Olemme vajaa kolmekymppinen aviopari. Seurustelleet teini-iästä saakka. Olemme aina olleet se ”täydellinen pari” kavereiden, tuttujen ja ehkä omastakin mielestämme. Suhteemme on alusta saakka perustunut toisen arvotukselle ja kunnioitukselle. Olemme olleet kuin paita ja peppu, majakka ja perävaunu, aina yhdessä. Seksi ei ole suhteessamme koskaan ollut pääasia, itse asiassa se on ollut aika harvinaista, enkä sitä koskaan ole sen kummemmin kaivannutkaan. Muuten hellyyttä on kyllä osoitettu.
No minä menin ihastumaan toiseen mieheen tässä kevään ja kesän aikana. Ihastunut (ellen enemmänkin) olen edelleen.
Muutaman kerran olemme suudelleet/halineet. Puhuneet, jutelleet ja kirjoitelleet sitäkin enemmän. Tämä mies (varattu hänkin) tietää kyllä tunteeni, ja minä hänen. Hän epäilee olevansa rakastunut.. En tiedä uskoako, enkä omista tunteistanikaan ole varma. Näihin asioihin sokeutuu kummasti. Yritämme olla tämän miehen kanssa kuitenkin mahdollisimman vähän tekemisissä nykyään.
Kerroin tästä miehelleni. Siis fyysisestä pettämisestä, en niinkään keskusteluista. (Mieheni on ”pettänyt” minua kaksi kertaa, saman naisen kanssa vuosia sitten. Hän itse ei asiaa tunnustanut, tuli selville muutoin.)
Mieheni ei kysynyt juuri mitään tapahtuneesta. Kysyi vain, että mistä se sitten johtuu että näin olen tehnyt ja kerroin. Tästä asiasta ei ole sen koommin puhuttu. Minä ehkä haluaisin, mutta tuntuu että toinen ei halua… Ja jos se on hänen valintansa, niin haluan arvostaa sitä.
Minusta on alkanut tuntua, tai on tuntunut jo kauemmin aikaakin (en vain ole päästänyt tunteita pintaan), että se jokin tärkeä puuttuu. Haluaisin edes joskus kokea oloni ikionnelliseksi ja iloiseksi. Iloisuus on kadonnut, enkä tunne olevani onnellinen. En tiedä rakastanko miestäni enää, tuntuu että tunteet ovat haalenneet. Fyysistä vetoa en häneen tunne. Näistäkin olen miehelleni kertonut. Hän sanoi että hänen tunteet ovat ennallaan. Tuntuu niin vaikealta.
Olen ihan hukassa. Miten tämä asia on ratkaistavissa, ja onko? En tiedä kuinka kauan odottaa kadotettujen tunteiden takaisin saamista. Onko ne mahdollista saada takaisin? Haluanko?
Ja käsittämättömintä on se, että minä olen aina ollut se, joka ei ole ymmärtänyt pettämistä tms ollenkaan. Ja mieheni horjahduksen jälkeen painotin hänelle, että pitää olla rehellinen, ja tekemisistään pitää kyetä ottaa vastuu… Annoin siis anteeksi, tuin häntä, koska oli aika maissa paljastuksen jälkeen, ja asia on unohdettu. Ja sen verran vanhaa minua on siis jäljellä että olen pyrkinyt olemaan rehellinen ja kertoa tekemisistäni ja tunteistani, mutta välillä en ole tuntenut edes huonoa omatuntoa…
No minä menin ihastumaan toiseen mieheen tässä kevään ja kesän aikana. Ihastunut (ellen enemmänkin) olen edelleen.
Muutaman kerran olemme suudelleet/halineet. Puhuneet, jutelleet ja kirjoitelleet sitäkin enemmän. Tämä mies (varattu hänkin) tietää kyllä tunteeni, ja minä hänen. Hän epäilee olevansa rakastunut.. En tiedä uskoako, enkä omista tunteistanikaan ole varma. Näihin asioihin sokeutuu kummasti. Yritämme olla tämän miehen kanssa kuitenkin mahdollisimman vähän tekemisissä nykyään.
