Vaikka enkeli tulisi julistamaan

hansutuulia

niin älkää uskoko.
Siellä missä julistetaan ylösnoussutta Kristusta, syntiemme vapahtajaa siihen on hyvä tukeutua.

Galatalaiskirje:
1:1 Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
1:2 ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
1:3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
1:4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
1:5 Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
1:6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
1:7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
1:10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
1:12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
1:13 Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin
1:14 ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.
1:15 Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
1:16 ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä,
1:17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
1:18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
1:19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.
1:20 Ja minä kirjoitan teille, katso, Jumalan kasvojen edessä minä sanon, etten valhettele.
1:21 Sitten menin Syyrian ja Kilikian paikkakuntiin.
1:22 Mutta olin kasvoiltani tuntematon Juudean seurakunnille, jotka ovat Kristuksessa.
1:23 Heidän kuuloonsa oli vain tullut: "Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti";
1:24 ja he ylistivät Jumalaa minun tähteni.
   

9

543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raakel3

      Kirjoitat yhtä ja elät toista! Sinä, jos kuka olet täällä VÄÄRÄÄ EVANKELIUMIA puolustamassa!
      Olet sen lisäksi ihmisten palvoja ja vaadit sitä muiltakin. Tee hyvin kaikkia kohtaan ja mene hiljaisuuteen tekemään parannusta, että et peri niitä tuomioita, joita täällä muille latelet.

      • hansutuulia

        Kerro mitä evankeliumia täällä puolustan, jehovia, mormoneja? ketä palvon?


      • raakel3
        hansutuulia kirjoitti:

        Kerro mitä evankeliumia täällä puolustan, jehovia, mormoneja? ketä palvon?

        Kysymys

        mitä mieltä olet Markku Koivistosta? entä Riku Rinteestä?
        mitä mieltä olet kaatamissiunauksesta?


    • hansutuulia

      varokaa ovillanne. On mormoneja, Jehovantodistajia jne.

      Mormonitemppelissä kastetaan jonkun kuolleen omaisen tai sukulaisen puolesta, ja Raamattu kehoittaa kasteelle vain uskoon tulleet.
      Jehovantodistajista on sitten tässä aika pitkä luku, jos haluat tutustua tähän oppiin ja olet halukas keskustelemaan, tutustu ensin tähän jotta voit varustautuneena jutella heidän kanssaan.

      Jehovantodistajista Seppo Paldanius on koostanut hyvän kirjoituken joka kannattaa lukea jos on kiinnostunut näistä.

      http://www.netmission.fi/index.php?show=messages&tid=16395

    • Amos7

      Tahdon vain toivottaa sinulle Jumalan siunausta. Ilo kun on raikkaita uskovia täällä.
      Ei mulla muuta!

      • hansutuulia

        Samoin sinulle. Siunausta. :)


      • talousmakonen

        tsirp tsirp tsirp tsirp tsirp tsirp tsirp tsirp!


    • Paavali näkee galatalaisten uskovien tilanteen vakavuuden; seurakuntiin ollaan levittämässä toisenlaista evankeliumia (j. 6).
      Luopumus on leviämässä eikä aikaa ole hukattavissa. Hämmennyksen aikaansaajat kulkevat omalla asiallaan (j.7).
      Paavali uhkaa kirouksella hämmennyksen aikaansaajia (8,9).

      Galatian kristityt eivät ole palanneet takaisin pakanuuteen. Kysymys ei ole myöskään moraalisista rikkeistä, vaan he pitävät itseään edelleen hyvinä, jopa parempina, kristittyinä; he ovat ankarimpia itseään kohtaan ja vaativat itseltään enemmän.

      Tämä on galatalaiskirjeen varsinainen sanoma. Se käsittelee ongelmaa, joka on kaikkina aikoina yhtä ajankohtainen.
      Galatiaan oli tullut ankaria lainopettajia, jotka olivat tahtoneet parannella evankeliumia. Pelastukselle asetettiin uusia ehtoja, joiden ytimenä oli, että piti TEHDÄ jotakin.
      Kyseessä on siis lakihenkinen uskonto, joka vetoaa ihmisen luontaiseen uskonnollisuuteen.

      • hansutuulia

        että saamme elää Kristuksessa vapaina, eikä meidän tarvitse tekemisillämme ansaita pelastusta.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      592
      2048
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      101
      1023
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      967
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      827
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      826
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      70
      747
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      678
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      553
    Aihe