Nykyajan hulluutta!

sandra22

Opiskelen opettajaksi nyt kolmatta vuotta, vuosi siis vielä jäljellä, että valmistuisi. Opintojen kautta olen tutustunut nykyisin "muodissa" oleviin ADHD, Asberger ym. diagnooseihin ja tuntuu, että kaikki (tai ainakin 95% tästä) ovat jotain nykyajan ihme hulluttaa, että KAIKILLE PITÄÄ KEKSIÄ JOKIN TAUTI TAI VIKA jos ei istu hiljaa aloillaan ja keskity jatkuvasti opetukseen.

Olen todella huolissani kehityksestä! Näin vastikään Silminnäkijän dokumentin, jossa suomalaiselle pojalle annettiin anfrtamiinijohdannaista lääkettä adhd:seensa! Voiko muuta enää sanoa kuin, että SAIRASTA! Ja kun lääke ei heti tehonnut (poika muuttui niiden seurauksena vilkkaammaksi) LISÄTTIIN lääkitystä entisestään! En tajua tätä maailman menoa!

Sitten vanhemmat (äitit) uskovat kaiken mitä erityisopettajat sanovat ja neuvovat. Mikä arvo annetaan lasten luonteelle tänä päivänä! Minusta on täysin normaalia, että lapsia ei välttämättä kiinnosta opetus, jos aihe ei ole mielenkiintoinen ja lasten kehitykseenhän kuuluu hyvin pitkälle, että tehdään vain sitä, mikä koetaan miellyttäväksi.

Millä perustellaan sitä, että ennen (vielä alle 10 vuotta sitten) kellään ei ollut mitään adhd-juttuja vaan joku oli vaan vilkkaampi ja toinen hiljaisempi.

Minua kauhistuttaa tämä maailman meno! Kun itse olen myöhemmin opettajana, katson hyvin tarkkaan kenestä ilmoitan erityisopettajalle.. vai ilmoitanko sitten ollenkaan..?

PS. Ongelmana eivät ole enää vain ylivilkkaat. Erityispedagogiikan proffa korosti luennollaan, että juuri erityisen hiljaisiin ja kilttiin oppilaisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä HE tulevat vielä "räjähtämään" muutamana vuoden kuluttua kun ovat kaikki vuodet istuneet hiljaa ja kerännet kaiken sisällee.. Voi HYVÄÄ PÄIVÄÄ!!!

55

6081

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elina

      Onneksi et ole minun lasteni tuleva opettaja.

      • Anonyymi

        Sinä olet idiootti. Missäs lapses on nykyään?

    • cheetah.grrr

      Huomaa, että pohdit asioita, mutta minkä kustannuksella.. Olen itse luokanopettaja ja kahden erityislapsen äiti. Voin kertoa, että ADHD-lapsi ja asperger-lapsi ovat sellainen haaste vanhemmalle ja opettajalle, että kun sellaiset kohdalle osuu, ei sitä pidä mietenkään muoti-ilmiönä.

      Älä usko kaikkea, mitä telkarista opit. Esim. ADHD-lääkitykset eivät ole amfetamiinijohdannaisia.

      Toivottavasti ymmärtämyksesi erilaisiin neurologisiin sairauksiin lisääntyy ennen kuin valmistut opettajaksi. Tulikaste tulee vielä joskus eteesi.

      Asiasta en ala väittelemään. Kirjoituksesti sävy oli mielestäni myös syyllistävä. Sen lisäksi se kuvasti tietämättömyyttä. Luokka on täynnä erilaisia lapsia. Todella eri syistä oireilevia. Todella monenlaisia oppimisvaikeuksia. Todella lahjakkaita. Todella hiljaisia. Hyvä opettaja välittää ja opettelee tuntemaan oppilaansa. Ja tarpeen vaatiessa oppilaan omien etujensa takia ohjaa tutkimuksiin. Yleensä vanhemmat ovat itse myös huolissaan ja ovat huomanneet lapsensa erityispiirteet.

      Kannattaisi tutustua asiaan enemmän, ennen kuin vedät omia johtopäätöksiä tai muodostat vankat mielipiteesi.

    • kokemattomuutta

      Totta, että kokemattomuus ja nuoruus paistavat ehkä läpi Sandran kirjoituksesta.

      Mutta on siinä paljon perääkin, että ihan luonnollisia eri-vilkkaus- ja tarkkaavaisuuseroja nimetään sairauksiksi. Lapset hermostuvat ja aikuiset, kun yhä useampi on epänormaalikis luokiteltu.

      Ja minkälainen yhteiskunta tulee siitä, jota jäävät terveen papereilla hoitelemaan vain ne, jotka istuvat luokassa tottelevaisina hiljaa ja omaksuvat kakistelematta kaiken, mitä joku heille eteen kantaa?

      • cheetah.grrr

        Mutta kun normaali vilkas lapsi onkin ihan terve. Luokka on täynnä erilaisia lapsia ja erilaisia oppijoita. Jollain on diabetes, epilepsia, paha ruoka-aineallergia, dysfasia, asperger, ADHD, ADD, jollain on aina nuha, joku ei osaa sitoa kengännauhoja, joku nukkuu liian vähän, joku pelaa liikaa jne. Jokainen saa toivon mukaan oikeanlaista tukea. Ei kyse ole siitä istuuko luokassa hiljaa. Ei tavallisille eloisille lapsille ole kukaan "hommaamassa" diagnoosia. Kaikki tuntemani ADHD-lapset ovat enemmän kuin luonnollisesti ylivilkkaita ja tunnen monta lasta, joilla on sen asteinen tarkkaavaisuushäiriö, että elämästä ei selviäisi ilman lääkitystä.

        Minun mielestäni yhteiskunta on menossa siihen, että entistä enemmän hyväksytään erilaisuutta ja entistä paremmin annetaan tukea ja hoitoa myös neurologisiin sairauksiin. Voidaan tietenkin ottaa tämä vanha esimerkki, että sama asia olisi, jos päätettäisiin, että saahan se verensokeri vaihdella, ei sellaista diabetestä ole olemassa...

    • Jattanen

      Kyllä maailma sinullekin jossain vaiheessa opettaa. Toiselle ei saisi toivoa pahaa, mutta tulee mieleeni, että jos itse jossain vaiheessa saisit ADHD-lapsen, niin silmäsikin avautuisivat. No toisaalta, tulethan sinä niitä ADHD-lapsia "saamaankin", kun alat opettaa.

      Ja ADHD:tä on ollut 10 vuotta sitten ja kauan sitä ennenkin. Sitä ei olla vaan ymmärretty. Onneksi nyt asiat alkavat muuttua. Vieläkään kaikkia ADHD-tapauksia ei valitettavasti saada todettua.

      ADHD-lääkityksessä on sellainen kummallinen juttu, että tosiaan voi käydä niin, että jos annos on liian pieni, vaikutus on päinvastainen. Kummallista on myös se, että sama lääke hillitsee ylivilkasta ja vilkastuttaa "alivilkasta" (sitä kilttiä, hiljaista ja ajatuksiinsa vaipuvaa).

      Ja sitten voin kertoa sinulle salaisuuden, pss älä kerro sitten kenellekään tätä: metyylifenidaatti ei huumaa, ainakaan oikein käytettyinä (eli en kehota kokeilemaan suoneen pistoa). Näitä ADHD-lääkityksellä olevia lapsia ei todellakaan huumata.

    • johtuukin siitä...

      että nykyään perheissä on yksi-kaksi lasta ja tottakai heihin keretään keskittymään aivan eri lailla kuin neljään-viiteen. Lisäksi ei ole tietenkään vertailukohteita muista sisaruksista jos lapsia on vain yksi-kaksi. Ja sitten kun lapsi ei käyttäydykkään aivan normien mukaan(tai niin kuin vanhemmat odottavat) täytyy hänestä löytyä silloin jotain vikaa... vaikkei oikeasti olisikaan.

      Meillä on useampi lapsi ja nuorimmalla todettiin ADD. Ja kyllä täytyy sanoa, että useamman lapsen vanhempana sen huomasi jo hänen ollessaan pieni, että jotain vikaa on ja oikeasti.
      Ja ps. eivät kaikki usko ja tottele kaikenmaailman erityisopettajia yms. :)

      • ..................

        jotka sitä diagnoosia "hakee".
        Meillä ainakin päiväkodista ohjattiin "diagnoosia hakemaan"

    • Jaana.K

      Hei opettajaksi opiskeleva

      Toivoisin voivani keskustella sinun kanssasi neuropsykiatrisista oireyhtymistä. Itselläni on pedagoginen koulutus.

      Ystävällisin terveisin
      Jaana K.
      jaanakoukko@suomi24

      • nuorena

        ja isäni, jolle siis tieto koko adhd:stä tuli vasta 50-vuotiaana, sanoi, että kyllä isänsä oli aikamoinen hötkylä aikanaan. Onettomuuskin oli sellainen, että on ihminen ollut taas hötkyilemässä ja hössöttämässä. Henki meni.
        Myös isälläni on näitä samoja vaikeuksia. Yksi mikä muita ärsyttää on kova äänen käyttö. Ei tarvii puhelinta korvalla pitää. Ei pysty.

        Viime viikolla kouluterveydenhoitaja sanoi, että nämä onneksi paranevat yleensä aikuisena. Taisi täti tippua jaloilleen, ellei polvilleen kun varovasti kerroin omista vaikeuksistani yhä vieläkin, vaikka yritystä on ollut. Olen sentään 40-vuotias. Osaan hyvin kertoa eri asioista kun sille päälle satun.

        Yksi lapsistani on erityisluokalla ja sielläkään ei opettaja aina ole ajan tasalla. Ihmettelee kun eivät rauhoitu, ei sitten millään. Ilmeily voisi auttaa.
        Minulla on ollut muutama hyvä opettaja, jotka ovat pitäneet luokan hereillä. Loput ovat niitä, jotka ovat kuin tylsää esitelmää pitämässä.

        Ehdottaisin pakolliseksi tuohon opettajan koulutukseen käyntiä vankilassa. Sieltä varmasti löytyy "asiakkaita", joilla on verbaalista kykyä kertoa elämänsä kulusta. Monien taustalla on oppimisvaikeudet, kenties pelkkä lukihäiriö.
        Kaikkien menneisyys ei suinkaan ole sitä, että on alkoholistiperhe tai psykoloogisia ongelmia tai muita vastaavia ongelmia.

        Itselläni on ollut hyvin pienestä kiinni, etten ajautunut väärään (hyväksyvään) porukkaan nuorena. Koin olevani outo ja yksinäinen.
        Vanhemapani eivät käytä alkoholia eikä muitakaan perheongelmia ollut.

        Äiti itki kun kerroin, että minulla on tällainen vaiva diagnosoitu nyt aikuisena. Hän syyllisti itsensä täysin. Miksi silloin ei tiedetty näistä asioista? Miksi niin ja miksi näin? Aina hän oli kuulemma ajatellut, etten ole ihan tavallinen. Vaikeuksia kanssani piisasi.

        Muutamissa kouluaineissa olin aika huippu kuten matikka ja kielet. Myös käsityöt sujui. Historia kaoottista ja uskonto yäk. Kapinoin koko kouluajan sitä, että esim. historia on melko varmasti pitkälti myös huhuja ja luuloja. Mistä sen tietää mikä on faktaa ja mikä on kateellisten panettelua?
        Uskonto taas...jos joku oikeesti väittää nähneensä toisen kävelemässä vetten päällä, niin silloin on ollut kyllä huumeet käytössä.

        Että semmosta. Niin tuli vielä mieleen, ei nuo opet minustakaan huomaa, että taitaa äidillä olla joku neurolooginen vaiva. Kerron tästä heille ihan sen vuoksi, että minulla on kokemusta asiasta, olen antanut vinkkejä koulunkäytiin ja saanut siitä kiitosta. Osaan kertoa miltä lapsesta ehkä milloinkin tuntuu jos tämä ei itse siihen pysty. Oli muutakin mielessä mutta en nyt muista kun suuri vaikeuteni on heikko muisti. Älytehtävissä pärjään ja se hämmentää ihmisiä.

      • Jaana.K

        Hei

        Hei vielä uudelleen, sillä tarjoan todella tasokasta keskustelua tästä aiheesta. Olet Sandra ehkä vetäytynyt kuoreesi näiden vastausten takia, sillä olet jäänyt ajatustesi kanssa aika pitkälle vastapuolelle.

        Ymmärrän hyvin oman ajatuskuviosi ja haluaisin tarjota sinulle pedagogista näkökulmaa.

        Ystävällisin terveisin
        Jaana K.

      • voiko olla totta?
        Jaana.K kirjoitti:

        Hei

        Hei vielä uudelleen, sillä tarjoan todella tasokasta keskustelua tästä aiheesta. Olet Sandra ehkä vetäytynyt kuoreesi näiden vastausten takia, sillä olet jäänyt ajatustesi kanssa aika pitkälle vastapuolelle.

