nähkää näkymätön!

sitäkin mahdollisuutta, että ne kummatkin, saatana ja jumala, on jokaisessa ihmisessä omina tunteina. Saatana huokuttelee ja jumala kieltää. Kumpi on oikeassa? Ei kumpikaan. Kysehän on ainoastaan siitä, että kuin hyvin loppujen lopuksi tunnemme itsemme? Voihan sitä uskotella, että jokin on saatanan tai jumalan tekoja mutta tosiasia on se, että jokaisen teon takana löytyy kuitenkin ihminen. Ainoastaan ihminen. Heikko sellainen, joka ei tunne itseään ja saa myös puhetaidoillaan muutkin mukaan typeryyteen. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

miettinyt' kirjoitti:

sitäkin mahdollisuutta, että ne kummatkin, saatana ja jumala, on jokaisessa ihmisessä omina tunteina. Saatana huokuttelee ja jumala kieltää. Kumpi on oikeassa? Ei kumpikaan. Kysehän on ainoastaan siitä, että kuin hyvin loppujen lopuksi tunnemme itsemme? Voihan sitä uskotella, että jokin on saatanan tai jumalan tekoja mutta tosiasia on se, että jokaisen teon takana löytyy kuitenkin ihminen. Ainoastaan ihminen. Heikko sellainen, joka ei tunne itseään ja saa myös puhetaidoillaan muutkin mukaan typeryyteen. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Kysehän on toki nyt paljon isommasta ilmiöstä, kuin siitä miten ihminen itse tuntee.
Jumala on ihan aidosti oikeasti olemassa ja vaikuttamassa elämäämme. Hän onkin ainoa asia, joka erottaa meidät ihmiset eläimistä.

Jumala on se anomalia, särö ihmisen matemaattisesti ja loogisesti täydellisessä maailmankuvassa. Fysiikkaa ja matematiikkaa opiskelevana voin sanoa, että ihminen kuten energiakin, pyrkii aina mahdollisimman yksnkertaiseen ratkaisuun, josta "turhat" mahdollisuudet on supistettu pois.

Syy miksi emme loogisesti ajatellen haluaisi
edes ajatella Jumalaa todellisena, on että "me?" emme mielestämme tarvitse sitä. Virhe tulee siinä, että yksinkertaisilla aivoillaan ihminen mielellään ajattelisi, että Jumala ja hänen vaikutuksensa täytyisi olla jotenkin konkreettisesti sidottu tähän maailmaan, jotta sillä olisi merkitystä. Että fysiikan ja matematiikan aukoton yhteistyö jotenkin todistaisi, ettei kaavoista löydy sellaista tekijää kuin Jumala, joten sellaista ei ole olemassa?

Oikeasti Jumalaa ei voida koskaan sitoa tähän todellisuuteen, koska yksinkertaisesti Hän
on kaiken sen takana ja kaikessa siinä sisällä.
Hän on kaikkialla.

??? kirjoitti:

Kysehän on toki nyt paljon isommasta ilmiöstä, kuin siitä miten ihminen itse tuntee.
Jumala on ihan aidosti oikeasti olemassa ja vaikuttamassa elämäämme. Hän onkin ainoa asia, joka erottaa meidät ihmiset eläimistä.

Jumala on se anomalia, särö ihmisen matemaattisesti ja loogisesti täydellisessä maailmankuvassa. Fysiikkaa ja matematiikkaa opiskelevana voin sanoa, että ihminen kuten energiakin, pyrkii aina mahdollisimman yksnkertaiseen ratkaisuun, josta "turhat" mahdollisuudet on supistettu pois.

Syy miksi emme loogisesti ajatellen haluaisi
edes ajatella Jumalaa todellisena, on että "me?" emme mielestämme tarvitse sitä. Virhe tulee siinä, että yksinkertaisilla aivoillaan ihminen mielellään ajattelisi, että Jumala ja hänen vaikutuksensa täytyisi olla jotenkin konkreettisesti sidottu tähän maailmaan, jotta sillä olisi merkitystä. Että fysiikan ja matematiikan aukoton yhteistyö jotenkin todistaisi, ettei kaavoista löydy sellaista tekijää kuin Jumala, joten sellaista ei ole olemassa?

