Elettiin miehen kanssa ihan arkipäiväistä, ajoittain onnellistakin avioliittoa reilua neljättä vuotta. Lapsia ei ollut, puhetta kyllä mutta ei tekoja. Yrityksetkin olivat vähentyneet. Mies ei ollut väkivaltainen, mutta olin huomannut sellaisia piirteitä että todella raivostuessaan sillä lämpeni liikaakiin. Yleensä silloin rauhoittelin tilannetta ja ylipäätään välttelin riitoja. En kylläkään pelännyt häntä. En koskaan ollut törmännyt elämässäni väkivaltaisuuteen.
Sitten kerran mies oli keskiviikkona työhön liittyvällä päivällisellä (klo 18.30 ->), joita oli yleensäkin pari kertaa kuussa, asiakastilaisuuksia, useita henkilöitä paikalla. Hyvä ystäväni soitti minulle n. 20.15 ja kyseli missä mieheni on. Kerroin tilanteen. Siihen ystäväni, että jaa, onko hänen asiakkaansa kaunis nainen. Vastasin että en tiedä, saattaa ollakin. Ystäväni valisti että hän oli samassa ravintolassa ja mies oli istunut saman naisen kanssa koko ajan, hyvinki läheisesti. En uskonut vaan intin työpäivällisestä. Ystäväni lähetti minulle kamerakännykällään pari kuvaa. Olin aivan hämmästynyt. Ystäväni lähti ravintolasta 21.20 ja mies naisen kanssa jäi. Se oli aivan kauheaa minulle. En voinut edes kysyä mieheltäni asiasta kun hän hoippui kotiin joskus 02.
Seuraavana päivänä töiden jälkeen tapasin ystäväni. Hän näytti pari kuvaa lisää, sekä pienen videopätkän kokonaistilanteesta. Ja kyllä, aika läheistä toimintaa naisen kanssa. Maailmani murtui. Menin kenties aivan sekaisin. Ja menin kotiin. Kerroin miehelleni mitä olin saanut tietää ja kysyin asiallisesti mistä on kyse. Mies alkoikin syyttää minua vakoilemisesta ja mielenvikaisuudesta. Väitti ettei asia ole totta. Kerroin nähneeni kuvia ja videon. Näytin kuvat miehelle. Hän paiskasi kännykkäni seinään ja alkoi raivota. Luonnollisesti huusin takaisin. Aikamme huudettua minulla keitti ja aloin heitellä tavaroita seinään - seinään, EN miestäni kohti!! Siinä vaiheessa mies kilahti ja heitti minut kirjahyllyyn päin, joka romahti. Minua sattui kylkeen ja päähän. Päästä tuli verta. Mies haukkui minua huoraksi(!!) ja talon hajoittajaksi. Saatoin mennä shokkiin tms mutta ryntäsin ulos. En saanut kunnolla hengitettyä ja ajattelin sen olevan hyperventilaatio tai jotain. Huomasin että takaraivosta tuli verta.
Menin takaisin kotiin, ovi oli edelleen auki. Otin rauhallisesti päällysvaatteeet ja kassini ja menin ystävälleni tietämättä onko hän kotona, mutta oli. Hän toimitti minut lääkäriin, jossa meni koko ilta. Todettiin avohaava takaraivossa, kylkiluun murtuma sekä ilmarinta. Koska olin kertonut miten asiat tapahtuivat lääkärit valistivat että pitää tehdä ilmoitus pahoinpitelystä ym. perheväkivaltajuttuja. En jaksanut pohtia asioita sillä hetkellä. Jäin sairaalaan kahdeksi yöksi. En ilmoittanut miehelle mitään.
