Pyyteetön rakkaus omaan lapseen on todellakin ajatuksena epäitsekästä. Se on myös yleisesti inhimillistä sekä luonnossakin nisäkkäiden keskuudessa ilmenevä asia.
Jäisikö äidiltä saamatta jotain, jos hän ei rakastaisi lastaan? Ainakin todennäköisesti lapsen rakkaus. Rakkaushan on vastavuoroista.
Ehkä itsekkyys pitäisi määritellä piittamattomuutena muista eikä siten, että kaikki mikä tuottaa hyvää itselle, on itsekästä.
Jäisikö äidiltä saamatta jotain, jos hän ei rakastaisi lastaan? Ainakin todennäköisesti lapsen rakkaus. Rakkaushan on vastavuoroista.
Ehkä itsekkyys pitäisi määritellä piittamattomuutena muista eikä siten, että kaikki mikä tuottaa hyvää itselle, on itsekästä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Erään psykologian teorian mukaan ihmisen tavoitteena on aina päästä mahdollisimman lähelle eheää minäkuvaa, minuutta. Joka ikinen teko ja ajatus tähtäävät tähän. Kaikki ihmisen toiminta olisi siis periaatteessa "itsekästä". Yksilön arvoista riippuu se, onko eheää minäkuvaa tuottavat teot myös muita hyödyttäviä (esim. hyväntekeväisyys). Eli itsekkyyden määritelmää voisi päivittää =)
Mutta mitä tulee rakkauteen, se ei ole vastavuoroista. Olen töissä nuorten psykiatrisella, ja lapsen äitiään kohtaan tuntema rakkaus ei aina ole sidonnainen siihen, mitä äiti on tuntenut lasta kohtaan tai miten hän on tätä kohdellut. Sama pätee ehkä myös toisin päin, mutta siitä minulla ei ole omaa kokemusta / näkemystä.
Huomio rakkaus ei ole vastavuoroinen tunne. Lapsi saattaa kiintyä ja rakastaa sellaista vanhempaa joka vain laiminlyö häntä (laiminlyönti ei ole rakkautta).
Ja aikuisten kohdallakin se menee niin että voi rakastua johonkin vaikkei ollenkaan odota toisen rakastavan itseään , kuten teini-iän kaukorakkaudet tai muut marttyyrirakkaudet aikuisuudessa.