Olemme olleet yhdessä 8 vuotta, joista 6 naimisissa. Olen halunnut lähteä suhteesta monta monta kertaa - kuluneen vuoden aikaan kolmesti. Sormuksia ei ole ollut kummallakaan neljään vuoteen. Joka kerta, kun olen lähtenyt, on mies saanut väsytettyä minut takaisin. Puheluita muun muassa tunnissa yli 30. Kun olen palannut, on asiat muuttuneetkin ja kestäneet hetken aikaa taas hyvinä. Seksielämä ei tosin ole parantunut kertaakaan. En edes muista milloin olisi viimeksi suudeltu. Lapsia meillä ei ole. Eipä kyllä mitään muutakaan yhteistä.
Seinät alkavat taas kaatumaan päälle. Tunnen itseni niin huonoksi ihmiseksi, kun en pysty olemaan onnellinen ja vapautunut. Aiheutan vain toiselle pahaa mieltä ja pelkoa. Kertoisitteko minne minun pitäisi ottaa yhteyttä, että voisin keskustella näistä ajatuksista.
Seinät alkavat taas kaatumaan päälle. Tunnen itseni niin huonoksi ihmiseksi, kun en pysty olemaan onnellinen ja vapautunut. Aiheutan vain toiselle pahaa mieltä ja pelkoa. Kertoisitteko minne minun pitäisi ottaa yhteyttä, että voisin keskustella näistä ajatuksista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Parisuhdetta voi yrittää parantaa puhumalla, että mitä molemmat haluaa suhteelta, viettämällä paljon aikaa yhdessä. Seksi-elämä kärsii usein, jos on kriisi.
Rakkautta ja tunnetta voi yrittää saada takaisin viettämällä aikaa yhdessä.
Linkissä on tietoa. Kannattaa yrittää loppuun asti, parisuhdeterapiakin on vaihtoehto.
Olen itse vähän samankalteissa tilanteessa, en tiedä voidaanko jatkaa yhdessä, vuosia ollaan oltu ja on lapsiakin. Jos teillä ei ole, se helpottaa eroa, mutta ei pelkästään lapsien takia yhdessä kannata olla kuitenkaan. Ratkaisu on tehtävä itse, omaa itseä kuunnellen ja se on vaikeaa lopulta päättää ja tuskaistakin.
http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/
Itse olen hiljakkoin eronnut, kanssa olin lähdössä 3 vuotta. Aina ukko sai puhuttua takaisin. Tuli säälistä jäätyä.
Koskaan asia ei paremmaksi muuttunut, päinvastoin. Menivät enemmän ja enemmän umpisolmuun. Lopulta tuli piste jolloin en enää kestänyt ja pakkasin tavarani ja lasten tavarat. Nyt onkin sitten edessä rankka ositus prosessi...
Tuntuu, että pää hajoaa kaiken tämän paineen alla.
Mutta siltin, suosittelen ettei kannata jäädä suhteeseen, joka on tuhoontuomittu. Kannattaisi lähteä kuitenkin ennen kuin välit menevät kokonaan. Niin kauan kuin vielä voi jatkaa edes ystävinä...
Ero on aina kipeä ja vaikea ratkaisu ja toipuminen vie yllättävän pitkän ajan. Mutta myös suhde joka on ajautunut kriisiin kuluttaa ihmisen voimavaroja ja kummallakaan ei ole hyvä olla...
Suhteesta pitäisi saada energiaa ja toisen ihmisen tuntua juuri oikealta itselle. Onkohan pelkkää itsepetosta yrittää jatkaa, jollei molemmista tunnu siltä? Ystävinä ollaan vielä, eikä se varmaan tule muuttumaan, jos on lapsia, on vähintä mitä heille voi tarjota, se että vanhemmat ovat sovussa, vaikka eroaisivatkin.
Enempi vähempi hajalla kriisistä ja mahdollisesta erosta on jokainen(itse ainakin), mitä pidempi suhde on, sitä vaikeampi ero. Vaikeaksi sen tekee sekin, että asiat jotka johtavat eroon, saattavat tulla ongelmaksi myös uudessa suhteessa, jollei niitä tiedosta. Tai ainakin uuteen suhteeseen tulee mahdollisesti uusia ongelmia. Jollei näitä asioita käsittele, on kohta tilanne, että olet 3 eronnnut ja kahdesti karannut..
Ero tosiaan on hyvin vaikea prosessi. Molemmille osapuolille. Ja ehkä miehelle se saattaa olla hyvinkin raskas. En tiedä kun olen nainen... Ajattelisin vain, koska lapset jää yleensä äidille ja tällöin mies jää aivan yksin ilman lasten suomaa hälinää, luohtua ja iloa. Yhtäkkiä hän huomaakin olevansa yksin maailmassa...
Uskoisin näin olevan, että se tosiaan ei ole helppoa... Ymmärrän kyllä tässä eronneita miehiä, että he usein ratkeavat tässä vaiheessa ryyppykierteeseen. Ja siitä kun ne asiat eivät ainakaan parane...
"Vaikeaksi sen tekee sekin, että asiat jotka johtavat eroon, saattavat tulla ongelmaksi myös uudessa suhteessa, jollei niitä tiedosta. Tai ainakin uuteen suhteeseen tulee mahdollisesti uusia ongelmia. Jollei näitä asioita käsittele, on kohta tilanne, että olet 3 eronnnut ja kahdesti karannut..."
