Olen itse ollut nyt reilu kuukauden au-pairina ja auton kanssa sattui pieni vahinko tuossa n.viikko sitten. Ajoin autoa parkeeratessani kiveen ja naarmuja tms tuli. Muutenkin auton kanssa on ollut liikaa sellasia läheltä piti tilanteita, että oon oikeastaan jo vähän alkanut pelätä ajamista (että hajotan autoa lisää) ja itseäni painaa mokaukseni tosi pahasti. Perhe suhtautui asiaan melko hyvin, mutta itselle jäi sellanen olo, että mokiin ei ole enää varaa.
Eli miten on, ootteko mokailleet ja miten ootte selvinneet niistä? Ja miten perheet on suhtautuneet mokiinne?
Eli miten on, ootteko mokailleet ja miten ootte selvinneet niistä? Ja miten perheet on suhtautuneet mokiinne?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Edeltäjäni ajoi autoon lommon. Perhe kertoi siitä minulle hieman hymähdellen, että ole sitten varovainen auton kanssa kun siitä on juuri edelliset kolhut korjattu... Eivät olleet mitenkään ihmeellisen katkeria tapahtuneesta, muuten kehuivat edellistä hyväksi ja kivaksi, olivat olleet tyytyväisiä. Että en usko tuollaisen pikkujutun mitenkään "leimaavan" sinua koko loppuajaksi! Teet vaan muut hommat kunnolla ja skarppaat sen ajamisen kanssa. Mene vaikka jonakin viikonloppuna isolle parkkikselle treenaamaan, pyörittelet siellä autoa tunnin tai pari (ja vähintään puoli tuntia senkin jälkeen kun itse jo kyllästyt hommaan!), niin opit kaikki kulmat ja totut auton mittasuhteisiin. Opettelet vaan kaikki nappulat _kunnolla_ ulkoa (nekin mitä normaalisti et tarvitse), siten että ei ajaessa tarvi yhtään miettiä mitä mistäkin tapahtuu!
Auto on kuitenkin vain auto, ja naarmu siinä on vain naarmu. Tavara on tavara ja ihminen on ihminen, luulen että perhekin suhtautuu siihen noin! Jos vaan vakuutukset ovat kunnossa niin bonusten menettäminen on pahinta mitä voi tapahtua:)
jotain pientä sattui, esim. hävitin heti ekalla viikolla jostain kumman syystä 10puntaa kauppaan, kun olin ekaa kertaa ruokaostoksilla. Tuntui hirveeltä... Samalla hävitin tosi nolot lapaset, jossa komeili kettu, joita perheen äiti sit kans kyseli kaupasta... Rikoin verhotangon, jolloin verhot romahti alas... Perheen äidin personal trainerin yksivuotias poika putosi sohvalta kun vahdin sitä... Jouduin pyytämään perheen isää tappamaan järkyttävän kokoiset hämähäkit huoneestani...Kerran, vain kerran, valehtelin perheelle, että menen reiveihin, jotka kestää aamuun, vaikka todellisuudessa olin muualla yötä. Hipsin kotiin sit yhdeksän aikaan aamulla 'reiveistä'...
Tämmöistä kaikkea sattuu, se on vaan elämää! Mulla oli ihana perhe ja ihanat hoitolapset ja he suhtautui hyvin, jos sattui jotain tommosta. Ja vaikka toisin vois luulla, olen vastuullinen ja rauhallinen ihminen ja jossain iltariennoissa kävin ehkä n. kerran kuussa. Silloinkin ihan ihmisten aikoihin tulin kotiin, poikkeuksena tuo yksi yö.
Kaikenlaista on sattunu, renkaan puhkasin, naapurit valitti aluks ku pojat vihelteli muitten pihoilla.. kaikkee pientä aina välillä sattuu. Mokaileehan sitä kotonakin, yritän ajatella:)