioerossa kinaa.
Katkeruutta aiheuttaa enemmänkin se, että kun toisen puolison ansiosta on tapahtunut nipea ja selkeä vaurastuminen niin toinen rahastaa tämän avioerolla. Monesti lahjakkaan ihmisen työn hedelmät kypsyvät poimittaviksi juuri tuossa 40-45 ikävuoden korvilla. Keksijä kaupallistaa innovaationsa, yrittäjä myy yrityksenä ja ison yrityksen johtoon valittu lahjakas henkilö lunastaa optionsa. Tämän sitten rahastaa puoliso ottamalla avioeron.
Minusta puolisolle kuuluu reilu korvaus kotona olosta. Esimerkiksi voidaan ajatella, että ihan ääritapauksissa maksimissaan osituksessa hänelle voidaan antaa hänen koulutustaan ja kykyjään vastaava teoreettinen nettopalkka siltä ajalta, mitä avioliitto on kestänyt.
On aivan täyttä höpötystä ja lapsellista soopaa selittää, että jonkun ihmisen kyvykkyys on ollut siitä kiinni, että joku on katsonut hänen lapsiaan! Herran tähden, mitä paskaa! Lapsia hoidetaan kaikissa perheissä ja lapsia on hoidettava, jos niitä tekee. Ei se kenellekään anna oikeutta toisen ihmisen lahjoilla hankittuun varallisuuteen. Kohta kai jokainen huoltoaseman pitäjä, kerrossiivoja ja puotipuksu saavat vaatia jonkun keksijän rahoja. Hehän "ovat mahdollistaneet" keksinnön, Ei tarvinnut neron kuluttaa aikaa porraskäytävän lakaisuun eikä renkaan vaihtoon.
Antakaa mun kaikki kestää..
Ellei tahdo antaa puolisolleen avio-oikeutta omaisuuteensa (jo olevaan tai tulevaan)... niin vaihtoehtoja on ollut kaksi estää se:
a) olla solmimatta avioliittoa
b) avioitumisen ehtona olisi pitänyt avioehtoa
Niin, ja voihan avioehdon laatia aviopuolisotkin jälkikäteen ... toki myös silloin edellyttää molempien allekirjoitukset.
Outoa, että kuvaamasi fiksut ihmiset eivät ole vaivautuneet selvittämään mitä avio-oikeus tarkoittaa, kun ovat avioituneet. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis...
Todellakin, antakaa mun kaikki kestää...
Sinulle näyttää tuo avioehto olevan jonkinlainen kaiken kattava oikeudenmukaisuuden tae. Avioehdoissakin on kuitenkin ongelmansa. Eihän kukaan järjissään oleva ihminen ole kieltämässäkään sitä, etteikö avioehdolla voitaisi rajoittaa puolison avio-oikeutta. Keskusteluhan on enemmänkin siitä, miksi niin selkeä oikeus, kuin oikeus omin ansioin hankittuun varallisuuteen on kyseenalaistettu avioliitossa.
Avioehto johtaa myös usein kohtuuttomuuksiin. Mies harvoin avioituu toista kertaa ilman avio-oikeuden täysin poissulkevaa avioehtoa. Minusta tämä johtaa usein ikävään tilanteeseen nuoren, kokemattoman morsiamen kannalta. Nuorikko jää mahdollisessa erossa täysin puille paljaille hoidettuaan lapset, kodin ja venhenevan miehen.
Avioliittolaki on aivan yksinkertaisesti yleisen oikeustajun vastainen. Sen tunnustat itsekin jatkuvalla jauhamisella avioehdon autuudesta. Ei sivistysvaltiossa voida jättää niin tärkeää asiaa kuin oikeutta omin kyvyin hankittuun varallisuuteen jonkin nuorena solmitun sopimuksen varaan.
Tottakai jokainen kokeneempi ihminen solmii avioehdon. Niiden määrähän on suuri. Ei se silti poista sitä tosiasiaa, että avioehdoton ositus on erittäin epäoikeudenmukainen silloin kun kaksi nuorta köyhää ovat solmineet liiton ja puolisoista se, joka ei ole kyennyt varallisuutta kartuttamaan ottaa avioeron, jotta saisi toisen hankkiman varallisuuden itselleen.
Mitään ongelmaahan ei tietenkään ole, mikäli kumpikaan ei ole pystynyt merkittävää varallisuutta kartuttamaan. Sen sinäkin tunnut ymmärtävän. Ilmeisen omakohtaisesti.
Ei ole, mutta ellei tahdo puolisolleen avio-oikeutta omaisuuteensa, niin miksi ei vaadi ehtoa. Jos sitten ero tulee, niin miksi valittaa keskustelupalstalla "mites tässä näin kävi omaisuudelleni, ei REILUUUUU..."