        Ymmärrän hyvin oman ajatuskuviosi ja haluaisin tarjota sinulle pedagogista näkökulmaa.

        Ystävällisin terveisin
        Jaana K.

        Hei!

        Kirjoittelin viime keväänä täällä palstalla.Sinä näköjään edelleen vaikutat täällä, Jaana "ihmetohtori". Kerroin silloin kuinka lapselleni tyrkytettiin väkisin adhd diaknoosia ja lääkitystä. Lupasin palata asiaan, kun siihen on saatu selvyys. Nyt on. Vaikka kallis yksityinen lääkäri antoi ensin diaknoosinsa, lapsellani ei ole adhd:ta. Kesän alusta, syksyn loppuun psygologi teki perusteellisen tutkimuksen. Jos olisin ollut tyhmä ja uskonut erikoislääkärin lausuntoa, lapseni olisi ollut turhaan koekaniinina tässä lääkefirmoja ylläpitävässä Suomen valtiossa.Täällä kun liikkuu milloin mitäkin muoti-ilmiöitä.
        Masennuksen hoitoonkaan ei riitä resursseja. Heh tulee niin kalliiksi. Eikun nappia vaan naamariin ja menoksi.Että, jospa sinä leikkitohtori/opettaja aloittaisit opintosi uudestaan, etkä johtaisi hädässä olevia ihmisiä lääkemaailman syövereihin. Vaan oletko sinä kenties lääkefirmojen "salakauppias", taidat saada proviikkaa. Lopeta lässytyksesi heti. Voit tuhota monen ihmisen elämän, näillä ns. asiantuntija neuvoillasi.Ja teille, lasten vanhemmille, kehotan seuraavaa. Vaatikaa perusteellisia tutkimuksia. Kunnallisella sektorilla, neuvolan tai koulun lääkäri tekee lähetteen ja tutkimukset ovat maksuttomia. Ja perusteellisia. Jonotusaika lyhenee, kun haalitte kokoon kaiken materiaalin, mitä on olemassa. Kirjallisena. päiväkodista tai koulusta! Hyvää syksyn jatkoa kaikille ja ajatelkaa omilla aivoillanne! Kaikki ei ole aivan totta mitä,esim. tämä ns. asiantuntija Jaana täällä löpöttää!

      • Jattanen
        voiko olla totta? kirjoitti:

        Hei!

        Kirjoittelin viime keväänä täällä palstalla.Sinä näköjään edelleen vaikutat täällä, Jaana "ihmetohtori". Kerroin silloin kuinka lapselleni tyrkytettiin väkisin adhd diaknoosia ja lääkitystä. Lupasin palata asiaan, kun siihen on saatu selvyys. Nyt on. Vaikka kallis yksityinen lääkäri antoi ensin diaknoosinsa, lapsellani ei ole adhd:ta. Kesän alusta, syksyn loppuun psygologi teki perusteellisen tutkimuksen. Jos olisin ollut tyhmä ja uskonut erikoislääkärin lausuntoa, lapseni olisi ollut turhaan koekaniinina tässä lääkefirmoja ylläpitävässä Suomen valtiossa.Täällä kun liikkuu milloin mitäkin muoti-ilmiöitä.
        Masennuksen hoitoonkaan ei riitä resursseja. Heh tulee niin kalliiksi. Eikun nappia vaan naamariin ja menoksi.Että, jospa sinä leikkitohtori/opettaja aloittaisit opintosi uudestaan, etkä johtaisi hädässä olevia ihmisiä lääkemaailman syövereihin. Vaan oletko sinä kenties lääkefirmojen "salakauppias", taidat saada proviikkaa. Lopeta lässytyksesi heti. Voit tuhota monen ihmisen elämän, näillä ns. asiantuntija neuvoillasi.Ja teille, lasten vanhemmille, kehotan seuraavaa. Vaatikaa perusteellisia tutkimuksia. Kunnallisella sektorilla, neuvolan tai koulun lääkäri tekee lähetteen ja tutkimukset ovat maksuttomia. Ja perusteellisia. Jonotusaika lyhenee, kun haalitte kokoon kaiken materiaalin, mitä on olemassa. Kirjallisena. päiväkodista tai koulusta! Hyvää syksyn jatkoa kaikille ja ajatelkaa omilla aivoillanne! Kaikki ei ole aivan totta mitä,esim. tämä ns. asiantuntija Jaana täällä löpöttää!

        Oikeinko psykologi teillä teki diagnoosin? Mikä se sitten on? Masennus vai?

        No näin teki ainakin meillä, mutta hemmetin pieleen meni. Onneksi en silloin itse uskonut tuota. Nyt on pojalla asiat hyvin, oikea nimi oireille ja siihen oikea lääke. Että näin meillä.

        Äläkä sinä Jaanaa mollaa, hänellä tuntuu olevan paljon enemmän ADHD-tietämystä kuin monilla psykologeilla ja toisilla lääkäreillä.

      • Jaana.K
        voiko olla totta? kirjoitti:

        Hei!

        Kirjoittelin viime keväänä täällä palstalla.Sinä näköjään edelleen vaikutat täällä, Jaana "ihmetohtori". Kerroin silloin kuinka lapselleni tyrkytettiin väkisin adhd diaknoosia ja lääkitystä. Lupasin palata asiaan, kun siihen on saatu selvyys. Nyt on. Vaikka kallis yksityinen lääkäri antoi ensin diaknoosinsa, lapsellani ei ole adhd:ta. Kesän alusta, syksyn loppuun psygologi teki perusteellisen tutkimuksen. Jos olisin ollut tyhmä ja uskonut erikoislääkärin lausuntoa, lapseni olisi ollut turhaan koekaniinina tässä lääkefirmoja ylläpitävässä Suomen valtiossa.Täällä kun liikkuu milloin mitäkin muoti-ilmiöitä.
        Masennuksen hoitoonkaan ei riitä resursseja. Heh tulee niin kalliiksi. Eikun nappia vaan naamariin ja menoksi.Että, jospa sinä leikkitohtori/opettaja aloittaisit opintosi uudestaan, etkä johtaisi hädässä olevia ihmisiä lääkemaailman syövereihin. Vaan oletko sinä kenties lääkefirmojen "salakauppias", taidat saada proviikkaa. Lopeta lässytyksesi heti. Voit tuhota monen ihmisen elämän, näillä ns. asiantuntija neuvoillasi.Ja teille, lasten vanhemmille, kehotan seuraavaa. Vaatikaa perusteellisia tutkimuksia. Kunnallisella sektorilla, neuvolan tai koulun lääkäri tekee lähetteen ja tutkimukset ovat maksuttomia. Ja perusteellisia. Jonotusaika lyhenee, kun haalitte kokoon kaiken materiaalin, mitä on olemassa. Kirjallisena. päiväkodista tai koulusta! Hyvää syksyn jatkoa kaikille ja ajatelkaa omilla aivoillanne! Kaikki ei ole aivan totta mitä,esim. tämä ns. asiantuntija Jaana täällä löpöttää!

        En minä sinulle kirjoita, nimim. "voiko olla totta?"
        Olet jo mielesi fiksannut ja tiedonhankintasi on sen suuntainen. Jos minua syytät lukijoiden pakottamisesta, niin oma tekstisi ei jää yhtään huonommaksi. Jumittava ajatustoimintasi loistaa siitä kauas.

        Sinunlaisesi karkottavat järkeviä kirjoittajia, koska panokset menevät kankkulan kaivoon. Tälläkin palstalla ymmärrys on kuitenkin jokaisen lukijan omissa käsissä ja oma ajatteluni perustuu niin vahvoihin biologisiin faktoihin sekä AD/HD-aikuisten haastatteluihin, että kirjoituksesi paljastavat sinun olevan vielä kaukana takana.

        Lääketeollisuuden värväri -ajatus on naurettava.

        Hyvä, että olet tyytyväinen lapsesi tutkimuksiin ja hoitoon. Hän näyttää sitten aikanaan omalla elämällään ja tunnemuistoillaan, ovatko tekemäsi ratkaisut osuneet oikeaan.

        Kiitos Jattanen tuestasi. Olen todella pyrkinyt perehtymään tarkkaavaisuushäiriöön laajasti, koska ristiriita AD/HD-aikuisten kokeman ja saaman hoidon välillä on syvä. Tarkkaavaisuushäiriön pysyminen poissa otsikoista on pöyristyttävää, mutta kertoo kaikenkattavasta sokeudesta.

        Masennuskin oli aikanaan muotidiagnoosi. Olisi hyvä vähitellen myöntyä siihen, että diagnostiikka kehittyy, eikä masennuksellä voida kaikkea alavireisyyttä selittää.

        Helppohan se on olla kekkevää, kun ei tarvitse edes nickillä kirjoittaa.

        Ystävällisin terveisin
        Jaana K.

    • sinulla on

      paljon kirjoitusvirheitä. Esim. "anfrtamiinijohdannaista lääkettä adhd:seensa!"

      Mun äikän ope olis aikoinaan saanut hepulin kun olisi tuon "lauseen" lukenut =).

      Olit myös ymmärtänyt väärin hiljaisten lasten ongelman. Ongelmahan ei ole se että lapset ovat keränneet kaiken sisälleen ja sitten räjähtävät, vaan se, että hiljaisen lapsen osaamisvaikeudet jäävät liian helposti vaille huomiota. Nämä vaikeudet taas aikansa kasaannuttuaan räjähtävät silmille.

      Onhan se toki hauskaa, että oikein opettajaksi opiskelevana voit kuitata esim. ADHD:n ja Aspergerin muoti-ilmiöiksi. Mitä jos kuitenkin sitä ennen opiskelisit esim. lastenneurologiksi ja palaisit sen jälkeen asiaan.

    • v.äiti+tarhantäti

      ei niitä diagnooseja noinvain haeta, ei niitä edes välttämättä haluta hakea. Jos ryhmässä on kymmenen lasta, niin ainakin yksi on se,jolla on muurahaisia housuissa muuten vaan, se toinen on se,joka tarvitsee sen diagnoosin. MUTTA, se ei välttämättä näy käytöksessä.
      Suosittelen sinulle ehdottomasti jatko-opiskeluja,asiaan perehtymistä ja ehkäpä ammatin valintaa uudelleen. Ei taida olla ymmärrys kohdallaan kun puhutaan sairauksista. JA sinun pitäisi osata ohjata ryhmää...

      • Suhteellisuudentaju kunniaan

        Hei, hieman ihmettelen alanvaihtoehdottelua ja ikävää kommentointia yhden mielipiteen tähden.

        Ymmärrän, että Sandra onnistui sohaisemaan kipeään paikkaan, eikä hän ehkä ole tietoinen adhd:n koko ongelmakimpusta. Te äidit ja isät kamppailette jokapäiväisten ongelmien kanssa erityislastenne kanssa, eikä varmasti ole kiva, jos joku nuori tulee kyseenalaistaa kaiken. Silloin suuttuu helposti ja tulee ehkä sanottua äkisti jotakin, jota ei mieti pidemmälle.

        Niinpä Sandrakin on saanut melkoisen ryöpyn niskaansa, vaikka ei ehkä olisi tarvinnut kuin hieman asiallista tietoa adhd:ta. Ehkä hieman suhteellisuudentajua voisi lisätä tähän keskusteluun. Voiko joku ihminen toimia maalitauluna vain sen vuoksi, että hänellä on voimakkaita mielipiteitä?

        Huomatkaa, että en sinänsä puolusta Sandran mielipiteitä. Olen 28-vuotias, jolla itsellään epäillään add:ta, ja otan oireyhtymän tosissani. Puolustan kuitenkin Sandrankin mielipiteenvapautta. Ei ihmistä pidä tuomita siitä, että miettii asioita ja vähän väitteleekin. Mielipiteissään ehdotonkin voi pohdinnan tuoksinnassa muuttua vähemmän jyrkäksi.

        Minulle itselleni tulee Sandrasta ehdottomuudessaan mieleen se nuori nainen, joka itse olin juuri kahdenkymmenen ikävuoden ylitettyäni. Onneksi minua ei ammuttu alas, vaan sain jatkaa pohdiskelujani.

        Huomauttaisin myös, että ei ole kovin vakavaa, jos kolmannen vuoden opiskelijalla vaikkapa vielä olisikin vääristyneitä käsityksiä joistakin asioista. Kaksi vuotta opintoja takana ei vielä millään alalla yliopistossa ole kovin paljon
        - sen tietää jokainen vähänkin enemmän opiskellut.

        Mielestäni on itse asiassa mainiota, jos opiskelijat pohdiskelevat luennolla oppimiansa asioita. Kyseenalaistaminenhan on hyvin tärkeä osa oppimista. Ja vaikka olisi opiskellut esim. kuusi vuotta, joutuu sittenkin aloittamaan työelämässä puhtaalta pöydältä. Työ tekijäänsä opettaa. Ei nyt siis heitellä tuomioita ennen aikojaan, sillä yrittänyttä ei laiteta.

