Poikaystäväni vannoo koko ajan rakastavansa mua, mutta teot sanoo toista. Kaikki vapaa aika on vietettävä kavereiden kanssa/harrastuksen parissa, mua voi nähdä vain myöhään illalla ja mennä saman tien sänkyyn (seksiäkään ei harrasteta usein, joten tuskin on mun kanssa seksin takia). Koko ajan lupaa että nyt vietetään koko ilta yhdessä. Eilenkin lupasi ja nähtiinkin vasta klo 2 yöllä. Tänään sovittiin et mennään leffaan, mut nyt se meni lätkämatsiin eikä enää tiedä ehditäänkö siihen näytökseen. Just. Erottiin mun aloitteesta kuukaudeksia mm. tän takia, sit kun oltiin palaamassa yhteen niin se lupaili miten aikoo keskittyä vain muhun, että tajusi ettei kaveredien kanssa voi mennä aikoinaan naimisiin jne... Viikko ollaan oltu vasta yhdessä ja taas sama juttu alkoi uudestaan. Ärsyttävää, kun en voi ikinä luottaa siihen, jos sovitaan jotain ,niin en voi ikinä olla varma toteutuuko se vai ei, aina pitää odottaa ehtiikö se vai ei, aikamoista pompottelua. Mikä sitä vaivaa? Miks edes piti ryhtyä seurustelemaan mun kans jos ei ole tarpeeksi aikaa mulle?!
kaverit ja muu aina etusijalla!
pettynyt
195499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sun miehes sanoo yhtä ja tekee toista..annoit sille mahdollisuuden muuttua mut muutosta ei tapahtunu, eli turha sun on roikkua suhteessa jossa selkeesti sitä miestä ei huvita tavata sua, eikä mies näytä arvostavan sua tippaakaan. Sä ansaitset paremman miehen itelles!
Tässä parit totuudet.
Sun kundikaverisi pitää sua varalla,olet hänen arvomaailmassa sijalla 2.tai 3.
Sut heivataan vege heti kun hän löytää itselleen sen oikean.
SIIS,ONKO TÄSSÄ MITÄÄN JÄRKEÄ?
"Sut heivataan vege heti kun hän löytää itselleen sen oikean."
Enpä usko tuohon. Kun erottiin, niin se halusi koko ajan palata yhteen, vaikka moni nainen oli siitä kiinnostunut,niin sitä ei kiinnostanu.. Vaan halus ainoastaan mut.. Et kyl se taitaa pitää mua "oikeana", ei ehkä vaan osaa kohdella hyvin..
Ehkä se pitää sua "oikeana" juuri siksi että suostut tuollaiseen kohteluun?
pitää naista oikeana, kohtelee naistaan aivan eri tavalla!
Jospa nuo tyrkyllä olleet eivät miellyttäneet jostain syystä. Lähtee kun oikea löytyy, aivan varmasti. Voithan leikkiä kynnysmattoa ainakin niin kauan.
Mulla oli kerran jotain yritelmää just tollasen tyypin kans. Erona kuitenki se että ei oikeesti seurusteltu ja se oli netistä se tyyppi eikä koskaan tavattu.
Näin siinä kävi:
Halusin tavata, ja hänkin halus. Lupaili että hän tulee käymään (reilu 40km välimatkaa)... Aina lupaus jäi täyttämättä. Lupaili kaikenlaista, varsinkin tuosta tapaamisesta. En tiedä mikä minut sai sietämään sitä pari kuukautta! Ajatella että niin paljon tuhlasin elämää tyyppiin johon ei kerta kaikkiaan ole luottamista.
Lupaillaan kyllä, mutta lupausta ei täytetä. Eikö se kerro jotain? Hänki oli kovin kavereistaan riippuvainen, aina kavereittensa kans. Ei esim voinu puhua mun kans puhelimessa jos hänellä oli kavereita käymässä!!
Sinä et missään tapauksessa ole 1. sijalla hänen elämänsä ihmisistä! Jos olisit, häneltä löytyis aikaa sinulle. Ilmiselvästi hän ei TAHDO viettää aikaa sun kans!
Jätä se!
