Taannoin keskustelin hyvän ystäväni kanssa siitä, miten hän on jo pidempään kokenut loukkaavaksi sen, että hänen naisystävänsä ei arvosta miestään mistään. Tekipä hän asiat tunnollisesti, olisi ystävällinen, kehuisi naistaan yms. niin aina kuulemma tulee jossain muodossa lunta tupaan. En voinut olla olematta rehellinen ystävällinen, koska olen itse kokenut aivan saman. Minä epäilen vahvasti, että heidän tarunsa on ohi.
Se mikä tässä jäi en iten mietityttämään, on se, että miksi nainen täten ikäänkuin kykenee yksin sanelemaan suhteen suunnan? Tuohan on ihan selkeä merkki siitä, että nainen ei halua enää olla miehensä kanssa. Ei vaan sano tätä niin, vaan yrittää ajaa miehen riittävän kauas ikävällä käytöksellään. Syntyy tunne että ero syntyy luonnollisesti.
Sanoin ystävälleni, että hänen ei kannata ainakaan enempää panostaa yrittämiseen, koska se tulee kuluttamaan hänet loppuun. Tunnen ystäväni lapsuudesta saakka ja tiedän tarkalleen, millainen hän on suhteessaan. Hänkin on pitkien suhteiden mies ja tiedän, että varmaan yrittää viimeiseen asti miellyttää naista. Ikävä kyllä tämä tilanne näyttää siltä, että homma on niinkuin sen sieluni silmissä visioin...
Nyt tiedustelisinkin naisilta, että miksi erohalusta ei haluta keskustella avoimesti vaan käyttäydytään kumppania halveksivasti? Mistä ylipäänsä kumpuaa tarve aliarvioida miesystävää? Miten arvostuskäsityksenne muuttuisi mahdollisen miehenvaihtamisen kautta? Vai onko kaikessa siltikin kyse siitä, että vain näette itsenne piirunverran parempana kuin se mies siinä rinnalla? Tämä kysymys on pitkään mietityttänyt minua ja varmaan useampaa muutakin miestä ja kaikesta naisiin liittyvästä ihanuudesta huolimatta tämä on mielestäni suurin ja pelottavin epäkohta, mihin nainen voi tilanteen pahimmillaan ajaa.
Asiallista keskustelua herätellen, Jyystäjä :-)
Se mikä tässä jäi en iten mietityttämään, on se, että miksi nainen täten ikäänkuin kykenee yksin sanelemaan suhteen suunnan? Tuohan on ihan selkeä merkki siitä, että nainen ei halua enää olla miehensä kanssa. Ei vaan sano tätä niin, vaan yrittää ajaa miehen riittävän kauas ikävällä käytöksellään. Syntyy tunne että ero syntyy luonnollisesti.
Sanoin ystävälleni, että hänen ei kannata ainakaan enempää panostaa yrittämiseen, koska se tulee kuluttamaan hänet loppuun. Tunnen ystäväni lapsuudesta saakka ja tiedän tarkalleen, millainen hän on suhteessaan. Hänkin on pitkien suhteiden mies ja tiedän, että varmaan yrittää viimeiseen asti miellyttää naista. Ikävä kyllä tämä tilanne näyttää siltä, että homma on niinkuin sen sieluni silmissä visioin...
Nyt tiedustelisinkin naisilta, että miksi erohalusta ei haluta keskustella avoimesti vaan käyttäydytään kumppania halveksivasti? Mistä ylipäänsä kumpuaa tarve aliarvioida miesystävää? Miten arvostuskäsityksenne muuttuisi mahdollisen miehenvaihtamisen kautta? Vai onko kaikessa siltikin kyse siitä, että vain näette itsenne piirunverran parempana kuin se mies siinä rinnalla? Tämä kysymys on pitkään mietityttänyt minua ja varmaan useampaa muutakin miestä ja kaikesta naisiin liittyvästä ihanuudesta huolimatta tämä on mielestäni suurin ja pelottavin epäkohta, mihin nainen voi tilanteen pahimmillaan ajaa.
Asiallista keskustelua herätellen, Jyystäjä :-)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Myös miehet osaavat käyttäytyä samoin.
Kyseessä on yleensä silloin kiukuttelijan oma sisäinen paha olo, jonka syytä ko. henkilö ei halua itselleenkään tunnustaa. Silloin syypääksi nimetään kukas muukaan kuin se lähin ihminen, oma siippa. Häneen puretaan kaikki tuska, eikä siippa voi tehdä mitään muuttaakseen tämän mielipiteen.
Tällainen tilanne kärjistyy yleensä eroon, jollei kiukuttelija ymmärrä tilannettaan ja ryhdy selvittämään omaa sisintään joko itsekseen, luotettavan ystävän tai ammattiauttajan avulla. Ilman selvitystä hän kantaa ongelmansa seuraavaan suhteeseen ja kierre jatkuu.
Hyvä pointti! Ihmettelen myös itse joidenkin naisten itseriittoisuutta, joka näkyy halveksuvana ja loukkaavana käytöksenä miestä kohtaan. Oma linjani näiden prinsessasyndrooman omaavia naisia kohtaan on ollut välittömästi jättää ne. Jos nainen on kylmä ja julma miestä kohtaan, ei se asia tule miksikään muuttumaan ja seuraavaa 40 vuotta en tule olemaan piikkien ja oikuttelukohtausten tikkatauluna.