Kerroin tästä miehelleni. Siis fyysisestä pettämisestä, en niinkään keskusteluista. (Mieheni on ”pettänyt” minua kaksi kertaa, saman naisen kanssa vuosia sitten. Hän itse ei asiaa tunnustanut, tuli selville muutoin.)
Mieheni ei kysynyt juuri mitään tapahtuneesta. Kysyi vain, että mistä se sitten johtuu että näin olen tehnyt ja kerroin. Tästä asiasta ei ole sen koommin puhuttu. Minä ehkä haluaisin, mutta tuntuu että toinen ei halua… Ja jos se on hänen valintansa, niin haluan arvostaa sitä.
Minusta on alkanut tuntua, tai on tuntunut jo kauemmin aikaakin (en vain ole päästänyt tunteita pintaan), että se jokin tärkeä puuttuu. Haluaisin edes joskus kokea oloni ikionnelliseksi ja iloiseksi. Iloisuus on kadonnut, enkä tunne olevani onnellinen. En tiedä rakastanko miestäni enää, tuntuu että tunteet ovat haalenneet. Fyysistä vetoa en häneen tunne. Näistäkin olen miehelleni kertonut. Hän sanoi että hänen tunteet ovat ennallaan. Tuntuu niin vaikealta.
Olen ihan hukassa. Miten tämä asia on ratkaistavissa, ja onko? En tiedä kuinka kauan odottaa kadotettujen tunteiden takaisin saamista. Onko ne mahdollista saada takaisin? Haluanko?
Ja käsittämättömintä on se, että minä olen aina ollut se, joka ei ole ymmärtänyt pettämistä tms ollenkaan. Ja mieheni horjahduksen jälkeen painotin hänelle, että pitää olla rehellinen, ja tekemisistään pitää kyetä ottaa vastuu… Annoin siis anteeksi, tuin häntä, koska oli aika maissa paljastuksen jälkeen, ja asia on unohdettu. Ja sen verran vanhaa minua on siis jäljellä että olen pyrkinyt olemaan rehellinen ja kertoa tekemisistäni ja tunteistani, mutta välillä en ole tuntenut edes huonoa omatuntoa…
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itselläni on vähän samankaltainen tilanne. Olen seurustellut viisi vuotta mieheni kanssa. Vuosi sitten tapailin (juteltiin ja halattiin kerran pari) toista varattua miestä ja hän olisi halunnut enemmänkin. Olisi ollut valmis jättämään edellisen elämänsä vuokseni..
Tuolloin kuitenkin huomasin miten hyvä mies minulla on. Vaikka suhde onkin arkipäiväistynyt, olemme silti kuin luodut toisillemme (ainakin haluan uskoa niin). En löytäisi mistään parempaa miestä. Hän on lähes täydellinen mies ja varmasti joskus myös isä. Miksi siis pitää harkita eroamista ja miettiä omia tunteitaan?
Itse olen yrittänyt ajatella asian niin, että media painostaa hirveästi täydellisyyteen kaikessa, myös parisuhteessa. Sitä katsoo sieltä tahtomattaankin mallia. On äärimmäisen rasittavaa miten elämän pitäisi olla jännittystä täynnä. Kun oikeasti elämä on aikalailla arkista ja arkisten asioiden puurtamista. Pitäis etsiä niitä pieniä iloja.. Ja toinen asia on se, että miehillä on usein "omakin elämä". Itse ainakin huomaan eläväni paljon mieheni kautta (tavallaan) ja olenkin yrittänyt alkaa elämään omaakin elämää (uusia harrastuksia, tapailla kavereita). Näillä syillä olen itse tilannetta selittänyt.
Olen ajatellut että tutkiskelen omia tunteitani ja katson mihin tämä tästä muuttuu. Ja puolen vuoden päästä (esim) katson tilannetta uudelleen ja sitten jollei tilanne ole muuttunut paremmaksi, niin lähden ja jos tuntuu että edelleen haluan elää loppuelämäni mieheni kanssa päätetään hääpäivä. Sen jälkeen en haluaisi enää kyseenalaistaa tunteitani..
Kaikkea hyvää!
Voisin väittää että jokaisessa pitkässä suhteessa joudutaan jossain vaiheessa tilanteeseen jossa olette nyt. Molemmat suhteen osapuolista joutuvat jossain vaiheessa saman pohdiskelun eteen.
