Mitä liikkuu päässä ihmisellä, joka vuoden kestäneen avioliiton jälkeen haluaa eron? Eikö lupauksilla ole mitään merkitystä? Miten yksi vuosi voi muuttaa ajatuksia ja tunteita kun loppuelämästä oli kysymys? Mihin yhtäkkiä hävisi se "me yhdessä rakennamme elämämme ja tuemme toisiamme, vaikka mitä tapahtuisi"-ajatus?
eka ja viimeinen vuosi
aviossa...
152265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vuoden aikana puolisosi tutustui sinuun ja huomasi, ettei suksi luista. Näinkin voi käydä.
No se oli NOPEE NAKKI se...!
--- tässä maailmassa on mahdollista ihan mikä vaan! sitoumuksia tehdään sen enempää ajattelematta, vastuuta ei oteta omista teoista saatika huomioida vastapuolta. Se on kovaa peliä Bostonin ulkopuolellakin... Surullista.
parempi jotta asia nyt selvisi ja kirkastui ennekuin on muutama lapsonen.Vuodessa näkee toisesta kaikki puolet ja jos se ei toimi niin parempi laittaa hopeat jakoon.
Aika ympäripyöreä oli kysymyksesi ja siihen on ihan niin monta vastausta, kuin on hajonnutta liittoa. Kukaan ulkopuolinen ei kahden ihmisen välistä tilannetta voi tietää, kun ei siinä itse ole, eikä elä. Usko tai älä, joskus se ero voi tulla jopa sen ensimmäisen vuoden jälkeen, vaikka sitä tuskin kukaan siellä alttarilla suunnittelee.
Itsellä juttu meni näin; tunteet muuttuivat, kun toinen järjestelmällisesti ne alkoholinkäytöllään ja siihen liittyvillä "ilmiöillä" tuhosi.
Lopulta asiat olivat omassa päässä siinä pisteessä, että valinta tehtiin elämän tai täydellisen alistumisen välillä. Olin todella väsynyt ja toimintani sen mukaista, eikä liitto saanut kaunista päätöstä.
Nyt opettelen elämään yksin omillani seitsemän vuoden (joista se viimeinen aviossa) jälkeen ja parantelen saamiani kolhuja ja syyllisyyttä, jota kaltaisesi ihmiset tuntuvat auliisti kylvävän.
Ei se ero niin vain tule. Se haetaan käräjäoikeudelta, ja siihen tuomitaan.
Tuomio kuvaa sitä varsin hyvin.
Sinulla taitaa olla stereotypia, että mies alkaa juomaan hääpäivän jälkeen. Vähän samaan tapaan, kuin mies kuvittelee, että hääkakku vie naisen seksihalut.
Ei siinä ole suunniteltu mitään, jos muutaman kuukauden jälkeen kyllästyy toiseen.
Ei kukaan niin äkkiä muutu, ettei siitä olisi selviä merkkejä jo ennen liittoa.
Minä en usko koko muuttumiseen lainkaan. Sisimmältään ihminen on sama koko ikänsä.
Siihen ihmiseen kannattaisi tutustua ennen kuin sitoutuu mihinkään.
Voi käydä huonosti, jos ei huomaa, että mies (yleensä) ei kestä nalkutusta, ja nainen ei "anna", kun on syytä nalkuttamiseen.
Primitiivistä, eikö totta? Mutta yleistä.
..selvä, eli eroon päädytään, siihen tuomitaan. tiedän kyllä prosessin, kun sitä parhaillaan käyn läpi. Enkä mielestäni yleistänyt, puhuin omasta kokemuksesta ja siitä miten oma liitto sai viimeisen naulan arkkuunsa.
Ja kyllä kaikki merkit olivat luettavissa ennen naimisiin menoa, halusin silti uskoa, että kaikki vielä muuttuu paremmaksi, koska rakautta ei puuttunut. Ei varmasti pohjimmiltaan ihminen koskaan muutukaan, mutta tapojaan voi muuttaa, jos sitä itse tarpeeksi haluaa.
Tapojaan voi muuttaa jos itse niin haluaa. Toisen tapoja ei voi muuttaa, vaikka miten haluaisi.
Mikään nalkutus ei riitä!
Kehumalla voi mennä vähän aikaa.
...kuinka kevein perustein ihmiset päättävät mennä naimisiin?
Olin avoliitossa 6,5v jolloin menimme naimisiin. Puolen vuoden päästä toinen halusi erota, koska oli tavannut "sen oikean" työpaikalla yhteisessä projektissa.
Erota ehdittiin ennen ensimmäistä hääpäivää.
