Pohjustukseksi: Olen pian kolmekymppinen mies, ja seurustelen ensimmäisen ja ainoan naistäväni kanssa. Sikäli kuin tiedän, naisystäväni ei ole ollut muiden miesten kanssa. Uskon hänen sanaansa. Ja sitten suoraan asiaan: Useamman vuoden seurustelun jälkeen en ole vieläkään kyennyt yhdyntään.
Eihän se niin iso asia ole ainakaan minulle. Kirpaisihan se, kun ensimmäinen yritys epäonnistui. Toisen kerran harmitti silloin, kun tajusin, ettei se tule koskaan onnistumaankaan. Mutta loppujen lopuksi en usko menettäväni kovin paljoa, kun en muutenkaan arvosta kahdenvälistä seksiä erityisen korkealle. (Olen enemmänkin klassista runkkarityyppiä, eli sitä mallia, joka sosiaalisista suhteista syrjäytyneenä ehti jo sopeutua käsityöläisyyteen ennen ensimmäistä naissuhdetta.) Parisuhteeni rakentuu ihan muiden asioiden kuin seksin varaan. Ja enhän edes tiedä, mitä mahdolisesti menetän, joten oikeastaan en ajattele koko asiaa kovin paljoa.
...paitsi että mietin asiaa tyttöystäväni kannalta. Emme toki ole yrittäneet yhdyntää ainakaan vuoteen, ja tuskin yritämmekään. Kaikki aikaisemmat yritykset ovat lähteneet minun aloitteestani, enkä aio enää ehdottaa. Olen itse tyytyväinen tilanteeseen näin, koska epäonnistumiset ovat kuitenkin aina hieman nöyryyttäviä.
Suunnilleen 50 prosenttia lukijoista aikoo varmasti juuri nyt ehdottaa asiasta puhumista ja loput suhteen katkaisemista, mutta en aio tehdä kumpaakaan, ellei ole aivan pakko. Kiusallisen asian nostaminen pöydälle tuntuu tarpeettomalta veneen keikuttamiselta. Asia on omalta osaltani ollut poissa mielestä jopa kuukausia, ja toivon sen pätevän kumppaniinikin. Koen, että annamme asian olla jonkinlaisella sanattomalla sopimuksella. En tietysti halua tätä tilannetta rikkoakaan.
Aina joskus kuitenkin mietin, mahtaako asia kuitenkaan olla näin selvää. Vaivaako naista "ikineitsyeksi" jääminen? Kokeeko hän itsensä vajavaiseksi tai osasyylliseksi epäonnistumisiin? Minä tiedän, että vika on vain minussa, mutta tietääkö hän?
En nyt halua kuulla mitään tavallista liirumlaarumia puhumisen tärkeydestä tms. Lähinnä kiinnostavat kommentit sellaisilta, jotka ovat kokeneet jotain vastaavaa. Jos täältä joku sellainen löytyisi?
Eihän se niin iso asia ole ainakaan minulle. Kirpaisihan se, kun ensimmäinen yritys epäonnistui. Toisen kerran harmitti silloin, kun tajusin, ettei se tule koskaan onnistumaankaan. Mutta loppujen lopuksi en usko menettäväni kovin paljoa, kun en muutenkaan arvosta kahdenvälistä seksiä erityisen korkealle. (Olen enemmänkin klassista runkkarityyppiä, eli sitä mallia, joka sosiaalisista suhteista syrjäytyneenä ehti jo sopeutua käsityöläisyyteen ennen ensimmäistä naissuhdetta.) Parisuhteeni rakentuu ihan muiden asioiden kuin seksin varaan. Ja enhän edes tiedä, mitä mahdolisesti menetän, joten oikeastaan en ajattele koko asiaa kovin paljoa.
...paitsi että mietin asiaa tyttöystäväni kannalta. Emme toki ole yrittäneet yhdyntää ainakaan vuoteen, ja tuskin yritämmekään. Kaikki aikaisemmat yritykset ovat lähteneet minun aloitteestani, enkä aio enää ehdottaa. Olen itse tyytyväinen tilanteeseen näin, koska epäonnistumiset ovat kuitenkin aina hieman nöyryyttäviä.
