selkään sattuu

selkä taas reistaa vaikka siinä lääkereiden mukaan ole mitään vikaa, mikä on parasta kuntoilu selkää ajatellen, harrastan aika monipuolista liikuntaa mutta mikä olisi oikeen spesiaalia selälle? joku sanonut että kävely olisi. antakaapa hyviä vinkkejä.
5378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen kärsinyt alaselän kivuista jo pian 2 vuotta. Olen huomannut pyöräilyn tekevän hyvää, ainakin sellaisella 'perinteisellä' pyörällä, jolla ei ajeta kovin kyyryssä. Uusimpana juttuna mulla on sauvakävely...tekee tosi hyvää. Sanovat että uinti on hyväksi, mutta sitä en ole harrastanut.

Äänestä

Voi ainakin minun tapauksessani vaikuttaa asiaan. Hieman tavallista kovempi sänky tekee ihan hyvää selälle.

Äänestä

hei! Olen aloittanut kuntourheilun n.2 vuotta sitten. Selkäni on vaivannut minua myös lapsuudesta saakka. Se on kaiketi "perinnöllinen sairaus"...sillä äitini ja siskoni kärsii myös selkäkivuista.
Sain oman selkäni kuntoon selkälihas liikkeillä, sillä kun lihakset kasvoivat loppuivat samalla myös säryt.
Uinti on myös mielestäni hyväksi selälle, kuten melkeimpä kaikille lihasryhmille!!!!
Se on parasta liikuntaa mitä voi olla!
Toivottavasti minusta oli hieman apua...!

Äänestä

Mulla oli joulukuussa useaan otteeseen selkäkipuja, välillä koviakin. Kun ne helpotti hieman, varasin ajan hierontaan ja jo ekan kerran jälkeen helpotti. Parin kerran jälkeen hierottiin vielä jalatkin ja nyt tässä kirjoittelee uusi mies. Olo on "vapautunut" ja rento.

Lihakset oli vaan pikkuhiljaa päässyt kiristymään ja venyttelystä ei oikein tuntunut olevan enää apua. Kiristyneet lihakset veti ryhtiä huonoksi ja selkäranka kaikkine hermoineen ei tykännyt hyvää.

Nyt on vaan huolehdittava riittävästä lihaskunnosta tekemällä selkälihas- ja ennenkaikkea vatsalihasliikkeitä. Siihen päälle vielä muut kuntoilut (pyöräilyä ja hieman hiihtoa).

Äänestä

Kokeileppa sauvakävelyä. Auttaa mulla aina kaikenlaisiin selkäsärkyihin. Reipasta vauhtia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jk kirjoitti:

selkä taas reistaa vaikka siinä lääkereiden mukaan ole mitään vikaa, mikä on parasta kuntoilu selkää ajatellen, harrastan aika monipuolista liikuntaa mutta mikä olisi oikeen spesiaalia selälle? joku sanonut että kävely olisi. antakaapa hyviä vinkkejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu