Tajusin tänään, että en todellakaan taida rakastaa enää miestäni. Olisin tyytyväinen, jos hän löytäisi toisen naisen itselleen. Mieheni on aina kotona: hän ei poistu hetkeksikään muuta kuin töihin samaan aikaan kuin minä. Hän haluaa myös, että minä olen aina kotona. En saisi käydä työhöni liittyvissä menoissa (muutama kerta kuukaudessa), en saisi harrastaa, en mielellään tavata muita ystäviä. Ei hän suoraan kielläkään, mutta valittaa kun hänen täytyy hoitaa lapsia kotona. Pääosin olemme kaikki kotona, joskus lähdemme jonnekin mutta lapset aina mukana. Olen muutaman kerran yrittänyt mennä mieheni kanssa baariin, ravintolaaan leffaan tms. Hän on aina väsynyt ja tympääntynyt, eipä tee enää mieli viedä ja maksaa häntä minnekään. Olisin välillä jopa mielelläni yksin kotona lasten kanssa, mutta kun ukko ei vahingossakaan poistu talosta! Lisäksi hän ei tee juuri mitään kotona: korkeintaan puuhailee lasten kanssa. Lasten kanssa puuhailussa hän on hyvä. Minusta tuntuu, että olen tukahtua omassa kodissani: koko ajan pitäisi olla miehen käytettävissä, läsnä ja hemmotella vain häntä. Minulla ei saisi olla omaa elämää!!! Mitä enemmän hän haluaa pitää minua kotona, sitä enemmän haluan tavata iloisia ja avoimia ihmisiä muualla kuin kotonani. Mitä voin tehdä???
Kunpa mieheni löytäisi toisen!
Perletta
102740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Basarissa juoksentelut jäikö teekemättä ennen naoiimisiin menoa?
Voimia miehellesi.
Kunpa älyisit ottaa kassisi ja lähteä niin miehesi saisi hoitaa lapsista kunnollisia ei-baarikansalaisia.
Ei miehesi sinua omista. Sinulla on täysi oikeus harrastaa myös omia harrastuksiasi ja käydä välillä jossain tuulettumassa ilman miestäsi ja lapsiasi. Anna äijän nyhvätä kotonaan, kun kerran siellä haluaa olla, ja lähde itse harrastamaan jotain. Ei se elämä voi kotona kaatua, jos olet iltana tai parina kotoa pois. Yhdessähän te olette ne lapsenne hankkineet, joten kyllä hänelläkin on velvollisuus heitä hoitaa. Pidä kiinni ihmisarvoisista oikeuksistasi: jokaisella on oikeus myös omaan elämään!
Olipa tutun oloista tekstiä... yli vuoden olen samanlaisen tunteen kanssa kärvistellyt. Lisäksi elämäämme kuuluvat äänekkäät erimielisyydet ja sen jälkeiset mykkäkoulut. Mykkäkoulujen aikana lapset ovat valitettvasti sijaiskärsijöitä joille huudetaan ja kirotaan. Nyt olen tehnyt päätökseni ja katsomme elämää erillämme, kunhan miehelle asunto löytyy. Mietimme tahoillamme mitä elämältämme haluamme ja pystymmekö yhteiseloa kenties joskus jatkamaan. Mitään kolmansia osapuolia ei asiaan liity enkä itse ainakaan uutta ukkoa huolisikaan. En tiedä enkä lähde edes arvailemaan mihin tämä johtaa, aika näyttää. 14 vuotta sitten asuimme muutaman kuukauden erillään ja se teki suhteellemme hyvää. Jaksamista sulle ja mieti tarkkaan mitä teet, älä hätiköi.
Itse olen tajunnut saman muutama vuosi sitten. Lasten takia edelleen jatkan tässä liitossa. Olen alkanut harrastamaan ja menemään menojani mieheni näkätyksestä välittämättä. Yllättävän pitkään syyllistin itseäni ja alistuin mieheni tahtoon! Jälkeenpäin ihmetyttää, että miten olen ylipäätään jymähtänyt tähän suhteeseen!
Vielä en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, eroa olen välillä miettinyt (ja sanonut siitä miehellenikin), mutta mitään en ole vielä asian eteen tehnyt. Aika tuntuu juoksevan käsistä arjen kiireissä. Ratkaisuna tosiaan olisi, että mieheni rakastuisi johonkin toiseen! Jospa nyt pikkujouluina...
miehellesi. niin minäkin tein ja kyllä siitä jotakin positiivistakin seurasi:) tosin omani ei ihan noin ole ajattele vaikka kotona viihtyy mutta harrasteitakin on.. meilläkin meinasi kyllä mennä siihen ollaan kotona ja mihkä ei mennä:O mut puheen luulis auttavan.. niin meillä ainankin:)
ei edes sitä vaihtoon joutavaa miestä. Periaatteessa olet oikeassa, näihän olen väittänytkin, jopa vaimo saattaa joissain tapauksissa odottaa, että joku korjaisi sen ukonvätyksen pois nurkista. Löytyisi ikäänkuin sijaiskärsijä, joku joka ratkaisee koko ongelman, veisi sekä ukon, sen pyykit, partavedet, likaiset sukat, silittämättömät paidat, täydet kivespussit.. Alkavat vaan olla sinkkunaiset jo aika fiksuja, näkevät jo millaiseksi elämä "teillä" on muotoutunut, joten eivät huoli kenenkään rahjusta omakseen, korkeintaan lainaan, jos sitäkään.
Joskus on vaikea saada vahinkoa kiertämään, valitettavasti. Tosin, lohtuna voin sanoa, aina riittää joku, aina noilla äijillä tuntuu ja näyttää joku nainen roikkuvan käsipuolessa. Miksei siis teilläkin arvon vaimot onni kävisi, ja vaikka työpaikalla olisi joku hemaiseva pimu, joka kaipaa isähahmoa ja miehistä huomiota.
