Ihastuin pari kuukautta sitten poikaan ja nyt olemme tapailleet reilun kuukauden ajan milloin enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Viime viikolla hän tunnusti tunteensa ja ilta oli mieleenpainuva ja odotin seuraavaa kertaa kun näkisimme. toinenkin tapaaminen sujui mukavasti, mutta aamulla heräsin lyhyiden yöunien jälkeen valtavaan ahdistuksen tunteeseen omia aikojani.
Nyt ihastumisen ja hyvän olon tunne on vaihtunut käytännössä ahdistukseen ja koko ajan tekee mieli keksiä tekosyitä etten näkisi enää tai miksi emme sopisi yhteen. Miten näin voi käydä.
Eniten ahdistaa se, että tuntuu kuin en voisi vastata hänen tunteisiinsa. En ole "hullusti" ihastunut, kuten hän kertoo olevansa. ahdistaa, mitä hän minulta haluaa.
Aihe ei ehkä kuulu tälle palstalle, mutta tällä menolla olen sinkku koko loppuelämäni, koska edellinenkin suhde päättyi minun aloitteestani ja pitkälti samaan ahdistuksen tunteeseen.
pitäisikö kertoa ja pyytää hommaa menemään vielä taaksepäin aikaan, jolloin tuntui että pystyi olemaan luonnollisesti ilman paineita toisen seurassa. Onnistuuko se enää edes vai onko suhteen tulevaisuus jo mennyt.
Nyt ihastumisen ja hyvän olon tunne on vaihtunut käytännössä ahdistukseen ja koko ajan tekee mieli keksiä tekosyitä etten näkisi enää tai miksi emme sopisi yhteen. Miten näin voi käydä.
Eniten ahdistaa se, että tuntuu kuin en voisi vastata hänen tunteisiinsa. En ole "hullusti" ihastunut, kuten hän kertoo olevansa. ahdistaa, mitä hän minulta haluaa.
Aihe ei ehkä kuulu tälle palstalle, mutta tällä menolla olen sinkku koko loppuelämäni, koska edellinenkin suhde päättyi minun aloitteestani ja pitkälti samaan ahdistuksen tunteeseen.
pitäisikö kertoa ja pyytää hommaa menemään vielä taaksepäin aikaan, jolloin tuntui että pystyi olemaan luonnollisesti ilman paineita toisen seurassa. Onnistuuko se enää edes vai onko suhteen tulevaisuus jo mennyt.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta yleisperiaate on avoimuus ja fiilisten mukaan eteneminen. Eli jos ei ole mitään erityistä syytä miksei näitä yleisperiaatteita noudattaisi niin keskustele avoimesti pojan kanssa näistä fiiliksistäsi.
mistä sitten johtuu tämä, että kaikki menee hyvin, ja on ihastuksen tunnetta ilmassa, mutta toisen tunnustus tuo mukanaan ahdistuksen ja homma kääntyy päälaelleen.
Ehkä olen aivopesty siihen, että jossain täytyisi kolahtaa ja kovaa. Itselle tällaista tunnetta ei ole tullut ja toisella ilmeisesti näin on käynyt. Olen epävarma, mitä minulta nyt odotetaan, koska tuntuu etten voi vastata hänen tunteisiin samalla mitalla. JOtenkin tulee olo, että olen "viallinen" koska kolahdusta ei tapahdu.
Kait tässä on vain pakko pyytää aikaa, ja tilanteen rauhoittumista, jotta saan omat ajatukseni selviksi edes jollain tasolla. En kuitenkaan haluaisi menettää tätä uuttaa ihmistä elämästäni, mutta jotenkin tuntuu että olisi pakko ottaa pakkia asioihin.
Jos otat asian rohkeasti puheeksi, ja kerrot miltä itsestäsi tuntuu (oli sitten kuinka sekava selostus tahansa). Voi olla että se ahdistuksen tunne sisältäsi purkautuu, varsinkin jos vastapuoli on ymmärtäväinen epävarmuutesi suhteen. Jos toinen todella tuntee syviä tunteita sinua kohtaan haluaa hän myös että sinä olisit onnellinen ja tuntisit samoin häntä kohtaan,, ja se ei onnistu jos on jotain mitä ei pysty toiselle kertomaan..