Tässä sitä pieni ihminen miettii, mitä elämällään haluaisi tehdä.
Ikää on jo 37, ja erilaisten ulkoistamisten ja yt-neuvotteluiden seurauksena on toimenkuva muuttunut ja palkka laskenut viimeisten kolmen vuoden aikana. Nyt elän sitten 1500 euron kk-ansioilla.
Tämänhetkisen työn ehdoton plussa on se, että aivot voi jättää kotiin. Kääntöpuoli on se, että akataaminen koulutus valuu hukkaan.
Toinen plussa on se, että työsuhde on jokaisessa muutosprosessissa siirtynyt mukana eli olen nk. "vanhana työntekijänä" siirtynyt työnantajalta toiselle työkavareiden kanssa. Suurimmalla osalla lukee työsuhteen alkamisvuotena 1990:) Työsuhde on siis vakinainen, lomat juoksevat ja on tietty perusturva.
Olen katsellut työpaikkailmoituksia ja laittanut työhakemuksia. En uskalla lähteä määräaikaisiin työtehtäviin, enkä uskalla ottaa vastaan projekteja enkä osa-aikaisuuksia. Olenko hullu, kranttu, kohtuuton vai realisti?
Pari vuotta vierähti iltaopiskellessa toista tutkintoa, mutta työaikojen muututtua epäsäännöllisiksi kävi opiskeleminen mahdottomaksi. Nyt mietin uutta kouluttautumismahdollisuutta. Omalla alalla ei ole kuin toiminimellä tehtäviä töitä tai epämääräisiä projekteja.
Onko kohtuuton vaade toivoa joskus näkevänsä taas yli kahden tonnin tilinauhan kädessään vakinaisessa työsuhteessa? Millä ihmeen alalla vielä on tällaisia työsuhteita ja kohtuullinen palkkakin? Tuntuu, että kaikki työ on pätkitty ja palkkataso laskenut sitten viimeisimmän hakukierroksen.
Ikää on jo 37, ja erilaisten ulkoistamisten ja yt-neuvotteluiden seurauksena on toimenkuva muuttunut ja palkka laskenut viimeisten kolmen vuoden aikana. Nyt elän sitten 1500 euron kk-ansioilla.
Tämänhetkisen työn ehdoton plussa on se, että aivot voi jättää kotiin. Kääntöpuoli on se, että akataaminen koulutus valuu hukkaan.
Toinen plussa on se, että työsuhde on jokaisessa muutosprosessissa siirtynyt mukana eli olen nk. "vanhana työntekijänä" siirtynyt työnantajalta toiselle työkavareiden kanssa. Suurimmalla osalla lukee työsuhteen alkamisvuotena 1990:) Työsuhde on siis vakinainen, lomat juoksevat ja on tietty perusturva.
Olen katsellut työpaikkailmoituksia ja laittanut työhakemuksia. En uskalla lähteä määräaikaisiin työtehtäviin, enkä uskalla ottaa vastaan projekteja enkä osa-aikaisuuksia. Olenko hullu, kranttu, kohtuuton vai realisti?
Pari vuotta vierähti iltaopiskellessa toista tutkintoa, mutta työaikojen muututtua epäsäännöllisiksi kävi opiskeleminen mahdottomaksi. Nyt mietin uutta kouluttautumismahdollisuutta. Omalla alalla ei ole kuin toiminimellä tehtäviä töitä tai epämääräisiä projekteja.
Onko kohtuuton vaade toivoa joskus näkevänsä taas yli kahden tonnin tilinauhan kädessään vakinaisessa työsuhteessa? Millä ihmeen alalla vielä on tällaisia työsuhteita ja kohtuullinen palkkakin? Tuntuu, että kaikki työ on pätkitty ja palkkataso laskenut sitten viimeisimmän hakukierroksen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä 2000 tuon ikäiselle akateemiselle tuntuisi olevan vähintäänkin kohtuullinen palkka. Toki kyvyt ja kokemus vaikuttavat. Mulla on opistotasoinen koulutus ja vuositulot onneksi vielä kasvavat. Kuukausipalkkaa en muista, mutta vuositasolla liksa on noin 50.000.
Älä jää hanttihommiin pitkäksi aikaa ettei kokemus "nollaannu". Ainakin meikäläisen alalla (tietoliikenne) tekniikka menee eteenpäin niin lujasti että "laakereillaan" ei kannata olla pitkään.
Ite olen jo 40 ylittänyt ja vielä tekisi mieleni vaihtaa "varma" duupaikka toiseen. Ongelma on että nykyiseen liksaan ei tunnu pääsevän missään. Voisiko kuvitella että esim. vaativissa asiantuntijan tehtävissä saisi 50k vuosiliksaa misään?
Niinpä.
Siinä se on, villakoiran ydin.