Ensinnäkin 5 vuotta on pitkä aika olla yhdessä. Aloittaja oli käsittääkseni ollut ainakin 10 vuotta miehensä kanssa. Kun yhteistä taivalta on sen verran takana niin ei voi millään enää muistaa millaista olisi olla jonkun toisen kanssa. Tai yksin. Eikä siinä omassa kumppanissa voi olla enää mitään hirvittävän jännittävää, vaikka tuttu on turvallista niin välillä se on liiankin turvallista.
Sen takia miltei jokainen pitkässä suhteessa elävä löytää itsensä jossain vaiheessa kuvailemastanne tilanteesta. Siinä vaiheessa suurin osa ei halua jättää pitkäaikaista kumppaniaan "satunnaisen" tuttavuuden takia. Mutta se laittaa miettimään. Ja valitettavan usein kokeilemaan. Ja todella usein se kokeilu johtaa lopulta eroon. Eron jälkeen ihmetellään että mikä mulle tuli ja oltiinhan me onnellisia. Ja kamalan harvoin siitä uudesta kumppanista on loppuelämän kumppaniksi, harvemmin kumppaniksi ollenkaan. Sen tehtävä oli vaan avata silmät. Että on olemassa muitakin, elämässä pitää olla myös iloa eikä pelkkää kotitöiden tekemistä ja sohvalla istumista. Siinä vaiheessa kannattaisi piristää omaa suhdetta, jotenkin muuten kuin hankkimalla toisen suhteen rinnalle tai erota.
Mutta ihminen on sellainen. Kaikki pitää kokeilla itse. Ei se auta että joku sanoo. Minäkin olen joskus kokeiluni kokeillut ja jälkikäteen voin sanoa että kaikille osapuolille huomattavasti kivuttomampaa on ajatella yhtä suhdetta kerralla. Ellei ole valmis jättämään pitkäaikaista kumppania niin sitten pitää vaan kertakaikkisesti katkaista yhteys siihen uuteen. Oli se kuinka vaikeaa tahansa. Koska SE ei ole vielä vaikeaa että on kerran halannut jotain ja katkaisee yhteyden. Siitä jää lähinnä kaunis muisto. Ja tajuntaan jälki että nyt kannattaisi tehdä jotain omassa suhteessa että saisi säpinää siihen. SE ei ole vielä yhtään mitään verrattuna siihen että on ensin himoinnut sitä toista miestä 2 vuotta, sen jälkeen lopulta päätynyt sänkyyn sen kanssa, elänyt salasuhteessa ja lopulta, kun on mennyt oma ja muiden mielenterveys ja loukannut kaikkia, eroaa eikä suhteesta kummankaan kanssa voi enää edes haaveilla. Eikä haluakaan.
Tosissaan. Miettikää että haluatteko todella yrittää kumppaninne kanssa vai haluatteko erota. Jos haluatte yrittää niin sitten tosissaan hommia tekemään. Ja kaikki yhteydet poikki se uuden ja jännittävän miehen kanssa. Ja romanttiset kuvitelmat että juuri se työpaikan pitkä ja komea ja minun asioistani kiinnostunut Pena onkin elämäni mies. Yleensä suhde on halusta kiinni. Mutta ellei ole halua nähdä vaivaa niin sitten ei jää muita vaihtoehtoja kuin ero. Kahdessa suhteessa elämisestä ei tule mitään.
parhaimmista kirjoituksista mitä olen luennut palstalla.Valitettavasti aloittelja on edennyt niin pitkälle että hän kohta vie asia "loppuun asti".En tiedä mutta jostain syystä tuntuu pahalta vaikka se ei kuuluu minulle ollenkaan.
Kiitos kirjoituksistanne. Niissä oli paljon asiaa. Ja kaikkia noita asioita olen päässäni miettinyt, ja kuinka kauan, ja moneen otteeseen. Tuntuu vain niin toivottomalta, etten tiedä mistä aloittaa kadonneiden tunteiden (rakkauden, onnellisuuden, iloisuuden) metsästys.
Ja kun tuntuu ettei toiseen voi edes koskea. Ja kaikki ahdistaa ja sattuu. Ja on niin kovin huono olla.