        Tsemppiä Sandralle opintoihin ja samoin erityislasten vanhemmille toivotan jaksamista ja voimia arkipäivään.

      • cheetah.grrr
        Suhteellisuudentaju kunniaan kirjoitti:

        Hei, hieman ihmettelen alanvaihtoehdottelua ja ikävää kommentointia yhden mielipiteen tähden.

        Ymmärrän, että Sandra onnistui sohaisemaan kipeään paikkaan, eikä hän ehkä ole tietoinen adhd:n koko ongelmakimpusta. Te äidit ja isät kamppailette jokapäiväisten ongelmien kanssa erityislastenne kanssa, eikä varmasti ole kiva, jos joku nuori tulee kyseenalaistaa kaiken. Silloin suuttuu helposti ja tulee ehkä sanottua äkisti jotakin, jota ei mieti pidemmälle.

        Niinpä Sandrakin on saanut melkoisen ryöpyn niskaansa, vaikka ei ehkä olisi tarvinnut kuin hieman asiallista tietoa adhd:ta. Ehkä hieman suhteellisuudentajua voisi lisätä tähän keskusteluun. Voiko joku ihminen toimia maalitauluna vain sen vuoksi, että hänellä on voimakkaita mielipiteitä?

        Huomatkaa, että en sinänsä puolusta Sandran mielipiteitä. Olen 28-vuotias, jolla itsellään epäillään add:ta, ja otan oireyhtymän tosissani. Puolustan kuitenkin Sandrankin mielipiteenvapautta. Ei ihmistä pidä tuomita siitä, että miettii asioita ja vähän väitteleekin. Mielipiteissään ehdotonkin voi pohdinnan tuoksinnassa muuttua vähemmän jyrkäksi.

        Minulle itselleni tulee Sandrasta ehdottomuudessaan mieleen se nuori nainen, joka itse olin juuri kahdenkymmenen ikävuoden ylitettyäni. Onneksi minua ei ammuttu alas, vaan sain jatkaa pohdiskelujani.

        Huomauttaisin myös, että ei ole kovin vakavaa, jos kolmannen vuoden opiskelijalla vaikkapa vielä olisikin vääristyneitä käsityksiä joistakin asioista. Kaksi vuotta opintoja takana ei vielä millään alalla yliopistossa ole kovin paljon
        - sen tietää jokainen vähänkin enemmän opiskellut.

        Mielestäni on itse asiassa mainiota, jos opiskelijat pohdiskelevat luennolla oppimiansa asioita. Kyseenalaistaminenhan on hyvin tärkeä osa oppimista. Ja vaikka olisi opiskellut esim. kuusi vuotta, joutuu sittenkin aloittamaan työelämässä puhtaalta pöydältä. Työ tekijäänsä opettaa. Ei nyt siis heitellä tuomioita ennen aikojaan, sillä yrittänyttä ei laiteta.

        Tsemppiä Sandralle opintoihin ja samoin erityislasten vanhemmille toivotan jaksamista ja voimia arkipäivään.

        Niin, olet siis tavallaan oikeassa, mutta jos kuka tahansa tulee heittämään tuollaisen aloituksen, joka on myös aika suhteellisuudentajuton, niin ei tämän arjen keskellä enää jaksa ajatella Sandran kaltaisten itsetuntoa. Jos hän on vuoden päästä opettaja, pitäisi hänen opetella esittämään mielipiteensä hieman diplomaattisemmin ja toista osapuolta kunnioittavammin. Toisaalta myös huolestuttaa, minkälaista mielipiteen muokkausta hänen opettajankoulutuslaitoksessa harrastetaan.

        Kaiken lisäksi se todellisuus, mihin valmistunut ope joutuu, on todella karu. Kaikki lapset eivät edes saa riittävää apua. Ja yleensä opettaja kärsii siitä, että ei saa omalle rakkaalle oppilaalle kuntoutusta. Sandralla tämä on edessä vuoden kuluttua. Onko hän tuolla asenteella siihen valmis.

        Kävi minulla myös mielessä, että voiko kenelläkään opettajaksi opiskelevalla olla tuollaisia mielipiteitä? Onko ne suoraan, jonkun proffan suusta? Sellaisen proffan, joka ei tiedä kouluarjesta mitään. Vai oliko Sandran kirjoitus provo?

        Itse olen aina kummastellut sitä, että miksi jossain keskustelussa vain toisen osapuolen pitäisi olla ymmärtäväinen ja suvaitsevainen. Mielipiteen vapaus on, mutta viisas ihminen ei muodosta jyrkkää mielipidettä asiasta, josta ei ole kokemusta tai riittävää tietoa.

      • Minä joka kuulutin suhteell...
        cheetah.grrr kirjoitti:

        Niin, olet siis tavallaan oikeassa, mutta jos kuka tahansa tulee heittämään tuollaisen aloituksen, joka on myös aika suhteellisuudentajuton, niin ei tämän arjen keskellä enää jaksa ajatella Sandran kaltaisten itsetuntoa. Jos hän on vuoden päästä opettaja, pitäisi hänen opetella esittämään mielipiteensä hieman diplomaattisemmin ja toista osapuolta kunnioittavammin. Toisaalta myös huolestuttaa, minkälaista mielipiteen muokkausta hänen opettajankoulutuslaitoksessa harrastetaan.

        Kaiken lisäksi se todellisuus, mihin valmistunut ope joutuu, on todella karu. Kaikki lapset eivät edes saa riittävää apua. Ja yleensä opettaja kärsii siitä, että ei saa omalle rakkaalle oppilaalle kuntoutusta. Sandralla tämä on edessä vuoden kuluttua. Onko hän tuolla asenteella siihen valmis.

        Kävi minulla myös mielessä, että voiko kenelläkään opettajaksi opiskelevalla olla tuollaisia mielipiteitä? Onko ne suoraan, jonkun proffan suusta? Sellaisen proffan, joka ei tiedä kouluarjesta mitään. Vai oliko Sandran kirjoitus provo?

        Itse olen aina kummastellut sitä, että miksi jossain keskustelussa vain toisen osapuolen pitäisi olla ymmärtäväinen ja suvaitsevainen. Mielipiteen vapaus on, mutta viisas ihminen ei muodosta jyrkkää mielipidettä asiasta, josta ei ole kokemusta tai riittävää tietoa.

        Hei, yritin sanoa, että ymmärrän täysin, miksi aloittajan kirjoitus herätti kiukkua. Mutta se, että osa ehdotteli Sandralle alanvaihtoa ym meni mielestäni asiattomaksi.

        Sandran opiskeluvuosien määrä oli kohta, jota itse ihmettelin aloitusviestissä. Tunnen henkilökohtaisesti luokanopettajaksi opiskelleita, eikä heistä kukaan ole valmistunut kolmessa vuodessa opettajaksi. Joku poikkeusjärjestely tuossa täytyy olla.

        "Itse olen aina kummastellut sitä, että miksi jossain keskustelussa vain toisen osapuolen pitäisi olla ymmärtäväinen ja suvaitsevainen."

        Olet oikeassa, ei mielestäni pidäkään. Mutta fiksumpi ei lyö pahalla takaisin. Tätähän lapsillekin jo hiekkalaatikolla opetetaan ;-)

        Epäilemättä opettajankoulutuslaitosten tulee huolehtia, että opiskelijat saisivat riittävästi tietoa adhd:sta kärsivistä ja muista erityislapsista. En tiedä, mitä luokanopettajapuolella opetetaan - toivottavasti kuitenkin enemmän kuin meille, jotka olemme saaneet aineenopettajan koulutuksen. Yläasteelle ja lukioon lähdetään nimittäin opettamaan sillä perustietämyksellä, että adhd-lapsi juoksee ympäri luokkaa ja add taas on vetäytyvä. Näiden ääripäiden väliin mahtuvista henkilöistä ei opetettu mitään.

        Luentoja kuunnellessa ei mitenkään tullut mieleen, että minullakin voi olla tarkkaavuushäiriö. Hämmästys olikin suuri, kun lääkäri heitti esiin moisen mahdollisuuden tänä syksynä (28-vuotiaalle, joka ei ole hyperaktiivinen eikä vetäytyvä). Nyt olen neljättä päivää Concerta-kokeilulla, ja siksi luenkin netistä kaikenlaista tietoa oireyhtymästä. Googlaamalla tämänkin palstan löysin. Haluaisin niin oppia kunnolla ymmärtämään, mistä tässä oireyhtymässä on kyse.

      • Jattanen
        Minä joka kuulutin suhteell... kirjoitti:

        Hei, yritin sanoa, että ymmärrän täysin, miksi aloittajan kirjoitus herätti kiukkua. Mutta se, että osa ehdotteli Sandralle alanvaihtoa ym meni mielestäni asiattomaksi.

        Sandran opiskeluvuosien määrä oli kohta, jota itse ihmettelin aloitusviestissä. Tunnen henkilökohtaisesti luokanopettajaksi opiskelleita, eikä heistä kukaan ole valmistunut kolmessa vuodessa opettajaksi. Joku poikkeusjärjestely tuossa täytyy olla.

        "Itse olen aina kummastellut sitä, että miksi jossain keskustelussa vain toisen osapuolen pitäisi olla ymmärtäväinen ja suvaitsevainen."

        Olet oikeassa, ei mielestäni pidäkään. Mutta fiksumpi ei lyö pahalla takaisin. Tätähän lapsillekin jo hiekkalaatikolla opetetaan ;-)

        Epäilemättä opettajankoulutuslaitosten tulee huolehtia, että opiskelijat saisivat riittävästi tietoa adhd:sta kärsivistä ja muista erityislapsista. En tiedä, mitä luokanopettajapuolella opetetaan - toivottavasti kuitenkin enemmän kuin meille, jotka olemme saaneet aineenopettajan koulutuksen. Yläasteelle ja lukioon lähdetään nimittäin opettamaan sillä perustietämyksellä, että adhd-lapsi juoksee ympäri luokkaa ja add taas on vetäytyvä. Näiden ääripäiden väliin mahtuvista henkilöistä ei opetettu mitään.

        Luentoja kuunnellessa ei mitenkään tullut mieleen, että minullakin voi olla tarkkaavuushäiriö. Hämmästys olikin suuri, kun lääkäri heitti esiin moisen mahdollisuuden tänä syksynä (28-vuotiaalle, joka ei ole hyperaktiivinen eikä vetäytyvä). Nyt olen neljättä päivää Concerta-kokeilulla, ja siksi luenkin netistä kaikenlaista tietoa oireyhtymästä. Googlaamalla tämänkin palstan löysin. Haluaisin niin oppia kunnolla ymmärtämään, mistä tässä oireyhtymässä on kyse.

        Olethan jo löytänyt tämän sivuston:
        http://adhd-aikuiset.org/

        Keskustelupalsta vaatii kirjautumisen, mutta kannattaa vaivautua. Siellä on varsin vilkasta keskustelua.

      • Nettitietoa etsivä
        Jattanen kirjoitti:

        Olethan jo löytänyt tämän sivuston:
        http://adhd-aikuiset.org/

        Keskustelupalsta vaatii kirjautumisen, mutta kannattaa vaivautua. Siellä on varsin vilkasta keskustelua.

        Kiitos, Jattanen, viestistäsi minulle! Löysin mainitsemasi aikuisten adhd-palstan muutama päivä sitten, ja siitä onkin ollut minulle paljon iloa :)

        Etupäässä juuri kokemukset aikuisten adhd:sta kiinnostavatkin - tältä lapsista kertovalta palstalta puolestaan on mielenkiintoista lukea erilaisista lapsuuden ad(h)d-ongelmista. Toiveena on, että jospa näiden tekstien kautta täältä vaikkapa taas muistaisin jotain omasta lapsuudestani. Jos joku kertoo lapsensa ongelmista, voisin esim. kysyä omilta vanhemmiltani, olikos minulla vastaavaa.

        Hyvää syksyä Jattaselle ja kaikille muillekin :-)

    • hmmhmmh

      Mun äitini kertoi, että aikanaan hänen luokassaan oli levoton poika. Ei pysynyt tunnilla paikoillaan, ei kuunnellut, ei tehnyt läksyjä jne. Opettaja oli vain tokaissut: "Ei siitä pidä välittää. Sillä on vaan huono pää"

      En tiedä, suvaitsevaako? Ehkä, mutta myös omiaan lisäämään odotusten mukaista käyttäytymistä. Eli ei musta mihinkään oo, enkä mä osaa kuitenkaan.

      ADHD on kuitenkin paljon muutakin kun vilkkautta. Siinä ilmenee motorista kömpelöyttä, esim kirjoittaminen ei ehkä suju huonon hienomotoriikan vuoksi. Voi olla hahmotushäiriöitä esim. puheen ymmärtämisen suhteen - ohjeiden selkeys. Sosiaalisten suhteiden ongelmia, tic oireita jne.
      Ja edelleen..kaikki adhd lapsetkin ovat yksilöitä, joilla ongelmia on eri osa alueilla. Hyvä opettaja perehtyy lasten ongelmien taustoihin ja etsii kuntouttavia ratkaisuja ja opettaa eri metodeilla, jotta kaikki oppisivat. Hyvä opettaja on tietoinen (edes jossain määrin) neurologisista ongelmista (ei kiellä niiden olemassa oloa) ja jaksaa perehtyä yksilöllisiin ongelmiin.