Vieläkin ihmettelen että kuinka kevein perustein hän kosi ja vakuutti ikuista rakkautta. Olisi ollut reilumpaa kun ei olisi kosinut lainkaan.
itselle kävi näin: yhdessä 9 vuotta mentiin naimisiin naimisissa 2,5v hain eroa ja asutaan vieläkin yhdessä, hassua vai mitä? En vain halua olla naimisissa kun eletään kuin sisko ja veli.
Kyllä tämä maailma kaikkea päällänsä kantaa..Tapasi mummoni sanoa, ja ei voi olla kuin samaa mieltä...
Mies paljasti kolme kuukautta häiden jälkeen, että oli rakastunut työkaveriinsa jo hieman ennen häitä, mutta ei uskaltanut perua huolella suunniteltuja juhlia (?). Meillä oli takana usean vuoden avoliitto ja jälkikasvuakin jo.
Minullekin kävi niin, että 7 vuoden yhdessäolon ja vuoden avioliiton jälkeen mies ilmoitti, että minussa ei ole mitään mikä häntä kiinnostaa. Minkä ihmeen takia sitten mennä naimisiin jonkun kanssa, jota pitää täysin mielenkiintoa herättämättömänä?
rahasi tai sinä hänen?
Kolmen yhdessä ollutvuoden jälkeen menimme mieheni kanssa naimisiin 150 ihmisen läsnäollessa. Olin itse 22 ja mieheni pari vuotta vanhempi. Luulin silloin tuntevani mieheni ja kahden vuoden verran meillä menikin ihan hyvin avioparina. Sen jälkeen mies meni ja tunnusti minulle alkoholiongelmansa (joi salaa minulta, reissutyö mahdollisti). Aloin huomaamaan hänen käytökessään asioita, jotka laittoivat minut epäilemään myös muita asioita. Naivina ja luottavaisena autoin vuoden verran parhaani mukaan, jotta mies pysyisi alkosta erossa. Yritin tosissani. Sitten kerran aamulla ollessani töiden johdosta toisella paikkakunnalla, soitin soitin miehelleni ja puhelimeen vastasi vieras nainen meidän kodissamme tentaten olenko se ex-vaimo. Sinä aamuna kännissä oleva mieheni puhui itsensä pussiin ja jäi kiinni useasta valheesta, silti edelleen kivenkovaan väittäen puhuvansa totta. Siitä alkoi miehen touhujen selvittäminen ja eroonhan se johti. Oli kusettanut minua idioottia ja aika lujaa :(. Eli niinhän siinä kävi, että alle kolme vuotta ehdittiin olla naimisissa ennen eron hakemista. Asiasta on pari vuotta ja olen tyytyväinen päätökseeni, varsinkin kuin pari kuukautta sitten ex mies jäi viimeinkin kiinni (ja tunnusti minulle), että oli pettänyt minua eri naisten (arviolta 10 ei riitä alkuunkaan) kanssa koko kuuden vuoden yhdessäolomme ajan. Ja asiasta ei kuulemma tarvinnut tuntea edes huonoa omaatuntoa.
Jälkeenpäin minua harmittaa suhteessamme kaksi asiaa; se, että olin liian luottavainen ja se että rakastin miestäni yli kaiken - ja rakastan muuten vieläkin! Voi kuinka paljon helpompaa olisi ollut erota ihmisestä jota vihaisi, hän on/oli kaikesta huolimatta elämäni rakkaus....
No sellaista se elämä on, aina ei saa täyskättä!
Itselläni avioliitto kesti käytännössä noin kolme kuukautta. Vaimo muuttui yllättäin täysin eikä halunnut edes kommentoida miksi halusi erota ja miksi yleensä halusi naimisiin. Mutta ilmeisesti rakkaus ei riittänyt ja piti saada uusi mies kun tämä "pitkä liitto" vei niin voimat. Yhdessä oloa ennen avioliittoa useampia vuosia. Täytyy kyllä myöntää että viikonlopuisin silloin tällöin olut maistui melko hyvin sillä exän sukulaiset melkein kaikki alkoholisteja ja seura tekee pikku hiljaa kaltaisekseen.Exän mukaan minun juomisella ei tekemistä eron kanssa. Heti eron jälkeen suhtautuminen alkoholiin muuttui aivan itsestään kun en ollut tekemisissä exän sukuun ja pystyi pistämään omat arvot järjestykseen.Tällä kertaa ero taisi olla minun pelastukseni ja hyvä niin.
Olisin kyllä tehnyt kaikkeni perheen pelastamiseksi jos siihen olisi suotu mahdollisuus.
Yhden ohjeen voin antaa mikä tässä tapauksessa ei toteutunut. Eroa ei kannattaisi hätäillä, hakekaa ensin apua varsinkin jos on lapsia, sillä pienelle lapselle isä ja äiti on kaikki kaikessa.