Et ansaitse tuommosta tyyppiä, parempia on olemassa (ite löysin nykyisen aviomieheni likimain heti ku päätin unohtaa tuon tyypin). Hän EI muutu (ainakaan sinulle suotuisaan suuntaan, tai sinun ansiosta)!!
Lyhyesti:
- Ei arvosta sinua
- Pitää sinua päivänselvänä asiana
- On jäänyt teini asteelle
- Ei välitä sinusta tai mistään muustakaan, saati teidän suhteesta
- On röyhkeä
- Itsekeskeinen
- Ylimielinen
Siinä oli jotain mitä noin äkkiseltään tuli mieleen.
Jos haluat onnellisen elämän ota kamas ja lähde meneen! Olet antanut pojalle jo yhden mahdollisuuden ja se mokas sen, montako iltaa ajattelit että jaksat yksinääs istua, koko loppuelämänkö?
Oikeesti, lähde niin kauan kun se on vielä helpompaa!
Tiedän mistä puhun koska itse olen joutunut luopumaan lähes kaikesta suhteeni takia ja vastineeksi saan aina olla yksin!
Viimeiset 10 vuotta olen joutunut nukkumaan yksin. Kaikkeen tottuu. Mutta älä sinä totu!
mieltä Muorin kanssa ja samat terveiset haluaisin lähettää alkuperäiselle kirjoittajalle! Mulla on ihan sama tilanne sikäli, että mieheni jaksaa puhua koko ajan siitä, kuinka rakastaa, välittää, ei pysty elämään minua ilman, mutta ajankäyttö on ihan samanlaista kuin aloittaja kertoi. Eli puheet ja teot ovat täysin ristiriidassa. Lupauksia annetaan mistä vaan, mutta sitten tulee justiin joku "työ" tai joku pyytää jonnekin tai sitten mies "vain unohtaa" lupauksensa tai kotiintulon. Jos mainitsen asiasta, olen ymmärtämätön, minun pitäisi ymmärtää, että aina voi sattua jotain, joka viivästyttää kotiintuloa tai estää sovitun jutun pitämisen. Ja "unohtaminen" on kuulemma inhimillistä, se pitää ymmärtää luonteenpiirteenä! Eli ei päätä eikä häntää koko touhussa. Ikävä kyllä olen tämän dementikon kanssa naimisissa, joten lähteminen ei ole ihan niin yksinkertaista.
Mutta sinä viestin aloittaja, elä tuhlaa elämääsi tuollaiseen, minunkin mieheni on luvannut muuttaa tapoja ja keskittyä enemmän minuun, kun kuulemma hänen elämänsä keskipiste olen, mutta eihän mitään ole vuosien saatossa tapahtunut. Tällainen kuluttaa mielettömästi omia voimavaroja ja nakertaa itsetuntoa: vaikka kuinka yrittäisi itselleen tolkuttaa, että vika ei ole minussa, olen ihana nainen, jonka seurassa takuulla viihtyisi moni muukin mies, niin silti jossain syvällä kaihertaa koko ajan, että olen riittämätön. Ja vaikka kuinka osaa jo etukäteen suhtautua skeptisesti lupauksiin, silti monesti vieläkin petetyt lupaukset sattuvat. On ollut pakko kehittää itselleen suojamuuri, ettei mikään tuntuisi enää miltään, mihinkään ei kannata uskoa tai luottaa, koska asiat eivät mene kuitenkaan niin kuin ollaan sovittu. Suojamuurin takana on sitten vaan aika kylmä ja karu olla, silloin ei enää ne vähäiset hyvätkään asiat tunnu hyvältä, ei enää uskalla tuntea mitään, muuten vaan haavoittuu.
Mieheni pitää itseään äärimmäisen luotettavana ja hyvänä aviomiehenä, hän ei lainkaan tiedosta ongelmaa. Itsetunnolle ottaa vielä lisäksi se, että mieheni mielestä ongelma on MINUSSA, joka vaadin liikoja ja olen liian tarkka. Mitä siitä, jos hän unohtaa kaiken yhdessä sovitun, kun hän kuitenkin rakastaa, tämä on hänen logiikkansa.
Eli vaikka kuinka kipeää tekisi, tällaisista miehistä kannattaa erota heti! Ja muuten, voi olla todellakin niin, ettei miehesi muuta naista nyt haluakaan, ei miehenikään ole muita naisia (ainakaan vielä) haikaillut, näille miehille riittää vaan joku muija kotona (ja itsestä tuntuu, että minusta olisi vaikka mihin, siinäkin mielessä menen hukkaan tässä), tällaiset miehet ovat jotain ihme tunnevammaisia ja sisältä jäätyneitä ihmisiä, joille pinnalliset kaverisuhteet, harrastukset ja materia menevät aidon ihmissuhteen, rakkauden, molemminpuolisen kunnioituksen ja tukemisen edelle, siis tasapainoisen, aikuismaisen parisuhteen edelle.
Meilläkin mies syyttelee mua, et oon niin vaativa ja haluan aina lähteä jonnekin, silloin kun se n väsynyt ja stressaantunut töiden jälkeen. Mut onks parisuhde vain sitä että nähdään myöhään illalla ja makoillaan sängyssä telkkarin edessä ja sit nukutaan. Ja ehkä kerran parissa kuukaudessa käydään jossain ja tehdään jotain muutakin ? Kun puhuin asiasta äidille, niin se vähätteli sitä, sanoi et mäkin oon muka aina myöhässä tapaamisista, no joo voin mä olla myöhässä 5-10 min, mut en sentään monta tuntia myöhässä! Tuntuu et kukaan ei ymmärrä mua,miltä musta tuntuu, ihan kuin itse oon keksinyt koko ongelman. Ja sit kun lopulta vietetään laatuaikaa yhdessä,niin unohdan heti kaiken ja oon niin onnellinen, mut aivan varmasti jossain vaiheessa taas sama homma alkaa uudestaan.. Ja meillä mies ei unohtele lupauksia, vaan ei jaksa toteuttaa niitä. Jaksaa vaan luvata kaikkea.
ja kavereiden kanssa se jaksaa aina lähteä vaikka minne, Tallinnaan, risteilyyn, mökille, festareille jne, enkä mä ikinä pääse mukaan. En ole yli vuoden aikana tutustunut kun yhteen sen kaveriin, baarissa! Aika ihmeellistä. Baarissakaan se ei halua käydä mun kanssa koska siellä se haluaa pitää hauskaa kavereiden kanssa eikä sillä ole siellä aikaa mulle! Silloin harvoin kun käytiin sen kanssa (ja sen kavereiden tietenkin) niin aina riideltiin ja mä itkin,kun se jätti mut yksin jonnekin, ja oli kavereiden kanssa koko ajan! Kavereiden takia "unohtaa" meidän tapaamiset, kun kaverillahan on joku hätä niin pitää auttaa! ESIM : Sovittiin joku meno erääksi sunnuntaiksi ja sen piti tulla mun luo lauantai iltana ja seuraavana päivänä lähteä siis sinne, niin se lähti lauantaina viemään kaverit mökille, mut ei päässytkään samana päivänä sieltä pois, kun kaverit joi siellä ja piti hauskaa eikä halunnut lähteä sieltä pois kun vasta sunnuntaina! Niin tottakai se jäi sinne kun kaverit pyysi, ihan sama mitä mulle lupasi, ja sit seuraavana päivänä sil kesti johonkin ilta päivään asti tulla ja oli sit mulle vittumainen koko loppupäivän et mä "pakotin" sitä lähtemään sinne, minne sovittiin, vaikka se olikin niin väsynyt kun valvoi pitkään kavereiden kanssa ja joutui aikaisin heräämään ja viemään niitä sieltä kotiin! Vaikka se itse halusi lähteä mun kans sinne ja se oli yhteinen päätös.
jep samanlaisia kokemuksia....se on tosi perseestä. Mies on vielä keskenkasvuinen ja ei arvosta sinua, lisäksi vielä syyllistää.
Meillä tuli ero, ja hyvä niin. Saapahan nyt pärrätä kavereitten kanssa ihan miten lystää, tosin kyllä takasin on ollu vonkaamassa. Musta tuntuu että tämmösillä pitää vaan olla joku "turva" kotona, ei sen kummempaa kunnioitusta. Eikä todellakaan mitään rakkautta, kun ei koskaan voi laittaa toisen tarpeita omiensa edelle. Unohda koko jätkä...turhaan tuhlaat elämääsi moiseen venkoiluun. Ei tuo oo mitään kumppanuutta ja rakkautta. Itsekeskeistä touhua.
