olen monenlaisia vastoinkäymisiä elämässäni kokenut, vielä nuori nainen. sairastan masennusta ja olen tällä hetkellä sairaslomalla. "sairaudestani" huolimatta myös minä kaipaan vierelleni miestä, haluan löytää sen pysyvän sylin, miehen, jonka kanssa alkaa rakentaa yhteistä tulevaisuutta. itselleni on iso kynnys yrittää tutustua miehiin, koska pelkään sairauteni ja nykyisen elämäntilanteeni leimaavan minut jotenkin epäkelvoksi ihmiseksi. elikkä kysymys miehille... kierrätkö kaukaa minunlaiseni naiset vai olisitko valmis "sijoittamaan" naiseen, joka ei ole ihan parhaimmillaan nyt, mutta haluaa parantua ja saada elämänsä raiteilleen?
seurustelu masentuneen
kanssa..
141665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
on sama tilanne. Vastailkaa ihmeessä, olisi hienoa saada tietää.
Elämä masentuneen kanssa ei ole helppoa. Suhteesta on vaikea luoda tasa-arvoista, jos se on osittain hoitosuhde. Uuden masennuksen pelko on aina läsnä, eikä se helppoa ole terveellekään osapuolelle.
Lisäksi tulevaisuuden suunnitteleminen on vaikeaa, kun aina pitää elää vain tätä päivää, koska tulevaisuudesta ei ole takeita. Esimerkiksi asunnon ostaminen on hankalaa, kun toisen tulotasosta ei ole mitään varmuutta. Puhumattakaan lasten tekemisestä. Jaksaisinko minä töideni lisäksi hoitaa lapset ja vielä masentuneen puolisoni? Uskaltaako edes ensi talven etelänmatkaa varata, kun toinen saattaa juuri silloin olla masennuksen vuoksi täysin toimintakyvytön?
Jos puoliso sairastuisi masennukseen, niin kestettävähän se olisi. Yritettävä ainakan. Mutta tietoisena lähtökohtana risikin ottaminen vaatisi todella totaalista hullaantumista toiseen.
Elikkäs tälläinen tarina mun elämästä, tutustuin elämäni naiseen (suoraan sanottuna muruni silmät vaivät mennessään ekalla tapaamisella). Jo toisella tapaamisen yhteydessä nainen kertoi sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja oli valmis vastaamaan kaikkiin minun mieleen tuleviin kysymyksiin, tuosta toisesta tapaamisesta lähtien ollaan oltu ja asuttu yhdessä. Ekan kerran kunnolla jouduin kultani sairauden kanssa tekemisiin vasta tänä syksynä kun lääkityksestä huolimatta kullalle tuli tosi paha masennuskausi, rankkaa oli ja kauhea katsoa vierestä kun toisella yksinkertaisesti aivan helvetin paha olla eikä mikään auta. Itsellä kuitenkin helpotusta tilanteeseen toi se että sain itsekin purkaa tuntojani terapeutille...nyt takana ensimmäinen viikko pitkään aikaan kun kultani on ollut iloinen naurava ja se nainen johon tutustui. Vaikka vaikeaa ja turhauttavaa tuo masennusaika olikin niin pakko myöntää että nyt kun se alkaa vihdoin olla ohi niin en voi sanoa muuta kuin sen että taidan rakastaa kultaani vielä enemmän kuin ennen masennuksen alkamista ja olen todella kiitollinen että kultani oli alusta asti rehellinen tilastaan (lisäksi pakko kiittää myös terapeuttia, joka auttoi minua ymmärtämään tätä sairautta ja jaksoi kuunnella minun tuntemukseni masennuksen aikana)
(ja huomenna kultani yllätän...kihloista puhuttiin ennen masennuksen alkua ja huomenna kultani saa sormuksen sormeensa)
Onnea teille tuhatmäärin!
yhtä hyväksyvästi ja rakastavasti läheisiinsä...
Masennus on sairaus, josta ON mahdollista parantua. Itselläni kaikkosi ihmiset ympäriltä ja läheltä juuri silloin, kun heitä eniten olisin tarvinnut. Nyt ei enää hätäpäivää masennuksen takia, mutta en halua enää ottaa yhteyttä niihin ihmisiin, jotka minut yksin jättivät...