Sitä pohtivat lähes kaikki ystäväni, lamasukupolven kasvatit. Me olemme koulutustamme vastaamattomissa työtehtävissä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta alle kahden tonnin kuukausiliksalla. Vuosiansioilla ei juuri kehtaa kehuskella.
Mitä tehdä? Lähteä pätkätyörulettiin? Elää tässä ja nyt, tyytyä siihen, että aivoja ei töissä tarvitse käyttää?
Itse olen 38, istuskelen päivät callcenterissä. Meitä on täällä monia muitakin maistereita, ekonomeja sun muita. On edes vakinainen työ, tasainen leipä ja saapa edes puhua paria vierasta kieltä päivittäin. (kielilisää ei tietenkään makseta, koska vieraiden kielten hallinta kuuluu toimenkuvaan. Kaikennäköistä sitä joutuukin autoista kuolemaan ja lääkkeisiin liittyviín asioihin selostamaankin eri kielillä.).
Kun toisaalta on parempi olla edes jossain. Tietää, että ensi kesänä on kesäloma. Että työsuhde jatkuu. Voi jotenkin suunnitella elämäänsä. Rahat saa riittämään, kun osaa suhteuttaa menonsa tuloihin. Vaatteet ostan Uffelta, kerran vuodessa yritän päästä jonnekin kauemmas kuin Viroon. Asuntolainasta ei ole enää paljon jäljellä. Opintolainaa ei onneksi ollutkaan.
Vaatimuksesi eivät ole kohtuuttomia. Nykyajan yhteiskunta on. Nyt ollaan palattu takaisin siihen aikaan, jolloin seistiin aamulla aidan takana ja osa kutsuttiin töihin, osa ei. Nyt kutsunnat hoitaa erilaiset vuokratyöfirmat. Muuta eroa ei ole kuin tekniikka.
Työnantajalla ei ole nykymaailmassa riskiä. Riskin joutuu ottamaan yksityinen ihminen.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Meitä on kokonainen ikäluokka vuosilta 1967-1975 syntyneitä samanlaisessa tilanteessa.
En usko, että tilanne paranee enää. Jäämme historiaan sukupolvena, joka ansaitsi vähemmän kuin vanhempansa JA lapsensa. Nyt työnantajat palkkaavat meidän _jälkeemme_ valmistuneita.
Omat vuosituloni ovat edes 20 000 ja olen kaupan neuvonnassa töissä. Koulutus FM.
tuntuu olevan työmarkkinoilla meininki. Itselläkin pitkä työkokemus myynnistä, markkinoinnista, projekteista yms., työvuosia jo yli 20 takana, mutta toisaalta vielä samanverran edessä. Kielitaitoa ja atk-taitoja löytyy. Pahaksi onnekseni vain firma vei toimintansa halpatyömaihin, joten nyt etsin uutta työtä. En karsasta rutiinihommiakaan, vaikka vaativampaankin olisi kykyjä - kunhan saisin jonkinlaisen korvauksen työstäni. Mutta kaikki mitä on tarjolla, tuntuu olevan alipalkattua.
Mihin tämä maailma on menossa?
http://hae.monster.fi/jobsearch.asp?cy=FI&brd=1&ss=0&q=&sort=rv&vw=b
joitain hommia tuntuu vielä olevan jäljellä:)
Hih, olen noistakin kaupallisista työpaikoista muutamaa hakenut: tuolla listallasi oli 5 paikkaa, jonne olen laittanut hakemuksen.
Eipä niistä koskaan mitään kuulu, mutta ehkä jonain vuonna tärppää.
Sama täällä.
Joskus risoo "hukkaan heitetty" opiskeluaika. Kymmenen vuoden aikana lainaa ehti kertyä mukava summa maksettavaksi, mutta eläkettä ei nimeksikään. Onneksi nykyinen työ on sentään vakituinen, vaikka yt-neuvottelut välillä korventavat ilmapiiriä. Palkka on p...stä ja töiden vähyydestä johtuen (ja siitä, että olen nainen!), minut on siirretty = unohdettu tylsään kokoonpanotyöhön.
Positiivisesti ajatellen;
Tili tulee (toistaiseksi) säännöllisesti ja riittää nipin napin.
MarkkinakorkoinenOplaina on kohta maksettu! Jäljellä enää toinen puolikas.
Aivoja kun en töissä enää tarvitse, olen alkanut töiden ohella opiskella. Ja ohella ihan kirjaimellisesti; opiskelupaperit mahtuvat työpöydälle. Kunhan teen määrätyt tehtävät päivän aikana, ketään ei suuremmin kiinnosta mitä papereita selailen.
Aika näyttää, onnistunko pääsemään paremmille laitumille. Vai onnistunko tyytymään siihen mitä saan...