Oikeasti Jumalaa ei voida koskaan sitoa tähän todellisuuteen, koska yksinkertaisesti Hän
on kaiken sen takana ja kaikessa siinä sisällä.
Hän on kaikkialla.

osatko vastata yhdellä sanalla kysymykseen, että mikä on jumala?

ja opetettuna kirjoitti:

osatko vastata yhdellä sanalla kysymykseen, että mikä on jumala?

Riippuu mitä ajat kysymykselläsi takaa, mutta ainoastaan yhteen sanaan tiivistettynä, filosofinen vastaus lienee sana.
Esim. rakkaus on vain sana, mutta tärkeämpää on
se, mitä kyseinen sana merkitsee.

Jumaluus on yleinen käsite kaikissa uskonnoissa, joissa palvotaan yhtä tai useampaa yliluonnollista ilmiötä, joten tarkka vastaus pitää määritellä ko. uskonnon perusteella.

nii-in kirjoitti:

Riippuu mitä ajat kysymykselläsi takaa, mutta ainoastaan yhteen sanaan tiivistettynä, filosofinen vastaus lienee sana.
Esim. rakkaus on vain sana, mutta tärkeämpää on
se, mitä kyseinen sana merkitsee.

Jumaluus on yleinen käsite kaikissa uskonnoissa, joissa palvotaan yhtä tai useampaa yliluonnollista ilmiötä, joten tarkka vastaus pitää määritellä ko. uskonnon perusteella.

asiat yksinkertaisina. Ei niitä kannata monimutkaistaa. Opitaanhan ensiksi seisomaan ja sen jälkeen vasta kävelemään jne. Sana on ihan hyvä vastaus. Oletko ikinä ajatellut, että se jumala mistä joka uskonnossa puhutaan on kaikkeus kokonaisuutena. Ei pelkästään se meidän pieni tellus missä eletään. Me ollaan elävä elävässä. Ja se on tosiaan kaikkialla ja kokonaisena. Valmiina. Meidän elämä täällä on aina valintoja. Ei voida välttää niitä. Aina ollaan jonkin valinnan edessä. Ja hyvä ja paha mikä on tässä maailmassa on aina seurausta ihmisten valinnoista. Paha tulee aina ymmärryksen puutteesta. Sä olet kyllä aika lähellä totuutta kun klirjoittelet niitä juttuja. Itse havaitsin vaan, että oli uskonto mikä tahansa, kaikki ne puhuu samasta asiasta. Eri kielillä, eri sanoilla mutta aina samasta asiasta. Vaikka lause "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen" Sehän on selvä vihje, että katsokaa hyvät ihmiset itseensä. Kaikki vastaukset löytyy itsestä. Ja vaikka vihan tunne. Onko vihaajalla oikeasti hyvä olla? Kun olen itse joskus vihanut, silloin kun en osanut toisin vielä niin ei mulla ainakaan ollut hyvä olla itseni kanssa. Nyt kun olen ymmärtänyt, että itse olin vihani itselle luonut niin itse sain myös vapauden valita olla myös vihaamatta. Kristinopissa On jumalalla ja saatanalla yksi yhteinen asia. Ja se on nimittäin vapaa tahto. Ketään ei pakoteta vaan annetaan mahdollisuus valita. Suvaitsemattomuus ja pakotus ei kuulu yhteenkään uskontoon. Ei voi parantaa muita jos ei ole vielä itseäkään saanut parannettua. Itsestä täytyy aina aloittaa. Keskittyen jatkuvasti muiden puutteisiin ja virheisiin jää helposti huomaamatta omat. Ja silloin menee elämä hukkaan. Meillä on tänäpäivänä niin paljon jo tietoa hyvästä ja pahasta ympäri maailmaa, että eiköhän jokaisen olisi aika jo alkaa tarkistaa itse omia käsityksiä uudestaan. Ilman opettajia. Ilman saarnoja. Vaan hiljentyen miettimään, että onko minulla oikeutta arvostella? Toiminko itse aina oikein ja moiteettomasti? Ja mikä on oikeasti, todella hyväksi minulle?