Katsotaan, löytyykö uusia tuttavuuksia... onhan heitä jo löytynytkin.
Miesystävää kaipailen. Ihan soikeesti :D
:D Rutkasti
Perustetaan
"Miesystävää kaipailen.Ihan soikeesti"-kerho..
Myös minulta:)
ei ole enmpää tietoja. Jos kuitenkin pystyt kilpailemaan muiden naisten kanssa tasaveroisesti, niin miksei. Tosin sairaus vie kiinnostavuutta alas. Samoin tuo "pysyvyys".
Visainen juttu... Kyllähän masennus voi jotkut karkottaa tiehensä. Tosin paremmat tsäänssit olisi varmaan sellaisen kanssa joka tietää mitä se masennus voi olla. Tai toisaalta, sekin voi olla negatiivinen asia, jos siis tietää mitä se pahimmillaan voi olla.
Jos asut suuremmassa kaupungissa, niin sinulla on varmaan mahdollisuus löytää useita miehiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä, tai jotka ovat toipumassa tai toipuneet masennuksesta. Ehkä voitte auttaa toisianne? Hyvän mielen taloja ja muita vastaavia paikkoja on olemassa jossa voi tavata ihmisiä ja tutustua ja keskustella. Niissä paikoissa voi myös tehdä ja puuhata kaikenlaista pientä ajankuluksi ja onhan noita erilaisia pajoja, jossa voi nikaroida tai tehdä vaikka käsitöitä ja tutustua samalla muihin ihmisiin.
Tosin, jos miehen pitää olla "terve", niin se on vaan mentava siihen "normaaliin" maailmaan mukaan ja kokeiltava. En tiedä kannattaako masennusta kovin alussa edes mainita jos joku sopiva sattuu kohdalle, vaan tutustua ja katsoa miten asia etenee. Ehkä sitten, kun näyttää hyvältä ja itsellä on mukava olla, niin voi kertoa asiasta. Tosin, kannattaa muistaa, että pettymyksiäkin voi tulla. Sellaistahan se vain on, että jos tietäisi kaiken toimivan, niin eihän tässä maailmassa tarvitsisi enää mitään pelätä ja jännittää, mutta kun se ei ole niin. Vaikeudet ovat tehty voitettaviksi.
siittä, että masennus ja kaikki muutkin negatiiviset puolet tulee puskasta esiteltyä ihan livessä ja täälläkin. Ei tämä asia ole siittä kiinni mainitseeko sen ihan ensimmäisenä, kun haluaa tutustua mieheen... surullista.
Jos on korkea kynnys yrittää tutustua naiseen... näyttää se masennuksen sairastaneen suhteen vielä korkeammalta. Onko samoin esim. luunmurtumien kanssa? Vaikka monasti semmoinenkin saattaa vaivata vuosien jälkeen... tai sitten ei.
Olkaa ihan rauhassa kyräileviä, ei semmoinen minua kiinnosta.
Mitään vertaistukea tai terapiaa en miehestä hae, huh. Elämänkumppania kaipailen... tai ehkä seksiä näin aamutuimaan toivoisi.
Siis ystäväsi kertovat kaikille jo etukäteen, että sinulla on masennus ja siksi tutustuminen mahdollisiin kumppaneihin on vaikeaa?
En tarkoittanut varsinaisesti vertaistukea. Toin vain ilmi mistä voi löytää samanhenkisiä ihmisiä, jos sellaista hakee. Luulisin, että kahdestaan nuo masennusongelmat muutenkin voisivat muuttua parempaan päin, ja joissakin tapauksissa voi olla hyvä jos toinenkin on sen läpikäynyt, tosin sekin riippuu aivan ihmisestä. Masennus voi toimia myös yhtenä teitä yhdistävänä asiana. Ei ole olemassa oikeaa ja väärää, mutta loppujen lopuksi tässä ei ole kyse siitä toisesta, vaan itsestä. Kukaan muu ei voi sitä lopullista vaikutusta toiseen tehdä kuin sinä itse.