Ja tämän toisen miehen vuoksi en aio suhdettani kariuttaa. Tämän vuoksi (sekä ihastuksenkin parhaaksi) olen toivonut että yhteydenpitomme vähenisi ja lopulta lakkaisi. Mitään fyysistä en aio enää tehdä.
Mutta sekin on niin kovin vaikeaa kun tyyppi on mitä hienoin. Ja hänen kanssaan on ollut helppo keskustella asioista kuin asioista, ja välillämme on kumma yhteys. Ja enää ei voi eikä saa olla hänen kanssaan tekemisissä. Koska ystävyys (pelkkä) ei onnistu. Tietenkään.
Ja ei, mitään päätöstä en ole/ei ole vielä tehty. Mutta tuntuu että olen umpikujassa.
Ja siis vielä selvennykseksi. Nämä tunteet ovat kyllä olleet minussa jo ennen tätä keväistä tapahtumaa. Kauan. Ihastuminen vasta avasi silmät kunnolla...
siitä, että teet itsesi onnelliseksi ja iloiseksi. Muut ihmiset eivät ole sinun tunteistasi vastuussa. Jos jatkuvasti sysäät onnellistamisesti muiden ihmisten vastuulle, joudut vaihtamaan miehestä toiseen loppuelämäsi ajan, ja olet silti pohjimmiltasi onneton ja hukassa.
Mutta kukin taaplaa tyylillään ja kaikki kuolevat joskus.
Sanon vielä uudelleen: ellet ole vielä valmis eroamaan miehestäsi niin silloin sinun on vaan ihan pakko katkaista yhteys siihen uuteen. Et mitenkään pysty samanaikaisesti parantamaan nykyistä suhdettasi ja tapaamaan uutta ihastustasi. Siinä on ihan jo riittävästi hommaa että saat nykyisen suhteesi toimimaan ilman sitäkin että samalla ajattelet uutta ihastustasi. Ihastus sekoittaa pakan lopullisesti. Ja jos molemmat olette ihastuneita toisiinne niin ei ne se yhteydenpito vähene ja lopulta lakkaa itsestään. Toisinpäin. Pian löydät itsesi hänen kanssaan samasta sängystä ellet katkaise yhteyttä. Tunteen mukaan olisi kiva mennä mutta jos on tunteita kahta miestä kohtaan niin ei voi mennä pelkästään tunteen perusteella. Tai voi tietysti mutta siitä saadaankin sellainen sotku aikaiseksi etten toivo kenellekään.
Tietysti teillä on uuden ihastuksesi kanssa yhteys. Ja varmasti on vaikeaa olla olematta hänen kanssaan tekemisissä. Mutta vielä on mahdollista saada vastaavanlainen yhteys taas omaan kumppaniisikin. Eikö olisi hienoa että se vanha tuttu kumppani olisi myös se maailman hienoin? Haluttavin ja rakkain. Se on sinulle vielä mahdollista, mutta se vaatii paljon työtä ja asennetta. Ja jos tuntuu ettei siihen ole halua niin sitten kannattaa erota samantien.
Kiitos senni. Taas.
Tiedän.. Mä en o koskaan joutunu tällasen tilanteen eteen yli kymmenen vuoden aikana, ja siksi en varmaan oikeen osaa käsitellä näitä asioita. Kaikki tuntuu niin sekavalta, enkä käsitä miten näin on päässyt tapahtumaan, tai miksi olen antanut tapahtua.
Eikä enää treffatakaan. Ja tiedän, että pitää päästä tunteista toiseen eroon, ennen kuin voi edes objektiivisesti miettiä ja korjata vanhaa.
Kovin toivoisin, että vanhat tunteet omaan olisi vielä löydettävissä. Ja tiedän että onni on vain minusta kiinni. Olen yrittänyt ja yritän löytää sitä hyvää oloa. On vaan oman miehen puolestakin paha olla.
Ja en ole hyppäämässä mihinkään tämän toisen miehen kanssa. Jos käy se pahin mahdollinen, niin aion kyllä jatkaa ihan yksin.