      Liian usein vieläkin näkee, että opettajalla on edessään vuosien tutkimustulokset lapsen ongelmista ja silti he eivät ole edes lukeneet näitä saati tehneet omaa kuntoutus suunnitelmaa.

      Eräskin erityisluokan opettaja soitti kerran tuttavaperheen äidille ja sanoi: "Lapsesi ei tahdo pysyä pulpetissa oppitunnin aikana" Tähän äiti vastasi, että se on juuri se syy, miksi lapsi on erityisluokalla eikä normaali luokalla.

      Pitkä hiljaisuus....

      Onneksi puhelinsoitto osoittautui kuitenkin hedelmälliseksi, sillä sen jälkeen sekä äiti että opettaja alkoivat yhdessä keksiä keinoja, joilla vedotaan juuri tähän lapseen ja hänen paikoillaan pysymiseensä. Se tuottikin tulosta ennen pitkää. Suurimmassa osassa oli kuitenkin viime kädessä opettaja, joka jaksoi nähdä vaivaa ja perehtyi oppilaan taustaan, suunnitteli yhdessä äidin kanssa "kuntoutus suunnitelman", jonka mukaan toimittiin. Muutoin tilanne olisi jäännyt vain "voivotteluksi"

    • Vastauksia....

      Opiskelet opettajaksi kolmatta vuotta?? Ikävä sanoa, mutta ei kyllä uskoisi. No, eipä siitä sen enempää. Sen sijaan voisin hieman korjata olettamuksiasi.

      Sanoit tutustuneesi opintojen kautta nykyisiin "muoti"diagnooseihin". Entäs sitten ihan omakohtaisella, käytännön tasolla. Onko sinulla siitä kokemusta? Voisitko vielä perustella miksi 95% on "jotain nykyajan ihme hulluutta"?? (tulevalta opelta muuten "ihmeadjektiivi").

      Perustuuko kaikki "tietosi" tähän silminnäkijädokkariin? Lukisit esim.tämän palstan kertomuksia, joissa usein on kuvattu arkielämää adhd/asperger-lapsen kanssa. Älä perusta tietojasi yhteen tarinaan minkä kuulet/näet telkkarista. Olkootkin se totta, mutta ei varmaan päde kaikkin ihmisiisn. Eihän kaikille kaikki nuhalääkkeetkään tehoa....saattavat jopa pahentaa hoidettavaa sairautta.

      Millä perusteella sanot, että vanhemmat uskovat kaiken mitä erityisopettajat neuvovat/sanovat?Itse ainakin olen hyvässä vuorovaikutussuhteessa lapseni opettajaan. Otan neuvoja vastaan ja tuon esille omat näkemykseni. Yhteistyöllä se sujuu, sanotaan. Tiedä sitten muista.Pitäisikö meidän tarkkaavaisuushäiriöistä kärsievien lasten vanhempien uskoa ja kuunnella sitten SINUA tällä vertaistukipalstalla??

      Vastaus kysymykseesi Miksi ennen kellään ei ollut mitään "adhd-juttuja", vaan joku oli vilkkaampi ja toinen hiljaisempi. No, kun niitä "adhd-juttuja" oli silloinkin, mutta lapsia ei diagnosoitu. Oli normaaleja vilkkaita sekä adhd.stä kärsiviä vilkkaita. Aivan kuten nykypäivänäkin. Silloin ei vain puhuttu adhd.sta, eikä lapsia tutkittu. Näin lapset joutuivat usein väärin ymmärretyksi,lapsi oli laiska, ilkeä, huonosti kasvatettu tai tyhmä. Usein ei tukea ja ymmärrystä herunut. Lääketiede on nääs kehittynyt niistä aikaisemmista ajoista. nykyään tiedetään, että kysymuksessä on neurologinen ongelma.

      Ja se erityispedagogiikan opettajasi oli oikeassa. Erityishiljaisiin ja syrjäänvetäytyviin lapsiin pitää kiinnittää enemmän huomiota.Tytöillä usein adhd ilmenee hiljaisuutena, syrjäänvetäytyvyytenä, arkuutena josta seuraa alisuoriutneisuutta koulussa. Koska nämä hiljaiset eivät häiritse muita, ei heihin ole kiinnitetty tarpeeksi huomiotakaan. Heillä siis myös ongelmia joihin pitäisi puuttua.

      Kun itse olet opettajana "katsot hyvin tarkkaan kenestä ilmoitat erityisopettajalle"?? Kun itse olet opettajana ymmärrät ettei erityislasten kanssa toimita kuten nyt luulet ja tulet vielä häpeämään kirjoitustasi. Meillä oikeasti asian kanssa painivilla vanehmmilla on useamman vuoden kokemus asiasta. Jos lapsi on hyvinkin vilkas asiaan puututaan nykyään jo päiväkodissa. Sinun siis tulevana opettana tuskin tarvitsee kenestäkään ilmoittaa erityisopettajalle. Ja muista, että ensisijaisesti lapsen epänormaalista käytöksestä keskustellaan vanhempien kanssa ja yhdessä pohditaan kenen puoleen sen jälkeene käännytään.
      Olisi todella mielenkiintoista kuulla missä opinahjossa opettajantutkintoa suoritat ja millaiset luennoitsijat teillä on? Onko teillä käynyt erityisopettajia puhumassa ihan oikeista ongelmista joita näillä lapsilla koulunkäynnissä on?

      Ps. pikkukorjaus..ei anframiinijohdannaista vaan amfetamiinijohdannaista. Minun pojallani ei ole lääkitystä, mutta olemme puhuneet lääkärin kanssa näistä lääkkeistä. Itse kun otin asian puheeksi, lääkäri sanoi, että lääkkeillä ei kertakaikkiaan ole minkäänlaista huumaavaa vaikutusta.

    • erit.lapsen äiti

      Sinäkin Sandra mitä kirjoittelet. Jos Sinulla ei ole kokemusta erityislapsista miten voit niin kaikki tietävänä olla arvioimassa ja arvostelemassa heitä? Millä perustelet että adhd tai asperger ovat ns. muotia? Eiköhän JOKAINEN erityislapsen vanhempi (ja opettaja) soisi lapsen olevan tavallinen, normaali lapsi, jolla tavalliset ongelmat... Kuka nyt väen väkisin HALUAA että lapsella on diagnoosi joka leimaa lopun ikää? Sillä sellainen se on tietyllä tavalla, leima. Erityislapset ovat rikkaus mutta myös taakka, jota tuskin kukaan TOIVOO omalle kohdalleen. Ongelmat joita he ovat kohdanneet ja tulevat jatkossakin kohtamaan ovat todellisia, vaikeita ja monesti raskaita. Älä vähättele niitä, siihen Sinulla ei ole oikeutta.

      Tulevassa ammatissasi joudut takuulla kohtaamaan erityislapsia ja heidän vanhempiaan, ja sillä miten silloin käyttäydyt ja miten toimit voi olla kauas kantoisia seurauksia. Ilmoittamatta jättäminen hankaluuksista sillä perusteella jonka esitit on MINUN mielestäni epäammattimainen teko. Ja kärsijänä on silloin se kyseinen LAPSI. Jos ja kun niitä ongelmia on, ne täytyy tunnustaa ja huomioida jotta lapsi ei kärsisi jatkossa vääränlaisesta kohtelusta. Sillä niinhän se ennen vanhaan on mennyt. Vaikeuksista kärsiviä lapsia on aina ollut, heitä ei vain ole osattu auttaa. Se näkyy syrjäytyneissä nykypäivän aikuisissa.

      Toivon että kasvat ja kypsyt ammatillisesti ja ihmisenä TODELLA vielä reilusti ennen työelämään astumista. Kaikkein vähiten lapset (tavalliset ja erityiset) tarvitsevat aikuista jonka ymmärrys ei riitä tuon pidemmälle. Tai sitten suosittelen vaihtamaan alaa. Suosittelen myös tekemään pientä tutkimustyötä ja tutustumaan erityislapsiin ja heidän vanhempiinsa ja kyselemään monenko mielestä lapsen ongelmat ovat vain " keksittyjä". Mutta toki siinä tarvitaan empatiakykyä ja KUUNTELUTAITOA. Hyvää syksyn jatkoa.

      • koulussa

        Tuskinpa Sandra aliarvioi niiden perheiden vaivoja tai kärsimyksiä, joilla on erityislapsi.Tai yht eiskunnan sellaiseksi luokittelema lapsi.

        Jokainen meistä tämän palstan lukijoista tietää, ettei tarkkaavaisuushäiriö ole mikään hassu keksintö vaan aito asia,jonka kanssa on vaikeaa elää JOS lapsi on laitettava kouluun istumaan hiljaa suurimmaksi osaksi arkeaan.

        Mutta kuka on sanonut,että pitää olla näin? Totta,että aina on ollut levottomia lapsia, mutta tuskinpa koskaan on ollut näin tietopainotteista koulua kuin nyt.

        Tiedän lähelläni lapsen, joka olisi vaikka kiillottanut koko luokan kengät, siivoillut pulpetit, terottanut jokaisen luokkakaverinsa kynät, hymyili autuaana luokkakavereiden hiuksia letitellessä, mutta EI JAKSANUT istua paikallaan.

        Läheiselle pojalle syötetään amfetamiinilääkkeitä, jotta hän jaksaisi ponnistella nykykoulussa,vaikka on lahjakas aivan muilla alueilla kuin kouluaineissa.Ymmärtäähän sen hyvin, sillä koulutusta arvostetaan niin korkealle ja se on tie työelämään.

        Mutta voisiko silti koulu muuttua? Entä jos ottaisimme käyttöön nämä havainnoinnissa, käytännön toimissa, liikkeissä harvinaisen lahjakkaiden lasten voimavarat sen sijaan että tukahduttaisimme heitä. Ehkä sitä Sandrakin tarkoittaa.

        Luontoäiti on tarkasti muotoillut meille tarkkaamattomille omat erityispiirteemme, joita saattaisimme tarvita esim. kriisitilanteessa, mutta arvostammeko liikaa teoriaa?

      • cheetah.grrr
        koulussa kirjoitti:

        Tuskinpa Sandra aliarvioi niiden perheiden vaivoja tai kärsimyksiä, joilla on erityislapsi.Tai yht eiskunnan sellaiseksi luokittelema lapsi.

        Jokainen meistä tämän palstan lukijoista tietää, ettei tarkkaavaisuushäiriö ole mikään hassu keksintö vaan aito asia,jonka kanssa on vaikeaa elää JOS lapsi on laitettava kouluun istumaan hiljaa suurimmaksi osaksi arkeaan.

        Mutta kuka on sanonut,että pitää olla näin? Totta,että aina on ollut levottomia lapsia, mutta tuskinpa koskaan on ollut näin tietopainotteista koulua kuin nyt.

        Tiedän lähelläni lapsen, joka olisi vaikka kiillottanut koko luokan kengät, siivoillut pulpetit, terottanut jokaisen luokkakaverinsa kynät, hymyili autuaana luokkakavereiden hiuksia letitellessä, mutta EI JAKSANUT istua paikallaan.

        Läheiselle pojalle syötetään amfetamiinilääkkeitä, jotta hän jaksaisi ponnistella nykykoulussa,vaikka on lahjakas aivan muilla alueilla kuin kouluaineissa.Ymmärtäähän sen hyvin, sillä koulutusta arvostetaan niin korkealle ja se on tie työelämään.

        Mutta voisiko silti koulu muuttua? Entä jos ottaisimme käyttöön nämä havainnoinnissa, käytännön toimissa, liikkeissä harvinaisen lahjakkaiden lasten voimavarat sen sijaan että tukahduttaisimme heitä. Ehkä sitä Sandrakin tarkoittaa.

        Luontoäiti on tarkasti muotoillut meille tarkkaamattomille omat erityispiirteemme, joita saattaisimme tarvita esim. kriisitilanteessa, mutta arvostammeko liikaa teoriaa?

        Kyllä Sandran kirjoituksesta paistaa selvästi läpi se, ettei hänellä ole mitään käsitystä, mistä ADHD:ssä ja aspergerissa on kysymys!