Toisaalta, minulle on aivan OK elleivät puolisot tee avioehtoa, heidän valintansa ollut aikanaan.
En ymmärrä lainkaan logiikkaasi... valitat että sopimus minkä teet avioituessasi avioehdotta puolisosi kanssa on huono, koska se antaa oikeuden varallisuuteesi avioliitossa. Hmmm... kannattaisiko silloin olla tekemättä ko. sopimusta (avioliitto), tai rajoittaa avio-oikeus pois... koska tokihan avioliittoon liittyy paljon muutakin.
Ellei sitten ole ymmärtänyt mitä avioliitto omaisuuden osalta merkitsee... niin kai sitten pitäisi papit ja henkikirjoittajat velvoittaa pitämään vihittäville vartin luento asiasta.
Avioehdollinenkin ero voidaan kohtuullstaa oikeudessa. Tosin, silloin kohtuuttomuus muuta kuin kirjoitat... esim. talo ostetaan yhteisellä velalla, mutta mies ainoa omistaja. Jokainen ymmärtää mitä avioehdollisessa erossa kävisi, ja että se olisi väärin.
Minusta ei kenenkään pitäisi sukupuolesta tai iästä riippumatta, mutta kuten yllä... valinnanvapaus sallittakoon.
Silloin ehkä nuorikko olisi voinut olla allekirjoittamatta avioehtoa -- ei häntä siihen olla pakotettu.
Kyllä voidaan -- tästä vain olemme erimieltä. Mutta kuten sanottu myös, lakeja voidaan muuttaa, ensi vuonna taas 200 lainsäätäjän paikkaa haussa.
Mielestäni jos solmii avioliiton, ei ole kohtuutonta olettaa että tietää mitä se merkitsee -- ja ehto tehdään jos katsotaan siihen aihetta. Kolmasosa vihittävistä pareista viime vuonna niin teki.
Riippuu täysin kummalta puolisolta kysyy ...
*wirn* ... näinpä juu :->
Kuinka se mielestäsi olisi vaikuttanut avioliiton aikana hankittuun omaisuuteen? Sehän on ilman muuta yhteistä, ei avioehto siltä suojaa. Vaan ennen avioliittoa olevaa omaisuutta.
Oikeustajusi mukaan 85% on omaa ansiota. Sillä, kun nyt ei mitata kuka hankki ja mitä, tai kumpi voitti lotossa, niin se saa eniten!
Kummallista eräiden miesten oikeudenmukaisuus, missä koulussa sitä oppii? Olen ollut tilanteessa missä miehen "oikeudenmukainen ajattelu" meni niin pitkälle, että kehtasi perustella, epäoikeudenmukaista omaisuuden osittamisyritystään sillä, että vaimo oli joutunut olemaan 1/2-vuotta sairalomalla odotusaikana, joten tokihan miehelle enempi pitäisi osituksessa mitata, kun on puolivuotta elättänyt vaimoaan. Vaimo kuitenkin sai kelan päivärahaa, joka oli laskettu edellisen vuoden palkkatulojen mukaan.
Että kysynpä nyt, mihin järki katoaa miehen ajattelusta avioerotilanteessa? Yleensä miehet eivät syyllisty asioitaan tunteella päättämään, mutta poikkeus on aviero, pyhäyrjö...mikä tunteiden sekahedelmasoppa! Aivan, kuin pikku-pojalta olisi ilmapallo karannut!
No ei nyt ihan... avioehtoja on monelaisia, miten puolisot sopivat. Yleisimmät nämä:
a) puolisolla ei avio-oikeutta mihinkään toistensa omaisuuteen koskaan (ei edes kuolemantapauksessa)... on se sitten hankittu avioliiton aikana tai ennen.
b) kuten yllä, mutta ehto voimassa pelkästään avioeron sattuessa. Eli, leski perii miehensä lasten ohella.
c) Pelkästään ennen avioliittoa hankittu omaisuus rajataa avio-oikeuden ulkopuolelle.
d) Pelkästään joku tietty omaisuus (esim. perintötila) rajataan pois avio-oikeudesta.
e) näiden yhdistelmiä.
Avioehdosta huolimatta, on se mikä tahansa noista yllä luetelluista... puolisot voivat omistaa omaisuutta puoliksi ja vastata veloista yhteisesti... kuten yleensä esim. asuntoveloissa ja kodin ostamisessa tehdään.
Ja erossa, yllätys yllätys, molemmat pitävät oman omaisuutensa ja vastaavat omasta velkaosuudestaan.