Pistetään nyt huvikseen tähän ajatuksia omasta sinkkuilusta vajaan 4 kk:n ajalta. (Enkö todellakaan ole ollut vielä sen kauempaa sinkkuna??) Noh, asiaan..
Alussa oli kyllä hankala olla taas sinkku pitkään aikaan. Pahinta oli ehkä pelko siitä, tuleeko sitä enää koskaan löytämään rinnalleen sopiva elämänkumppania. Luottamus itseen palasi erosta toivuttua ja toivo myös siitä, että ehkä tässä maailmassa jostain löytyy myös minulle yksi kappale fiksuja naisia. Baareissa on tullut pyörittyä viikottain ja säpinää saa kyllä aikaan aina kuin haluaa, mutta semmoista tapausta joka vetäisi jalat alta ei ole vielä kävellyt vastaan... Hiukan pinnallinen ihminen ehkä olen, koska voin mielessäni torjua ihmisen joka ei miellytä ulkonäöllisesti käytännösä katsoa heti lähtöruutuun.
Kaverit on olleet kyllä kaikki kaikessa eron jälkeen ja olen todella iloinen siitä että parin kaverin kanssa välit on lähentyneet entisestään eron myötä. Mutta... missä luuraa se parempi puolisko? Tiedän ettei kannata huolestua vielä, olenhan vasta 26. Kuitenkin olen pohjimmiltani ehdottomasti parisuhdeihminen. Mikään ei ole niin mukavaa kuin katsella toisen kanssa töllöä illalla, kutitella sängyssä nukkumaan mennessä, rutistaa vieressä nukkuvaa möykkyä aamulla ja saada vastalahjaksi uninen hymy ja pusu ym.
Tuntuisi kyllä erittäin itsekkäältä sanoa että olisin loistosaalis, mutta usko on vahva siihen että tekisin yhden naisen tässä maailmassa erittäin onnelliseksi. Niin... mitä tällä kirjoituksella haluan sanoa? En kai mitään :) No, ehkä vain sen, ettei sinkkuus välttämättä ole helppoa kaikille, ainakaan minulle. Tämä nyt oli pikemminkin ajatuksia ja vuodatusta ennen unia.
Naisille vielä sen verran lohtua, että kyllä meitä hyviä ja kilttejä miehiä vielä vapaana pyörii... ;)
Alussa oli kyllä hankala olla taas sinkku pitkään aikaan. Pahinta oli ehkä pelko siitä, tuleeko sitä enää koskaan löytämään rinnalleen sopiva elämänkumppania. Luottamus itseen palasi erosta toivuttua ja toivo myös siitä, että ehkä tässä maailmassa jostain löytyy myös minulle yksi kappale fiksuja naisia. Baareissa on tullut pyörittyä viikottain ja säpinää saa kyllä aikaan aina kuin haluaa, mutta semmoista tapausta joka vetäisi jalat alta ei ole vielä kävellyt vastaan... Hiukan pinnallinen ihminen ehkä olen, koska voin mielessäni torjua ihmisen joka ei miellytä ulkonäöllisesti käytännösä katsoa heti lähtöruutuun.
Kaverit on olleet kyllä kaikki kaikessa eron jälkeen ja olen todella iloinen siitä että parin kaverin kanssa välit on lähentyneet entisestään eron myötä. Mutta... missä luuraa se parempi puolisko? Tiedän ettei kannata huolestua vielä, olenhan vasta 26. Kuitenkin olen pohjimmiltani ehdottomasti parisuhdeihminen. Mikään ei ole niin mukavaa kuin katsella toisen kanssa töllöä illalla, kutitella sängyssä nukkumaan mennessä, rutistaa vieressä nukkuvaa möykkyä aamulla ja saada vastalahjaksi uninen hymy ja pusu ym.
Tuntuisi kyllä erittäin itsekkäältä sanoa että olisin loistosaalis, mutta usko on vahva siihen että tekisin yhden naisen tässä maailmassa erittäin onnelliseksi. Niin... mitä tällä kirjoituksella haluan sanoa? En kai mitään :) No, ehkä vain sen, ettei sinkkuus välttämättä ole helppoa kaikille, ainakaan minulle. Tämä nyt oli pikemminkin ajatuksia ja vuodatusta ennen unia.
Naisille vielä sen verran lohtua, että kyllä meitä hyviä ja kilttejä miehiä vielä vapaana pyörii... ;)
Vastaukset 3
Vanhimmat
täyttä soopaa ja itsesääliä koko tilitys.
..miten sä kestät kaiken tuon paskan..??
Noin tunteellisen ja hyvän miehen luulisi kärsivän erosta eikä viikottain juoksisi säätöjen perässä joista voi pahimmat potkia poiskin suoralta kädeltä ja kaikki tuo vielä 4kk sinkkuna olon aikana..?
Kyllä tämä elämä on hirveää... Kertaakaan en ole päästänyt sinkkuiluni aikana naista sänkyyni, enkä ole kyllä itsekkään hyppinyt toisten pedeissä. Ja mitä se exän perään itkeminen tässä auttaa. Jos ihmisestä paljastuu sellaisia asioita niin kuin tässä tapauksessa niin saa kyllä mennä ihan rauhassa.
Mutta pitää tässä varmaan laittaa naapurin tyttelille viestiä, josko tulis käymään kylässä niin vois vaikka leipoa ihan porukalla. Kyllä neljä kuukautta "kuivin suin" alkaa jo riittää...