Miksei voi päästä erosta ylitse. Olin 10v. avoliitossa ja erottiin kesäkuussa, mutten voi vieläkään uskoa sitä todeksi. Exällä "nainen" on menossa uusi juttu heti eron jälkeen ja minä en voisi kuvitellakkaan sellaista. Joka ilta vieläkin tulee paska olo ja tippa linssiin, kun ajattelen sitä meidän yhteistä aikaa, miten jollakin ihmisellä voi niin tunteet lopahtaa toista kohtaan, en koskaan lyönyt enkä myöskään käyttänyt mitenkään hyväksi. Yhteinen lapsikin meillä on, joka täytti vastikään 5v. Ollaan sovittu viikko/viikko järjestelmä joka toimii hyvin, mutta aina tulee mielen toinen, kuinka oli mahtavaa olla yhdessä oikea perhe ja kuinka oli mukavaa touhuilla yhdessä. Miksei se järki voi voittaa tunteita ja miksei ihminen voi vain unohtaa ja jatkaa elämää. On tämä sellaista kärsimystä ja tuskaa. Olis kiva saada tietää muitten vastaavia kokemuksia ja kestämyksiä. Onko näihin tilantetisiin luotu jotakin aikaa???.
miksi ei pääse ylitse
masentunut ja yksinäinen
122905
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuskaa on. Erosta 3kk. Minun kohdallani ei ole helpottanut yhtään. Olen kysellyt ihmisiltä kuinka kauan tämä kestää, ei kai yksiselitteistä vastausta ole. Hetken helpotuksen tuo: työ eli intensiivisesti muun ajatteleminen, joku muu mielekäs toiminta: elokuva, teatteri, ystävien kanssa keskustelu, ihmisten ilmoilla olo, liikunta, ulkoilu. Huonoja hoitomuotojakin olen kokeillut: känni, yhdenyönsuhde, ne eivät auttaneet ollenkaan päin vastoin vielä huonompi olo. Terapeutilla kävin kerran, ehdotti sairaslomaa ja lääkitystä masennukseen. Ainakaan vielä en siihen ryhdy, koska työ helpottaa ja en koe olevani masentunut, koska olen toimintakykyinen.
En koskaan aloita uutta ihmissuhdetta. En haluakoskaan enää tätä olotilaa enkä koskaan halua aiheuttaa toiselle tällaista olotilaa.
Jättäjääni en pysty edes ajattelemaan. Hän tuhosi minut. Ei kovin hyvä meriitti hänellekään, toivottavasti, elämässään.
En jaksa edes toivottaa voimia sinulle tai itselleni. Kai tämä on tuska, joka täytyy yksin kokea. Tuskinpa enää helvettiin joudun, sielläkään ei voisi olla pahempaa.
Omasta avoerostani on vasta toista viikkoa, olen jäänyt yksin isoon taloon,lähetin itse miehen pois, koska oli ollut uskoton ja valehdellut minulle, meillä oli aika tuore suhde alle neljä vuotta.Kyllä välillä tulee kova uskonpuute ja olen sortumaisillani pyytämään hänet takaisin, on vain pakko muistaa ne valheet. Tunteet käy kovaa vuoristorataa ja koko talo henkii yksinäisyyttä.On äärimmäisen ahdistava olo, miehen tavaroita on vielä talossa muistuttamassa.Silti jaksan uskoa parempaan huomiseen ja että joku oikea vielä tulee. Töissä on hyvä käydä jos mahdollista, samoin tavata ystäviä ja kavereita ja lähteä ulos.Se on kuitenkin parempi kuin että jäisi yksikseen. Kolme kuukautta on jonkinlainen helpotusraja.Mutta on tietenkin yksilöllistä ,miten kauan kestää ensimmäiseen helpotukseen. Keskustelu muiden samassa tilanteessa olevinen kanssa helpottaa.Jonkinlainen uusi ystävyyssuhde on hyväksi, ei sen tarvi olla vakavaa,vain ehkäpä juttuseuraa tai ymmärtäjää, tosin ei kukaan jaksa kuunnella koko aikaa pelkkää valitusta. Sen voin sanoa että kirjan lukemisesta ei ainakaan minun kohdallani tule mitään, sillä siihen ei pysty keskittymään.Vain aika voi prantaa ja síksi ajaksikin voi keksiä jotain piristävää. Jokin täysi uudistus, uusi kampaus, meikki, vaate yms. tuo uuden ajn tuntua ja eteenpäin menoa. Voi järjestää asunnon uuteen uskoon, siivota kaapit, eli tehdä jotain, mikä kuluttaa aikaa. Yöt on tietty kamalimpia, kun ainakaan minulle uni ei tule, mutta ehkäpä jonain päivänä sekin palautuu, mutta masentua ei saa.