        Jos Sandra haluaisi ottaa huomioon erityislapset tulevassa työssään, voisi hän aivan vapaasti (ja olisi erittäin suotavaa) ottaa käyttöön sellaisia työtapoja, jotka sopivat erilaisille lapsille. Itse opettajana otan kaikenlaiset oppilaat huomioon ja tarkkaavaisuushäiriöiset, dysfaatikot ja aspergerlapset yms. opiskelevat samalla luokallani. Ja suurimmalla osalla on vielä yleisopetuksen opetussuunnitelma. Mutta kaikki lapset saavat tarpeellisen tuen. Ja olen taistellut sen, eteen, että he saavat sen tuen, mikä heille kuuluu! Yleensä vanhemmat itse ovat huolissaan ja samaa mieltä kanssani. Joskus jotkut vanhemmat ovat itse niin asperger- tai ADHD-tyyppisiä, että heidän on vaikea huomata lapsensa ongelmia. Silti yritän sitkeästi, jos lapsen etu sitä vaatii, kertoa mahdollisemman objektiivisesti lapsen vaikeuksista. Monesti lapsen oireilut ja erityispiirteet vaikeuttavat lapsen elämään monella osa-alueella. Esim. asperger-lapsen pelot voivat invalidisoida lapsen käyttäytymistä (vaikka koulumatkalla koirapelko voi saada lapsen juoksemaan koiraa karkuun vaikka auton alle). En opettajana halua lapsen saavan diagnoosia koulua varten, vaan sen takia, että hän saisi kaiken tarpeellisen tuen elämäänsä varten.

        Ja lääkityksestä toivoisin, että sinä itse ottaisit selvää. ADHD-lääkkeet eivät ole amfetamiinilääkettä. Esim. Concerta on metyylifenidaattivalmiste. Se estää dopamiinin takaisinottoa hermosoluissa ja lisää dopamiinin ja noradrenaliinin määrää tietyillä aivoalueilla hermosoluvälitilassa.

        Monet ADHD-aikuiset ovat vasta lääkityksen myötä päässeet kiinni työelämään. En pidä pahana, jos lääkitys aloitetaan aikaisemmin, jotta tie työelämään olisi helpompi. Ja ADHD:n hoidossa käytetyt keskushermostoa simuloivat lääkeaineet voivat estää usein hoitamattomaan ADHD:hen liittyvää päihderiippuvuutta.

        Eri ihmisillä on erilaisia vahvuuksia. Monet ADHD-lapset ovat myös lahjakkaita kouluaineissa, mutta menestystä estää vain tarkkaavaisuushäiriö. Erityislapsen kuntoutuksessa on tärkeää tukea juuri niitä asioita, jotka ovat lapsen vahvuuksia. On kauhea vääryys opettajalta, jos hän pimittää lapsen ongelmia erityisopettajalta, oppilashuoltotyöryhmältä tai oppilaan vanhemmalta.

      • ovat vasta
        cheetah.grrr kirjoitti:

        Kyllä Sandran kirjoituksesta paistaa selvästi läpi se, ettei hänellä ole mitään käsitystä, mistä ADHD:ssä ja aspergerissa on kysymys!

        Jos Sandra haluaisi ottaa huomioon erityislapset tulevassa työssään, voisi hän aivan vapaasti (ja olisi erittäin suotavaa) ottaa käyttöön sellaisia työtapoja, jotka sopivat erilaisille lapsille. Itse opettajana otan kaikenlaiset oppilaat huomioon ja tarkkaavaisuushäiriöiset, dysfaatikot ja aspergerlapset yms. opiskelevat samalla luokallani. Ja suurimmalla osalla on vielä yleisopetuksen opetussuunnitelma. Mutta kaikki lapset saavat tarpeellisen tuen. Ja olen taistellut sen, eteen, että he saavat sen tuen, mikä heille kuuluu! Yleensä vanhemmat itse ovat huolissaan ja samaa mieltä kanssani. Joskus jotkut vanhemmat ovat itse niin asperger- tai ADHD-tyyppisiä, että heidän on vaikea huomata lapsensa ongelmia. Silti yritän sitkeästi, jos lapsen etu sitä vaatii, kertoa mahdollisemman objektiivisesti lapsen vaikeuksista. Monesti lapsen oireilut ja erityispiirteet vaikeuttavat lapsen elämään monella osa-alueella. Esim. asperger-lapsen pelot voivat invalidisoida lapsen käyttäytymistä (vaikka koulumatkalla koirapelko voi saada lapsen juoksemaan koiraa karkuun vaikka auton alle). En opettajana halua lapsen saavan diagnoosia koulua varten, vaan sen takia, että hän saisi kaiken tarpeellisen tuen elämäänsä varten.

        Ja lääkityksestä toivoisin, että sinä itse ottaisit selvää. ADHD-lääkkeet eivät ole amfetamiinilääkettä. Esim. Concerta on metyylifenidaattivalmiste. Se estää dopamiinin takaisinottoa hermosoluissa ja lisää dopamiinin ja noradrenaliinin määrää tietyillä aivoalueilla hermosoluvälitilassa.

        Monet ADHD-aikuiset ovat vasta lääkityksen myötä päässeet kiinni työelämään. En pidä pahana, jos lääkitys aloitetaan aikaisemmin, jotta tie työelämään olisi helpompi. Ja ADHD:n hoidossa käytetyt keskushermostoa simuloivat lääkeaineet voivat estää usein hoitamattomaan ADHD:hen liittyvää päihderiippuvuutta.

        Eri ihmisillä on erilaisia vahvuuksia. Monet ADHD-lapset ovat myös lahjakkaita kouluaineissa, mutta menestystä estää vain tarkkaavaisuushäiriö. Erityislapsen kuntoutuksessa on tärkeää tukea juuri niitä asioita, jotka ovat lapsen vahvuuksia. On kauhea vääryys opettajalta, jos hän pimittää lapsen ongelmia erityisopettajalta, oppilashuoltotyöryhmältä tai oppilaan vanhemmalta.

        esimakua Sandralle ja muille valmiille tai valmistuville opettajille.

        Näitä konflikteja tulee sitten vanhempien kanssa ihan varmasti. Jos ei näitä tekstejä kestä niin sitten on liian herkkä opettajaksi.
        En nyt jaksa mitään esimerkkejä erilaisista perhesysteemeistä laittaa.

        Tämä ihan vain noin yleensä eiköstä vaan.

      • Jattanen
        cheetah.grrr kirjoitti:

        Kyllä Sandran kirjoituksesta paistaa selvästi läpi se, ettei hänellä ole mitään käsitystä, mistä ADHD:ssä ja aspergerissa on kysymys!

        Jos Sandra haluaisi ottaa huomioon erityislapset tulevassa työssään, voisi hän aivan vapaasti (ja olisi erittäin suotavaa) ottaa käyttöön sellaisia työtapoja, jotka sopivat erilaisille lapsille. Itse opettajana otan kaikenlaiset oppilaat huomioon ja tarkkaavaisuushäiriöiset, dysfaatikot ja aspergerlapset yms. opiskelevat samalla luokallani. Ja suurimmalla osalla on vielä yleisopetuksen opetussuunnitelma. Mutta kaikki lapset saavat tarpeellisen tuen. Ja olen taistellut sen, eteen, että he saavat sen tuen, mikä heille kuuluu! Yleensä vanhemmat itse ovat huolissaan ja samaa mieltä kanssani. Joskus jotkut vanhemmat ovat itse niin asperger- tai ADHD-tyyppisiä, että heidän on vaikea huomata lapsensa ongelmia. Silti yritän sitkeästi, jos lapsen etu sitä vaatii, kertoa mahdollisemman objektiivisesti lapsen vaikeuksista. Monesti lapsen oireilut ja erityispiirteet vaikeuttavat lapsen elämään monella osa-alueella. Esim. asperger-lapsen pelot voivat invalidisoida lapsen käyttäytymistä (vaikka koulumatkalla koirapelko voi saada lapsen juoksemaan koiraa karkuun vaikka auton alle). En opettajana halua lapsen saavan diagnoosia koulua varten, vaan sen takia, että hän saisi kaiken tarpeellisen tuen elämäänsä varten.

        Ja lääkityksestä toivoisin, että sinä itse ottaisit selvää. ADHD-lääkkeet eivät ole amfetamiinilääkettä. Esim. Concerta on metyylifenidaattivalmiste. Se estää dopamiinin takaisinottoa hermosoluissa ja lisää dopamiinin ja noradrenaliinin määrää tietyillä aivoalueilla hermosoluvälitilassa.

        Monet ADHD-aikuiset ovat vasta lääkityksen myötä päässeet kiinni työelämään. En pidä pahana, jos lääkitys aloitetaan aikaisemmin, jotta tie työelämään olisi helpompi. Ja ADHD:n hoidossa käytetyt keskushermostoa simuloivat lääkeaineet voivat estää usein hoitamattomaan ADHD:hen liittyvää päihderiippuvuutta.

        Eri ihmisillä on erilaisia vahvuuksia. Monet ADHD-lapset ovat myös lahjakkaita kouluaineissa, mutta menestystä estää vain tarkkaavaisuushäiriö. Erityislapsen kuntoutuksessa on tärkeää tukea juuri niitä asioita, jotka ovat lapsen vahvuuksia. On kauhea vääryys opettajalta, jos hän pimittää lapsen ongelmia erityisopettajalta, oppilashuoltotyöryhmältä tai oppilaan vanhemmalta.

        Dexedrine on kyllä dextroamfetamiinisulfaattia. Mutta se ei ole "sitä" amfetamiinia, jota käytetään huumeena.

      • cheetah.grrr
        Jattanen kirjoitti:

        Dexedrine on kyllä dextroamfetamiinisulfaattia. Mutta se ei ole "sitä" amfetamiinia, jota käytetään huumeena.

        Olin unohtanut koko dexedrinen, koska sitä ei käytetä ihan niin paljon lapsilla nykyään. Mutta eihän sekään siis ole "amfetamiinilääke". ADHD-lääkkeitä on monia, joissa on erilaiset vaikuttavat aineet. Kurjaa vaan, että niistä lääkkeistä käytetään yleisesti nimeä amfetamiini, mikä on aika harhaan johtavaa.

    • löydät haasteet

      Kyllä ADHD:tä on aina ollut. Mistä olet moisen tiedon saanut ettei. Mieheni puolelta vaarilla, hänellä itsellään ja pojallamme on ADHD. 80%:sti periytyvää, 80%:sti biologiaa... Olet tuleva opettaja, joten uskon todella, että olet kiinnostunut hakemaan todellista tietoa, etkä usko populistisia juttuja. Näin et auta ketään.

    • Ääliöt turpa kii

      Kyllä tänä päivänä on menty aivan liian pitkälle sen suhteen missä määrin JOKAISELLE JOKA EI ESIM. KOULUSSA OPISKELE OPTIMAALISESTI (= seuraa kiinnostuneesti opetusta ja ole tunnilla muutoinkin "mukana") ollaan heti hakemassa jotakin diagnoosia "epänormaaliin käytökseen". Ja paskat sanon minä.

      Te kaikki jotka ootte mollanneet keskustelun aloittajan, vetäkää alahuuli päänne yli nielaiskaa itsenne! Te puolustatte henkeen ja vereen vaan sitä teidän pikku palleroa jolla on diagnosoitu ADHD, ettekä osaa lukea sitä mitä oikeesti asiasta alunperin kirjoitettiin.

      Joka ihmiselle varmaan löytyy joku diagnoosi kun tarpeeksi tutkitaan. On se vaan älytöntä. Eikö me saada elää elämäämme ihmisinä enää ollenkaan? Ei kaikki voi olla samanlaisia, eikä jonkin TIETYNLAISIA.

      • Olisitkohan voinut

        kertoa asiasi hieman "kauniimmin"?

        Tuo ääliöt turpa kii -osasto antaa sinusta tosi yksinkertaisen vaikutelman. Sen vuoksi taas vuodatukseltasi putosi pohja samantien. Jos haluat että asiasi tulee uskottavasti kerrottua jätä moiset kommentit pois.

        Jos tarkoituksesi on loukata meitä "pikku ADHD-palleroiden" äitejä, niin et onnistunut. Asiat eivät ole noin mustavalkoisia. Nyt nielaisen itseni ja toivotan sinulle hyvää päivänjatkoa =).

      • diagnoosi

        sinulle kirjoitettaisiin? Olipas kypsää ja rakentavaa tekstiä. Mihin muuten nämä "tietosi" perustuvat?
        Sinulla ei taida olla minkäänlaista käsitystä millä perusteella ja miten pitkä prosessi on kunnes diagnoosiin päädytään.

      • edelliseen
        Olisitkohan voinut kirjoitti:

        kertoa asiasi hieman "kauniimmin"?

        Tuo ääliöt turpa kii -osasto antaa sinusta tosi yksinkertaisen vaikutelman. Sen vuoksi taas vuodatukseltasi putosi pohja samantien. Jos haluat että asiasi tulee uskottavasti kerrottua jätä moiset kommentit pois.

        Jos tarkoituksesi on loukata meitä "pikku ADHD-palleroiden" äitejä, niin et onnistunut. Asiat eivät ole noin mustavalkoisia. Nyt nielaisen itseni ja toivotan sinulle hyvää päivänjatkoa =).

        Yleensä en käytäkään noin rumaa kieltä, mutta alkoi risomaan tuo koko keskustelu aiemmin. Todella rumasti siinä oli ketjun aloittajallekin vastattu useamman viestin voimin. Näille vastaajille toivotin turpansa sulkemista.