Kuulostaa mun faijalta
Olisko kyseessä narsistinen persoonallisuushäiriö?
Käy lukemassa jos ei ole ennestään tuttu juttu.
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Aapinen.html
http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html
On helppo sanoa toiselle: tee niin tai tee näin. Vain sinä tiedät mikä on sinulle parasta.
Jos sinulla on useammin paha olla kuin hyvä olla, silloin sinun on aika tehdä asialle jotain.
Rakasta itseäsi äläkä anna muiden tehdä sinulle pahaa!
Ajattele vaikka tilannettasi näin:
Paras ystäväsi tai joku sinulle tosi rakas ihminen tulee kertomaan sinulle elämästään joka on just kuin omasi, mitä sanoisit hänelle?
Kannustaisitko jatkamaan suhdettaan vaikka tietäisit hänen silloin olevan onneton, vai tukisitko häntä jos hän eroaisi?
Mitä neuvoja antaisit tälle ihmiselle? Suostuisitko katsomaan vierestä kun ystävälläsi menee huonosti?
Ole itse itsellesi se ystävä joka neuvoo sinua tekemään oikein.
Älä tunne huonoa omatuntoa siitä jos ajattelet välillä itseäsi! Jos et sinä sitä tee niin kuka sitten?.
Voimia sulle!
Sieltä löytyy toinen asennevammainen. Ei se auta, joku kaverivaihe päällä. Meillä meni ulkomaanloma täysin (luokkaretki) myttyyn sen vuoksi ettei aikaa riittänyt kavereilta mulle. Koska "sun kanssa mä pääsen ulkomaile vielä monta kertaa mutta en välttämättä kavereiden kanssa". Siitä tuli itsestäänselvyys että mä oon paikalla vielä monen vuodenkin päästä. Ja niin se on todennäköisesti tuolle sun miehekkeellekin. Tai sitten sitä vain yksinkertaisesti sanottuna ei kiinnosta rakentaa parisuhdetta :/
Itselläni oli samoja tuntemuksia edellisessä suhteessa, ero tuli mun aloitteesta keväällä. Asuimme saman katon alla yli 3 vuotta, mies kertoi aina kuinka paljon rakasti ja välitti, eikä voinut elää ilman minua. Kuitenkin harrastukset ja kaverit olivat tärkeämpiä, vaikka hän aina vakuutti että olen etusijalla. Kun suunnittelin esim. joku kaveri pariskunta tulisi kylään, mieheni sanoi aina, että on kotona JOS silloin ei ole mitään muuta. Samoin kun pyysin yhteistä aikaa ja kysyin miksi hän ei koskaan ole kotona, hän vastasi "koska kotona ei ole mitään mikä vuoksi täällä olisin, sitten joskus kun olemme naimisissa ja on lapsia, niin sitten on aikaa olla.." Eli asia on suomeksi sanottunu, "sinä kultani et ole tarpeeksi hyvä syy siihen että olisin kotona ja osallistuisin kodinhoitoon.." Eikö se näin mene?? oikeasti! ? Mutta hän oli kuitenkin aikuinen ihminen, n.30v, ja luulisi, että hänen ikäiselleen harrastukset ja kaverit olisivat toisella sijalla..
Päivät hän vietti koulussa/töissä ja loppupäivän harrasteissa. Yleensä kotona 21 ja sitten vaan telkkari oli pääasia. Viikonlopuille en ikinä voinut suunnitella mitään, koska tiesin jos joku hänen kavereistaan soittaisi, hän lähtisi oitis vaikka olisi luvannut lähteä kanssani jonnekkin. Tuntui aina siltä, että kaikki kanssani vietetty aika on häneltä jostain muusta paljon tärkeämmästä pois.. :(
Kotona hän harvoin teki yhtään mitään vaikka esim minulla oli täysi työ opiskelujeni kanssa ja hän oli ajoittain täysin vapaa työ/opiskeluvelvollisuuksista.. Kesäisin kun molemmilta loppuivat opintotuet, minä kävin töissä, hän vietti aikaa kavereiden kanssa ryypäten ja harrastaen.. Eikä hän varmasti kertaakaan ollut laittanut kotona ruokaa tai siivonnut, vaan oletti aina että minä hoidan sen homman. Tasapuolisuuden nimissä tälläisessä tilanteessa oletin hänen edes joskus "kantavan kortensa kekoon" Mutta ei... vaikka puhetta siitä aina olikin. Tärkeämpää oli vain harrastaa ja ryypätä..
Myös luottamuspula oli ongelmana meillä, hän ei halunnut kuulla oikeastaan mitään menneisyydestäni tai käydä paikoissa, joissa olin joskus viettänyt nuoruuttani. Mustasukkaisuutta. Mutta silti hän itse jäi kiinni, siitä että soittelee aina minun poissaollessani eräälle naiselle keskellä yötä. Tästä hän jäi kiinni, mutta ei ikinä paljastanut asian oikeaa laitaa vaan kehitti selityksen.. Johon minä tyhmänä en ikinä vaatinut kunnn selitystä. Tälläisessä tilanteessa elimme varmaan yli 1,5 vuotta. Minua ahdisti joka päivä, mutta rakastin häntä enkä voinut jättää häntä, koska hän aina niin sanoi rakastavansa minua.
Viimeinen niitti suhteelle oli se, että jouduin pidemmällä yli 4 kuukauden työkomennuksellä ulkomaille, ja kun kysyin häneltä että "kai sitten tulet tapaamaan minua sinne ja viettämään yhteistä lomaa, koska ero oli kuitenkin niin pitkä" Hän vastasi: että ei tiedä, tuskin, koska hän joutuisi matkustamaan yksin ja matka veisi niin paljon rahaakin (ehkä max 500e).. Siihen se sitten loppui, sain ulkomailla ollessani ajatuksiani selväksi ja kotiin palattuani erosimme.. Tuntui raa'alta toiminnalta, koska en halunnut antaa hänelle uutta mahdollisuutta.. koska olisin varmasti jäänyt siihen suhteeseen ja taas olisin onneton..
Nyt kuitenkin elämä hymyilee :) Olimme kuitenkin niin erilaisia, että jos eroa ei olisi tapahtunut nyt, se olisi tapahtunut myöhemmin. Ainoa asia, joka on jäänyt vaivaamaan suhteesta, on se, että pettiköhän ex minua joskus.. juuri nämä puhelut poissaollessani.. Mutta, mene ja tiedä, tunnustusta en koskaan saanut ja olin tyhmä ja uskoin häntä..Elämä opettaa..!
niin meidän touhulta! Toinen roikkuu lahkeessa, kun uhkaan erota, mutta arki on justiin tuollaista, eli toista ei kiinnosta olla pätkääkään kotona, saati osallistua kotitöihin. Muutenkin yhteiset sovitut jutut unohtuu ja kaikki tuntuu menevän parisuhteen edelle. En tarvitse toista nyhjäämään jatkuvasti kylkeeni, mutta kai parisuhteen idea kuitenkin on se yhdessäolo, luottamus ja toisen seurasta nauttiminen! Meillä sitä ei ole...
Meille on ilmeisesti käymässä niin, että olen tulossa niin kylmäksi miestäni kohtaan, että joku ratkaisu pitäisi tehdä. Tätä ennenkin olen eroa miettinyt, mutta se on tuntunut liian rankalta, koska olen kuitenkin rakastanut miestäni. Nyt mieheni jatkuvat laiminlyönnit minua kohtaan ovat tehneet sen, että en enää välitä oikeastaan mistään. Eli kai tässä kypsyn eroon pikku hiljaa. Ja sellainen juttu vielä tässä, että olen tutustunut toiseen mieheen ja vaikka kyse ei edes ole mistään suhteesta, niin silti tunnen saavani tältä toiselta mieheltä niin paljon huomiota, että sekin on avannut silmäni omaa miestäni kohtaan. Toinen mies, jonka ei edes tarvitsisi huolehtia minusta, kyselee vointiani, mitä olen tehnyt ja ehdottaa jopa yhteisiä menemisiä, toisin kuin mieheni, jonka KUULUISI näin tehdä. Miehelleni jos ehdotan jotain juttua, joka kiinnostaisi minua, on vakiovastaus ei kiinnosta. Ollaan oltu yhdessä vasta muutama vuosi, mutta meillä keskustellaan säästä ja urheilu-uutisista, ei enää mistään muusta. En itsekään enää jaksa yrittää puhua mistään, kun ei toista kiinnosta, kuuntelen siis hiljaa mieheni luentoja.
Vielä se, että tämä "toinen mies" on ilmeisesti jonkin verran ihastunut minuun, mutta kaikki on (ainakin vielä) ihan vain kaveruutta, enkä itsekään tiedä haluaisinko tämän kanssa mitään sen kummempaa, mutta voi olla, että hän on se ihminen, joka lopullisesti avasi/avaa silmäni oman elämäni suhteen. TArkoitan sitä, että hän on näyttänyt, miten paljon erilaisempaa elämä voisi olla, jos olisi kumppani, joka välittäisi ja osoittanut, miten paljosta jään paitsi. Tämä toinen mies ei edes ole mikään "ihmeellinen", hyvin tavallinen, samassa ammatissakin miltei kuin mieheni, mutta saamani kohtelu on aivan erilaista. Mieheni ei edes seurusteluajan alussa ollut näin huomaavainen, kuin tämä toinen mies. Eli vaikka kuinka toista rakastaisi, mutta jos ei koskaan saa aikaa ja huomiota, niin suhde päättyy takuulla. Ei rakkaus säily mitenkään vain yksipuolisena ja elämään ja parisuhteeseen minusta ehdottomasti kuuluu sen kokeminen, arkiasioissakin, että on toiselle JOKU, joku todella merkityksellinen.
Olen mies ja ymmärrän kyllä täysin miehiänne.
Hyvä että on kavereita ja ystäviä.
Yleensä siinä viellä käynnyt niin että sitten kun tyttöystävä otetaan mukaan niin aina alkaa sama ruikutus " Miksi teidän pitää puhua vain intti muistoista, urheilusta jne" Ne sattuvat olemaan miesten juttuja ja silloin viihdytään siinä porukassa.
Itselläni oli entinen tyttöystävä kuka kielsi kaverit ja näin teinkin mutta se oli elämäni suurinpia virheitä. toisten en sitä tee.
Kotona on tietysti hyvä olla mutta ei siellä koko ajan tarvitse olla, välillä pitää olla omien kavereiden kanssa että ei hulluksi tule.
Veikkaan että lopulta olette kuitenkin niin erinlaisia että teillä ei jutut kohtaa ja tästä syystä mies aina kavereiden kanssa. kotona tylsää olla, kavereiden kanssa voi pitää hauskaa ja olla rennosti.
erotkaa tai yrittäkää löytää jotain yhteistä tekemistä muutakin kuin romanttiset elokuvat ja ystäväpiirin T ilta hajustekynttilöiden valossa.
Ystäviä ei koskaan pidä aliarvoida, monella käy monesti niin että aletaan seurustelemaan ja toinen unohtaa kokonaan omat kaverit. vuosi- kaksi meni ja huomaa että itsellään niitä ei ole kun muutama ja tulee oltua melkein kaikki aika kotona mutta toinen osa puoli ei ole ystäviään hylännyt ja sitten viettää normaalisti niiden kanssa viikottain aikaa ja se tuntuu että olisi siellä aina.
Hyviä ystäviä ei tule vastaan harvase päivä niistä pitää pitää huolta. Vaikka ero tulisikin ystävät pysyvät ne pitävät ainakin meidän porukassa aina yhtä.
omasta mielesetä ystävät ja tyttöystävät ovat jaetulla 1 sijalla. pitää vain löytää tasapaino molempien kanssa.
Ai täällä on muitakin saman ongelman kanssa painivia, onneksi vihdoin viimein minäkin sain kerrottua nykyiselleni, että miltä minusta tuntuu, kun hän lupaa ja pettää lupaukset ja kohtelee siten minua kuin pashaa.
mies joka vähättelee muiden kuullen, ei rakasta oikeasti, pitävät vaan piikana ja elävät itse kuin poikamiehet...