Haluaisin tietää, että löytyykö täältä ihmisiä, joilta jo katkenneen suhteen uudelleen lämmittäminen on onnistunut? Ja miten se on tapahtunut?
Itse olen exäni kanssa ihan tuttavallisissa väleissä nykyään. Ero oli kyllä kivulias. Seurusteltiin 6 vuotta ja erottiin alkuvuodesta. Ollaan yhteydessä kuulumisia kysellen, lähinnä hänen aloitteestaan. Jotenkin minusta on jo kauan tuntunut siltä, että hänkin kaipaa minua mutta ei kehtaa sitä sanoa...
Erottiin, koska olemme molemmat vielä nuoria, 25v. ja molemmille tuli sellainen "menokausi" päälle kun ei ole oikeastaan koskaan kenenkään muun kanssa ollut. Tiedän, että olemme nyt molemmat maistelleet ruohoa aidan toisella puolen erossa ollessamme ja pettyneet.
Edellispäivänä päätin rohkaistua ja tekstata hänelle, että kaipaan häntä. Eipä kai siitä mitään haittaakaan ole tietää, että joku ikävöi? Sain vastaukseksi "Niin, mutta kuule, et sinä minua mihinkään tarvitse".
Tarkoittaako tuo, että entiseni joko aliarvioi itseään rankasti vai että tuo on hänen tapansa kertoa, että hän itse ei tarvitse minua mihinkään?
Nyt en kyllä tiedä mitä tehdä. En halua ahdistella häntä, jos hän ei olekaan valmis yrittämään uudelleen. Toisaalta tiedän, että minä olen meistä kyllä se aloitteen tekijä, sillä hänellä on vähän tällaista "ei minusta kukaan kumminkaan välitä" -mentaliteettia.
Olisiko törkeää pyytää häntä vaikka treffeille? Ja kuulostella asiaa... Jos aloittaisimme puhtaalta pöydältä..ei meidän suhteessamme oikeasti ollut mitään vikaa ja tiedän, että olemme edelleen toisillemme tärkeitä. Hiivatin nuoruuden huuman kirot vain tulivat väliimme...
Pelkään vain niin pirusti ahdistavani häntä! Eikä toisaalta ole kiva taas saada siipensä, jos sen joutuu kokemaan..
Olikohan tässä nyt mitään päätä tai häntää..
Nimim.NEUVOTON
Itse olen exäni kanssa ihan tuttavallisissa väleissä nykyään. Ero oli kyllä kivulias. Seurusteltiin 6 vuotta ja erottiin alkuvuodesta. Ollaan yhteydessä kuulumisia kysellen, lähinnä hänen aloitteestaan. Jotenkin minusta on jo kauan tuntunut siltä, että hänkin kaipaa minua mutta ei kehtaa sitä sanoa...
Erottiin, koska olemme molemmat vielä nuoria, 25v. ja molemmille tuli sellainen "menokausi" päälle kun ei ole oikeastaan koskaan kenenkään muun kanssa ollut. Tiedän, että olemme nyt molemmat maistelleet ruohoa aidan toisella puolen erossa ollessamme ja pettyneet.
Edellispäivänä päätin rohkaistua ja tekstata hänelle, että kaipaan häntä. Eipä kai siitä mitään haittaakaan ole tietää, että joku ikävöi? Sain vastaukseksi "Niin, mutta kuule, et sinä minua mihinkään tarvitse".
Tarkoittaako tuo, että entiseni joko aliarvioi itseään rankasti vai että tuo on hänen tapansa kertoa, että hän itse ei tarvitse minua mihinkään?
Nyt en kyllä tiedä mitä tehdä. En halua ahdistella häntä, jos hän ei olekaan valmis yrittämään uudelleen. Toisaalta tiedän, että minä olen meistä kyllä se aloitteen tekijä, sillä hänellä on vähän tällaista "ei minusta kukaan kumminkaan välitä" -mentaliteettia.
Olisiko törkeää pyytää häntä vaikka treffeille? Ja kuulostella asiaa... Jos aloittaisimme puhtaalta pöydältä..ei meidän suhteessamme oikeasti ollut mitään vikaa ja tiedän, että olemme edelleen toisillemme tärkeitä. Hiivatin nuoruuden huuman kirot vain tulivat väliimme...
Pelkään vain niin pirusti ahdistavani häntä! Eikä toisaalta ole kiva taas saada siipensä, jos sen joutuu kokemaan..
Olikohan tässä nyt mitään päätä tai häntää..
Nimim.NEUVOTON
Vastaukset 9
Vanhimmat
uudelleen lämmittely olla viisas teko. Jos meni ekalla kerralla kiville, menee toisenkin. Vanhassa vara parempi, niinkö meinaat?
No onko sulla omakohtaista kokemusta? Vai mistä tiedät ajatella noin? Kertoisitko?
Vanhassa vara parempi siinö mielessä, että minä rakastan häntä.