Tuo lausahdus pitää varmaan hyvinkin pitkälle paikkaansa. Käsittelemättömät asiat ovat alitajuisesti mielessä ja kannat ne mukanasi uuteen suhteeseen tahtomattasi. Ikävää mutta totta.
Itse olen kaiken tämän jälkeen päättänyt, etten katso uutta ukkoa itselleni pitkään, pitkään aikaan. Aion nauttia omasta ihanasta vapaudestani ja itsenäisyydestäni. Ei ole toista, joka heittää ivallisia kommenttejaan tai haluaa aina rajoittaa menojasi tai muuten vaan asiat ei toimi... Yksin ollessa saa olla itsensä herra ja tehdä asiat kuinka haluaa, ja ajatella niinkuin tykkää. Harrastaa mitä haluaa välittämättä toisen kommenteista. Että jotain hyvääkin tässä yksin olemisessa on.
Ryyppääminen saattaa olla jo monta kertaa syy eroon. Sitä vaan ei aina heti huomaa, jos ei ole tottunut sellaisiin ihmisiin.
Oikeastaan paljon juominen ei ole heti ongelma parisuhteessa, jos molemmat juovat, eikä juominen aiheuta riitoja. Raitis ja juoppo eivät sen sijaan oikein matsaa toisilleen.
Alkoholin käyttö on opittu tapa, jos on tottunut kriisitilanteissa käyttämään alkoholia, voi iso kriisi laukaista juomaputken. Olen aina yrittänyt tarkkailla alkoholinkäyttöä, etten opettele ottamaan murheeseen. Usein runsas alkoholinkäyttö on tunne-elämän häiriö, tunteita ei osata käsitellä ja ne turrutetaan alkoholin käytöllä. Siksi niin suuri osa alkoholisteista on miehiä,naisilla on enemmän kykyä käsitellä tunteita ja apuverkostoa tuttujen parissa. Mielihyvää saa pullosta hetkellisesti, eikä tarvitse yrittää hakea sitä läheisiltä, joilta se vaikeammin saatavissa, voi tulla pettymyksiä ihmisuhteissa, siitä juominen monesti käynnistyy. Liikunnan kautta saatava mielihyvä on myös vaikeammin saatavissa. Pullo on sen sijaan hyvä kaveri, siihen asti kun se saa sellaisen kuristusotteen, ettei siitä pääse pois.
Sukulaisissa on riittävästi varoittavia esimerkkejä, ensin vuosia pe-la kännit, sitten juodaan krapulaan, lopulta ainoa vapaa-ajan harrastus on alkoholi ja syntyy riippuvuus.
Pirullinen aine, kukapa ei joskus haluaisi muuttaa käsitystä itsestään ja todellisuudesta, eli ottaa kohtuullista humalaa.
Luonneviat on aina syyt eroihin !! Ja se oikeassaolija on yleensä vikaisin!
Alkoholi on usein syynä juuri tuohon, että asiat lähtevät menemään päin mäntyä. Ainakin minun liitossani.
Suhde oli muuten hyvä ja tulimme keskenämme hyvin toimeen. Mutta tuo alkoholi tuli väliin ja tuhosi liittomme.
Alkuaikoina se viinankäyttö oli rajallisempaa. Vaikka puolisoni ennen liittoa rajoitti sitä huimasti, mutta oltuamme jonkin aikaa liitossa niin pääsi vanha viinapiru irti. Alkoi hiljalleen juominen lisääntyä ja lisääntyä...
Tappelimme siitä usein ja yritimme keskustella ja sovimme että ukko vähentää juomista. Näin ei vaan käynyt vaan päinvastoin. Alkoi aika, ettei hän hallinnut sitä enää juurikaan. Sitten alkoivat jatkuvat kotoa poissaolot, ensin viikonloput. Sitten hiukan pidempään jne...
Tiesin, että hän oli eräällä ryyppykämpällä, ei vieraissa.
Lopulta ne alkoivat olemaan muutamia viikkoja.
Sitten niksahti minun päässäni ja pakkasin perheeni kamppeet ja tavarat ja lähdin pois kerran kun reissua oli jatkunut kaksi viikkoa. Sinä aikana onnistuin saamaan asunnon...
Nyt ukko on katkera, että tein hänelle sellaisen tempun ja jätin yksin. Mutta minkäs teet...
Jossakin kulkee raja sietokyvyllä.
Tiedän, että vikaa oli molemmissa, minussakin.
Mutta olisiko vain pitänyt hiljaisesti kestää ja katsella sivusta sekä menettää omat hermot.
Nyt on hyvä olla lasten kanssa keskenään ja nauttia omasta rauhasta ja siitä ettei tarvitse juopon ukon mielialojen mukaan mennä.
Siis toisaalta kaiken sen hermopaineen ja eron tuoman tuskan keskellä tämä ero on myös ollut elämäni paras ratkaisu. Tiedän, että tämä on molemmille kipeä ratkaisu, muuta ehkä sittenkin se oikea. Molemmat ovat vapaat tekemään mitä lystää ilman jatkuvaa tappelua...
Vastaan pelkästään otsikkoosi omasta kokemuksesta ..... et kenenkään kanssa pääasia että olet sinut itsesi kanssa ....