Suunnilleen 50 prosenttia lukijoista aikoo varmasti juuri nyt ehdottaa asiasta puhumista ja loput suhteen katkaisemista, mutta en aio tehdä kumpaakaan, ellei ole aivan pakko. Kiusallisen asian nostaminen pöydälle tuntuu tarpeettomalta veneen keikuttamiselta. Asia on omalta osaltani ollut poissa mielestä jopa kuukausia, ja toivon sen pätevän kumppaniinikin. Koen, että annamme asian olla jonkinlaisella sanattomalla sopimuksella. En tietysti halua tätä tilannetta rikkoakaan.
Aina joskus kuitenkin mietin, mahtaako asia kuitenkaan olla näin selvää. Vaivaako naista "ikineitsyeksi" jääminen? Kokeeko hän itsensä vajavaiseksi tai osasyylliseksi epäonnistumisiin? Minä tiedän, että vika on vain minussa, mutta tietääkö hän?
En nyt halua kuulla mitään tavallista liirumlaarumia puhumisen tärkeydestä tms. Lähinnä kiinnostavat kommentit sellaisilta, jotka ovat kokeneet jotain vastaavaa. Jos täältä joku sellainen löytyisi?
Vastaukset 16
Vanhimmat
minä ja miesystäväni oltiin neitsyitä kumpikin kun tavattiin. minä olin 18 ja hän 19. puolen vuoden seurustelun jälkeen kokeilimme seksiä. eihän se onnistunut. miestä jännitti, ja niin kyllä minuakin, olihan minulla aika ahtaat paikat.
no, puoli vuotta siinä sitten yritettiin silloin tällöin ja lopulta sitten onnistui. nyt seksi sujuu mainiosti ja ollaan jo oltu yhdessä yli 3v.
ei kannata ottaa mitään paineita tuosta jutusta. minuakaan ei seksi oikein neitsyenä kiinnostanut mutta kun sitä kokeili niin se olikin ihanaa :)
antaa palaa vaan kyllä se siitä lähtee kun aikansa yrittää.ei pidä hermostua,jos ei heti homma toimi ajan kanssa se siitä lähtee.se on niin että kun kerran saa kunnolla,niin et enää voi olla ilman.ja kun alkaa seksi luistaa,niin se on jotain aivan mahtavaa kannattaa kokeilla.
Mielestäni seksi on ihmisen tärkeä osa-alue. Ei siitä kannata luopua ellei ole pakko. Kuten sanoi, et tiedä mitä menetät.
Seksi on paljon muuta kuin pano. Teillä on ilmeisemmin hyvä suhde, mutta onko siinä läheisyyttä, hellyyttä?
Kai seksistä voi luopua, jos se on molempien yhteinen päätös ja asia on auki puhuttu. Ehkä sellaisia tyytyväsiä pariskuntia on. Enemmin varmasti on sellaisia, joista toinen on seksittömyyteen tyytyväinen ja toinen ei tai molemmat ovat tyytymättömiä, mutta eivät uskalla sanoa sitä ääneen.
Miksi olet varma ettet kykene seksiin? Onko sinulla jokin rajoittava vamma tai sairaus? Et varmasti ole kykenemätön antamaan seksiä ja herättämään tyttöystäväsi naiseuden. Seksi on myös mukavaa leikkiä, tutkimusmatkaa toisen vartalolla tutussa, turvallisessa parisuhteessa.
Sinuna puhuisin vielä asiasta ja miettisin myös omaa kantaasi ennen kuin heittäisin pois noin suuren alueen elämän iloista.
Eiköhän se läheisyyden harjoittaminen ole aina alussa hieman hakemista. Kirjoituksestasi sai aika peniskeskeisen mielikuvan - niinhän sen ei tarvitse olla. Suosittelen matalan kynnyksen lähestymistapaa: paijausta, kainalossa olemista, pientä pusuttelua... Eikös se ole vähintäänkin yhtä tärkeää? Tai jos ette ole kovin fyysistä tyyppiä, läheisyydestä pitäviä, niin olkaa omalla tavallanne. Turha tehdä sen isompaa ongelmaa? Mistään median luomista ihannekuvista ei tosielämässä tarvitse välittää ;) Miksi siis asioiden pitäisi olla toisin??
"Asia on omalta osaltani ollut poissa mielestä jopa kuukausia, ja toivon sen pätevän kumppaniinikin."
Aika pitkä viesti koskien asiaa, joka ei kuukausiin ole edes käynyt mielessäsi?
eiköhän se veitikka jossain välissä ala seistä, kun aikanne hyväilette ja unohdatte suoritukset.
Ei se kaikilta heti suju ettekä varmasti ole ainoita ongelminenne. Olkaa paljon lähellä älkääkä edes ajatelko yhdyntää. Kyllä se siitä lähtee. Hitaasti ja vähitellen.
Rupea rohkeaksi. Ei todellakaan kannata heittää hanskoja tiskiin, niin iso osa-alue suhteessa on seksillä ja niin ihanaa se on.
Itse aloin viime talvena seurustella kolmikymppisen miehen kanssa. Sitä ennen olimme tapailleet vuotta aiemmin melko säännöllisesti siihen saakka, että minulta meni hermot miehen soutamiseen ja huopaamiseen. Monta kuukautta myöhemmin mies otti uudestaan yhteyttä ja aloimme tapailla uudestaan. Hän mainitsi silloin pintapuolisesti suorituspaineistaan seksin saralla ja selitti aiempaa käytöstään sillä, mutten juuri kiinnittänyt asiaan huomiota, koska aihe oli minulle aivan vieras.
Melko pitkän ajan kuluttua sitten päädyimme harrastamaan seksiä yhdessä, ja se oli todellinen katastrofi. Puhuimme kuitenkin asiasta, nauroimme sängyssä ja suhteutimme asiaa vähän ja pikku hiljaa seksikin alkoi sujua miten kuten. Sitten pidimme monen kuukauden tauon juttelemisessa, mutta hiljan otimme taas asian puheeksi ja onnistuimme aukomaan lisää solmuja, ja seksikin on alkanut kehittyä kaikin puolin täydelliseksi.
Mieheni on kertonut minulle yrittäneensä harrastaa seksiä aikoinaan muutamien tyttöjen kanssa, mutta epäonnistuneensa säännöllisesti, yhtä kertaa lukuun ottamatta (saavuttamatta silloinkaan suurta menestystä). Minusta on luonnollista, ettei monien epäonnistumisten jälkeen halua enää edes yrittää, varsinkin kun kyseessä on niin intiimi asia.
Tytöllesi juttu voi olla myös kova paikka. Hän saattaa hyvinkin ajatella syyn olevan hänessä ja siinä, ettei hän ole mielestäsi tarpeeksi viehättävä jne. Sellaiset ajatukset ovat naisille yhtä tuskallisia kuin miesten tunteet omasta seksuaalisesta kyvyttömyydestään. Ehkä hänkin on siksi lakaissut asian maton alle.
Minua kuitenkin mietityttää, miksi sanot, ettet arvosta kahden ihmisen välistä seksiä? Kuulostaa siltä, että sinua pelottaa se intiimiys, joka asiaan liittyy. Koska kuitenkin kirjoitat asiasta palstalle, ilmeisesti kuitenkin kaipaat todellista läheisyyttä.
Minun miehellä oli poikuus vielä ku tavattiin, minä en ollu enää neitsyt. Kun eka kerran oltiin yhdynnässä, mies sanoi sen jälkeen jotain että eihän se niin ihmeellistä ollutkaan, oli odottanut jotain enemmän. Mä sanoin että odotas vähä aikaa. Ehkä kuukausi, kaks siitä ni kysyin uudempaa mielipidettä ja johan oli muuttunu, ja paljo! Nyt, vuosi tuosta, hän tahtoo ihan jatkuvasti, kovat halut ollu sen alkukankeuden jälkeen.
kerta täydellinen floppi. Olin nuori kokematon kloppi. Partnerikin oli aika nuori, mutta erittäin kokenut.
Noh, eihän siitä ekaksi mitään tullut, kun jännitti niin pirusti. Tyttö sanoi että mitäpä tuosta ja sitten vain nukuttiin.
Seuraavana päivänä minua hävetti ihan sikana ja sanoin tytölle suoraan että seuraavalla kerralla niitä paineita sitten vasta onkin.
Illalla tyttö kuitenkin otti ohjat käsiin. Hän juotti minulle melkoisen määrän alkoholia, teki melkein kaikkea ja otti suihin jne. Homma meni omalla painollaan, itse akti ei kyllä montaa sekuntia kestänyt, mutta tapahtui kuitenkin.
Seuraavana aamuna kun herättiin, teki minullakin sitten mieli aivan julmetusti, herätin tytön ja tein kaiken loppuun asti kuin vanha tekijä, ilman minkäänlaisia paineita. Niitä sekuntejakin alkoi tulla pikku hiljaa lisää ;)
Eli kun saa pelin auki, niin homma lähtee menemään omalla painollaan.
Toisaalta ekakerta olisi hyvä tehdä kokeneen kumppanin kanssa. Seksi on tärkeä asia eikä se ainakaan auta, jos ekasta kerrasta jää traumoja.
Jos et halua asiasta naisellesi puhua, niin mitä sitten turhia mietit. Jos asiat tuntuvat olevan teillä hyvin eikä seksikään kiinnosta kumpaakaan, niin ei luulisi olevan mitään ongelmia.
Jos haluat että teillä alkaisi kunnon seksielämä, niin joku asiantuntijahan voisi osata selventää asiaa.
Oletko suudellut naistasi hellästi ja pitkään ja pitänyt hyvänä, oletko hyväillyt kaikkialta vartaloa. Miten hän reagoi intiimien paikkojen hyväiyyn? Alkaako seksi kiinnostaa. Luulisi, että tällä tavalla selviäisi haluaako hän seksiä vai ei. Ja kun saatte jonkinlaisen luottamuksen ja halun seksiin, niin kyllä se siitä onnistuu, hellyydellä ja rauhallisesti vain. Jos ei vaikka nyt taas onnistunut, niin sitten joskus uudelleen. Kyllä se siitä, jos vain rentoudutte ja pääsette molemmat seksin hurmioon, niin onnistuu ja otollinen heti eikä muita ongelmia mukana.
Kiitoksia kaikille yleisesti vastauksista. Valitettavasti taisin kirjoittaa asiani hieman hutaisten, sillä tulin jokseenkin kategorisesti väärinymmärretyksi. Fiksuja vastauksia ja ratkaisuja kyllä tuli, mutta lähinnä vääriin kysymyksiin ja ongelmiin. Vastaan tässä yleisesti kaikille.
Ensinnäkin, minun ja naisystäväni seksielämä on uskoakseni melko tavanomaista kaikilta muilta osin, mutta yhdyntä vain puuttuu. Seksiä harrastetaan ehkä hieman harvakseltaan, mikä sopii ainakin minulle. Seksi on kuitenkin mielestäni jonkin verran mielikuvituksellistakin, mikä tietysti johtuu osin siitäkin, että yhdyntä ei varasta pääosaa.
Minun mielestäni meillä siis on "kunnon seksielämä". On ollut jo vuosia, eikä läheisyyttäkään ole ainakaan vakavammin puuttunut. Minä en kaipaa enkä ajattele yhdyntää, koska en ole aikoihin uskonut sen onnistuvan. Ja koska olen itse aina tehnyt kaikki aloitteet yhdynnän yrittämiseksi, en aio enää nostaa kissaa pöydälle. Tunnen myös kumppanini tavat melko hyvin. Hän ei koskaan valittaisi tyytymättömyyttään, vaikka kysyisin suoraan.
Siksi kysyin täällä. En odottanut valmiita vastauksia, vaan kokemuksia ja ajatuksia. Vaikka en itse koekaan mitään ongelmaa, pelkään, että pitemmän päälle sellainen voi muodostua toiselle osapuolelle. Miten hän mahdollisten useiden yhteisten vuosien jälkeen kokee vajavaisuuteni ja oman kokemattomuutensa, on kysymys johon on syytä varautua. Toivoisin lukijan ymmärtävän, että en halua puhua tuollaisesta.
Lopuksi vielä kommenttia näihin teknisiin kysymyksiin. Mitään erektio-ongelmaa ei ainakaan alkujaan ollut. Epäonnistuminen johtui eräistä fyysisistä vioistani, joista en aio tässä enempää kertoa. Nykyisellään en kyllä pystyisi yhdyntään edes erektion puolesta, lerpahtaa jo ajatuksestakin. Olen siis kaksinkertaisesti kyvytön. Mutta kun en ajattele asiaa, muilta osin seksi sujuu hyvin eikä erektiossa ole yleensä ongelmia.
Ja potenssilääkettä en sitten syö, eli turha ehdottaa. Periaatekysymys, sillä syön lääkkeitä vain sairauksiin, enkä aio periaatteesta luopua myöskään naisen nautinnon takia.
Olen miettinyt asian aika valmiiksi, enkä siis todellakaan odota täältä mitään valmiita vastauksia. Ajatuksia kuulen mielelläni, sillä puhun tietysti mieluusti itsestäni kuten kaikki muutkin.
Jos ymmärsin oikein, niin vastaus kysymykseesi on, että KYLLÄ tuo asia johtaa pidemmän päälle eroon. Tai loppuviimein kahteen ei tyytyväiseen ihmiseen.
Vai niin. Mutta en kylläkään tarkoittanut kysyä, johtaako tämä eroon. Enkä oikeastaan tee mitään gallupia. Miksi siis tämä johtaa mielestäsi eroon? Onko asia mielestäsi naiselle niin tärkeä, että edes muuten tyydyttävä seksielämä ei voi kompensoida puutetta? (En toki väitä omaamme erinomaiseksi, mutta...)
Naisena yksi näkökulma: en voisi koskaan tyytyä kuvailemaasi seksielämään. Yhdyntä on minulle hyvin tärkeä osa tyydyttävää seksiä ja parisuhdetta.
Kaikki toiminnot alkulämmittelyistä alkaen erotiikan saralla tähtäävät loppuhuipennukseen, mikä on juuri se yhdyntä. Ilman sitä olennainen osa seksistä jäisi puuttumaan.
Orgasmia en kykene, en koskaan ole kyennyt saamaan muilla keinoin. Vaikka se ei joka kerta "pakollinen" olekaan, kyllä sitä toivoo, että se useimmiten siihen johtaisi. Pettymys on silloin ollut suuri, kuin "itse asiaan" ei syystä tai toisesta ole päästy. Olen kyllä pitänyt asian omana tietonani, en tiedä olenko sitten osannut pettymyksen peittää.
Seksi on ihanaa ja yhdyntä kaikkein parasta sen huipennuksena. Mikään ei sitä korvaa, eikä voi korvata sen puutetta. Tilapäinen "saamattomuus" ok, mutta pidemmän päälle en sitä kestäisi. Tuntisin itseni myös jotenkin epäonnistuneeksi naisena ja ei haluttavaksi, jos mies ei haluaisi yhdyntää, itsetuntokin kärsisi.
Mielenkiintoista. En toki ole yllättynyt siitä, että naisnäkökulmakin voi olla tällainen. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että korostit pettymyksen ja itsesyytöksen tunteita tilanteissa, joissa yhdyntää ei tule. Se lienee väistämätöntä, sillä seksuaalinen itsetunto taitaa olla niitä herkimpiä osa-alueitamme.
Tällaiset asiathan luovat minulle hankalan dilemman. Toisaalta tiedän, että "puutteeseen" on helpompi sopeutua, jos ei ole koskaan sitä tiettyä nautintoa kokenut. Toisaalta tiedän, että ennen pitkää kuka tahansa päätyy miettimään, onko jäämässä paitsi jostain sellaisesta, joka voisi olla merkittävä osa elämää. Miten itse kukin asian käsittelee, on sitten henkilökohtainen juttu. Jossain suhteessahan tietysti säälin naisystävääni sikäli, että hän joutuu luopumaan jostain, jota ei edes tunne.