Kysyttävä on, kun alkaa epäilykset kalvamaan että tässä päässä on koko vika.
Elän avoliitossa ja 'ongelmani' on, että yritän aina toimia niin kuin ajattelen mieheni haluavan. Olen aina ollut aika sovittelevainen, rauhallinen ja itseäni korostamaton tyyppi ja niin töissä kuin kotonakin teen mielummin itse kun pyydän ketään muuta tekemään.
Kotona työt jäävät minulle, eikä se minua edes haittaa, mutta se haittaa että saan haukut vähintään kerran viikossa että olen itsekäs paska, idiootti, tyhmä.... Viime riidan yhteydessä olin tyhmä apina.
Kun pyydän ettei haukkuisi, niin saan aina kuulla, ettei hän ilman syytä mua hauku, mutta jos mä käyttäydyn idioottimaisesti ja väärin niin ei ole hänen syynsä, vaan minun. Useasti hän vaatii minua pyytämään anteeksi.
Monesti olen sanonut, etten omasta mielestäni ole tehnyt mitään väärää, mutta hänen mielestään en vaan ota vastuuta teoistani. En osaa kuulemma keskustella. Jos ja kun yritän kertoa mikä mua vaivaa hän nokkelana puhujana jyrää minut allensa ja kääntää kaikki pelkästään minun syykseni. Ja kun yritän kertoa mitä jossain tilanteessa minun mielestäni tapahtui ja miksi sanoin/tein niin kuin sanoin/tein niin hän sanoo ettei halua kuulla ja hänen mielestään valehtelen jos olen nähnyt tilanteen ehkä eri tavalla kuin hän, sillä hän oli myös siinä tilanteessa ja tietää tasan tarkkaan mitä tapahtui.
Näiden riitojen jälkeen olen aina tasan valmis pakkaamaan tavarani ja häipymään.
Arkena hän huomioi ja kehuu minua maasta taivaisiin: olen ihana, paras, kaunis... Tilanne on vaan nykyään se, etten usko hänen kehujaan, vaan uskon, että oikeasti hän ajattelee minusta kuten haukkuu. Miksi muuten haukkuisi taas ja taas ja taas.
Elän avoliitossa ja 'ongelmani' on, että yritän aina toimia niin kuin ajattelen mieheni haluavan. Olen aina ollut aika sovittelevainen, rauhallinen ja itseäni korostamaton tyyppi ja niin töissä kuin kotonakin teen mielummin itse kun pyydän ketään muuta tekemään.
Kotona työt jäävät minulle, eikä se minua edes haittaa, mutta se haittaa että saan haukut vähintään kerran viikossa että olen itsekäs paska, idiootti, tyhmä.... Viime riidan yhteydessä olin tyhmä apina.
Kun pyydän ettei haukkuisi, niin saan aina kuulla, ettei hän ilman syytä mua hauku, mutta jos mä käyttäydyn idioottimaisesti ja väärin niin ei ole hänen syynsä, vaan minun. Useasti hän vaatii minua pyytämään anteeksi.
Monesti olen sanonut, etten omasta mielestäni ole tehnyt mitään väärää, mutta hänen mielestään en vaan ota vastuuta teoistani. En osaa kuulemma keskustella. Jos ja kun yritän kertoa mikä mua vaivaa hän nokkelana puhujana jyrää minut allensa ja kääntää kaikki pelkästään minun syykseni. Ja kun yritän kertoa mitä jossain tilanteessa minun mielestäni tapahtui ja miksi sanoin/tein niin kuin sanoin/tein niin hän sanoo ettei halua kuulla ja hänen mielestään valehtelen jos olen nähnyt tilanteen ehkä eri tavalla kuin hän, sillä hän oli myös siinä tilanteessa ja tietää tasan tarkkaan mitä tapahtui.
Näiden riitojen jälkeen olen aina tasan valmis pakkaamaan tavarani ja häipymään.
Arkena hän huomioi ja kehuu minua maasta taivaisiin: olen ihana, paras, kaunis... Tilanne on vaan nykyään se, etten usko hänen kehujaan, vaan uskon, että oikeasti hän ajattelee minusta kuten haukkuu. Miksi muuten haukkuisi taas ja taas ja taas.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sanoit:
"yritän aina toimia niin kuin ajattelen mieheni haluavan. Olen aina ollut aika sovittelevainen, rauhallinen ja itseäni korostamaton tyyppi ja niin töissä kuin kotonakin teen mielummin itse kun pyydän ketään muuta tekemään. "
Tästä koituu monelle miehelle iso, iso ongelma. Luot sen vaikutelman että et ole kiinnostunut siitä mitä hän ajattelee, vaan ajattelet hänen puolestaan. Ja jos vielä et tuo esille omiakaan mielipiteitäsi, kuilu syvenee ja tilanne kärjistyy. Mies alkaa ärtyä ja tuntea ettei häntä arvosteta ollenkaan eikä hänestä kiinnostuta. Tästä olisi paljon enemmänkin sanottavaa, mutta jospa tämä saisi jotain ajatusta liikkeelle.