Mun ja kihlatun suhde rakoilee pian neljän vuoden seurustelun ja puolentoista vuoden yhdessäolon jälkeen. Mun kihlattu on mitä parhain mies; kaikinpuolin kunnollinen, alkoholinkäyttö on hallinnassa, on hellä ja huomaavainen, seksi sujuu eikä kommunikointitaidoissakaan ole juuri moitteen sijaa. Silti musta tuntuu, etten ole onnellinen. Yhdessäolo ahdistaa, ja tulevaisuus tuntuu epävarmalta. Naimisiinmenoa ja perheen perustamistakin ollaan suunniteltu, mutta musta tuntuu, etten enää haluakaan sitä, en ainakaan kihlattuni kanssa. Riitoja on sillointällöin, mutta ne saadaan sovittua; eli ei kyse ole myöskään patoutuneesta sanomatta jääneestä.
Onko jostakin tuntunut samalta joskus? Jaanko elämäni väärän ihmisen kanssa? Mistä tilanne kertoo?
Onko jostakin tuntunut samalta joskus? Jaanko elämäni väärän ihmisen kanssa? Mistä tilanne kertoo?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olin samassa tilanteessa. Mutta kävikin niin, että poikaystäväni tuli myös epävarmaksi ja lopulta jätti minut. Vasta sen jälkeen todella tajusin, miten tärkeä hän minulle oli. Ikävä kyllä minä tajusin sen liian myöhään. Älä tee samaa virhettä! Nyt en voi kuin toivoa, että kaikella on tarkoituksensa. Jos meidät on tarkoitettu yhteen, niin tulee vielä käymään. Tai sitten meitä kumpaakin odottaa jotain vielä paljon parempaa. Ehkä ero oli tässä tilanteessa ainoa vaihtoehto, asiat olivat ehtineet luisua jo liian vaikeiksi, kun minä tein yhteisen elämämme mahdollisimman vaikeaksi ja yhdessäolo ahdisti. Ehkä näin oli tarkoitettu: minusta ei ollut tekemään ratkaisevaa askelta, joten poikaystäväni täytyi se tehdä. Mutta neuvoni on siis, että mieti tarkkaan, pystytkö & haluatko todella elää ilman häntä ja ryhdy sen mukaisiin toimiin.
VOI VITTU! Kaikki on hyvin mutta silti et oo onnellinen??? MITÄ PERKELETTÄ SULLE PITÄÄ OLLA????!!!
Just tollasten ämmien takia suhteet loppuu ja sitten kun EHKÄ se ämmä "tajuaa" tehneensä maailman typerimmän tempu, ni ollaan naukumassa takasin. TOIVOTTAVASTI MIEHES PÄÄSEE JOLLAIN RAAKALLA PERSEPANOPETTÄMISKEIKALLA SUSTA EROON SAATANAN EPÄKELPO HUORAÄMMÄ!
Ei oo sukupuolesta kiinni!!!!!!!!!
Seurustelin myös kunnollisen, tunnollisen ja ns. hyvän miehen kanssa joka ei oikeasti ikinä ollut minulle paha millään lailla. Se vaan tuntui niin tylsältä, mitään ei koskaan tapahtunut, aina sitä samaa tasaista ja niinpä otin ja lähdin suhteesta. Nyt huomaan, että itse ihmistä en takaisin haluaisi, mutta ne asiat mitä siinä suhteessa oli...esim. luottamus, usko tulevaisuuteen, yhteisen hyvän tavoittelu, toisen huomioon ottaminen, turvallisuus jne...olivat asioita jotka ovat nykypäivänä todella kovassa huudossa. Kunpa nuo piirteet saisikin nykyiseen suhteeseensa, taitaa olla mahdotonta. Sen opin, ettei suhde voi olla aina sitä "vastarakastumisen tunnetta" täynnä eikä intohimokaan välttämättä ihan joka päiväistä enää muutaman vuoden jälkeen ole, mutta nepä eivät olekaan niitä asioita jotka loppupeleissä ihmisen onnelliseksi tekevät, mieti tarkkaan vaikka välillä olisi tylsääkin...
Kerran vastaavanlaiseen tilanteeseen olen kuullut neuvon, että kuvittele vaikka viikon ajan, että sinulla ei olisi tätä miestä. Eli kun tulet kotiin ajattele sitä, ettei ole ketään, kelle sanoa päivän kuulumisia. Sängyssä nukut yksin (siis nämä mielikuvina, jos miehesi ei ole oikeasti mihinkään reissuun lähdössä). Kukaan ei auta missään kotiin liittyvissä askareissa jne.
Itse sinä tulet päätöksesi tekemään, mutta minäkin sanoisin, että pidä kiinni siitä, mitä sinulla on. Ei mikään suhde ole tunnetta ja intohimoa jatkuvasti. Kuitenkin siihen jotain piristystä on mahdollista saada tekemällä vaikka jotain erityistä. Mieti vielä, mitä oikeastaan kaipaat. Ehkäpä parisuhde ei olekaan se ongelma, vaan jokin muu asia vaivaa sinua.