Kyllä se siitä, vaikka vähän huonoa onkin. Tod näk kukaan aikuisemmaksi ennättänyt nainen ei tuohon helppoon mene. Ihan niin solidaarinen ei tarvitse olla, vaikka kuin olisi sisar pulassa. Käsittääkseni itsehän on soppaansa keittänyt.
Jos ihan oikeasti haluatte tilanteeseen muutosta, parasta ottaa ohjat omiin käsiin, eikä enää odotella jonkun toisen naisen ottavan vastuulleen asioita, jotka oikeastaan on ihan teidän itsenne ratkaistavissa. Vai olisiko jotenkin siistimpää, kun ukko löytäisi toisen, pitelisi vaikka salassa, sitten käryäisi, ja te voisitte silmät kirkkaana syyttää pettämisestä ja sitten nakata rahjuksenne pihalle kaikkine kamoineen, vaikka se olisi kokoajan ollutkin tavoitteenanne, päästä eroon.
Hopi hopi siskot, teidän on itse hoidettava homma,eikä vain toivoa jonkun muun tarttuvan tehtävään, joka kuuluu teille itsellenne.
Tosin sanoen: juuri tästä syystä en yleensä kajoa varattuihin miehiin; heidän vaimonsa saattaa odottaa ja toivoa hartaimmin juuri sitä, päästäkseen itse vapaaksi. Mitä siitä, jos jonkun toisen näpit paskaantuu.
varsin hyvin tuon tukahtumisen tunteen. Olemme olleet liitossa 20 vuotta ja kaksi murkkuikäistä lasta. Ei mitään ihmeempiä riitoja tai eri mielisyyksiä. Alamäkeä ja ylämäkeä, enimmäkseen tappavan tasaista. Viime vuonna alkoi kyllästytt'' koko homma. Olen aina ollut hyvin itsenäinen ja liitossakin on siihen ollut mahdollisuus. Onneksi mies lähti matkatöihin puoleksi vuodeksi (la-su kotona). Tuo aika teki suhteelle tosi hyvää. Minä viihdyn vallan mainiosti kotona lasten kanssa. Heilläkään ei ole suurempia murrosiän kriisejä.
En osaa sanoa mitä sinun pitäisi tehdä. Oman ajan saaminen tuntuisi nyt ensi sijaiselta. Vaikka kirjasto, kansalaisopisto, lenkki ystävättätren kanssa tms. vaaratonta. Jos mies ei suoranaisesti edes vastusta niin siitä vaan (ja vaikka vastustaisi). Kyllä se niiden lasten kanssa pärjää.
Kutsu lastesi leikkiystavat vanhempiensa kanssa teille vierailulle. Se voi tapahtua vaikka lauantai-iltapaivana. Te vanhemmat voitte tarinoida lasten leikkiessa keskenaan.
Tuo on VALTAVA plussa etta miehesi mielellaan puuhailee lastenne kanssa! Tehkaa porukalla asioita yhdessa. Menkaa kavelylenkille porukalla, retkelle- pakkaa voileivat ja mehua/kahvia termospulloon mukaan, menkaa yhdessa kirjastoon valitsemaan iltalukemista jne.
Mika ihme voi viehattaa kapakka illassa etta sinne juoppojen seuraan pitaa himoita?
Tilastollisesti aivan liian paljon typeryyksia tehdaan viinan "luvalla".
Sina olet harkiten ja huolella hankkinut miehen ja lapset, sinun velvollisuutesi on heita kaikkia kohtaan. Lakkaa narisemasta ja suuntaa ajatuksesi positiiviseen ja kehittavaan!
Aika menee aivan liian nopeasti jokatapauksessa, ennenkuin huomaatkaan lapsesi ovat pois kotoa. Mita sina luulet heidan muistavan mieluiten lapsuudestaan: sen etta aiti lenteli kapakoissa ja sen etta isa ja aiti puuhaili yhdessa heidan kanssaan?
Se on niin että kuulut sarjaan nykyaikaiset naiset ja normaalisti toimivat.
Ei enää todellakaan tule solmittua liittoja
jotka pysyvät lopullisesti ja
missään liitossa ei ylipäätäänkään olla
onnellisia siellä, kun liitto on ns.kulunut
ja pitäisi alkaa oikein työstämään sitä.
Vanhemmat parit kunnioittavat
liitoa niin että ei hennota erota
ja tekevät kai? oikean pääätöksen
ja käyvät sitten vieraissa heti kun vaan tilaisuus tulee elämänsä aikana ja
hoitavat seksi elämänsä siten.
Minun muija on aivan tukkipuu, ei kiinnosta.
Elän kyllä hänen kanssaan mutta
tuo muuan on kyllä joka antaa sen elämän
minuun.
ja varmaan häneen joku muu ;)) show ...
Ja näin meillä on mukavaa...joskus jopa
kaksistaan.
ja ukko pöydän toiselle puolelle istumaan. Tiukka katse silmiin ja lausut lorun." Kulta rakas, olen korvia myöten täynnä perhe-elämäämme. Jos tilanne ei muutu kuukauden sisällä, minä lähden!" Et hymyile vaan katsot edelleen tiukasti silmiin ja kysyt vielä, tuliko viestisi ymmärretyksi.
Sen jälkeen odotat, mitä ukko vastaa. Jos ei edes hätkähdä, lähdet heti seuraavana viikonloppuna viihteelle, yksin. Muutenkin käy yksin lenkillä tai kylässä, ole enemmän poissa kotoa, vaikka ukko sanoisi mitä.
Ihme on, jos ei ala muutosta tulemaan.. Ainakin keskustelua herättää..