En myöskään tule 'kouluttamaan' tai 'muuttamaan' naista paremmaksi, koska se ei ole minun työni. Jos on sillähetkellä kyvytön tasavertaiseen ja harmoniseen parisuhteeseen, niin sitten jätän sen.
Kyse on ihmiseksi kasvamisesta eikä aasia voi pakottaa juomaan : )
Näillä julmilla ikävillä ihmisillä on kaksi raidetta: joko ne katkeroituu ja jää yksin ja hommaa itselleen erilaisia ongelmia matkan varrella esim. alkoholi, tai sitten ne yksinäisyyden ja negatiivisten kokemuten jälkeen ymmärtää alkaa yhteistyöhön parisuhteen suhteen ja oikeasti pyrkivät harmoniaan ja muuttavat käyttäytymistään (vie vuosia).
Mun neuvo kaikille: unohtakaa ikävät ja vittumaiset ihmiset ja odotelkaa toiveikkaana niitä kilttejä ja mukavia. Yksinäisyys on parempi vaihtoehto kuin alistetuna ja henkisesti hyväksikäytettynä oleminen, mistä voi jäädä traumoja.
taidat itse elää mustavalkoisessa valtakunnassa ja prinsessaa saat odotella
Kiitos rakentavasta kommentista ja pointista. Haluaistiko valottaa ajatuksia hieman pidemmin kuin yksi lause?
Neljässä vuodessa voi tulla koulutuksella paremmaksi. Suuri kiitos kouluttajalle. Mutta olen aika alistetussa asemassa toisaalta. Miehen olisi hyvä huomata taas sekin.
*DUMP THAT BITCH!*
Seuraava kysymys!
Jos sinunlaisia miehiä tasapainottamaan on naisia, jotka pitävät puolensa eivätkä anna miehen jyrätä. Liekö esimerkkisi nainen oppinut isältään käyttäytymismallinsa?
"yrittää viimeiseen asti miellyttää naista". Miksi yrittää, eihän parisuhteen tarkoitus ole yrittää miellyttää toista tai muuttua sellaiseksi että toinen tykkää. Jos ei tykkää semmoisen kun on niin sitten ei vaikuta yrittää mitään. Itse opin tämän omassa pitkässä parisuhteessa. Ensimmäiset kymmenen vuotta yritin miellyttää, olla niin kuin se toinen halusi ihan pukeutumisia ja kaikkia tekemisiä myöten. Sitten tuli seinä vastaan kun ei enää jaksanutkaan miellyttää. Toinen väitti että muutuin yhtäkkiä toiseksi kuin mitä olin silloin alussa... totuus taitaa olla kuitenkin että aloin olla jälleen oma itseni...
"Hänkin on pitkien suhteiden mies ja tiedän, että varmaan yrittää viimeiseen asti miellyttää naista."
Kannattaisi kyllä vetäissä selkä suoraan. SEllainen nyhverö voi ärsyttää naista ja saada normaalinaisenkin pomottamaan. Kun antaa vastusta niin suhde voi joko palata tasapainoasemaan tai sitten suhde tulehtuu, jollon ratkaisu tulee nopeammin.
Kumpikin vaihtoehto on parempi kuin kitkuttelu tosun alla ja lopulta eroaminen pitkän ajan kuluessa.
Naisen on paha olla. Rakkaus ja intohimo ovat loppuneet, tuntuu ettei suhde ole enää rakkaussuhde vaan kämppäkaveruutta. Miestä haluaisi rakastaa ja haluta fyysisesti, mutta homma ei vain toimi. Miehessä ei -periaatteessa- ole mitään vikaa, mutta jokin suhteessa hiertää.
Naista ärsyttää, että mies ei ole huomaavinaankaan että homma ei toimi. Nainen toivoo, että mies ottaisi asian puheeksi ottaisi homman haltuunsa, olisi Mies.
Kyllä, nainen on pelkuri ja käyttäytyy halpamaisesti kun morkkaa miestään. Se on jonkinlainen hätähuuto, oikeasti nainen haluaisi ravistella miestä ja saada tähän vähän ryhtiä sen iänikuisen "kyllä rakas" -myöntelyn sijaan. Kyllä nainen tulee ottamaan asian puheeksi, ellei mies tee asialle jotain ennen sitä. Siinä vaiheessa saattaa olla kuitenkin jo liian myöhäistä; nainen tekee jo mielessään surutyötä eron johdosta.
Parisuhteessa oleva nainen on edelleen jotenkin arvostetumpi kuin sinkkunainen. Mutta tämä ei ole syy siihen, että nanen pitää kiinni epätyydyttävästä suhteesta. Epätyydyttävässä suhteessa roikutaan, koska toivotaan että tapahtuisi "jotain" joka pelastaisi suhteen. Tällaisessa kulissliitossa elävä nainen voi olla altis ihastumaan ja rakastumaan. Viimeistään rakastuessaan toiseen mieheen nainen tekee lopullisen eropäätöksen. Nainen siirtyy mahdollisesti suoraan uuteen suhteeseen; se ei välttämätää ole mitään vakavaa, vaan jotain sellaista joka auttaa pääsemään erosta yli. Ero on aina pieni kuolema.