Kuinka voit ajatella,että se toinen osapuoli tuhosi sinut jättämällä?Oletko ollut siis täysin hänestä riippuvainen? Jos noin on ollut,eihän se ole ollut oikeaa hommaa.Täytyyhän kaikkien seistä kuitenkin omilla jaloillaan,koska ei elämässä mikään ole niin varmaa,että siihen voi täysin nojata.Omat jalat kestävät vaikka muu kaatuu ympäriltä.Näin ainakin ajattelen,vaikka itse olen myös vastikään tullut jätetyksi jälleen kerran.Surullinen,kyllä mutta kun ajattelen kaikkea sitä negatiivista jota suhteeseen tuli pikkuhiljaa,tiedän että näin on parempi.Toisella voi ahdistaa siinä suhteessa paljonkin,vaikka ei puhu.Kunnes sitten kuppi on täynnä.Ja itse kuitenkin olisi valmis vielä jatkamaan,mutta kun siihen tarvitaan molempien halua.
Ëi pidä kuitenkaan katkeroitua,jos elämä tökkää.Ulkoilua,saunaa ja muuta harrastusta.Itsetutkiskelua.Kirjoittelua,vaikka näille palstoille joskus.Viinakset kannattaa jättää pois,kunnes voi ottaa mukavaan oloon.Vitutukseen ei kannata,ei auta.Vastakkaista sukupuolta voi katsastaa kunhan on taas valmis siihen.Minusta täytyy ajatella toista ihmistäkin ihmisenä,ei siis kosteta vieraalle jonkun toisen tekemisiä.Näin aion elellä itse joulua kohti.Josko se siitä sitten ajan kanssa.Yritä sinäkin,voidaan vaikka kirjoitella välillä.
samassa jamassa ollaan.Viikonloppuna eri teille,3 vuoden jälkeen.Meillä on ollut eroja ennenkin,mutta nyt tuntuu erilaiselta,lopullista.Syytkin on samat.
Kirjoitin tuossa vastauksen edelliseen kirjoitukseen,nimimerkillä "aina toinen välittää enempi".Siitä löytyy lisää ajatuksiani.
Kävin muuten hierojalla tänään.Suosittelen.Siitä tuli tosi mukava olo,ja siinä voi keskustellakkin,kun on jo tutuksi tullut se hieroja.Nyt on hyvä fiilis.Mutta aallonpohjakin tulee,silloin lämmitän saunan ja olen kynttilänvalossa,ehkä itkaisen hieman.Tunteita ei kannata padota,antaa niiden tulla.Ja kaappejahan tässä siivoilen..
olen kyllä samaa mieltä että kenenkään ei pidä antaa tuhota itseään,niin saattaa helposti erehtyä luulemaan, mutta ajan kanssa huomaa ja löytää päättyneestä suhteesta puolia jotka oli vielä pahempia kun nyt tapahtunut ero, siis pitää punnita, onko esim valehtelijan kanssa hyvä elää, epäillä koko ajan, missä kohtaa valhe tulee taas,lopulta epäilee kaikkea, ryhtyy epätoivoisiin tekoihin ja jokaine hänelle tullut tekstiviesti kouraisee rintaa. Eihän se ole mitään elämää,vie niin pajlon energiaa, että mininkään muuhun sitä ei jää ja lopulta sairastuu. Punnitkaa tilanteita ja kaiken epätoivon keskeltä alkaa uuden alku, tämä pimeä vuodenaika ei ole paras mahdollinen eroaika, mutta sitenpähän selviää kaikista kurjimmasta ja voi taas onnitella itseään.
Hei,
itselläni on avoerosta kulunut nyt 2 vuotta. olimme 9 vuotta yhdessä ja menossa naimisiin, kun avomieheni löysi uuden , ihastui ja lähti sille tielleen. Minä jäin yksin asuntoon, minuus, elämä ja sielu rikki revittynä, unelmat haaveet ja toiveet tuusan nuuskaksi hajoitettuna. Mutta...silti selvisin siitä ja itse asiassa siitä kaikesta lähti tie ylös päin. Jos en tätä tietä olisi koskaan läpikäynyt, en olisi niin vahva ja omillani toimeentuleva kuin nyt olen. Ilman tuota kokemusta en osaisi nyt arvostaa niin paljon niitä asioita, jotka ovat nyt hyvin.
Asioiden kääntymistä hyväksi on vaikea uskoa, silloin kun tuska on pahimmillaan ja paha olo suorastaan huutaa sisällä...mutta silti siitä selviää. Asioilla on tapana järjestyä ja yleensä ne järjestyy hyvin. Se vaatii vaan suunnattoman määrän kyyneliä, murhetta, iloa, naurua ja ennenkaikkea hampaat irvessä yrittämistä.
Kannattaa muistaa että se ikävä, tuska ja suru on myös aika addiktoivaa, jossain vaiheessa kannattaa alkaa itse tehdä AKTIIVISESTI töitä sen eteen, että unohtaa menneet. sillä menneiden unohtaminen on ainoa tapa selvitä eteenpäin. Mutta kannattaa muistaa että kaikelle on anettava aikansa, on oikeus surra, on oikeus tuntea vihaa, jopa suunnatonta vihaa, on oikeus tuntea itsensä loukatuksi, on oikeus ikävöidä. Ajan kanssa tosin alkaa sitten huomata, että on myös oikeus alkaa haaveilla tulevasta, on oikeus katsoa eteenpäin, on oikeus unohtaa menneet, on oikeus astua oman elämänsä alkuun.
