eli ongelmani on eräänlainen panikoiminen.
Olen tapaillut reilun kuukauden verran poikaa ja viime viikolla pääsyttiin suuteluasteelle. Ilta oli ihana. VÄlissä kului muutama päivä ettemme nähneet ja kun näimme ilta oli taas mukava :)
Aamulla kuitenkin heräsin yhtäkkiä kuristavaan tunteeseen ja siitä lähtien ajatus pojan tapaamisesta on ahdistanut valtavasti.
Miten tunteet voivat muuttua näin radikaalisti, koska viikonlopun ajan odotin innolla tapaamistamme ja muutenkin pidän tästä henkilöstä paljon. Muutos käytännössä tapahtui yhdessä yössä.
Edellisessäkin suhteessa (n. 1 1/2kk) alkoi ahdistamaan ja lopetin sen. Tähän tosin vaikutti tämän nykyisen tapaaminen ja ihastuminen.
Voiko se vaikuttaa, että molemmissa tapauksissa poika on alkanut tunnustamaan tykkäämistään ja tunteiden vahvuuttaan. En vain ole saanut sanoja suustani. Ahdistaa, koska tuntuu etteivät omat tunteet ole vielä samalla tasolla ja toinen ilmeisesti odottaa sitä, että miekin sanoisin jotain. Mut en halua valehdellakaan ja suurennella omia tunteitani, koska en niiiin vahvasti tunne.
Lyhyesti siis tuntuu, että olen ihastunut, mutta en vielä tunne olevani samalla tasolla toisen kanssa. TUntuu, että ihastuksen tunteeni katoaa, kun homma alkaa mennä vakavaksi ja alan vain etsimään syitä ettei tarvitsi nähdä tai miksei homma toimisi.
Olenko siis tuomittu yksinäisyyteen, vai pitäisikö tästä kertoa ja pyytää tilanteelle rauhoittumisaikaa? Samassa tilanteessa olevia?
Olen tapaillut reilun kuukauden verran poikaa ja viime viikolla pääsyttiin suuteluasteelle. Ilta oli ihana. VÄlissä kului muutama päivä ettemme nähneet ja kun näimme ilta oli taas mukava :)
Aamulla kuitenkin heräsin yhtäkkiä kuristavaan tunteeseen ja siitä lähtien ajatus pojan tapaamisesta on ahdistanut valtavasti.
Miten tunteet voivat muuttua näin radikaalisti, koska viikonlopun ajan odotin innolla tapaamistamme ja muutenkin pidän tästä henkilöstä paljon. Muutos käytännössä tapahtui yhdessä yössä.
Edellisessäkin suhteessa (n. 1 1/2kk) alkoi ahdistamaan ja lopetin sen. Tähän tosin vaikutti tämän nykyisen tapaaminen ja ihastuminen.
Voiko se vaikuttaa, että molemmissa tapauksissa poika on alkanut tunnustamaan tykkäämistään ja tunteiden vahvuuttaan. En vain ole saanut sanoja suustani. Ahdistaa, koska tuntuu etteivät omat tunteet ole vielä samalla tasolla ja toinen ilmeisesti odottaa sitä, että miekin sanoisin jotain. Mut en halua valehdellakaan ja suurennella omia tunteitani, koska en niiiin vahvasti tunne.
Lyhyesti siis tuntuu, että olen ihastunut, mutta en vielä tunne olevani samalla tasolla toisen kanssa. TUntuu, että ihastuksen tunteeni katoaa, kun homma alkaa mennä vakavaksi ja alan vain etsimään syitä ettei tarvitsi nähdä tai miksei homma toimisi.
Olenko siis tuomittu yksinäisyyteen, vai pitäisikö tästä kertoa ja pyytää tilanteelle rauhoittumisaikaa? Samassa tilanteessa olevia?
Vastaukset 1
Vanhimmat
että itsekin olen sellainen liian reaali ihminen enkä usko rakastumisiin heti, vaan ihminen täytyy todella tuntea ennen kuin voi sellaista väittää.
Miehet (ihme kyllä) mielestäni alkaa tunnustaa rakkauttaan aika nopeasti. Ehkä he luulevat että nainen haluaa kuulla sen. Kuitenkin tosiasiahan ei ole näin. Itse olen aina vain vastannut "rakastuneella" hymyllä ja silmillä ja suudelmalla moisiin tunnustuksiin.
Älä siis ota asiasta paineita, vaan rennosti vaan eteenpäin. Ainahan asiasta voi keskustella ja kertoa mielipiteitään. Muista ettei keskustelun tarvitse aina olla vakavaa. Helpoiten vakavista asioista pystyy puhumaan leikin ja vitsien kautta. (aina voi sanoa "ei vaan" vaikka tarkottaiskin, jos tulee tukala paikka") tyylillä "niin mäki suo, vitun runkku"
Pessimisti minäkin. Tiedän jo hyvin, mikä ainakaan EI toimi ja mistä tulevat riidat melko varmasti johtuu ja todistelen niitä melkoisesti myös miehelle, että "odota vaan" jne. Mutta hei, yrittänyttä ei laiteta! TSEMPPIÄ