        PS. En aikonut saati halunnut loukata ADHD lasten vanhempia enkä heidän lapsiaan.

      • cheetah.grrr

        Niin, et siis halunnut loukata, mutta silti kirjoitit ja loukkasit.

        Mielipiteen vapaus siis edelleen on, mutta kuinka tarkasti olet perillä koulumaailman tilanteesta? Nimittäin kuvaamasi tilanne ei ole totta! Ei kunnilla sentään niin paljon rahaa ole, että voisivat joka toisen lapsen tutkia. Sitä paitsi rahat eivät riitä edes hätätapausten hoitoon. Todellakaan jokaiselle lapselle ei olla hankkimassa diagnoosia. Täällä ei kukaan ole puolustamassa omia AHDH lapsia. Ne vanhemmat, jotka kieltävät todellisuuden ja estävät lapselta riittävän avun saannin, yrittävät "puolustella" lastaan.

        Mistä asiasta sinä olet katkeroitunut? Onko sinun lapsella jotain ongelmia, joiden olemassa olon yrität kieltää? Vai miksi väität, että "ollaan hakemassa jotakin diagnoosia
        epänormaaliin käytökseen"?

      • sitä
        cheetah.grrr kirjoitti:

        Niin, et siis halunnut loukata, mutta silti kirjoitit ja loukkasit.

        Mielipiteen vapaus siis edelleen on, mutta kuinka tarkasti olet perillä koulumaailman tilanteesta? Nimittäin kuvaamasi tilanne ei ole totta! Ei kunnilla sentään niin paljon rahaa ole, että voisivat joka toisen lapsen tutkia. Sitä paitsi rahat eivät riitä edes hätätapausten hoitoon. Todellakaan jokaiselle lapselle ei olla hankkimassa diagnoosia. Täällä ei kukaan ole puolustamassa omia AHDH lapsia. Ne vanhemmat, jotka kieltävät todellisuuden ja estävät lapselta riittävän avun saannin, yrittävät "puolustella" lastaan.

        Mistä asiasta sinä olet katkeroitunut? Onko sinun lapsella jotain ongelmia, joiden olemassa olon yrität kieltää? Vai miksi väität, että "ollaan hakemassa jotakin diagnoosia
        epänormaaliin käytökseen"?

        herkkähipiäisiä.

        Tottahan sitä jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen.

        Taitaa olla joku kiihkovanhempien kokouspaikka täällä...

        Ettekös te osaa lukea. Eihän tuo Santran mielipidepuolustaja teidän lapsista tainnu puhua laisinkaan. Tokkiisa joillekin diagnoosi täytyy saadaki (kuten teidän lapsille) mutta tottahan se on, että tänä päivänä ollaan monessa asiassa menty liiallisuuksiin. Niinkuin tässäkin.

        Te kattelette tätä asiaa nyt liian läheltä kun teillä on omassa perheessä (ilmeisesti) ADHD:tä ettekä osaa ajatella asiaa yleisesti, ilman omaa napanuoraa asiaan.

        Terveisin satunnainen käväisijä.

      • cheetah.grrr
        sitä kirjoitti:

        herkkähipiäisiä.

        Tottahan sitä jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen.

        Taitaa olla joku kiihkovanhempien kokouspaikka täällä...

        Ettekös te osaa lukea. Eihän tuo Santran mielipidepuolustaja teidän lapsista tainnu puhua laisinkaan. Tokkiisa joillekin diagnoosi täytyy saadaki (kuten teidän lapsille) mutta tottahan se on, että tänä päivänä ollaan monessa asiassa menty liiallisuuksiin. Niinkuin tässäkin.

        Te kattelette tätä asiaa nyt liian läheltä kun teillä on omassa perheessä (ilmeisesti) ADHD:tä ettekä osaa ajatella asiaa yleisesti, ilman omaa napanuoraa asiaan.

        Terveisin satunnainen käväisijä.

        No, näkökulmani tähän asiaan on aika monipuolinen. En tarkastele asiaa vain omien lapsieni kautta. Monen vuoden ajalta on kokemusta erityislapsista ja olen ollut monia perheitä ohjaamassa hakemaan apua kyseisiin asioihin. Ja aika laajasti olen huomannut, kun muiden erityislasten vanhempien kanssa olen keskustellut ympäri Suomea, että todella vaikeaa on saada diagnoosi.

        Ja jos joku pitää sitä herkkähipiäisenä, että haluaa korjata vääriä tietoja (nimittäin kun tilanne ei ole edelleenkään se, että asiassa oltaisi menty liiallisuuksiin), niin voi,voi. Jos joku väittää, että olen väärässä, niin hänellä itsellään ei ole tietoa asiasta edes sen napanuoran verran ;)

        Hauskaa päivää kaikille!

      • yleensäkin

        koko linkillä ajaa takaa?

    • ---------------

      Itse pomppisin riemusta ja halaisin lääkäriä jos minulle Dexedrineä kirjoittaisi.

    • mies pohjoisesta

      oli ilo lukea sinun kirjoitus.olet oikeassa,sen myöntävät myös monet alan ammattilaiset jotka ovat elämää ymmärtäviä ja kykenevät ajattelemaan rohkeasti terveellä järjellä.olen keskustellut heidän kanssa,nimejä en kerro koska minulla ei ole oikeutta vetää heitä tähän palstaan.
      on muotia tehdä diagnooseja ja tutkijaryhmä lähtee siitä,että ovat päteviä,kun saavat diagnoosin tehtyä.eikä siinä kartoiteta juuri lainkaan kodin olosuhteita,vaan todetaan,että vika on lapsen päässä.neuroottisessa ilmapiirissä yleensä sairastuu heikoin.eikä niiden vanhemmille kannata asian juuria paljon kertoa,koska eivät kestä sitä yleensä.senhän huomasi jo tässäkin viestiketjussa selvästi.kirjoituksesi vihastuttaa joitakin,koska he ovat saaneet omaan heikkouteensa vanhempina saaneet lääkärikunnan siunauksen diagnoosin muodossa.
      kyllä rakkauden ja rajojen puute on suurin syy lasten oireisiin,näkee sen joka puolella missä nämä nykylasten äipät ja iskät neuvottelevat natiaistensa kanssa millaisia ranskis yms,kivaa heidän kultansa söisi colan kera.aamiaiseksikkin moni antaa lapselle suklaavanukasta,kun lapsi niin määrää.tässä vaan pieniä esimerkkejä siitä miten ote vanhemmuudesta on karannut usein.
      -lastenkasvatus on edelleen vanhempien hommaa,kun terapiakin on usein jotain kimblen peluuta psykiatrin kanssa,voi sitä tehdä kotonakin ilmaiseksi.
      vanhempia on vaikeaa enää opettaa,kun ovat usein itsekkin alkoholi ja psyykelääkkeisiin ihastuneita.
      -iskät menkää poikienne kanssa ongelle ja lenkille,paistamaan makkaraa notskille ja saunaan.sellainen satsi auttaa enemmän kuin ne ns,terapiat.

      • myös kyllä

        toivoisin, että Sandra säilyttäisit osan tuosta asenteestasi valmistuttuasi. Itse olen työskennellyt opettajana kymmenisen vuotta, joista osan erityisopettajana, ja kotona on rakas addu-poika. Oman poikani ad/hd:stä ei ole epäilystäkään, sen verran selvästi piirteet tulevat esiin =) Liekö äidiltään sitten perinyt?
        Mutta, mutta...yhä enenevissä määrin me kouluyhteisössä työskentelevät näemme normaaliuden rajaamista yhä pienempiin kehyksiin. Osa opettajista katsoo rajaa normaaliuden ja sairauden väliltä vain omasta näkökulmastaan ja tällöin kaikki, mikä heiluttaa heidän normaaleja rutiinejaan eikä suju kuten aina muidenkin lasten kohdalla, on heille merkki jostain diagnoosin tarpeesta. Eli osa opettajakunnasta toimii niin, että määrittelee normaaliuden sen mukaan, kuka sopeutuu hänen opetustyyliinsä ja kasvatustapoihinsa, eikä tällöin edes yritäkään muuttaa tai kehittää omaa toimintaansa eri lapsille sopivammaksi.
        Tätä täydellistä muista piittäämattomuutta vastaan minä haluaisin kapinoida. Ymmärrän hyvin, että osalle lapsista kuuluukin diagnoosi, mutta osa lapsista joutuu "silmätikuiksi" ja rattaisiin vain siksi, että opettaja pääsee helpommalla laittamalla lapsen eteen päin kuin muuttamalla omaa toimintaansa. En halua yleistää, mutta tällaisia opettajia on nähty jo suhteellisen runsaasti kymmenen vuoden aikana. Onneksi myös sitä toista puolta löytyy koulumaailmasta ja sellainen kultakimpale osui minunkin poikani opettajaksi =)

      • kaksi ns. erityislasta
        myös kyllä kirjoitti:

        toivoisin, että Sandra säilyttäisit osan tuosta asenteestasi valmistuttuasi. Itse olen työskennellyt opettajana kymmenisen vuotta, joista osan erityisopettajana, ja kotona on rakas addu-poika. Oman poikani ad/hd:stä ei ole epäilystäkään, sen verran selvästi piirteet tulevat esiin =) Liekö äidiltään sitten perinyt?
        Mutta, mutta...yhä enenevissä määrin me kouluyhteisössä työskentelevät näemme normaaliuden rajaamista yhä pienempiin kehyksiin. Osa opettajista katsoo rajaa normaaliuden ja sairauden väliltä vain omasta näkökulmastaan ja tällöin kaikki, mikä heiluttaa heidän normaaleja rutiinejaan eikä suju kuten aina muidenkin lasten kohdalla, on heille merkki jostain diagnoosin tarpeesta. Eli osa opettajakunnasta toimii niin, että määrittelee normaaliuden sen mukaan, kuka sopeutuu hänen opetustyyliinsä ja kasvatustapoihinsa, eikä tällöin edes yritäkään muuttaa tai kehittää omaa toimintaansa eri lapsille sopivammaksi.
        Tätä täydellistä muista piittäämattomuutta vastaan minä haluaisin kapinoida. Ymmärrän hyvin, että osalle lapsista kuuluukin diagnoosi, mutta osa lapsista joutuu "silmätikuiksi" ja rattaisiin vain siksi, että opettaja pääsee helpommalla laittamalla lapsen eteen päin kuin muuttamalla omaa toimintaansa. En halua yleistää, mutta tällaisia opettajia on nähty jo suhteellisen runsaasti kymmenen vuoden aikana. Onneksi myös sitä toista puolta löytyy koulumaailmasta ja sellainen kultakimpale osui minunkin poikani opettajaksi =)

        Sandralla oli paljon hyviäkin ajatuksia. Itseänikin kyllä suututti alkuun, koska olen joutunut kohtaamaan täysin ala-arvoisia asenteita sekä syytöksiä itsekin. Ja ihmisillä tuntuu olevan se asenne, että noita diagnooseja oikeasti jotenkin jaellaan. Se kun vei meillä monta vuotta, ja monen monta tutkimusta, palaveria ja terapioita. Lapsen käytös on ollut erikoista jo vauvana, ja kiinnitti silloin huomiomme. Monen monta kertaa olemme olleet sydän kurkussa pelosta, sekä itkeneet väsymyksen kyyneleitä. Ja kun alkoi näyttää valoisammalta, niin sama rumba alkoi alusta toisen lapsemme synnyttyä vaikeasti hapenpuutteisena, ja jo vauvana hänet tutkittiin, ja alkoi kuntoutus. Luojan kiitos, tällä kertaa se kuntoutus alkoikin heti, ja nimenomaan erikoissairaanhoidon puolella. Saimme samalla apua myöskin vanhemmalle lapselle, joka oli tuolloin nelivuotias. Oireilu oli niin silmiinpistävää, että lapsen ollessa mukanani nuoremman tutkimuksissa, niin neurologi otti asian puheeksi samalla. Ja avopuolen hommiin saimme vauhtia, kun erittäin arvostettu lastenneurologi oli asiasta minulle puhunut. Pelkkä nimen mainitseminen eräässä palaverissa sai vipinää kinttuihin. Ja lapsemme sai tosiaan lähetteen saman tien sinne tutkimuksiin, ja pääsimme eroon päivähoidon ja avo-puolen keittiöpsykologeista. Meilläkin mm. saarnattiin television katselusta, vaikka meillä ei ikinä ollut ko. laitetta ollutkaan.

        Suvusta on jo ties kuinka monessa polvessa ollut näitä erikoisia miehiä, joiden kohelluksista oli monen monta tarinaa. Oli monenkirjavilla diagnooseilla samantyyppistä oireilua. Ja sitten vaan niitä laiska, tyhmä, ja häirikkötapauksia.

        Onneksi lapsemme pääsi asiantuntevaan päivähoitopaikkaan, integroituun ryhmään, jossa oli loistavia henkilöitä, sekä resursseja oikeasti myöskin paneutua asioihin. Tekivät yhteistyötä mm. lapsen terapeuttien kanssa, päiväkodissa oli terapeuteille tilat, joissa he kävivät, ja ongelmia ratkottiin paikan päällä. Lapsen elämä alkoi muuttua todella nopeasti, mutta valitettavasti tuossa vaiheessa oli jo ehtinyt kehittyä lapselle itsetunnon ongelmia.

        Diagnoosina meillä siis adhd, aspergerin piirteitä on monia, mutta ei tarpeeksi. Diagnoosi on mielestäni ihan ok, sillä ei ollut enää muuta merkitystä kuin se, että lapsi pääsi myöskin koulussa tarvitsemansa tuen pariin, ja ollut yleisopetuksen pienryhmässä ensimmäiset kolme vuotta. Ilman diagnoosia ei pääse, joten se on ikäänkuin pakko olla.

        Lääkitys on ollut nyt käytössä, mutta pitkään pärjäiltiin ilman. Lapsen keskittymiskyky on kuitenkin niin heikko, että ilman sitä hän putoaisi auttamatta kärryiltä, kun koulun vaatimustaso on kuitenkin korkea. Siellä täytyy pystyä omaksumaan tietoa koulun tarjoamalla tavalla, vaikka se ei lapselle paras oppimistapa olekaan. Mitään ongelmia ei tuota vaikeat tekniikka legosarjat, se on kaksi päivää, kun on sarja kasattu. Nykyään yhdistelee niistä monimutkaisia toiminnallisia rakkineita. Insinööriainesta siis. Lapsi muuten opetteli itse lukemaan, kun hän päätti niin, ilman mitään apua. Puolitoistavuotiaana hämmästytti ihmisiä "lukemalla" auton ikkunasta näkyviä asioita, eli tunsi hirveästi sanoja, jonkinlainen valokuvamuisti on erittäin tarkka. Ei hän osannut lukea, niin kuin yleensä lukutaito käsitetään, mutta tiesi kuitenkin mitä tietyt kirjainyhdistelmät ovat. Ja tosiaan oppi asioita hämmästyttävän nopeasti. Hän oppi ulkoa ensikuulemalta pitkiä loruja ja sanontoja, ja oli erittäin pikkuvanha. Hän muuten osasi toistaa kotona päiväkodin hoitajien keskusteluja, äänensävyistä tiesi, mitä kukakin hoitajista oli sanonut, ja niitä sitten omiin leikkeihinsä toisteli.

        Suomen tulevaisuus voi olla juuri tällaisten tyyppien varassa, jos heidän vahvuuksiaan osataan hyödyntää. Luodakseen jotain uutta ja innovatiivista tulee olla tarpeeksi hullu ja ennakkoluuloton, sekä pystyä omaksumaan tietoa. Mutta se ei välttämättä ole sitä mitä koulussa opetetaan. Valitettavasti. Toivottavasti Tämä myöskin tulee nykykouluissa muuttumaan. Sillä kun ei ole mitään merkitystä, onko akateemisia taitoja kuinka vankasti, jos ei asioita osaa soveltaa, eikä yksilö osaa löytää omia vahvuuksiaan. Valitettavasti nykyine järjestelmä ennemmin tappaa luovuutta kuin sitä tukee. Valtaosa pärjää koulussa jotenkuten, ja elää elämänsä normiaikuisena. Mutta jos ei mahdu tuohon normiin, niin hänellä ei ole mahdollisuutta kehittyä samalla tavoin. Ehkä kapella alalla, mutta intohimoa riittää.

        Lapseni on erittäin älykäs. Hän on lahjakas matemaattisesti, verbaalisesti ja mm. vieraat kielet tarttuvat kuin vahingossa. Mutta paikallaan hän ei pysty olemaan, jo kokonaisuuksien hallussa pysyminen on haastavaa. Mm. kouluunlähteminen itsenäisesti ei onnistu, aina jokin unohtuu, vaikka on kuviakin ohjeena. Samoin sellainen ympäristönhahmotus on haastavaa. Lapsella ei kehity sellaista "sisäistä karttaa", vaan hän auttamatta eksyksissä, jos jokin menee eri lailla kuin on opetettu. Kouluunkin menee täysin pätkissä opetettujen maamerkkien muka

      • kaksi erityislasta
        kaksi ns. erityislasta kirjoitti:

        Sandralla oli paljon hyviäkin ajatuksia. Itseänikin kyllä suututti alkuun, koska olen joutunut kohtaamaan täysin ala-arvoisia asenteita sekä syytöksiä itsekin. Ja ihmisillä tuntuu olevan se asenne, että noita diagnooseja oikeasti jotenkin jaellaan. Se kun vei meillä monta vuotta, ja monen monta tutkimusta, palaveria ja terapioita. Lapsen käytös on ollut erikoista jo vauvana, ja kiinnitti silloin huomiomme. Monen monta kertaa olemme olleet sydän kurkussa pelosta, sekä itkeneet väsymyksen kyyneleitä. Ja kun alkoi näyttää valoisammalta, niin sama rumba alkoi alusta toisen lapsemme synnyttyä vaikeasti hapenpuutteisena, ja jo vauvana hänet tutkittiin, ja alkoi kuntoutus. Luojan kiitos, tällä kertaa se kuntoutus alkoikin heti, ja nimenomaan erikoissairaanhoidon puolella. Saimme samalla apua myöskin vanhemmalle lapselle, joka oli tuolloin nelivuotias. Oireilu oli niin silmiinpistävää, että lapsen ollessa mukanani nuoremman tutkimuksissa, niin neurologi otti asian puheeksi samalla. Ja avopuolen hommiin saimme vauhtia, kun erittäin arvostettu lastenneurologi oli asiasta minulle puhunut. Pelkkä nimen mainitseminen eräässä palaverissa sai vipinää kinttuihin. Ja lapsemme sai tosiaan lähetteen saman tien sinne tutkimuksiin, ja pääsimme eroon päivähoidon ja avo-puolen keittiöpsykologeista. Meilläkin mm. saarnattiin television katselusta, vaikka meillä ei ikinä ollut ko. laitetta ollutkaan.

        Suvusta on jo ties kuinka monessa polvessa ollut näitä erikoisia miehiä, joiden kohelluksista oli monen monta tarinaa. Oli monenkirjavilla diagnooseilla samantyyppistä oireilua. Ja sitten vaan niitä laiska, tyhmä, ja häirikkötapauksia.

        Onneksi lapsemme pääsi asiantuntevaan päivähoitopaikkaan, integroituun ryhmään, jossa oli loistavia henkilöitä, sekä resursseja oikeasti myöskin paneutua asioihin. Tekivät yhteistyötä mm. lapsen terapeuttien kanssa, päiväkodissa oli terapeuteille tilat, joissa he kävivät, ja ongelmia ratkottiin paikan päällä. Lapsen elämä alkoi muuttua todella nopeasti, mutta valitettavasti tuossa vaiheessa oli jo ehtinyt kehittyä lapselle itsetunnon ongelmia.

        Diagnoosina meillä siis adhd, aspergerin piirteitä on monia, mutta ei tarpeeksi. Diagnoosi on mielestäni ihan ok, sillä ei ollut enää muuta merkitystä kuin se, että lapsi pääsi myöskin koulussa tarvitsemansa tuen pariin, ja ollut yleisopetuksen pienryhmässä ensimmäiset kolme vuotta. Ilman diagnoosia ei pääse, joten se on ikäänkuin pakko olla.

        Lääkitys on ollut nyt käytössä, mutta pitkään pärjäiltiin ilman. Lapsen keskittymiskyky on kuitenkin niin heikko, että ilman sitä hän putoaisi auttamatta kärryiltä, kun koulun vaatimustaso on kuitenkin korkea. Siellä täytyy pystyä omaksumaan tietoa koulun tarjoamalla tavalla, vaikka se ei lapselle paras oppimistapa olekaan. Mitään ongelmia ei tuota vaikeat tekniikka legosarjat, se on kaksi päivää, kun on sarja kasattu. Nykyään yhdistelee niistä monimutkaisia toiminnallisia rakkineita. Insinööriainesta siis. Lapsi muuten opetteli itse lukemaan, kun hän päätti niin, ilman mitään apua. Puolitoistavuotiaana hämmästytti ihmisiä "lukemalla" auton ikkunasta näkyviä asioita, eli tunsi hirveästi sanoja, jonkinlainen valokuvamuisti on erittäin tarkka. Ei hän osannut lukea, niin kuin yleensä lukutaito käsitetään, mutta tiesi kuitenkin mitä tietyt kirjainyhdistelmät ovat. Ja tosiaan oppi asioita hämmästyttävän nopeasti. Hän oppi ulkoa ensikuulemalta pitkiä loruja ja sanontoja, ja oli erittäin pikkuvanha. Hän muuten osasi toistaa kotona päiväkodin hoitajien keskusteluja, äänensävyistä tiesi, mitä kukakin hoitajista oli sanonut, ja niitä sitten omiin leikkeihinsä toisteli.

        Suomen tulevaisuus voi olla juuri tällaisten tyyppien varassa, jos heidän vahvuuksiaan osataan hyödyntää. Luodakseen jotain uutta ja innovatiivista tulee olla tarpeeksi hullu ja ennakkoluuloton, sekä pystyä omaksumaan tietoa. Mutta se ei välttämättä ole sitä mitä koulussa opetetaan. Valitettavasti. Toivottavasti Tämä myöskin tulee nykykouluissa muuttumaan. Sillä kun ei ole mitään merkitystä, onko akateemisia taitoja kuinka vankasti, jos ei asioita osaa soveltaa, eikä yksilö osaa löytää omia vahvuuksiaan. Valitettavasti nykyine järjestelmä ennemmin tappaa luovuutta kuin sitä tukee. Valtaosa pärjää koulussa jotenkuten, ja elää elämänsä normiaikuisena. Mutta jos ei mahdu tuohon normiin, niin hänellä ei ole mahdollisuutta kehittyä samalla tavoin. Ehkä kapella alalla, mutta intohimoa riittää.

        Lapseni on erittäin älykäs. Hän on lahjakas matemaattisesti, verbaalisesti ja mm. vieraat kielet tarttuvat kuin vahingossa. Mutta paikallaan hän ei pysty olemaan, jo kokonaisuuksien hallussa pysyminen on haastavaa. Mm. kouluunlähteminen itsenäisesti ei onnistu, aina jokin unohtuu, vaikka on kuviakin ohjeena. Samoin sellainen ympäristönhahmotus on haastavaa. Lapsella ei kehity sellaista "sisäistä karttaa", vaan hän auttamatta eksyksissä, jos jokin menee eri lailla kuin on opetettu. Kouluunkin menee täysin pätkissä opetettujen maamerkkien muka

        Tässä kiireessä näköjään vaihtoi kappaleet paikkaa. Mutta ehkä tarkoitus selviää, vaikka ei ihan järjestyksessä asiat tulleetkaan. Voisin syyttää tietokonetta, mutta omilla keskittymisvaikeuksillani saattaa olla myös jotain tekemistä asian kanssa ;)

    • adhdpositive

      Kun n. 5% väestöstä sairastaa sitä.

    • h------

      En jaksanut/ehtinyt lukea vastauksia, mutta voin sanoa, että 10 v sitten ei varmaankaan vielä osattu tehdä kaikkia diagnooseja.

      Oma lapseni ei ainakaan silloin saanut mitään diagnoosia, mutta nyt on neurologin mukaan selvästi ADD, aspergerpiirtein.
      Ei ole ihan siitä tavallisimmasta päästä nuorisoa (tai jo nuori aikuinen), vaikkakin on pärjännyt tähän saakka ilman mitään diagnoosejakin ja tulee ilmeisesti pärjäämään jatkossakin ihan ilman mitään lääkitystäkin.
      Itse sain myös ADD diagnoosin nyt aikuisena. En myöskään tarvitse lääkitystä.

      Neurologi sanoi, että näitähän on pilvin pimein, diagnosoimattomia ihmisiä ja osa siis tosiaankin pärjää oireidensa kanssa ihan hyvin. Toiset pystyvät kompensoimaan ne toisia paremmin. Eivät kaikki tarvitse tähän siis mitään sanottavaa hoitoa ja lääkitystä. Ovatpahan vaan jossain määrin hieman "omalaatuisia", mutta ei sen asian tarvitse aina häiritä suunnattomasti. Siihen voi sopeutua.

      Ainahan ihmiset on olleet erilaisia ja kaikenlaista on mahtunut joukkoon. Nykyään vaan tiedetään kaikesta enemmän.
      Nykyään on kyllä sitten myös se vaara, että mennään liikaa sinne toiseen äärimmäisyyteen, ylihoitamiseen.
      Erilaisuudesta tehdään helposti liiankin suuri ongelma, ihmisen käsite on alkanut jotenkin kaventua liikaa.
      Erilaisuuteen suhtaudutaan eri tavalla kuin ennen vanhaan, jolloin kylähullutkin hyväksyttiin yhteisöön paljon luonnollisemmin.