Tottakai esim. vaikean masennuksen aikana tai jälkeenkin kynnys tehdä ihan arkisiakin asioita voi olla hyvinkin korkea, saatika sitten ihmissuhteiden solmiminen. Eihän se suhteiden solmiminen ole välttämättä helppoa normaalisitkaan. Kaikki ei käy hetkessä, kun on tavallaan opeteltava elämään uudestaan, siksipä maltti on valttia.
Niin, en enää jaksaisi alkaa seurustelemaan ihmisen kanssa, jolla on masennus. Masentunut ihminen on (pitkällisen kokemukseni mukaan) energiasyöppö, joka imee omaan pahaan oloonsa muiden ihmisten energiat.
Äitini, hyvä ystäväni ja entinen pitkäaikainen seurustelukumppanini ovat poteneet vaikeaa tai keskivaikeaa masennusta.
On erittäin suuri riski, että masentunut vetää toisen mukanaan pimeyteen. Ilo kaikkoaa elämästä, syyllistäminen, vetämättömyys, alituinen kannustuksen kaipaaminen...en enää jaksaisi. Vaikeasti masentunut ihminen käpertyy itseensä ja velloo pahassa olossaan. Ulkopuolinen maailma ei kiinnosta, mikään ei kelpaa ja elämä on ankeaa. Kun on itse terve, niin sitä todella yrittää aikansa..mutta minulta loppuivat voimat. En vaan jaksanut yrittää vetää toista masennuksen suosta. Toisen negatiivisuus ja itseinho uhkasivat musertaa minut. Ja terapia ja lääkitys eivät auttaneet ainakaan parin vuoden aikana. Eräänä päivänä tajusin, etten ollut nauranut kotona varmaan kuukausiin.
Ja, kun halusin erota, oli syyllistäminen aivan järkyttävää. "Niin, sinäkin nyt jätät minut..vaikka minulla on näin vaikeaa...no, kai minä ole niin p**ka ihminen...pitää varmaan tappaa itsensä."
Eli ei kiitos, tästä lähin haluan seurustella ihmisen kanssa, jonka mielenterveys on kunnossa, joka rakastaa itseään ja kykenee rakastamaan muita ja iloitsemaan elämästä. Mikäli nykyinen kumppanini sairastuisi, tietenkin tukisin häntä. En vain näillä kokemuksilla haluaisi aloittaa suhdetta jonkun kanssa, joka on jo masentunut.
Mutta tsemppiä kaikille, jotka asian kanssa painivat! Ja masentuneille, yrittäkää nähdä itsenne ulkopuolelle. Tukekaa kumppanianne, teidän kanssanne ei ole kovinkaan helppoa.
Masentuneen minäkuvahan ei ole kovin ruusuinen.
Lähes poikkeuksetta masentunut näkee kaiken
niin kovin mustavalkoisesti, asiat joko aina joko niin
tai näin. Perfektionismi on oikeasti henkisesti todella
kuluttavaa, jos olet aina ollut liian ankara itsesi kohtaan.
Olen työpaikallani tutustunut masennusta
sairastaneeseen naiseen. Itse ihastuin hänen
herkkyyteen, pienoiseen ujouteen ja ennen kaikkea
ystävällisyyteen ja rehellisyyteen.
Hänessä ei ole tippaakaan pinnallisuutta tai mitään
nykymaailman trendikästä narsistisuutta.
Olen häntä tukenut ja kuunnellut.
Tilanne on nyt meillä kutakuinkin sellainen, että hän
haaveilee yhteen muuttamisesta. Itse haluaisin
hänestä tosiystävän. Muutin aikoinaan vieraalle
paikkakunnalle, jossa uusien ystävien saaminen
on ollut minulla kiven takana.
Kun hän pettyneenä kysyy, miksi en halua syventää
suhdetta tai muuttaa yhteen, olen yrittänyt epätoivoisena
vitsiä vääntää että puolet avioliitoista ja vielä paljon
suurempi osa avoliitoista päättyy kuitenkin nykyään eroon.
Kiitos tämän kertakäyttöyhteiskunnan, joka ulottaa
lonkeronsa jokapäiväisiin ihmissuhteisiin.
Haluan hänestä elinikäisen ystävän, jota en aio menettää.
Mutta näen hänen pettymyksen päivittäin silmistä.