Kun sitten menin kotiin, pelkäsin tietysti mitä tuleman pitää. Siellä mies olikin ja aloitti nälvimisen että kenen luona olin ollut. Kerroin että sairaalassa. Hän ei uskonut aiheuttaneensa mitään vammoja vaan väitti minun tekaisseen ne, tai että ystäväni oli tehnyt ne. En uskonut korviani. Mitä miehelle oli tapahtunut, vai oliko hän aina ollutkin sekopää. Ainakaan ei ollut sama ihminen jonka olin 7 vuotta tuntenut. Jostain syystä siinä tilanteessa ymmärsin ettei mies ainakaan rakastanut minua. Se oli jotain muuta. Ymmärsin myös että avioliittomme ja suhteemme oli ohi. Lähdin poliisille tekemään ilmoituksen pahoinpitelystä, liitin tueksi sairaskertomuksen.
Muutin viikon sisällä pois. Ensin ystäväni luo ja myöhemmin sain vuokrattua asunnon. Poliisi otti yhteyttä mieheeni, joka soittikin heti ja uhosi että asia kääntyy minua vastaan. Puolen vuoden kuluttua tulikin syyttäjältä lappu: mies jätetty syyttämättä!!! Perusteena oli MINUN provokaationi ja se, ettei mies tehnyt sitä tahallaan, vaan oli kuulustelukertomuksen mukaan yrittänyt rauhoittaa minua jolloin irtosin hänen otteestaan ja kaaduin kirjahyllyyn päin. Keskustelin erään juristin kanssa asiasta, hän mietti pitkään, ja totesi sitten, että koska todistajia ei ole, on vain miehen ja minun sana ja olin "myöntänyt" provokaation eli huutamisen ja tavaroiden heittelyn, juristi arvioi ettei kannata valittaa päätöksestä. Se tulisi vain kalliiksi.
Aikaakin oli jo kulunut, ja olin itsekin sitä mieltä etten halua ikinä olla missään tekemisissä kyseisen miehen kanssa, edes oikeudessa. Joten totesin, että siinä yksi syy miksi perheväkivalta voi hyvin. Naiset ja heikommat eivät saa oikeutta.
Tästä on nyt kaksi vuotta ja pystyn kirjoittamaan asiasta. En ole koskaan ennen sitä, enkä sen jälkeen tavannut moista ihmistä. On kai normaalia että kun saa tietää puolisonsa pettämisestä, siinä voi heitellä tavaroita seinään, mutta miestä en olisi ikinä niillä tavaroilla vahingoittanut. Ei siinäkään tapauksessa, että hän oli kohdellut minua paskamaisesti. Mutta mies teki toisin, ja piti sitä vielä oikeutettuna!
En ole voinut tapailla ketään, vaikka joku kiinnostunut olisikin. Menee varmaan vielä vuosia ennen kuin pystyn luottamaan mieheen, jos silloinkaan. Kyseisen jutun syyttäjä oli mies. Liekö itse kotona samanlainen raivopää kuin minun mieheni....
Sitten kerran mies oli keskiviikkona työhön liittyvällä päivällisellä (klo 18.30 ->), joita oli yleensäkin pari kertaa kuussa, asiakastilaisuuksia, useita henkilöitä paikalla. Hyvä ystäväni soitti minulle n. 20.15 ja kyseli missä mieheni on. Kerroin tilanteen. Siihen ystäväni, että jaa, onko hänen asiakkaansa kaunis nainen. Vastasin että en tiedä, saattaa ollakin. Ystäväni valisti että hän oli samassa ravintolassa ja mies oli istunut saman naisen kanssa koko ajan, hyvinki läheisesti. En uskonut vaan intin työpäivällisestä. Ystäväni lähetti minulle kamerakännykällään pari kuvaa. Olin aivan hämmästynyt. Ystäväni lähti ravintolasta 21.20 ja mies naisen kanssa jäi. Se oli aivan kauheaa minulle. En voinut edes kysyä mieheltäni asiasta kun hän hoippui kotiin joskus 02.