Tsemppiä kovasti kaikille vastikään eronneille ja koettakaa kaiken tuskan kesekllä muistaa, että kyllä siitä selviää ja kun olette selvinneet, olette vahvoja, todella vahvoja. Eteen ei ihan heti tule tilannetta, josta ette enää selviäisi. Kaikella on aikansa, niin surulla kuin onnellakin, ja surun jälkeen usein astuu pitkä-piktä onnen kausi tilalle.
kirjoittajalle tark..tuli vaa mieleen kun sanoit että exällä uus juttu heti eron jälkeen! mulla aika paha epäilys(toiv.olen väärässä)että tämä ei oo uus juttu,vaan sitä juttua on haudottu sun selän takana jo pitemmän aikaa..toi juttu nimittäi HAISKAHTAA pahasti siltä!! JAKSAMISIA SULLE!
Sama juttu, miksi ei voi vain antaa olla..... miksi järki ei voita tunteita. huoh..... niin se vain on. hän oli minulle se oikea ja olisin halunnut perheemme (lapsiakin siis on) pysyvän yhdessä ja ehjänä. Mutta minä en sitten ollutkaan hänelle se oikea.... Tuskaa, tuskaa ja kärsimystä. Aika kuulema parantaa haavat.... vaikea uskoa, ainakaan tässä vaiheessa. Itkettää... :(
Hitto kun olisi jokin selvä aikataulu että joo, X viikon jälkeen tuntuu sitten tältä, ja kun Y kuukautta on mennyt niin sitten homma on tässä vaiheessa. Kahdeksan vuotta hävisi kesän alettua kertapaukusta. Alkuun oli kaikenlaista käytännön järjestelyä pitämässä ajatukset kurissa, nyt kun uudet arjen rutiinit ovat alkaneet löytyä niin jää aikaa vatvoa ihan liikaa. Yritän pitää päivä- ja työrytmini jotenkin kasassa, jostain pikkuasioiden onnistumisistakin saa jotain potkua. Ihan pelkkää piruuttani en suostunut alkamaan juoda, vaikka siihen olisi kyllä taipumusta (no eipä harvinaista suomalaisella miehellä ;) ). En yhtään osaa sanoa miten kauan asioiden käsittely vie aikaa, missä vaiheessa nämä prosessit menevät johonkin seestyneempään vaiheeseen.
yrmy
Tsemppiä teille kaikille - been there. Ero sattuu, mutta se myös kasvattaa, jos haluaa oppia omista ja toisen virheistä, niin ironista kuin se onkin. Hieno asia on kuitenkin se, että on uskaltanut rakastaa.
Ensimmäinen vuosi on yleensä vaikein, mutta ajan kuluessa tuska ja kaipaus rupeaa helpottamaan pikku hiljaa. Minun erostani on 3 vuotta ja olin jätetty. Exä meni suoraan uuteen suhteeseen tai taisi se olla jo meneillään aikaisemminkin jossain muodossa. Se satutti paljon ja sai tuntemaan itsensä arvottomaksi. Minua kannatti hyvä tukiverkosto ja hyvät ystävät, joille sai puhua ja jotka kannustivat eteenpäin.
Täytyy sanoa, että olen onnellinen nyt, en ruvennut rypemään itsesäälissä ja kehitin oman elämän ja harrastukset. Joskus kyllä vieläkin harmittaa rikkinäinen perhe lasten takia, mutta koska en asialle mahda mitään, niin koitan olla murehtimatta ; )turhia. En vaihtaisi takaisin enää vanhaan elämääni, sillä erosta koitui loppujen lopuksi paljon henkistä hyvää : ).
Alkuperäiselle: Sinulla on oikeus tunteisiisi, suruun, rakkauteen, ihan kaikkeen. Anna niiden tulla ja päästä niistä irti sitten kun olet siihen valmis. Elämällä on sinulle vielä paljon annettavaa ja hienoa, että näet lastasi paljon. Jonain päivänä huomaat, että elämä jatkuu kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi. Pidä huoli itsestäsi!
Eihän ne vuodet hävinneet ole kuitenkaan.Elämää on eletty sen aikaa sillä tavalla kun se teillä on ollut.Hyviä ja huonoja asioita.Niistä jää muistoja ja ja jotain konkreettistakin reppuun,kun matka jatkuu.Muutos on vaikeaa,ja epäonnistumisen tunteet -niiden kanssa painitaan.Täytyy yrittää löytää positiivisia asioita elämään,pieniäkin.Niistä saa potkua.
Vielä saman katon alla elellään, mutta vääjäämättä kohti eroa kuljetaan. Jos toisen tunteet ovat kuolleet, niin niitä ei sit kait enään herätetä. Lasten takia tässä kanssa murhetta kannan. Tuntuu, että ei ole vaimokaan asiaa loppuun asti miettinyt, mihin on aikomassa. On vaan niin typerää olla nyt oikeassa, jos toinen huomaa puolen vuoden päästä tehneensä erehdyksen. Pitääkö tunteita vielä lämpimänä lähtijää kohti ja olla valmiina ottamaan takaisin vaiko kelkka kohti uutta?