"kuvittele vaikka viikon ajan, että sinulla ei olisi tätä miestä. Eli kun tulet kotiin ajattele sitä, ettei ole ketään, kelle sanoa päivän kuulumisia. Sängyssä nukut yksin"
Tuo on tavallaan väärä tapa ajatella, koska tietenkin ensimmäisten viikkojen ja jopa kuukausien ajan yksinäisyys ja ero toisesta ahdistaa ja tuntuu että elämässä olisi jäänyt iso osa tyhjäksi. Siis ahdistaa vaikka ero olisikin oikea. Mielummin kannattaisi miettiä, että luuletko olevasi seuraavassa suhteessa neljän vuoden jälkeen yhtään sen onnellisempi kuin nyt? Kaikki suhteet meinaan arkipäiväistyy ja ensihuuman ja tulisten intohimo kuukausien (tai vuosien) jälkeen se parisuhteen antama onni pitää löytää myös siitä yhteisestä arjesta, siitä että on turvallista, on hyvää seuraa, on rakas ihminen joka välittää, jota halia ja jonka luokse käpertyä. Se on semmonen juttu, että huh :)
Ja jos et ole onnellinen, niin kannattaa hienovaraisesti puhua siitä toisen kanssa, eikä hautoa asioitaan pitkään oman pään sisällä ja sitten lopulta töksäyttää toiselle kuin salama kirkkaalta taivaalta, että haluaa eroon, eikä anna toiselle mahdollisuutta edes paikkailla tilannetta tai keskustella aiheesta.
Omallakin kokemuksella ja kavereita seuranneena tuntuu, että tuo 4-5 vuotta on todellakin suhteelle se kulmakivi, siinä vaiheessa pitää ymmärtää, että se suhteen onnellisuus ja rakkaus syntyy juuri noista edellämainitsemistani asioista. Joitain luotuttajia :) se rupeaa ahdistamaan ja haluavat takaisin sinkkuelämään vapauden houkuttelemina ja siinä toivossa että löytyisi joku jonka kanssa olisi vielä onnellisempi vuosien yhdessäolon jälkeen. Tuntuu, että monia rupeaa tylsistyttämään juuri se, että parisuhde on turvallinen, tulevaisuuteen tähtäävä, luottavainen ja hellä, sohvahalinen yms. Mutta sitten kun tälläisestä irtaudutaan, niin ruvetaan kuitenkin pian tavoittelemaan sitä hellää ja turvallisuutta takanlämpöä toisen kainalossa ;).
Mutta elämähän on tietenkin onnellisuuden tavoittelua ja välillä joutuu ottamaan riskejä ja saamaan pettymyksiä sitä tavoitellessa. Valintoja tehdessä kannattaa kuitenkin kuitenkin yrittää miettiä myös seurauksia sekä peilailla vanhoja kokemuksiaan ja tuntemuksiaan!
Itse olin tuossa ihan samanlaiselta kuulostavassa tilanteessa, epäröin jatkaa suhdetta, koska en tuntenut itseäni onnelliseksi. Rohkeus kuitenkin oli esteenä lähteä pois tuosta suhteesta, tuntui niin helpolta jatkaa. Riitoja meillä ei ole koskaan ollut, eikä oikeastaan mitään pinnallisia ongelmia. Nyt - vuosia myöhemmin, kun meillä on kaksi jo kouluikään ehtinyttä lasta, kadun kovasti, että en tehnyt päätöstäni ajoissa. Tosin lapsiani rakastan yli kaiken, ja heidän vuokseen yritän pinnistellä ja pitää yhteisön koossa.
Siis harkitse tarkkaan!
Vaatii ihmiseltä kypsyyttä, että pystyy pitkään suhteeseen - tai sitten yksinkertaisuutta. Sen voin kertoa pitkän avioliittoni (30 v.) ja eron jälkeen, että liitto ei ole helppo. Nyt olen yksin (4,5 v.), ja nautin siitä.
Toisen ihmisen sietäminen ei ole helppoa. Liika läheisyyskin alkaa tympiä, niin että alkaa jo kartella hellyydenosoituksia ja hellyysvaatimuksia. Näin ainakin minä.
Ennen asia oli toinen, kun seksiä sai vain avioliitossa. Oli pakko avioitua ja pysyäkin naimisissa. Nyt ei ole. Veikkaan, että parisuhde tulee nykyisestään väljentymään, lyhenemään tai harvinaistumaan.
taas huomaa että mikään ei kelpaa naiselle!!!
Yhdyn Niinaan, tai ainakin hänen sanomaansa.
Mulla aivan sama tilanne, mietin eroa ennen kauan sitten mutten jostain syystä saanut aikaiseksi. Nyt on lapsia ja ihan samat ajatukset, mutta ero tuhat kertaa hankalampi. Lapset muuttaa kaiken, ja silloin suhteella on paras olla hyvä pohja (lue: aitoa rakkautta ja paljon).