Tuo on tosi raskasta kun tietää mitä pitäisi tehdä mutta tunne sanoo toista ja joutuu tavallaan taistelemaan sitä tunnetta vastaan. Ajattelemaan järjellä näitä asioita vaikka suhteenhan kuitenkin pitäisi perustua tunteeseen eikä järkeen. Pitkässä suhteessa joutuu kuitenkin usein tekemään ratkaisuja ihan järjellä kun se tunne jää usein sinne arjen piiloon.
Silloin kun olin ite tuossa tilanteessa kuin sinä nyt niin olisin toivonut että joku olisi avannut silmät ja sanonut että mieti ennen kuin toimit. En toisaalta tiedä auttaako tuossa kohtaa mitkään sanat, kun se oma pää on niin sekaisin ja ihastumisen alkuvaihe on samalla myös niin ihanaa. Ihastumisen tunne on huumaava mutta samalla siitä tietysti tuntee hirvittävän huonoa omaatuntoa kun kuuluisi olla ihastunut siihen omaan kumppaniin ja pelkoa että miten tässä käy, en halua erota mutta pitäisikö. Ja sitten yleensä siinä käy niin että ajattelee että katellaan rauhassa. Se on ihan hyvä ajatus mutta siinä kannattaa olla varuillaan ettei se viaton ihastus "lipeä" vähitellen suhteeksi. Siinä käy helposti niin.
Voimia sinulle. Jos yhtään lohduttaa niin et todellakaan ole ainoa tuossa tilanteessa. Näistä ei vaan hirveästi puhuta. Olet kuitenkin vielä siinä vaiheessa että on mahdollista kääntää kurssiakin kun et ole vielä tehnyt peruuttamatonta. Mene vaikka terapeutille juttelemaan asiasta, siellä tulee mietittyä asiaa säännöllisesti ulkopuolisen ihmisen kanssa. Tai sitten miehesi kanssa vaikka jonnekin parisuhdeleirille tai -terapiaan tai mitä niitä on. Sitten kun on yrittänyt niin ei tarvi ainakaan jälkeenpäin miettiä että miksen yrittänyt, kävi sitten miten tahansa.
Meillä on niin tasan samankaltainen juttu, että ensin luulin vaimoni kirjoittamaksi. Oikein "kuohahti" sisälläni... Vain se on erona, että itse en ole pettänyt koskaan. Muuten tasan tarkka kopio.
Me ollaan oltu yhdessä lähemmäs 13v, josta naimisissa yli puolet. Lapsiakin on.
Vaimolla oli suhde tuossa kesällä, jossa oli sekä henkinen että fyysinen puoli mukana.
Asia selvisi mulle vajaat 2kk sitten, ja edelleen olen ihan säpäleinä. Lähes päivittäin tulee mieleen ajatuksia, haluanko oikeasti elää tällaisen asian kanssa. Miksi toinen voi tehdä noin, ja mun pitää niellä kaikki jos haluan jatkaa tämän naisen kanssa...
Mutta, tuo tapahtuma herätti mut ajattelemaan niitä syitä, jotka johti tuohon tilanteeseen. Olen joutunut tutkiskelemaan itseäni melko syvällisesti viimeistään silloin, kun aloin etsimään köydelle sopivaa kiinnityspaikkaa... Löysin paljon, myös niitä kiinnityspaikkoja.
Yksi asia mikä meillä on ollut pielessä, on keskinäinen kommunikointi. Asioista ei ole osattu puhua oikeilla nimillä, ja keskustelu on tehty "väärin". Aina jompikumpi on puhunut toisen päälle ja asia on toiselta jäänyt kesken.
Tuo sitten taas on johtanut muihin asioihin, ja lopuksi molemmat ovat olleet tilanteessa että suhde ei ole enää ollut hyvä. Vaimolla ilmeisesti vielä huonompi, kun piti 2 lapsen isän (edelleen naimisissa) kanssa alkaa pyörittelemään suhdetta mun selän takana.
Jos asioista ei puhuta suoraan, peittelemättä, se ei ainakaan herätä luottamusta joka teilläkin keskenään on varmaan hiukan hukassa.
Siis laittakaa vaikka valot pois, kynttilöitä pöytään, ja jotain hyvää kuohuviiniä noin esimerkiksi. Kunnon tunnelma auttaa oikeasti avautumaan kunnolla. Sen olen vaimossani huomannut. Siinä sitten käytte asioita läpi, ja annatte molempien puhua loppuun asti keskeyttämättä. Tuon voi tehdä useammankin kerran, kun tuo ilta tuntuu olevan aika lyhyt aika isojen asioiden selvittämiseen, ja pitäähän niitä vähän "kypsytelläkin" aina välillä.
Yksi perusedellytys mulle oli se, että tuo toinen suhde pitää loppua välittömästi. Vaimon piti siis soittaa sillä minuutilla sille ja ilmoittaa että mä tiedän asiasta, ja se on loppu. Se hyvä puoli tuossa on, että mä voisin käytännössä laittaa sen tyypin solmuun koska vaan, eli pelotetta ;-)
Itse soitin kyseiselle tyypille myöhemmin, ja kysyin tilannetta, jolloin hän sanoi vaimoni todella tehneen kuten sovittiin. Mitään yhteyttä työasioita lukuunottamatta siis ei saa pitää. Kerta riittää, ja kämppä lähtee myyntiin. Enää en varoita.
Ja kyllä, ollaan päästy todella pitkälle, kun ajattelee että tuolloin vaimo sanoi että ei ole enää mitään tunteita mua kohtaan, ei edes vihaa.
Nyt tuntuu että nuo tunteet on heränneet, ja meillä on ollut aivan mahtavia iltoja (ja öitä ;-) sen jälkeen kun molemmat opittiin sanomaan asioita. Välillä tuntuu että edes seksiä ei tarvitsisi (kyllä, ihan oikeasti) kun on muutenkin niin tajuttoman hyvä olo, johon liittyy tuo syvällisten keskusteluiden tuoma läheisyydentunne. Ihan halailukin tuntuu välillä riittävän. Toki seksi mausteena... ;-)
Toisaalta, välillä vaimolle tulee sellaisia "hylkimisreaktioita" että se työntää mut kauemmaksi, ja ne pilaa mun päivän lähes poikkeuksetta. Tuolloin tulee juuri nuo eroajatukset mieleen, ja alkaa muutenkin ahdistaa. Kait noista sitten ajan kuluessa pääsee... Toivottavasti.
Niin, ne tunteet pitää myös näyttää. Miten miehesi vois tietää että et ole onnellinen suhteessanne jos et kerro tai näytä sitä??? Valitettavan yleistä, että miehen pitäis oikeasti osata lukea ajatuksia :-/
Puhukaa, puhukaa, ja vielä kerran puhukaa.
Ole reilu sekä omaa itseäsi, omaa miestäsi, että tuon toisen miehen puolisoa kohtaan, ja ilmoita vaan kylmästi homman olevan poikki.
Silloin loukkaat vain häntä, muutoin loukkaat monia muita, jopa ehkä itseäsi. Vai uskotko ettei tuolla tavalla alkanut suhde alkaisi koskaan kolkuttelemaan omatuntoa, mikäli yleensäkään kauaa kestäisi?
Lopettakaa, ja aloittakaa miehesi kanssa uudelta pohjalta. Jos ei toimi, katkaise nykyinen ennen uuteen ryhtymistä. Silloinhan voit katsoa onko tuo sun "ihastus" myös tosissaan, kun aikaa on kulunut.
Kiitos sullekin. Paljon asiaa ja ajattelemisen aihetta. Katkaisin yhteyden toiseen tänään. Ja nyt alan yrittämään täysillä korjaamaan kadotettua. Kummallisen rauhallinen olo. =) Toivotaan että asiat järjestyy. Jossei, niin on ainakin yritetty.
Kiva että te saitte asiat järjestymään. Vaikka töitä se taitaa vaatia vieläkin. Lopussa kiitos seisoo.
Todellakin, tuo oli "miehen työ", jos noin voi naiselle sanoa ;-)
Kyllä tässä vaaditaan vielä paljon, ehkä enemmän kuin arvaankaan.
Parisuhdeterapiassa käydään melko usein, ja sitten vielä molemmat erikseen psykologilla.