Mulla on positiivisia kokemuksia yhteenpaluusta eron jälkeen. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä rakkaus voittaa aina ja eihän mitään menetäkään, jos se ei toimisi, mutta kannattaa yrittää! Tsemppiä!
ja kyllähän se niin oli, ettei toiminut. Näin jälkikäteen ajateltuna, tuli ilmeisesti pelko yksinjäämisestä ja rakkauteenkin tuon tunteet sekoitin.
Noh, joka tapauksessa, kun erosta oli kulunut vajaa kaksi vuotta, löysin elämäni miehen. Moista en voinut kuvitella olevan olemassakaan, joten vähään olisin tyytynyt jos olisin jäänyt vanhaan suhteeseeni. Eipä sen jälkeen ole tullut mieleenkään erota, joten, jossain mättää jos tuon päätöksen on kerran tehnyt.
miehen vastaus oman kokemuksen kautta tarkoitti sitä että hänkin kaipaa sinua mutta ei välttämättä uskalla myöntää siitä ja toiseksi hän varmaan yritttää ajatella enemmän järjellä että puihin meni ekallakin kerralla nii miksei myös toisella..mutta tuon mukaan kaipaa myös sinua..vastaus olisi ollut jotain aivan muuta jos hän ei kaipaisi sinua..
Teillä siis on ollut täysin normaali pitkä parisuhde, jonka päätitte kyllästymisen vuoksi.
Itse olen seurustellu 7vuotta saman ihmisen kanssa ja olemme nyt 23v. Välillä tuntuu että haluaisi vielä mennä ja nähdä kaikke, molemmista ja asiasta on puhuttu, juuri sen vuoksi kun ei ole koskaan ollut ketään toista/muita. Mekin rakastamme toisiamme hyvin paljon ja haluaisimme saada ratkaisun suhteeseemme, molemmat näkevät kuitenkin tulevaisuuden ja vanhuuden toistemme kanssa eläen. Mutta kai sitä jotain haluaisi vielä kokea vaikka tuntuma on takamuksessa ettei siellä maailmalla ole mitään sen ihmeellisempää.
Että kyllä mielestäni kannattaa kokeilla uudelleen lämmitystä jos yhtään siltä tuntuu, olen sitä mieltä ettei siinä mitään ainakaan menetä. Rohkeasti vain härkää sarvista.
Erosimme myös avopuolisoni kanssa alkuvuodesta, hänen aloitteestaan. Ero oli minulle todella vaikea, sillä olin kuvitellut, että meillä on kaikki asiat hyvin. Puoliso taisi kuitenkin kaivata jostain syystä muutosta ja säpinää elämäänsä ja suureksi järkytyksekseni hän lähti. Olimme olleet yhdessä noin kahdeksan vuotta.
Ex piti minuun koko ajan erossa ollessamme säännöllisesti yhteyttä ja siitä rohkaistuneena pyysin häntä takaisin. Ex suuttui ja sanoi, että hän ei takaisin palaa. Kului taas pari kuukautta ja hän tuli käymään. Olin jo päättänyt, etten enää koskaan pyydä häntä palaamaan luokseni, koska en halunnut olla mikään ruikuttaja. Mies oli kuitenkin hyvin alakuloinen ja surullinen ja lopulta hän tunnusti, ettei tiennyt ennen olevansa niin sitoutunut minuun... Kysyin siitä rohkaistuneena, voisimmeko lähteä joskus treffeille:) Seuraavana päivänä hän pyysi minua kahville ja nyt olemme taas yhdessä. Olimme erossa muutaman kuukauden ja uskon, että ainakin minä osaan arvostaa suhdettamme entistä enemmän. Yhteen palaaminen meidän tapauksessamme oli helppoa, koska eromme ei perustunut kolmansiin osapuoliin, alkoholiin, väkivaltaan tms. Se perustui vain kuvitelmaan vapauden ihanuudesta... ja loppujen lopuksi kumpikaan meistä ei pystynyt olemaan eronsa aikana kenenkään toisen kanssa:)
...oman exäni kanssa. En pysty olemaan hänestä erossa ja ei hänkään minusta. Minun aloitteestani me erosimme. Eikä meidän suhteemme huono ollut. Ei todellakaan. Eron syy oli meilläkin se että kun nuoria ollaan niin olisi kiva nähdä ja kokea vielä kaikenlaista...
MIKSI ELÄMÄN PITÄÄ OLLA NÄIN HEMMETIN VAIKEETA??? :'(
Haaveilen siitä yhteisestä elämästämme mitä meillä oli... Ja hän on luvannut että jos hän saisi minut takaisin niin pitäisi minua omana prinsessanaan. Pitäisi hyvänä ja arvostaisi eri lailla kuin ennen. Ja minäkin osaisin varmasti arvostaa häntä erilailla... Mutta mitä jos sitten eroamme taas. En halua että hän joutuu kärsimään. Hän on valmis ottamaan sen riskin.