Minulla on äärettömän paha olo. Olen seurustellut n. 11 kk erittäin viehättävän miehen kanssa. Jo suhteen alussa puhuimme yhdessä siitä, miten suhtaudumme uskottomuuteen. Olen nuoruusvuosinani (ikäni nyt 37v) ollut varsin villi, ollut uskoton, kertonut uskottomuudestani/jättänyt kertomatta. Vuosien mittaan kevytmielinen suhtautumiseni suhteeseen on kuitenkin muuttunut: suhteessa ollessa arvostan uskollisuutta, koska minulle se on myös luottamuksen osoitus. Itse olen nykyisin uskollinen ja jos mieleeni tulee edes pettää, lopetan silloin mieluummin suhteen ennen sitä. Samoilla linjoilla oli keskusteltuamme myös miesystäväni; hänkin omien kokemuksiensa pohjalta. Seksuaalielämämme on ollut mielestäni tiivistä ja erittäin antoisaa.
Eilen illalla hän kuitenkin kertoi pettäneensä minua x2, todeten "sen olleen vain tilapäinen seksisuhde" (se tyypillinen selostus). Pahoitin mieleni kovasti; en todellakaan tiedä, pystynkö antamaan anteeksi, koska kysymys on enemmänkin siitä, että luottamukseni on mennyt. Asiaa ei auta tippaakaan se, että hän kertoi uskottomuudestaan halutessaan olla rehellinen minua kohtaan, mutta että kuitenkin hän rakastaa minua ja toivoo minun ymmärtävän ja antavan anteeksi.
Pahalta tuntuu; mietin jatkaako suhdetta enää ollenkaan. Tiedän, että pystyn antamaan anteeksi, mutta en unohtamaan. Ja miten jatkossa: en halua muuttua sellaiseksi ihmiseksi, joka ajattelee rakkaastaan uskottomuuden perusteella: joka kerran keksitään, sitä aina epäillään. Kuitenkin pidän tästä ihmisestä kovin paljon ja olimme tehneet jo pitkälle meneviä tulevaisuudensuunnitelmiakin. Jotenkin kaikesta tuntui menneen nyt pohja.
Muilla kokemuksia? Neuvoja, mitä vain?
Eilen illalla hän kuitenkin kertoi pettäneensä minua x2, todeten "sen olleen vain tilapäinen seksisuhde" (se tyypillinen selostus). Pahoitin mieleni kovasti; en todellakaan tiedä, pystynkö antamaan anteeksi, koska kysymys on enemmänkin siitä, että luottamukseni on mennyt. Asiaa ei auta tippaakaan se, että hän kertoi uskottomuudestaan halutessaan olla rehellinen minua kohtaan, mutta että kuitenkin hän rakastaa minua ja toivoo minun ymmärtävän ja antavan anteeksi.
Pahalta tuntuu; mietin jatkaako suhdetta enää ollenkaan. Tiedän, että pystyn antamaan anteeksi, mutta en unohtamaan. Ja miten jatkossa: en halua muuttua sellaiseksi ihmiseksi, joka ajattelee rakkaastaan uskottomuuden perusteella: joka kerran keksitään, sitä aina epäillään. Kuitenkin pidän tästä ihmisestä kovin paljon ja olimme tehneet jo pitkälle meneviä tulevaisuudensuunnitelmiakin. Jotenkin kaikesta tuntui menneen nyt pohja.
Muilla kokemuksia? Neuvoja, mitä vain?
Vastaukset 14
Vanhimmat
kuvitella, että pystyisit tämän episodin kuitenkin unohtamaan. Mieshän olisi voinut jättää keromatta uskottomuudestaan kokonaan, mutta arvosti sinua niin paljon, että toi asian julki.
Mites siitä rakkaudesta sanottiinkaan --->kaiken se kärsii...
sitä mieltä että uskottomuudesta kertomien on väärin, siinä siirtää taakan omilta harteila toisen harteille, ja se on kohtuutonta.
Jos pettämiset on olleet satunnaisia eivätkä ole merkinneet mitään niin toiselle aiheutuu syviä haavoja vain siksi että toinen haluaa helpottaa OMAA oloaan kertomalla..Pitää kestää paha olo jos tyhmyyksissään pettää. Jos haluaa tehdä oikein niin on pettämättä!
menee. Pahinta tässä on se, että jo suhteemme alussa sovimme pelisäännöistä: ei uskottomuutta, ja jos tekee mieli pettää, niin suhteen lopetus ennen sitä.
Pahalta tuntuu tuo luottamuksen pettäminen.
Kiitos kuitenkin sinulle vastauksestasi; jo asian muille kertominen ja muiden mielipiteiden kuunteleminen helpottaa.
en pysty unohtamaan. Minun arvomaailmassani minun arvostukseni merkitsee sitä, että sovittua luottamusta/pelisääntöjä suhteessa ei petetä. Mieluummin lopetetaan suhde.
Kiitos kannanotostasi.
Minusta mies ei pitänyt sinua missään arvossa, koska petti sinua.
Vajaan vuoden kestäneessä suhteessa pettänyt kahdesti...?? Yleensä tuossa vaiheessa ei tule "vielä"pettäminen mieleenkään vaan elää rakkauden ja intohimon aikaa. Mitä tuo tulevat vuodet? Uskonpa että inhimillisesti ajateltuna - lisää pettämistä. En halua vetää enempää mattoa jalkojesi alta, mutta tuoda elämän relaitetteja esiin. Rakkauden ei ole tarkoitus kestää kaikkea.... Itseään on suojeltava pettymyksiltä ja petetyksi tulemiselta.
ymmärtäisin, jos olisimme sopineet aikuisina ja vastuullisina ihmisinä ns. vapaasta suhteesta. Itselleni tuista miehestä välittäminen on tarkoittanut automaattisesti sitä, etten ole kertaakaan edes ajatellut muita miehiä seksuaalisessa mielessä.
Vastasitkin tuohon kysymykseen, miten jatkossa, jos jo nyt uskottomuutta. Pahaa tekee suhteen lopettaminen, koska todella välitän hänestä, mutta en pysty tuollaista kuitenkaan unohtamaan.
Ymmärtäisinkö tilannetta paremmin, jos seksuaalisuhteemme ei pelaisi? En usko, koska olemme pystyneet avoimesti omista seksuaalisista toiveistamme kertomaan ja niitä toteuttamaan. Mies on kertonut minulle, ettei ole koskaan kokenut kenenkään kanssa yhtä hyvää seksuaalielämää.
Ei niin; rakkauden ei ole tarkoitus kestää kaikkea. Kiitos sinulle vastauksestasi.
Uskon,että suhteen lopettaminen on tuskaa. Anna itsellesi aikaa. Ratkaisua ei tarvitse tehdä tänään eikä huomenna. Mieti mitä haluat suhteelta oikeasti, onko se suhde sen arvoinen että sitä kannattaisi jatkaa vaikka nyt olet miehessä vielä tunne tasolla kovasti kiinni. Voimia!!
kiitokseni toivottelustasi. Voimia tässä todellakin tarvitaan: oma moraalinen arvomaailmani, toisesta edelleen välittäminen, jättämisen tuska - kaikki yhtä kaaosta päässäni.
kieltämättä. Vaikuttaa siltä, että edelleenkin rakastat tuota miestä, mutta miten rakastaa miestä, joka tilaisuuden tullen on ilmiselvästikin valmis pettämään -ja vieläpä noin suhteen alussa.Uskon,että sinulla on todella paha olla, koska sinua ja sinun arvojasi on loukattu.Mieti nyt tarkkaan, mihin jatkossa olet sitoutumassa, jos vielä kaikesta huolimatta jatkat.Välttämättähän tuo uskottomuus saattoi todellakin olla tilapäistä ja teillä kuitenkin vaikuttaa olleen kaikin puolin antoisa suhde.Voimia sinulle, mitä tahansa päätäkin.
mietin vielä varmaankin kauan tätä suhdetta. Ja myös sitä, että jos kerran on noin helppoa vesittää toisen luottamus, jaksanko/haluanko arvoineni uuteen suhteeseen enää käydä.
Samaa kohtaloa eletään...
Muutama kommentti..
"Positiivista" on kaikessa karuudessaan se että miehesi kertoi itse asiasta. Osoittaa että omaa edes jonkinlaisen omantunnon.
Kaikenkaikkiaan saman kokeneena, mies tosin jäi kiinni ja silti kieltää edelleen kaiken ja tietämättä edes koko totuutta hänen seikkailuistaan,
voin vain sanoa, että unohtaminen ei ole mahdollista. Eikä asian kanssa eläminen ole helppoa. Luottamus ei palaudu hetkessä, ei ehkä koskaan. Mieti onko kaikki siis sen arvoista. Vai olisiko helpompaa kiskaista itsensä irti suhteesta vaikka tekee kipeää. Ja saada tilalle joskus jotain kauniimpaa ja puhtaampaa. Siihen tulokseen olen itse pikku hiljaa tulossa. Kun jokainen päivä on edelleen yhtä helvettiä....eikä aika paranna vaikka se kuluukin...Ja kun suhde tasaantuu ja arki koittaa, voit vain joka päivä miettiä riittäkö se, teille kummallekaan.
Voimia sinulle, ja uskallusta olla itsellesi rehellinen.
...sinulle vastauksesta myös. Mietin, mikä ihme tätä maailmaa nykyisin vaivaa: uskottomuus näyttäisi olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Se, että haluaa olla monen henkilön kanssa suhteessa yleensä kuitenkin merkitsee omaa pelkoa sitoutumisesta ja oman itsetunnon epävakautta.
Tätä juuri mietin, että luottamukseni tähän henkilöön ei ehkä todellakaan koskaan palaudu. Mieluummin elänkin eron aiheuttaman tuskan kuin jatkan.
Miten itse jaksat jatkaa suhdetta, jossa sinua noin on loukattu? Toivotan myös itsellesi voimia ratkaisuissasi.
jos on paha olla.