Seuraavana päivänä töiden jälkeen tapasin ystäväni. Hän näytti pari kuvaa lisää, sekä pienen videopätkän kokonaistilanteesta. Ja kyllä, aika läheistä toimintaa naisen kanssa. Maailmani murtui. Menin kenties aivan sekaisin. Ja menin kotiin. Kerroin miehelleni mitä olin saanut tietää ja kysyin asiallisesti mistä on kyse. Mies alkoikin syyttää minua vakoilemisesta ja mielenvikaisuudesta. Väitti ettei asia ole totta. Kerroin nähneeni kuvia ja videon. Näytin kuvat miehelle. Hän paiskasi kännykkäni seinään ja alkoi raivota. Luonnollisesti huusin takaisin. Aikamme huudettua minulla keitti ja aloin heitellä tavaroita seinään - seinään, EN miestäni kohti!! Siinä vaiheessa mies kilahti ja heitti minut kirjahyllyyn päin, joka romahti. Minua sattui kylkeen ja päähän. Päästä tuli verta. Mies haukkui minua huoraksi(!!) ja talon hajoittajaksi. Saatoin mennä shokkiin tms mutta ryntäsin ulos. En saanut kunnolla hengitettyä ja ajattelin sen olevan hyperventilaatio tai jotain. Huomasin että takaraivosta tuli verta.
Menin takaisin kotiin, ovi oli edelleen auki. Otin rauhallisesti päällysvaatteeet ja kassini ja menin ystävälleni tietämättä onko hän kotona, mutta oli. Hän toimitti minut lääkäriin, jossa meni koko ilta. Todettiin avohaava takaraivossa, kylkiluun murtuma sekä ilmarinta. Koska olin kertonut miten asiat tapahtuivat lääkärit valistivat että pitää tehdä ilmoitus pahoinpitelystä ym. perheväkivaltajuttuja. En jaksanut pohtia asioita sillä hetkellä. Jäin sairaalaan kahdeksi yöksi. En ilmoittanut miehelle mitään.
Kun sitten menin kotiin, pelkäsin tietysti mitä tuleman pitää. Siellä mies olikin ja aloitti nälvimisen että kenen luona olin ollut. Kerroin että sairaalassa. Hän ei uskonut aiheuttaneensa mitään vammoja vaan väitti minun tekaisseen ne, tai että ystäväni oli tehnyt ne. En uskonut korviani. Mitä miehelle oli tapahtunut, vai oliko hän aina ollutkin sekopää. Ainakaan ei ollut sama ihminen jonka olin 7 vuotta tuntenut. Jostain syystä siinä tilanteessa ymmärsin ettei mies ainakaan rakastanut minua. Se oli jotain muuta. Ymmärsin myös että avioliittomme ja suhteemme oli ohi. Lähdin poliisille tekemään ilmoituksen pahoinpitelystä, liitin tueksi sairaskertomuksen.
Muutin viikon sisällä pois. Ensin ystäväni luo ja myöhemmin sain vuokrattua asunnon. Poliisi otti yhteyttä mieheeni, joka soittikin heti ja uhosi että asia kääntyy minua vastaan. Puolen vuoden kuluttua tulikin syyttäjältä lappu: mies jätetty syyttämättä!!! Perusteena oli MINUN provokaationi ja se, ettei mies tehnyt sitä tahallaan, vaan oli kuulustelukertomuksen mukaan yrittänyt rauhoittaa minua jolloin irtosin hänen otteestaan ja kaaduin kirjahyllyyn päin. Keskustelin erään juristin kanssa asiasta, hän mietti pitkään, ja totesi sitten, että koska todistajia ei ole, on vain miehen ja minun sana ja olin "myöntänyt" provokaation eli huutamisen ja tavaroiden heittelyn, juristi arvioi ettei kannata valittaa päätöksestä. Se tulisi vain kalliiksi.
Aikaakin oli jo kulunut, ja olin itsekin sitä mieltä etten halua ikinä olla missään tekemisissä kyseisen miehen kanssa, edes oikeudessa. Joten totesin, että siinä yksi syy miksi perheväkivalta voi hyvin. Naiset ja heikommat eivät saa oikeutta.
Tästä on nyt kaksi vuotta ja pystyn kirjoittamaan asiasta. En ole koskaan ennen sitä, enkä sen jälkeen tavannut moista ihmistä. On kai normaalia että kun saa tietää puolisonsa pettämisestä, siinä voi heitellä tavaroita seinään, mutta miestä en olisi ikinä niillä tavaroilla vahingoittanut. Ei siinäkään tapauksessa, että hän oli kohdellut minua paskamaisesti. Mutta mies teki toisin, ja piti sitä vielä oikeutettuna!
En ole voinut tapailla ketään, vaikka joku kiinnostunut olisikin. Menee varmaan vielä vuosia ennen kuin pystyn luottamaan mieheen, jos silloinkaan. Kyseisen jutun syyttäjä oli mies. Liekö itse kotona samanlainen raivopää kuin minun mieheni....
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinä itse riehuit, SINÄ ! Eikö mene kaaliin.
Ketään ei saa pahoinpidellä.
Hyvä asia että pääsit mokomasta miehestä eroon,sulle olisi voinut käydä vielä pahemminkin.
Miehellä ei ole mitään oikeutta ruveta voimalla naista tönimään, kyllä se väkivaltaa on ja aika kovaa sellaista.
Kaikkea hyvää sinulle.
Hyvä kun kerroit täällä tarinasi. Koit vain vääryyttä siinä, mitä sinulle tehtiin ja miten asia loppujen lopuksi kääntyi. Tuntuu varmasti aivan hirveältä!! mutta täällä maailmassa on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät hyväksy tuollaista YHTÄÄN.
Se, joka viestisi perään laittoi sen idiootti-kommentin, on varmasti tietämättään täys hullu tai narsisti. Tai muuten tunne-elämältään pahasti sekaisin.
Etkä päästänyt sälliä pelkällä säikähdyksellä.
No, minä en tarvinnut oikeutta avukseni, osasin "naulata" hänet ihan itse.....hehhehehh....
...
Ei kun kissa takaisin pöydälle vaan........
http://www.narsismi.info
Joskus pisneksen eteen täytyy tehdä kaikkensa vaikka teeskennellä ihastusta.Nainen on saattanut olla päättämässä jostakin tärkeästä, se on aika yleistä ja silloin joutuu joskus pumppuhommiin...:)
Kysymys herääkin mikä oli "hyvän ystäväsi" motiivi.
Voimia miehellesi raskaassa liikemaailmassa.
tuosta tuli mieleen parin vuoden takainen tilanne,ei noin paha ollenkaan mutta siitä ainakin tietää miten oikeudenmukaista tämä toiminta täällä suomessa.. meillä oli paha huoltajuuskiista menossa 4kk ikäisestä tytöstäni,ei kuitenkaan oikeudessa asti vaan ihan kahden kesken. mies tuli käymään luonamme,tuli riitaa ja hän raivostui ja kävi kimppuun lapsen nähden,kuristi täysillä kurkusta niin pitkään että olin juuri menettämässä tajunnan,kun päästi irti.sitten otti lapsen ja häipyi. soitin paniikissa poliisille,että hakisivat lapsen takaisin tai jotakin..no poliisit tulivat sitten ensin käymään luonani, ja pyysivät saada soittaa miehelleni. alun perinkin he suhtautuivat todella epäilevästi kuristussyytteeseen,ja puhelun jälkeen asia kääntyikin minun syyksi..poliisit vaativat minua lähtemään mukaansa käymään tk.ssa tarkistuttamassa onko mitään kuristamista tapahtunutkaan,koska jälkiä ei vielä sillon näkynyt,ja samalla vähän "juttelemaan" näistä psyyken asioista..kaiken lisäksi he antoivat lääkärille ymmärtää että olisin jotenkin sekaisin,koska lääkäri kyseli mm.että olisiko hänellä tarvetta lähettää minut pakkohoitoon..tarkisti ranteet ja kaikki..ja varmaan siinä tilanteessa jo vaikutinkin hullulta,kun olin niin loukkaantunut ja raivoissani saamastani kohtelusta. ja käynti loppui siihen että lääkäri soitti tälle kuristaja miehelleni,että parempi että lapsi on hänen luonaan seuraavan yön jotta minä voin vähän rauhoittua..huh huh!
no tänä päivänä elän onnellisesti lapseni kanssa ja avoliitossa, ja exäänkin on välit kunnossa. mutta poliiseihin en luota enää koskaan.