Vaimo yrittää availla "solmujaan" siellä, ja mä oon muuten vaan hukassa tapahtumien johdosta. Ehkä vähän muutenkin, en tiedä :-/ Tunteet velloo aika rajusti, ja välillä tuntuu että en todellakaan enää halua jatkaa, ja taas välillä en lähtis kulumallakaan.
Suosittelisin teillekin noita parisuhdeterapia -käyntejä. Sano ukollesikin, että täällä on yksi kovapää jota jo pari vuotta sitten yritettiin saada lähtemään terapiaan, mutta silloin en siihen suostunut, ja näin sitten kävi. Jotenkin siellä saa sellaista ohjausta keskustelun aloittamiseen, että kotonakin puhuminen on helpompaa. Ja molemmat sitten nostaa ne "kissat" pöydälle, ettei myöhemmin tuu vastaan sellaisia asioita jotka vois pilata koko homman. Menis samaan "rytäkkään" kaikki.
Teilläkin on varmaan aika mukavasti työtä edessä.
Tsemppiä teille molemmille.
Ole varuillasi!Ettei käy niin kuin minulle.Vaikka minulla oli hieno ja turvallinen mies josta minä todella rakastin,siitä huolimatta ihastuin toiseen mieheen.Sänkyyn ei menty mutta oli suukottelua ja halauksia.Kesti muutama kuukautta, sitten mieheni kysyi minulta yhtenä iltana onko minulla suhde jonkun toisen miehen kanssa,kun minä olen jotenkin muuttunut. Ei kannattanut muuta kuin sanoa kuinka se oli.
Seurasi kiivas keskustelu jonka kesti päiviä jopa viikkoja vaikka lupasin katkaista yhteyden siihen toiseen mieheen ja näin minä tein.En tavannut sitä toista miestä kuukauteen.Mutta sitten yhtenä päivänä kotimatkalla töistä kävin kaupassa ja hän oli siellä,kun minä näin hänet tunteet ja intohimo oikein pursui rinnastani.En pystynyt vastustaa häntä,vaan se taphtui mitä ei olisi saanut tapahtua,päädyin sänkyyn hänen kanssa.Mutta,välittömästi sen jälkeen kun "se oli tehty"ja minä nousin sängystä,sitä syvää tuska mitä minä tunsin silloin kun tajusin että olin pettänyt miestäni ja rikkonut lupauksiani,sen tuskan ja kivun en voi kuvailla siihen ei löydy sanoja.Tajusi että olin tehnyt elämäni moka.Kun tulin kotiin parisen tuntia myöhässä,mieheni oli kotona ja hän tajusi heti mitä oli tapahtunut.Ainut mitä hän sanoi oli "voi kulta minkä takia" sitten hän rupesi itkemään.Eropaperit ei ole vielä hankittu,yritämme kovasti korjata suhteemme mutta ei se oikein onnistu.Seksielämä on ohi,mieheni sanoo että joka kerta kun hän yrittää
kanssani hänellä on se sama kuva silmien edessä:kun minä otan vastaan sitä toista miestä.Ei voi eikä saa yleistä,ei varmasti sinulle käy näin,ei se mikään valmis salbuuna ole jonka voida laittaa jokaisen suhteen päälle.Halusin vain varoittaa sinut,kun te kumminkin tappaatte toisianne jossain vaiheessa ja olette kahden,silloin tarvitset kaikki voimat mitä sinusta löytyy ettet lankeat.
Oikeastaan kaikki riippuu siitä kuinka paljon välität miestäsi ja kuinka tärkeä hän on sinulle.Sieltä saat ne tarvitsevat voimat
Olet hukassa.Olet periaatteessa pettäny miestäsi jo.Suukotteluja,halauksia ja mitä kaikkia jonka jäi kertomatta.Etkä tiedä rakastatko miestäis enää,elikä se tonen saa nauttia rakkaudestasi mitään ei jää miehellesi.Se toinen on ajatuksissaisi kotona kun olet miehesi kannssa.
Jos olet reilu ja sulla on selkärankaa niin kerro miehellesi tunteesi sitä toista kohtaan ja että haluat olla sen toisen kannssa.Te olette nuoria vielä,uskon että miehesi löytää uuden onnen myöskin jossain vaiheessa.