      Joillekin on tietysti hyötyä siitä lääkityksestäkin, riippuu tapauksesta. Toiset on jaksaneet sen avulla hoitaa opintonsa loppuun jne.

      Tuosta ujoudesta ja hiljaisuudesta vielä, että sehän liittyy usein juuri myös ADD:hen.
      Jollain tavalla, kaikesta huolimatta, kyllä suhtaudun tähän vähän samalla tavalla kuin aloittaja, eivät nämä hiljaiset toki automaattisesti mitään "pommeja" ole ; ).
      Itse olen ollut juuri tällainen lapsi, samoin toiseksi vanhin lapsistani ja myös tämä vanhin.
      Tähän ei vielä minun kouluaikoinani puututtu ollenkaan. Hyvä vaan, kun oli kiltti ja hiljainen (tosin tuntiosaamisen arvosanat saattoivat hieman laskea, jos ei uskaltanut olla tunnilla äänessä, viitata jne.).
      Vasta toiseksi vanhimman lapseni kohdalla (jo täysi-ikäinen hänkin) hiljaisuuteen alettiin kiinnittää huomiota koulussa.
      Tehtiin masennustesti terveydenhoitajalla, mutta kun siinä ei tullut ilmi masennusta, niin asian annettiin olla ja tyttö on vakuutellut olevansa ihan ok.
      Ei ole ainakaan vielä mitään räjähdystä tapahtunut, enkä itsekään ole siis koskaan räjähtänyt, heh.
      Tyttö inhoaa sitä ajatusta, että kaikkien pitäisi olla jotenkin "samasta muotista". On muutenkin oman tiensä kulkija. Ihan eri maata kuin moni tavallinen laumassa kulkenut norminuori, jos näin voidaan kärjistää.
      Tiedä sitten onko tytöllekin periytynyt ripaus ADD:tä, joka tulee sitten ilmi tällaisena hiljaisuutena.
      Tosin isänsä on kyllä myös hiljainen, tai oikeammin koko isän puolen suku, eivät tykkää pälpättää.
      Jos tuo ei kuitenkaan mitenkään vaivaa asianomaista, niin entäs sitten.

      Toisaalta onhan se tietysti hyvä, jos apua on tarjolla, jos sitä tuntee tarvitsevansa, mutta kuitenkin ennemminkin olen huolissani siitä, jos asiaa aletaan "pakko- ja ylihoitaa" jonkun Amerikan mallin mukaan.
      Itseäni vaivasi lapsena lähinnä vain se, jos en jonkun tahon mielestä saanut rauhassa olla ujo ja hiljainen, sellainen kuin olin, vaan oltiin painostamassa muuttumaan toisenlaiseksi (tähän syyllistyi ehkä osa vilkkaista savo-karjalaisista sukulaisistani). Tästä tunteesta pääsin eroon vasta aikuisena, kun ymmärsin, että riittää se, kun itse hyväksyn itseni sellaisen kuin olen.
      Mies pääsi varmaan vähemmällä, kun koko suku oli vähäpuheisia.

    • tsaidu

      ...olen ennenkin esittänyt samaisen kutsun: Tervetuloa elämään viikoksi "muoti-ilmiömme" kanssa! Et kestäisi sitä viikkoa.....

    • rumppssi

      Vai ei ole näitä ollut vielä 10 vuotta sitten???

      Itse jouduin ylivilkkauden takia Lastenlinnaan Kuopiossa kun olin pieni 70-luvun alkupuoliskolla.
      Eli kyllä on ollut.
      Diagnooseilla vain on ollut eri nimiä eri aikoina.
      Itse en pysynyt paikoillani yhtään ja puhekkin oli mitä sattuu kun päässä oli kymmenen ajatusta yhtaikaa ja ne kaikki olisi pitänyt saada ulos heti,jotteivät jo matkalla jäisi seuraavan ajatuksen alle...

      Vieläkään tuo vaiva ei ole täysin parantunut.Hölötän edelleenkin,varsinkin hermostuneena/peloissani.
      Ja sanon ajatuksen ulos,ennekuin ehdin miettiä,onko se korrekstiakaan siinä tilanteessa.
      Eli ei se aikuisenakaan minnekkään ole kadonnut.
      Vieläkin se määrittää minut siksi mikä nyt olen.

      • ollie 7

        -varokaa vanhemmat ,saamasta ylivilkkaitalapsia. jotka joutuvat lastenlinnan asiakkaiksi.lastenlinnassa osa henkilökuntaa täysin epäpäteviä työhönsä.ja kykenettömiä tekemään vanhempien kanssa yhteistyötä.

      • pillerihuumaa
        ollie 7 kirjoitti:

        -varokaa vanhemmat ,saamasta ylivilkkaitalapsia. jotka joutuvat lastenlinnan asiakkaiksi.lastenlinnassa osa henkilökuntaa täysin epäpäteviä työhönsä.ja kykenettömiä tekemään vanhempien kanssa yhteistyötä.

        Työtoverini oli monet vuodet Lastenlinnassa töissa, vaihtoi lopulta muualle kun ei kestanyt katsoa kuinka terveet, vilkkaat lapset laakittin niin etta puolen vuoden kuluttua olivat muuttuneet kankeiksi vanhusmaisiksi paketeiksi.

    • KkT84

      On totta että nykypäivän peruskouluissa monet ennakkoluuloiset opettajat katsovat lapsen pienimmätkin kömmähdykset erilaisuudeksi ja mahdolliseksi oireyhtymäksi, etenkin kun kaikki näkevät AD/HD:n kaltaiset syndroomat jonakin hemmetin trendisairautena. Sisareni oli joutunut pienenä kestämään vaikka minkälaista provoa ja paskaa mitä muut luokkalaiset nakkasivat tuon tuosta niskaan. Nämä sairaudet ovat kuitenkin melko yleisiä nykypäivänä joten hieman vaikea sanoa ovatko vanhemmat ja opettajat liian ylihuolehtivaisia ja ennakkoluuloisia asian suhteen, mutta yksilön erilaisuus ei koskaan ole huono asia.

    • aarrll

      Olen kovasti sitä mieltä että moinen on kasvatuksen puutetta. Lapsen kanssa ei jakseta olla. Jos yksi vuotiastakin moisen takia lääkitään, niin sairasta!

    • As-lapsen äiti

      Herra X.n omaiset epäilevät, että herra X on sairastanut sydäninfarktin. He vievät herra X:n tutkimuksiin ja todetaan, että kaikki on kunnossa. Herra X: oireilu johtuikin vaarattomasta ylähengitystieinfektiosta. Samaan aikaan naapurin rouva X saa sydäninfarktin. Rouva X ansaitsee ja tarvitsee kaiken mahdollisen hoidon, siitä huolimatta, ettei herra X:llä ollutkaan infarktia.

      Eli jos nyt huolehdittaisiin vain siitä, että hoitoa tarvitsevat saavat hoitoa, silläkin uhalla että joukkoon tulee muutama väärä hälytys. Mua kyllä vi*uttais ihan suunnattomasti jos joku pitäis muodikkaana sitä, että olen nukuttanut ja rauhoitellut 5- vuotiasta poikaani tänään neljättä tuntia, ennenkuin sain hänet nukkumaan. Siitä huolimatta, että tänään on pompittu ja seisty päällään, niin se virta vaan ei lopu, kun ei vain pysty rauhoittumaan, niin ei pysty. Voin kertoa, että tässä ei ole mitään muodikasta. Onneksi autismikuntoutusohjauksen ja aktiivisen kotona harjoittelun ohessa vaikeudet ovat vähentyneet, mutta kohtuuttoman lujilla olemme mieheni kanssa olleet. Omankin terveyden kustannuksella.

      jmkt:lle vielä sen verran haluaisin sanoa, että meillä myös jaksetaan keskittyä mielenkiintoisiin asioihin. Niissä suorastaan jumitetaan. Meillä tämä kääntyy itseään vastaan. Poika ei pysty keskittymään välttämättömiin asioihin, kun koneet ja vempaimet pyörivät mielessä. Niiden tarkkailuun ja tutkimiseen voi vierähtää tunti jos toinenkin ja ulkopuolinen ei ikipäivänä uskoisi kyseessä olevan tarkkaavaisuushäiriön.

      Tarkkaavaisuushäiriö ei tarkoita vain ylivilkkautta, vaan yleensäkin kaikkea tarkkaavaisuuden ongelmia. Tottakai lapset joskus uppotuvat tekemisiinsä. Tottakai lapset ovat impulsiivisia ja temperamenttisia. Tietysti sattuu ja tapahtuu. Mutta ei se poissulje sitä, etteikö joissain perheissä voi oikeasti olla lapsi jonka kehitys kärsii näistä piirteistä.

      Mä olen niin väsynyt uskottelemaan ihmisille ettei mun kasvatusmenetelmissä ole mitään isompaa vikaa, ja että (heitettynä) 70% vanhemmista ajautuis burn outtiin, jos joutuisivat yhtäkkiä kiskaisemaan jalkaansa meidän saappaamme. Ja Luoja varjele jos ei tuleva opekaan tätä ymmärrä.

    • Äiti minäkin

      Olen juuri käynyt noin viiden vuoden taistelun koulun kanssa hiljaisesta tytöstäni, ja juuri tuo oli huolena että sitten muutaman vuoden päästä tyttö "räjähtää", kun on tosiaan kaiken kerännyt sisälleen. Vuosia yritin selittää että minun puolelta sukuani tulee tämä arkuus ja hiljaisuus, ja menee kyllä ajan kanssa ohi. Samanlaisia olivat niin mummini, äitini, kuin minäkin. (Emmekä ole muuten vieläkään räjähtäneet ) Sain kuulla uskomattomia vihjailuja, enemmän ja vähemmän suoria, että mikä on kotona vikana kun tyttö on noin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Sekä kuulla kaikki mahdolliset kamaluudet kuinka pilalle tyttöni elämä on menossa. Tyttö on hiljainen, arkakin, mutta ei syrjäänvetäytyvä. Harrastuksia on, ja tekee ja menee ongelmitta, sekä kavereita riittää. Lopulta kävimme perheneuvolassa, jossa onneksi viimein saatiin koulukin uskomaan että vika ei ole kotioloissa, eikä tyttökään mitenkään viallinen ole, arka vain. Ja menee kuulemma ajan myötä ohitse, kunhan asiaan ei kiinnitetä sen kummempaa huomiota! Tuon jälkeen tytön koulussakäynti on helpottunut paljon, ja arkuuskin alkanut väistyä. Asiaa vain pahensi sen saama huomio, ja tyttö itsekin alkoi ajatella että hänessä on nyt jotain vikaa, joka tietenkin vaikutti itsetuntoon alentavasti. Onneksi nyt on tytön kanssa asiat hyvin.
      Nyt sitten koulusta on oltu yhteydessä, kun on tuo pikkuveli niin vilkas... Tällä kertaa tilasin itse ajan perheneuvolaan niin että mahdollisimman nopeasti asiaa selvitetään, ennen kuin on pojankin itsetunto huonona.
      Niin ja muuten vielä se että kummatkin lapsista pärjäävät koulussa hyvin, eli numerot ovat hyviä, ja tosiaan kavereita on. Kyllä mielestäni menee jo vähän yli tämä yhteiskunnan vastuunkanto lapsista. Vai olisiko viisainta kehittää suoraan testit joilla voitaisiin testata kaikki koulun aloittavat lapset suoraan, voisi sieltä sitten poimia kunkin omaan vikalokeroonsa.

    • Juokse villi lapsi

      Eskarissa kehotettiin viemään lapsi tutkimuksiin,epäilivät adh:ta.Lapsonen tutkittiin,terveeksi todettiin.Opiskelee yläasteella,kaikki ok.Villi ja keksi kepposia eskarissa,siitä diagnoosi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu

      Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)
      Sinkut
      115
      8992

    2. Olet sä kyllä

      ihme nainen. Mikä on tuo sun viehätysvoiman salaisuus?
      Ikävä
      39
      2653

    3. Teuvo Hakkaraisesta tulee eurovaalien ääniharava

      Persuissa harmitellaan omaa tyhmyyttä
      Maailman menoa
      129
      2400

    4. Hiljaiset hyvästit?

      Vai mikä on :( oonko sanonut jotain vai mitä?
      Ikävä
      22
      2009

    5. Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?

      Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais
      Särkynyt sydän
      14
      1756

    6. Turha mun on yrittää saada yhteyttä

      Oot mikä oot ja se siitä
      Suhteet
      11
      1550

    7. Kyllä poisto toimii

      Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa
      80 plus
      15
      1517

    8. "Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..

      "Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla
      Yhteiskunta
      10
      1438

    9. Näkymätöntä porukkaa vai ei

      Mon asuu yksin. Mitas mieltä ootte ?
      Ikävä
      14
      1306

    10. Voi kun mies rapsuttaisit mua sieltä

      Saisit myös sormiisi ihanan tuoksukasta rakkauden mahlaa.👄
      Ikävä
      5
      1267
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt