Anopillani on yksi ongelma ylitse muiden. Suvulla on perittyä rahaa, jota olisi mukava jakaa lapsillekin, mutta kun ei voi.
Jos pojalleen antaa, niin miniä ja miniän (ja pojan yhteiset) lapsetkin pääsevät siitä hyötymään. Se ottaa sitten kupoliin.
Niinpä anoppi päätti antaa pojalleen vaatteita. Niitä miniä ei ainakaan voisi käyttää.
Mieheni kulkee merkkivaatteissa, käyttää kalliita hajuvesiä ja on aina viimeisen päälle pukeutunut. Vaimo ja lapset hakevat vaatteensa kirpputorilta, jos edes sieltä. Mies on nimittäin työtön ja vaimo vain on töissä.
Mies käy hierottamassa itseään ja välillä virkistymässä ja rentoutumassa raskaasta perhe-elämästään ulkomaanmatkoilla. Ilman muuta miehen täytyy päästä välillä irrottelemaan myös kaveriporukassa, ja äiti kustantaa oluet. Ja taksin, jolla puolitajuton mies roudataan kotiovelle.
Miehestä se on nyt ihan selvää, että äiti auttaa rahatonta poikaansa.
Mikäs miehellä, vaimo maksaa ruuat, vuokran ja lasten vaatteet ja tarvikkeet ja äiti maksaa vaatteet, harrastukset ja huvittelun.
Asutaan vuokralla vähän ahtaastikin. Miehen äiti antaisi rahat, jotta poika voisi ostaa asunnon, mutta voi voi, kun miniä ja lapsetkin muuttaisivat sinne, niin eihän se mitenkään käy. Mutta sitten, kun tulee ero, sitten äiti ostaa pojalleen ihan ikioman asunnon.
Sitä odotellessa, eikä siihen kauan enää menekään, skool!
Jos pojalleen antaa, niin miniä ja miniän (ja pojan yhteiset) lapsetkin pääsevät siitä hyötymään. Se ottaa sitten kupoliin.
Niinpä anoppi päätti antaa pojalleen vaatteita. Niitä miniä ei ainakaan voisi käyttää.
Mieheni kulkee merkkivaatteissa, käyttää kalliita hajuvesiä ja on aina viimeisen päälle pukeutunut. Vaimo ja lapset hakevat vaatteensa kirpputorilta, jos edes sieltä. Mies on nimittäin työtön ja vaimo vain on töissä.
Mies käy hierottamassa itseään ja välillä virkistymässä ja rentoutumassa raskaasta perhe-elämästään ulkomaanmatkoilla. Ilman muuta miehen täytyy päästä välillä irrottelemaan myös kaveriporukassa, ja äiti kustantaa oluet. Ja taksin, jolla puolitajuton mies roudataan kotiovelle.
Miehestä se on nyt ihan selvää, että äiti auttaa rahatonta poikaansa.
Mikäs miehellä, vaimo maksaa ruuat, vuokran ja lasten vaatteet ja tarvikkeet ja äiti maksaa vaatteet, harrastukset ja huvittelun.
Asutaan vuokralla vähän ahtaastikin. Miehen äiti antaisi rahat, jotta poika voisi ostaa asunnon, mutta voi voi, kun miniä ja lapsetkin muuttaisivat sinne, niin eihän se mitenkään käy. Mutta sitten, kun tulee ero, sitten äiti ostaa pojalleen ihan ikioman asunnon.
Sitä odotellessa, eikä siihen kauan enää menekään, skool!
Vastaukset 52
Vanhimmat
anoppi oikeasti voittaa tuolla laskelmoivalla toimellaan? Mitä tälläiseen voisi sanoa? Minkälainen anoppi tekee tahallaan miniän kateelliseksi tyyliin: kun veit pojan minulta,sinullepa en anna mitään ja näkyvästi jakaa rahaa tms. pojalleen. Toisaalta,äiti voi antaa pojalleen mitä haluaa.Mutta antaakin voi niin,ettei toinen tiedä. Tuollainen on ilkeää. Mut asumiskustannukset,ruuat yms. pitäis tottakai maksaa puoliksi miehen kanssa,miksi kustannat kaikki yksin?
Miehessä pitäis olla miestä sanoa,et haluan itsenäistyä ja lopettaa rahan ottaminen äidiltään.
Toi raha on varmaan ainut miten äiti saa pidettyä pojan vielä itsellään...
suvun rahathan ei pitäis sinulle kuulua mitenkään ja anoppi voi antaa niistä halutessaan vain pojalleen,mut tommosenkin voi tehdä niin,ettei toista loukkaa..
on vähän samanlainen juttu. Olen avoliitossa ja miehen äiti ei pidä minusta. Vaikka olen opiskellut,käyn työssä ja mielestäni olen ihan kunnollinen ja fiksu,äiti on päättänyt kenet pojalleen haluaa:).Äiti kustantaa pojalleen peliliput,lääkkeet ym. Äiti ei halua,että poika oppisi oikeasti omilleen,itsenäistyisi ja mukavuuden haluisena poika ottaa kaiken vastaan. Itse olen asunut yksin ja itsenäistynyt mutta vanhempani varmasti auttaisivat jos apua tarvitsisin. Pärjään silti omillani. Tälläinen tuo vähän epäsuhtaa suhteeseemme..
Anteeksi, mutta en ole ollenkaan kateellinen. Olen pärjännyt ihan omillani ja ihan hyvin jo pitkään ennen kuin edes tutustuin mieheeni. Olisin halunnut vain, että kun ollaan yhdessä niin yritetäänkin yhdessä. Nyt miehen ei tartte yrittää mitään, sen kun on vain ja äiti maksaa.
Minä kustannan kaiken yksin sen takia, että mies on työtön eikä saa työttömyyskorvausta. Miehellä ei ole mitään muuta rahaa kuin se äidiltä saatu ja sitä ei saa käyttää sellaiseen, mistä miniä hyötyy. Se on anopilta tullut käsky, jota mieheni tottelee. Mieheni mielestä se on ihan luonnollista, että äitinsä haluaa antaa vain pojalleen.
Niin kauan kuin mies on työtön, hän on kiinni rahan takia äidissään ja niin kauan kuin hän saa helpolla rahansa, ei töihin ole niin kiirekään. Näin käsitin, että anoppinikaan ei ole kovin innokas saamaan miestäni työelämään.
Olin hölmö ja menin sanomaan ääneen anopin kuullen, että eihän sitä aina voi odottaa, että saa koulutusta vastaavaa työtä, vaan voisi tehdä jotain muuta työtä odotellessa. Anoppi meinasi haljeta raivosta ja tiuskaisi, että hänen poikansa ei paskahommia tee. Jotenkin otin senkin itseeni ja ajattelin mielessäni, että ai, minäkö sitten teen niitä paskahommia ja mieheni täytyy päästä suoraan jonnekin johtajaksi.
Kyllä anopin luulisi tietävän, että eripuraa ja katkeruutta se aiheuttaa, kun meillä on ihan erilainen elintaso. Me ei miehen kanssa vedetä mitään yhtä köyttä ja tuntuukin, että ero olisi hyvä vaihtoehto. Olen vain miettinyt, että mistähän minä oikein eroan, kun en miestä vissiin oikeesti koskaan saanutkaan.
Viime kesänä tuli juhlakutsu miehen erään sukulaisen juhliin. Mies oli hyvännäköinen uusissa kuteissaan, mutta minä häpesin vaatteitani niin, että olin melkein koko juhlien ajan sivuhuoneessa muka hoitamassa pienempää lasta. Äitiysmekossa juhliin puolitoista vuotta lapsen syntymän jälkeen, ei paljon naurattanut.
Haluaisin, että mies eläisi muun perheen kanssa samaa elintasoa. Joskus kiukuttaa niin kauheasti, kun mies on jossain reissussa, jonka äitinsä on kustantanut, ja minä en pääse lasten kanssa edes kauppaan, koska ei ole rahaa. Ostan tilipäivinä pakastekaapin täyteen ruokaa, sillä on pakko varmistaa, että lapset saavat ruuan joka päivä.
en minäkään oikein tiedä sitten, että miten se raha pitäisi antaa. Ja onhan ne lapset miehenkin lapsia, joten luulis, ettei aina menisi oma napa lasten edelle vaikka äiti sitten olisikin määrännyt rahat miehelle itselleen.
Äiti saa tosiaan pidettyä rahalla pojan itsellään. Poika on niin äitinsä käskyvallan alla, että täytyy joka päivä soittaa kaikki tekemiset ja sanomiset. Minunkin tekemiset. Siksi se anoppi kuvitteleekin, että pojallaan on niin raskasta perhe-elämää, kun poika heti vaikka roskapussin vietyään, soittaa äitilleen, että taas olin siivoamassa huh huh.
Lapset on päivähoidossa, joten ei miehellä niin kauhean raskasta pitäisi olla. mies kyllä vie ne lapset sinne päivähoitoon, koska minun mukana lähtiessä lasten pitäisi mennä niin aikaisin. Se on varmaan sitten raskasta, vaikka minä kyllä haen ne lapset, koska pääsen vastaavasti aikaisemmin kotiinkin.
Meneekö kauan että mies kasvaa aikuiseksi?
Ymmärrän että sinulla on vaikea tilanne nyt, joten toivottavasti et ota pahaksesi kun kysyn, miten tulit tehneeksi lapsia tuohon kurjuuteen?
ihan mahdoton tilanne!! Ja sanon tämän miehenä, joka katkaisi napanuoransa vanhempiinsa erittäin nuorena. Oli pakko tehdä niin oman hyvinvoinnin vuoksi, vaikka kaikki ei sitä ole ymmärtänytkään, läheiset onneksi.
Minulle ei tulisi mieleenikään vastaavan kaltainen käyttäytyminen omassa aviosuhteessani ( 26 vuotta jo takana). Erittäin hankalaa ja nöyrryyttävää miehesi käytös. Sanomattakin on selvää, että ellei miehesi herää tilanteeseen, ja ala ajatella omilla aivoillaan, ei siihen tule toista päätä.
Aopilta on turha odottaa muutosta asioihin, johan sen olet varmaan todennutkin. Hän varmaan käy kohta jo terapiassakin hankalan miniän vuoksi!
Jos itse maksat jo kaiken elämisestänne, miksi hankit huonon itsetunnon ja nöyryyttävän elämän itsesi ja lastesi kustannuksella? On tietenkin hienoa, että jaksat yrittää tällaisessakin suhteessa, sillä kaikesta huolimatta tällaiseen tilanteeseen tulee ennen pitkää muutos. Jos odotat ajan kuluvan, kärsit ehkä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Kehoittaisinkin tarttumaan itse härkää sarvista ja tekemään asialle jotakin konkreettista. Hae tilanteeseen ulkopuolista apua, jos miehesi ei herää itse ajattelemaan ja elämään.
Joka tapauksessa: ÄLÄ JÄÄ YKSIN!!!
Kysyit että meneekö kauan että mies kasvaa aikuiseksi?
Tällä elämänkokemuksella mikä minulla on sanoisin että ei hän kasva koskaan.
Ei voi kun ihmetellä mikä tekee ihmisestä tuollaisen kun anoppisi.
Minä antaisin kaikille, mutta erityisesti lapsenlapsille.
Aikuinen terve mies joka ei käy töissä ja elää toisten kustannuksella loisena on vain riippakivi sinulle.
Minulla miniä ja vävy sekä lapsenlapsi. Lapset ottivat puolison itselleen eivät minulle.
Jaksamista sinulle Raija K.
"Viime kesänä tuli juhlakutsu miehen erään sukulaisen juhliin. Mies oli hyvännäköinen uusissa kuteissaan, mutta minä häpesin vaatteitani niin, että olin melkein koko juhlien ajan sivuhuoneessa muka hoitamassa pienempää lasta. Äitiysmekossa juhliin puolitoista vuotta lapsen syntymän jälkeen, ei paljon naurattanut."
Hei, ensi kerralla riiput miehesi käsipuolessa että varmasti kaikki huomaavat eron. Selvitä aina ohimennen, miten ainoana tienaavana kaikki tulosi menevät miehen ylläpitoon. Eiköhän ala hävettämään kundiakin.
Ja voithan aina heittää muutaman heiton "vanhemmasta naisesta joka sponsoroi puolisosasi". Sukulaisilta menevät kahvit väärään kurkkuun :DDD
Mitä ruikutat! Jos miehesi on tuollainen looseri, joka vielä kehtaa ottaa omiin egoistisiin tarpeisiinsa rahat vastaan, pane törkimys pellolle.
Vastuullista itsesi asiassa. Perheessä ei kuulu toimia noin. Sano selkeästi miehellesi, mitä seuraa jos jatkaa moista pelleilyä. Sano se myös anopillesi. Sen jälkeen ota ero, jos ei tilanne muutu.
Miehenä olen suuresti hämmästynyt siitä, miten pitkämielisiä naiset jaksavat olla! Tuollainen mies ei ansaitse sanaa mies tai isä. Ole nainen ja ota vastuu elämästäsi.
Miehesi ei tule muuttumaan. Onneton, toisten rahoilla ja hyväksikäytöllä elämään suostuva ihminen ei pysty perusluonnettaan muuttamaan.
ompa ilkeä anoppi kun tekee tahallaan miniän kateelliseksi kun auttaa rahallisesti poikaansa ;))))))
kuka muu kuin anoppi voisi tuollaiseen halpamaisuuteen syyllistyä ;))))))
voi sinua ressukkaa joka joudut katsomaan hyvin puettua miestäsi merkkivaatteissaan ;))))))
varmasti olisit tyytyväinen jos anoppi ei auttaisi häntä ja hän saisi kulkea aresuissa ja olla masentunut ja apaattinen työtön luuseri jota voisit haukkua sitten siitä syystä ;))))))
hehheijjaaa ja hohhoijjjjaa teitä onnettomia
Miksi miehesi ei saa työttömyyskorvausta? Uskallatko sanoa hänen ammattinsa? Kuulosti niin ihmeelliseltä tuo "paskahommien tekeminen".
Jo on kummallinen vetkula, kun maksattaa kaiken naisilla - siis sinulla ja äidillään. Tuohan on aivan hullu tilanne. Eikö mies todellakaan osallistu mihinkään YHTEISIIN menoihinne?
Miehesi on itsekäs ja ajattelee vain ja ainoastaan itseään.
Ole sinäkin itsekäs ja pistä mies pellolle, ja kas vain heti sinulla ja lapsella on heti paljon enemmän rahaa, kun ei tartte maksaa miehesi kuluja! Ja lisäksi saat yksinhuoltaja lisää ja elatusmaksut valtiolta (kun mies on kerran pa!).
Miksi ihmeessä katselet tuollaista loiseläintä, joka ottaa kaikesta vain hyödyn?
Vähän kuule itsekunnioitusta peliin. Jos ei ole rahaa maksaa omaa osaa vuokrasta niin sitten voi vaikka myydä kirpparille merkkivaatteet ja maksaa niillä rahoilla omia kuluja!
Ihmettelen kuitenkin, miksi miehesi ei saa minkäänlaista päivärahaa. Onko sinulla niin hyvät tulot, että ne estävät korvauksen?
Anoppisi vaikuttaa ihan sairaalta joka tapauksessa. Ethän sinä yksin ole velvollinen elättämään lapsianne ja pitämään huushollianne pystyssä missään tapauksessa. Laiskaltakin miehesi vaikuttaa. Lapset vaan päivähoitoon ja mies makaa kotona. No, ymmärränhän minä senkin, ettei päivähoitopaikkaa voi antaa pois, jos vaikka sattuisi se hieno työpaikka jostain tipahtamaan. Ainakin sen voi sanoa tekosyyksi.
Olet kyllä ilm. oikeassa siinä, etteivät miehesi ja anoppisi niin kauheasti työpaikasta piittaakaan. Kyllä nuori terve ilm. koulutettu, mies nyt jotain työtä saisi. Menisi vaikka työllisyyskoulutukseen sellaiselle alalle, missä on työvoimapulaa.
Sekin tuntuu ihan hullulta, ettei anoppisi ajattele lapsenlapsiaan. Minä en kertakaikkiaan käsitä tällaista ajatuksenjuoksua. Kun on kysymys perheen toimeentulosta, eikä anoppi auta koko perhettä, mutta syytää kuitenkin rahaa pojalleen kaikenmaailman hömpötyksiin, niin se on sairasta meininkiä.
Et sinä tällaista peliä iänkaiken jaksa ja miksi sinun pitäisikään. Rupea ottamaan selvää elämisenmahdollisuuksistasi, jos jättäisit ne p....t siihen. Tällaista päätöstä on vaikea tehdä suinpäin, mutta et kuitenkaan ole ensimmäinen, etkä viimeinen, jonka on se askel otettava. Ainakin olisi hyvä saada selville miten miehesi siihen reagoisi.
Tuskin olette kovin nuoria, kun kerroit, että olet pärjännyt ihan omillasi ja ihan hyvin jo pitkään, ennenkuin tutustuit mieheesi, joten miehen aikuistumista taitaa olla turha odottaa.
Myötätuntoni on sinun ja lastenne puolella.
Olet sinä kyllä oikeassa, mutta ei se niin helppoa ole vain lähteä lasten kanssa. Vaikka kyllä se sietokyky alkaa olla loppu. Olenhan minä tietysti yrittänyt puhua. Joskus mies jopa väläytti, että äitinsä auttaa minuakin, sillä nyt minun ei tarvitse laittaa rahaa häneen. juuh
Tehtiin ne lapset ennen kuin totuus paljastui. Mies ja anoppi olivat ihan ok, kun seurustelimme. Anoppikin oikein miestä kehotti pitämään hyvää huolta tyttöystävästään. Silloin ei anopillakaan ollut niin paljon mistä antaa, joten ei ollut nykyisiä ongelmia. Sitten tuli perintö ja tuntuu kuin olisin muuttunut joksikin uhkaavaksi verenimijäksi yhtenä päivänä tekemättä itse mitään.
En minä ymmärrä, miksi pitää niin korostaa sitä, että heillä on rahaa ja minua ei saa päästää käsiksi niihin rahoihin. Minulle on kyllä esitelty tarkasti testamentit ja kerrottu kamalia tarinoita esimerkkinä siitä, miten mikäkin miniä vei kenenkin suvun rahat.
Kiukuttaa niin kauheasti. En varmasti olisi nainut tyhjätaskumiestäni, jos olisin rahaa halunnut naida. Köyhempää miestä ei olisi varmaan koko kaupungista löytynyt.
Niin että ihan rakkaudesta kai sitä lapset tehtiin ja yhdessä ollaan oltu.
Aivan mahtava lukea miehen kirjoittamaa tekstiä, jossa asia ymmärretään. Täällä kotona kun mies ei ymmärrä ongelmaa vaikka piirtäisin sen hänelle.
Olen kertonut näistä asioista vain yhdelle vanhemmalle henkilölle. Hän tokaisi saman tien, että eihän tuollaisella avioliitolla ole mitään edellytyksiä. Vaikka minunkin järkeni sanoo samaa, tuntuu kauhean pahalta kuulla se toisen suusta.
Menin naimisiin mennäkseni naimisiin vain kerran elämässäni. On vaikea romuttaa unelmia ihanasta, pitkästä avioliitosta ja perhe-elämästä. On mies minulle riidan päätteeksi käskenyt lähteäkin, mutta lapset jäävät hänen mielestään hänelle. Ja tekisi mieleni sanoa hänen äidilleen. Heillä on rahaa tietenkin tarjota omasta mielestään lapsille paljon paremmat elinolot.
Toiseksi, annoin lupauksen. Olen hammasta purren yrittänyt selvittää mieheni kanssa puhumalla ja väliin huutamallakin asioita, sillä en haluaisi antaa ihan heti periksi. Mies on kuitenkin omalla tavallaan hyvä mies silloin, kun hänen äidillään ei ole sormet pelissä. Vaikka nyt onkin luuseriolo niin en ole niin helpolla selvinnyt aina aikaisemminkaan. En ole kotoa saanut, enkä ole koskaan pyytänytkään.
Kolmanneksi, en haluaisi jättää lapsia miehen ja anopin vaikutusvaltaan, ja pysymällä naimisissa, voin jotenkin edes katsoa, miten lapsia kohdellaan. Kyllä ne lapset kohta huomaavat, että isällä on, mutta meillä ei. Ja se surettaa ja sattuu kyllä.
Kerran me jo sovittiin, että mies sanoo äidilleen, että nyt hän huolehtii itse raha-asiat ja muutkin asiat. Sitten kun piti sanoa, meni pupu pöksyyn ja mies käänsi minulle selkänsä. Alkoivat äitinsä kanssa yhdessä sättimään minua ja puhumaan avioehdosta. Mieskin ihan innostui siitä avioehdosta, ja minusta se oli kyllä niin törkeistä törkeintä tulla ehdottamaan, että kun on ensin vaimo maksanut muutaman vuoden kaiken, niin kiitos onkin tuollainen.
Kerään voimia. Tiedän, että tämän avioliiton loppu on vain ajan kysymys. Pitää tulla se mitta varmaan ihan täyteen, nyt se on vain melkein täynnä.
Mies ei saa työttömyyskorvausta, koska roikkuu yliopiston kirjoilla. Ei kylläkään ole pariin vuoteen opiskellutkaan. Ammattia en viitsi sanoa, mutta siis viittä vaille maisteri. Ja miehen mielestä maistereiden ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin mennä suoraan johtavaan asemaan. Olen ehdottanut hänelle ihan siistiä sisätyötä vaikka parina päivänä viikossa, mutta siitä anoppi sai melkein kohtauksen.
Ei miehellä tosiaan ole omaa rahaa. Opintotuet ovat loppuneet aikaa sitten ja toimeentulotukea ei tule minun tulojeni vuoksi. Minä kävin sosiaalivirastossa näitä asioita selvittelemässä ja näin on. Ei se minun palkkani huippu ole, mutta ihan hyvä. Se vain, että sillä pitää elättää aika monta suuta eikä miehen suu niistä tosiaan ole pienin.
Kun mies saa rahaa äidiltään, hänen pitää lähettää ostokuitit vaatteista, että äiti näkee, ettei ole ostettu muuta kuin miesten tavaroita. Kerran ostatin miehellä vaippoja vauvalle (uhkasin huutaa siellä kaupan kassalla, jos ei ostaisi), ja sen jälkeen anoppi kiristi otetta entisestään. Mies meni vinkumaan äidilleen, että hänen lahjaksi saamansa rahat menee vaippoihin ja hän ei saa itse mitään.
Meillä ei miehen mukaan niitä yhteisiä menoja kovin paljon ole. Sillä on vähän kummallinen päättelytaito, sillä jos minä ostan luottokortilla ruokaa, se on minun menoni, koska luottokortissa on minun nimeni. Puhelin, tv, pesukone, mikro ja videot sun muut minulla oli jo ennen kuin tapasin mieheni. Mies sanoo, että hän ei tarvitse mitään. Käyttää se kuitenkin niitä kaikkia, mutta voi sanomansa mukaan olla ilmankin.
Olin äitiyslomalla, kun mies kerran kauppaan mennessämme antoi minulle suurehkon setelin. Olin melkoisen ilahtunut, sillä raha oli silloin tosi tiukassa. Mies sanoi, että tässä on, että sinulla on välillä ihan omaakin rahaa, tosin vain lainaksi. Oli saanut äidiltään vähän enemmän. Minä erehdyin luulemaan myös, että mies maksaa ruuat, koska hänellä sitä rahaa oli. Ilo kuoli kaupan kassalla, kun mies käveli kassan ohi ja sanoi, että maksahan nyt nämä ostokset, kun sinulla on sitä omaa rahaa. Se p...kele lainasi minulle rahaa, että voisin ostaa sille ruokaa!!!
Tiedätkö, nyt kun kirjoitan tätä, niin tämähän on oikeasti ihan kauheaa. Alankohan minä vasta nyt tajuta, minkälaista tämä meidän elämä on. Että ei kaikilla olekaan tällaista.
Ajattelin pitkään että tämä on väliaikaista. Kun mies valmistuu niin menee töihin ja elämä alkaa rullata niin kuin pitää. Ne anopin rahat tulivat ihan yllätyksenä (myös anopille itselleen), joten tuo vehkeily on ollut odottamatonta.
Kyllä minä ymmärrän, että mies vaatteita tarvitsee, ei risaisissa farkuissa ole kiva mennä työhaastatteluunkaan (jos siis menisi). Mutta kun ne rahasummat ja vaatteisiin menevät rahat alkavat olla jo aika kohtuuttomia.
En minä tiedä. En minä voisi tehdä niin, että kun lapsi tarvitsee ulkohaalaria, niin lähtisin kaupoille ja sanoisin, että nämä rahat ovat minua varten. Ostan aina palkasta ensiksi lapsille ruuat ja kaiken mitä he tarvitsevat (aina jotain). Myyn pieneksi jääneet vaatteet ja yritän rahoittaa taloutta silläkin tavalla.
En kuule tällä hetkellä tiedä, mihin oikein rakastuin. En tosiaankaan. Varmaankin johonkin omaan haavekuvaani.
Anopin mielestä minä olenkin itsekkäin ihminen maan päällä. Anoppi pitää minua itsekkäänä, koska en kiitä häntä siitä, että hän auttaa miestäni. Mieskin sanoo, että anoppi auttaa koko perhettä, sillä jos mies on hyvällä päällä, siitä on iloa meille kaikille.
Kun mies ei voi ilmoittautua virallisesti työttömäksi, koska on vielä opiskelijana kirjoilla.
Me olemme yli kolmekymppisiä. Olen ollut töissä 14-vuotiaasta asti ja opiskellut työn ohessa. Työhistoriaa on kertynyt siis ikäiselleni aika paljon, sillä olin töissä jo kouluajoista lähtien kotona asuessani. Ei silloin olisi tarvinnut, mutta sain sellaisen työpaikan lastenhoitajana, josta todella pidin ja joka sopi opiskeluaikatauluunkin.
En tiedä, saisiko mies töitä, mutta eihän sitä tiedäkään, jos ei yritä. Itse olen aina saanut töitä, ja olen kyllä tehnytkin sitten kaikkea, mitä eteen on tullut. Viime vuosina tosin koulutusta vastaavaa työtä.
Lapset halusin päiväkotiin, jotta se työnhaku olisi helpompaa. Meillä päin ei päiväkotipaikkoja ole liikaa, joten en uskaltanut jättää senkään varaan, että sitten jos mies saa töitä, ei olekaan sitä hoitopaikkaa. On lapsille parempi, että he ovat samassa hoitopaikassa kuin että lyhyiden työsuhteiden ajaksi hankittaisiin aina eri hoitopaikka.
Anoppini ei ole erityisen lämmin ihminen, enkä ole nähnyt hänessä mitään tunteita lapsiamme kohtaan. Miestä hän halailee, mutta lapset eivät saa tulla halimaan tai pusuttelemaan - en tiedä, aina on joku paikka kipeä niin ettei mummo voi kumartua tai jotain. Eivät tosin lapsetkaan ole tähän mummoon kiintyneitä ja se on kyllä hyvä.
Minustakin on tuntunut siltä, että raha-asiani olisivat paremmin, jos olisimme lasten kanssa keskenään. Ja kyllä ne olisivatkin. Mutta luovuttaminen tuntuu niin ... kun en ole tottunut luovuttamaan.
Joskus kun puhun miehelleni ja yritän saada häntä näkemään, mikä on vialla, hän sanoo vain, että olen hullu. Miehen ja äidin käytös on heidän mielestään ihan normaalia, mutta minun ei. Ja tekisin kuulemma ihan samalla tavalla sitten kun omat lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. En minä nyt ihan sitä usko, mutta kyllä tässä muutenkin alkaa mennä jo sekaisin normaalit ja epänormaalit.
Kiitos lämpimästä ja järkevästä viestistäsi. Tarvitsen ehkä juuri näitä herätyksiä, mitä olen nyt lukenut.
Minusta sinä ymmärsit tahallasi väärin, mutta enhän minä sille mitään voi, jos niin haluat tehdä.
En minä ole kateellinen. Minä haluaisin mieheni kanssa vain oman perheen, jolla on omat raha-asiat. Kun mies saa äidiltään rahaa, eikä sen eteen tarvitse tehdä mitään, me emme yhdessä ponnistele saavuttaaksemme yhteistä elämää. En minä sitä nyt osaa paremminkaan sanoa.
Minä olen sitten varmaan itsekäs ruikuttaja, mutta kyllä minä toivoisin, että jos muu perhe kulkee resuissa niin mieskin sitten kulkisi. Minä olen sillä tavalla pikkumainen, että esimerkiksi juhliin pariskunta voisi pukeutua samantasoisesti. Laittaisitko itse iltapuvun päälle ja ylpeänä esittelisit vierelläsi kulkevaa miestäsi, joka on pukeutunut kauhtuneisiin polvipussillisiin verkkareihin? Näin se asia meillä on käänteisenä!
Sama asia vertauskuvallisena: (oletan että olet nainen) eihän vaikuttaisi juhlafiilikseesi, jos miehesi menisi juhliin taksilla ja sinä kävelisit saman matkan sateessa, koska miehesi ei ottaisi sinua samaan taksiin siksi, että anoppisi maksaa sen ja on määrännyt, että se raha on vain miehen käyttöön?
Ja jotta uskoisit, että en ole kateellinen: anoppi on antanut minulle kerran 20 euroa lahjaksi. Hän sanoi, että sitä ei saa käyttää lasten tavaroihin, vaan minun pitää ostaa sillä itselleni jotain mukavaa. Minä en ottanut sitä rahaa, koska tiesin, että lapsi tarvitsi silloin pipon, ja se oli tärkeysjärjestyksessäni minun ostosteni edellä. Sitä paitsi, lasteni kiva on aina myös minun kivani.
Hyvä Raija!
Sanoit olevasi jo kolmenkymmenen. Olen varma, että tilanne ei voi enää parantua, ainoastaan pahentua. Ota se lähtökohdaksi, kun ajattelet sekä omaasi että lasten tulevaisuutta.
Ei tuon ikäinen mies enää opi työtä tekemään, jos ei ole saanut edes opintojaan päätökseen. Elättäjää tai edes jonkinlaista rahantuojaa ei hänestä tule.
Kertomastasi päätellen miehesi ei myöskään arvosta sinua eikä lapsia vaan on kiinni äidissään ja tämän antamissa rahoissa, eikä hän siitä muutu.
Ryhdy nyt ihan vakavasti miettimään, millainen on tilanteenne viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua, jos mitään muutoksia ei miehessäsi ilmene. Sinä olet toimelias, ahkera ja ymmärtäväinen nainen ja pystyt hoitamaan lapsesi ilman tuollaista miestäkin.
Minua hirvittää pyytää sinua miettimään tulevaisuutta ja harkitsemaan avioeroa, mutta sinun tapauksessasi näin teen. Mitä pitemmälle ja kauemmin tilanne jatkuu tällaisena, sitä vaikeampi sinun on lähteä. Lopulta et edes kykene siihen ja saat surra koko loppuelämäsi ajan tuhlattua elämääsi ja pilalle mennyttä avioliittoa.
Ja tuskinpa lapsetkaan isompana tilanteesta nauttivat, kun ymmärtävät, millainen avioliitto vanhemmilla on.
Voimia sinulle joka tapauksessa!
Ehei, ette TE lähde minnekään - siirrä miehen tavarat portaisiin!!
Se, että olet kirjoittanut tänne ja pohdiskellut, on osoitus siitä, että asiat ovat jo hautuneet mielesi sopukoissa. Eihän kukaan tietystikään tee elämänsä suuria ratkaisuja jonkin nettikirjoittelun pohjalta, tämä on vain tukea jo aloittamallesi erkaantumisprosessille.
Todella hyvä, asiallinen ja asenteeton kirjoitus.
Yhdyn täysin mielipiteisiinsä.
Kenen nimissä on vuokrasopimus?
Tietääkseni vain yksi nimi lukee vuokrasopimuksessa, jos ei ole sinun hanki omasopimus. Vuokran antaja voi mahdollisesti siirtää sopimuksen nimiisi.
Yhden aikuisen perheitä
Suomessa vuonna 2005 oli: 184 043 Tilastokeskuksen mukaan.
Tiedät itsekin, tuo olotila on vain Sinun häpeäsi, et ole miehesi kasvattaja, etkä hänen kasvattamiseensa edes kykene.
KELA Tuet: Lapsilisät
Lapsilisien määrät on porrastettu lapsiluvun mukaan.
ensimmäisestä lapsilisään oikeutetusta lapsesta 100,00 €
toisesta lapsilisään oikeutetusta lapsesta 110,50 €
kolmannesta lapsilisään oikeutetusta lapsesta 131,00 €
neljännestä lapsilisään oikeutetusta 151,50 €
jokaisesta seuraavasta lapsilisään oikeutetusta lapsesta 172,00 €
Yksinhuoltajalle maksetaan JOKAISESTA lapsesta lapsilisään
yksinhuoltajakorotusta 36,60 euroa.
ASUMISTUEN määräytymiseen vaikuttavat ruokakunnan:
henkilöluku
asunnon sijaintikunta, pinta-ala, valmistumisvuosi ja lämmitysjärjestelmä
asumismenot
bruttokuukausitulojen yhteismäärä ja
omaisuus.
Kun heijaat Vapaakyytiläisen,
saat myös elatusmaksun lapsillesi,
joko Kunnalta
tai VAPAAKYYTILÄINEN ottaa viimein edes osavastuuta,
siittämistään lapsista.
Yhdessäolo vuosista,
SINUN on pitänyt jo oppia: Elämä on tässä nyt ja näin.
Saman läpi käynyt kaima :D
Kiitos tuosta Tilastokeskus vinkistä
Niin tässä ei ole kyse Anopista, vaan puolisostasi.
Suomen tilastokeskus ilmoittaa asuntokunnan koko
2 henkeä 777 790 on 32,4 % talouksista
3 henkeä 300 491 on 12,5 % talouksista
Talouksia joissa:
- Äiti ja lapsia 154 851
- Isä ja lapsia 29 192
Kahden hengen asuntokuntia 32,4 %
Asuinhuoneistot hallintaperusteen mukaan, Vuokra-asunto 32,0 % joka Sisältää myös virka- ja työsuhdeasunnot.
Henkilöä huonetta kohti 0, 7
Pinta-ala henkeä kohti m2 37,1
Ahtaasti asuvia väestöstä 20,2 % Ahtaasti asutuksi katsotaan jos; Enemmän kuin 1 henkilö huonetta kohti (ei sis. keittiötä).
Minäkään en löydä taloudellista tai sosiaalista perustetta, halullesi jatkaa yhteiselämään. Väestöstä 23,23 % on yhden aikuisen perheitä.
Ehkä kuitenkin odotat miehen perheen rahoittavan elämääsi joskus. Kaikki vastuu lapsistanne on Sinun ja puolisosi.
On yksi suu vähemmän ruokapöydässä.
On sekin säästöä.
Suomessa sinun pitäisi olla todella narkkari juoppo asunnoton horo hävitäksesi huoltajuustaistelun. Pääsääntöisesti äiti saa aina lapset. Miehesi ja anoppisi vain pelottelevat. Pelkällä rahalla ei isä lapsia saa.
Joskushan tuo on epäoikeudenmukaistakin miehiä kohtaan. Mutta älä anna pelotella itseäsi. Miehelläsi ei ole MITÄÄN mahdollisuuksia.
Ja kuten joku täällä jo laskeskelikin, taloudellinen tilanteesi kohenee HUOMATTAVASTI saatuasi miehen ulos asunnosta ja saatuasi yksinhuoltajastatuksen.
Mielipaha ja epäonnistumisen tunne tietysti ovat miinuspuolella - mutta entä tämänhetkinen tilanne, ei kai huonommin voi mennä???
Eipä maisterin paperit ole tae työpaikasta. Moni kuvittelee, että töitä tullaan suorastaan tarjoamaan, kun on paperit kädessä - no ei. Puhun ihan omakohtaisesta kokemuksesta sekä kaveripiirin. No, sinänsä en ihmettele yhtään, että miehellä on opinnotkin jäissä, kun hän on muutenkin varsinainen selkärangaton sluiba. Jos hänellä olisi tippaakaan kunnianhimoa, alkaisi hän etsiä gradutyöpaikkaa. Siitähän saatettaisiin maksaa jopa hyvinkin.
Nyt pistä kova kovaa vasten. Ala jo mielessäsi kuvitella irrottautumista wanna-be-maisterista. Ja sitten kun tuntuu, että olet henkisesti riittävän vahva, ilmoita asiasta myös hänelle. Sen luulisi olevan riittävän suuri shokki aikaansaamaan muutoksen. Vaikuttaa siltä, että miehellä olisi edellytyksiä muuttua, koska hän ei selvästikään pärjää ilman naista.
Tsemppiä! Aika kauheaa, että mies voi muuttua noin paljon :(
Kenen huoneistossa asutte? Ei kai anoppi ole sen omistaja? Sitten olet lirissä. Siinä tapauksessa käy kysymäsä kaupungin vuokra-asuntoa. Mitä mahdollisuuksia sinulla siihen olisi.
Mutta jos asuntoasia on hyvä sinulle, niin edellinen neuvo on hyvä: Kaverin tavarat portaikkoon ja bussilippu äidin luokse hakaneulalla repun päälle.
Päätös on vaikea. Kun sen olet tehnyt, toimi! Kyllä kaikki sujuu, kun pääset alkuun.
Eikö sinusta olisi ilkeää katsoa vaimoasi vanhassa äitiysmekossa, jos itselläsi on merkkivaatteet?
Eikö sinua nolottaisi?
Mitä muutkin sanovat? Suku esimerkiksi?
Tietenkin äitisi on ihana, kun maksaa sinun vaatteesi, mutta eikö hän käsitä, kuinka noloa sinun on kulkea ryysyilevän naisen ja lasten kanssa ihmisten ilmoilla?
Kalskahti provolle tuo lause,että sinä haet lapset päivähoidosta koska pääset aikaisemmin.
Siis missä se miehesi luuhaa kun sinä olet töissä?
Yritän vastata, mutta en minä tiedä, missä se mies on silloin, kun minä haen lapset päivähoidosta. Päiväkoti on minun työmatkan varrella, ja olen kyllä ihan onnellinen, kun haen lapsia päivähoidosta; he ovat aina niin iloisia nähdessään, kun tulen. Niin kai kaikki lapset ovat? Ne ovat hyviä hetkiä elämässäni, eivät mitään velvollisuuksia, jotka teen väkisin.
En ole edes viitsinyt kertoa kaikkea. Tämäkin on varmaan provo: mies vie lapset autolla, ja minä haen heidät pyörällä. Minulla ei ole mitään oikeutta ottaa sitä autoa, koska se on miehen äidin auto ja siis miehelläni käytössä, mutta anoppini nimissä.
Ja kun minä ostin itselleni pyörän, niin mieheni kailotti kaikille sukulaisilleni, että on se niin varoissaan, että sillä on varaa ostaa pyörä itselleen, vaikka ei tarvitse sitä mihinkään. Se oli vale ja se oli inhottavaa, koska minä maksan pyörän ihan varmasti kokonaan itse. Äitini kuuli pyörästä, ja osti minulle lasten turvaistuimen pyörän taakse. Toinen lapsi opettelee jo pyörällä ajamista, joten pääsemme hyvin kotiin.
Tiedätkö, minä olen jo jonkun aikaa ajatellutkin, että tämä meidän elämä on ihan uskomatonta. Siten, että ei kukaan usko, jos kerron. Etkä sinäkään uskoisi, jos näkisit mieheni. Niin miellyttävää miestä tuskin voi edes olla. Enkä tarkoita ulkonäköä, vaan käytöstä, jota muut ovat näkemässä. On kuin luotu aviomieheksi, ottaa naisen huomioon ja kysyy joka käänteessä, onko kaikki hyvin. Ja mikä isä? Huolehtii lapsista ja hoitaa lapsia. Kyläillessäkään minun ei tarvitse edes katsoa lapsiin päin, koska mies on viivana hoitamassa lapsia, jos inahduskin kuuluu. Samoin anopin läsnäollessa mies on pelkkää liikettä.
En minä enää tiedä, mitä pitäisi ajatella. Sen minä tiedän, mitä pitäisi tehdä, mutta joku estää tekemästä, siis ero ei tunnu helpolta.
Minusta tuntuu, että minä olen aika kovilla tässä koko avioliitossa. Ei se haittaa. Mutta tuntuu niin väärältä, että anoppi maksaa miehen rentoutumislomia ja harrastuksia siksi, että nimenomaan se MIES on niin mahdottoman kovilla ja stressaantunut, kun minä VAADIN miestä tekemään sitä ja tätä ja vaikka mitä. Ja kyllä minä vaadinkin, mutta se mies ei vain tee.
Omasta mielestään mies tekee kaikkensa ja on unelmien perheenisä. Minä en vain kykene näkemään sitä unelmaa missään. Olen aina uskonut, että se unelmien mies on tulevaisuudessa, jahka tuosta kasvaa, mutta ei tästä mitään tule. Anoppi on siellä sen kasvun edellä. joskus ihan säälin miestäni siksi, että hän ei saa kasvaa aikuiseksi. Ja häpeänkin - salaa.
tuskin kasvaa koskaan aikuiseksi
on se kumma miten nämä "hyvät äidit" eivät tajua mitä pojilleen tekevät... mitenhän ne äidit kuvittelevat poikansa pärjäävän kun äiti kuolee vai ajattelevatko nämä äidit että he ovat ikuisesti pelastamassa ja auttamassa poikiaan.... ei sen puoleen, itselläni on tuttavapiirissä eräs nainen jolle hänen äitinsä on tukkimassa rahaa jokaisessa mahdollisessa välissä ja näin saadaan aviomies nollattua että hän ei pysty huolehtimaan perheestään vaikka todellisuudessa huolehtii kaikesta ja tämä nainen tuhlaa kaikki rahansa omiin menoihinsa....
mutta miksi ihmeessä sinä alistut tuollaiseen jo lapsienkin takia sinun pitäisi ryhdistäytyä ja antaa kenkää noin selkärangattomalle ukolle.
Mikäli miehelläsi olisi vastuuntuntoa perhettään kohtaan, hän ei todellakaan hurvittelisi äidiltään saamiaan rahoja vain itseensä vaan toisi oman osuutensa perheen yhteisiin menoihin ja ennen kaikkea hankkisi töitä itselleen...
Olen itse eronnut työttömästä miehestä, joka ei osallistunut perheen kustannuksiin lainkaan, vaikka saikin ansiosidonnaisen työtömyskorvauksen.
Minä maksoin vuokran, ruoat, omat ja lasten vaatteet, omat ja lasten harrastusmenot, sähkön, veden, tv-luvan, vakuutukset... Mies maksoi omat vaatteensa ja autonsa kulut, siis bensat, autoveron ja auton vakuutusmaksut. Ei muuta. ( Auto hänellä tietenkin piti olla, vaikkei tehnyt mitään eikä käynyt missään. Arvaapa sainko minä edes lainta sitä! )
Kun erosimme, hän kehuskeli voivansa säästöillään palkata sellaisen asianajajan että lapset saadaan käräjöidyksi minulta, ja lisärahaa kuulemma tulisi kun äiti myisi pari asuntoaan. Hänellä oli tilillä 20 000 mk - siis säästöjä työttömyyskorvauksista, kun ei ollut mennyt rahaa elämiseen, vaimohan elätti!
Mutta huihai, se mummoko olisi luopunut osakkeistaan - vielä mitä! NIIN paljon hän ei poikaansa sentään rakastanut että olisi antanut hänelle sellaista summaa.
Jos otat eron, varaudu siihen että mies uhkailee että äidin kanssa palkkaavat kalliin asianajajan ja nappaavat sinulta lapset. Mutta ole huoleti, ei sellainen Suomessa onnistu. Ei Suomessa lapsia rahalla osteta. Jos ei mies ole lapsia pystynyt tähänkään mennessä hoitamaan ja elättämään, miten pystyisi eron jälkeenkään?
Pistä mies kävelemään siitä asunnosta, ala elää onnellisen yh-äidin elämää.
Elintasosi nousee. Elämisen tasosta ( = onnesta, mielenrauhasta )puhumattakaan.
Minunkin elintasoni nousi, kun ei tarvinnut elättää laiskaa ukkoa. Puhumattakaan siitä miten paljon elämisen laatu nousi!!!!
Ei kuvaamasi perhe ole ainutlaatuinen.
Monessa perheessä rahat ovat miehen omia.
On lukemattomia perheitä, joissa on kaksi elintasoa: miehen merkkivaatteet, auto ja "edustusmenot", ja vaimon ja lasten bussikyydit, päivähoidot, kirpputorivaatteet, ja bussissa kuljetettavat ruokakassit.
"Pääsevät" kyytiin, kun on sama matka, mutta mies ei aja kallista autoa turhaan tarhan kautta tai arkena kauppaan.
Viikonloppuna voidaan sitten mennä yhdessä ostosparatiisiin kuljeskelemaan ja ostamaan maitoa, ranskis ja 500 g jauhelihaa, tai mihin vaimon rahat riittävätkin.
Miehen rahat ovat juuri menneet auton uusiin talvirenkaisiin.
Niin että se siitä.
Tiedän useamman ”avoparin” joissa molemmat elävät omalla palkallaan. Vuokra, sähkö ja ehkä Tv lupa maksetaan puoliksi. Puhelin kulut, tietokoneet ja harrastus kustannukset ovat jo henkilökohtaisia menoja.
Miksi edes alkaa yhteiselämä näin?
Molemmat syövät töissä, ostavat omat ruuat jääkaappiin ja omat henkilökohtaiset sampoo- ja saippua putelinsa.
Asunnon irtain pysyy ”minun” ”sinun” luetteloituna, hankinnat ja lahjat ovat sinun minun.
Sitten hupsis ”perheeseen” tulee lisäystä, kas kummaa mistä maksaja?
”Pariskunnan” kehitystasosta riippuen ensin katsotaan molempien vanhempiin.
Tunnesuhteista mitaten alkaa kiristys; Teillä ei ole oikeutta lapsenlapseen.
Osatkaa, maksakaa; Rahaa, tavaraa, ilmaista lastenhoitoa 24/7/364 vrk.
Vahditaan tarkkaan mitä muut sisarukset saavat!
Ynnätään anopin ja apen kiinteä- ja irtain omaisuus.
Mokomat ikäloput mitäs ne enää millään itse tekevät, eivät ole ennekään ymmärtäneet.
TÄMÄ ON OPITTUNA tältä palstalta, ihan näiden ihanaisten Miniöiden tänne tuulettamina.
TODELLA miniät kirjoittavat eniten netissä; syy hallitsevat Netin, omistavat tietokoneet, sekä käyttävät kirjoitteluun työaikaansa. (näkee viestien kello ajoista)
Suurin osa ihanaisista Miniöistä SAA appivanhemmiltaan liian vähän tai väärää tavaraa, sisarukset saavat enemmän.
Appivanhempien varallisuus on vähintään tasattava miniän kanssa.
Appivanhempien on osoitettava kunnioitusta nuorille vanhemmille ja pyydettävä lupa mahdolliseen kanssakäymiseen millään tavalla. (vierailut puolin ja toisin puhelut jne.)
Monilla ei ole vanhempia eikä appivanhempia, silti tämä jakoperiaate tekee perheeseen kaksi ryhmää. Miehen, joka käyttää omat rahansa omiin tarpeisiinsa, ja vaimo ja lapset, jotka elävät vaimon palkalla.
Mies voi suureleisesti antaa 50 egua kuun alussa ruokarahaksi, ja katsoo sitten, että sillä on maksettu täyshoito, asunto, puhtaus ja ruoka.
Tietsikka on miehen ostama, kuten muutkin viihde-elektroniikka, vaimo maksaa lasten vaatteet, kodin ja keittiön aiheuttamat hankinnat, ja mikäli hän menee rikkomaan pesukoneen, saa hän saamari soikoon hankki uuden itse! Miehen rahat ei anteeksi vaan riitä, kun autosta meni takalamppu ja vakuutuskin pitää maksaa huomenna.
Olisikin onni, jos edellistä sukupolvea olisi sen verran, että joskus voisi sada apua ja ehkä sunnuntaipäivälliskutsun. Monella vain ei ole.
Vaikka näillä palstoilla kaiken aikaa valitetaan anoppi-miniä jne-kurjuutta, niin tosiasia on, että hyvin monet parit elävät omillaan ilman suvun tukea.
Nyt minä alan jo suuttua. Koska kirjoitit tähän ketjuun, niin vastaan sinulle näin:
ME emme elä omilla palkoillamme. Minä, mieheni ja lapseni elämme MINUN PALKALLANI. Mies saa äidiltään rahaa ja ne pitää käyttää - ja käytetään - yksinomaan mieheni vapaa-aikaan ja vaatteisiin. Jos meillä ei ole rahaa ruokaan, me menemme sosiaalivirastoon, emme ota mieheni lompakosta niitä miehelleni tarkoitettuja rahoja. Voisin pyytää omalta äidiltäni rahaa ruokaan, mutta en taatusti pyydä. Olen elättänyt itseni 10 vuotta omalla palkallani ennen kuin muutin mieheni kanssa yhteen, enkä varmasti ala nyt pyytää äidiltäni apua. Kerran äitini jätti tietämättäni keittiön pöydälle rahaa, koska varmasti huomasi mikä tilanne on. Sen otin, mutta siitä keskusteltiin kauan äitini kanssa puhelimessa sen jälkeen.
Minä en halua anopiltani mitään. En lastenhoitoapua, en rahaa, en tavaraa, en perintöä (olen itse neuvonut anoppiani tekemään testamentin, jossa häneltä tuleva perintö suljetaan avio-oikeuden ulkopuolelle, koska en jaksanut kuunnella kitinää siitä, että olen nainut mieheni vain rahojen vuoksi, piste!!).
MUTTA MINÄ EN HALUA, ETTÄ MIEHENIKÄÄN SAA KOTOA RAHAA, KOSKA SE AIHEUTTAA NIIN PALJON PAHAA MIELTÄ JA JUURI SITÄ ERILLÄÄN ELÄMISTÄ.
Ja muuta minä en usko kuin että on tarkoituskin, että anoppi tahallaan aiheuttaa meille sitä eripuraa.
Sano sinä minulle viisaampana, että miksi mieheni ei tarvitse osallistua edes lasten vaatteiden ostamiseen?? Miten joku aikuinen mies ja vielä aikuisempi äiti voi olla noin tyly?
Kuule kyllä tarinastasi päättelen, että miehesi päässä on tuollaista narsismityyppistä häikkää. Siis luonnehäiriöinen ja nyt tuntuu kieroutuneen entisestään, kun äitinsä antaa suoraa tukea.
On se vaan sairasta tuo touhu teillä !!!
Toivottavasti saat voimia lähteä siitä kiitämään lapsinesi mahdollisimman pian. Kuinka sä ylipäätään jaksat ja viitsit katsella tuollaista äijänketaletta ?
Käy kunnan sosiaalivirastossa ja hae vuokra-asuntoa. Sopivan hetken tullen laitat avioeropaperit vireille ja mieti sitä lasten huoltajuuttakin. Kuten varmaan tiedät, siitä tulee hyvin helposti erimielisyyttä,kuka lapsia oikein hoitaa. Ehkä tarvitset jopa asianajajan itsellesi.
Ota asianajaja oikeuaputoimistosta, niin ei tarvitse maksaa suuria summia yksityiselle asianajajalle.
Lopeta tuo ison Peter Panin hyysääminen ja jätä sinne himaan nauttimaan niistä äitinsä ostamista vaatteista tai lähetä kylpylälomalle sillä välin, kun muutatte pois.
Äitinsä varmaan tulee valmistamaan ruokaa isolle pojalleen ja pesemään pyykit tai siivoamaan huushollin perin pohjin.
Katsopa: www.narsistienuhrientuki.info
sieltä parisuhde-sivut (monenlaista
tarinaa...)
Lue: Mäkelä "Naamiona terve mieli"
Näiden jälkeen tiedät paljon enemmän...
Parempaa elämää sinulle ja lapsillesi.
monta kertaa. Sydämestäni antaisin viisaan neuvon, mutta kun en osaa.
Onkohan se gradunteko miehellesi joku kynnys? Monelle tuntuu siinä vaiheessa tulevan ylivoimaisia vaikeuksia. Usein pitkittyminen kuitenkin johtuu siitä, että ollaan työssä täysipäiväisesti, eikä sillä gradulla siinä vaiheessa tunnu olevan suurta merkitystä. Omalle pojallemme kävi niin. Hän oli aina luokkansa priimus ja paiski töitä lukion toiselta luokalta lähtien. Gradulla ei kuitenkaan tuntunut olevan kiirettä ja se oli minulle yllätys, kun tiesin hänen hyvän opiskelumenestyksensä. Tietojenkäsittelyoppia, kun luki, niin töitä riitti. Hän oli kuitenkin sopinut tekevänsä gradun työpaikaltaan ja lopulta tekikin. Sai siitä mukavan rahasummankin.
Lopullisen sysäyksen asian hoitamiseen antoi ilm. se, kun hänen poikakaverinsa sai gradunsa valmiiksi. Silloin hän ilm. heräsi.
En tiedä kuinka vaikeaa tällaisia työnantajia on nykyisin löytää. Riippuu tietenkin myös mitä opiskelee.
Kyllä siinä anopissa kuitenkin on ihmettelemistä, kun ei kaikessa itsekkyydessään ajattele edes poikansa parasta. Lopettaisi rahan syytämisen, koska sillä ei saa edes lapsia elättää. Hänhän tekee hallaa nimenomaan myös pojalleen, joka saamattomana löhöilee siinä kuvitellen ilm. olevansa edelleen opiskelija, joka huomenna alkaa tehdä gradua. Olisi sitten edes itselleen rehellinen ja myöntäisi, ettei siitä gradusta tuolla pelillä mitään tule ja hakisi kertakaikkiaan jotain muuta työtä.
Onhan niitä opiskelunsa keskeyttäneitä työelämässä vaikka kuinka paljon ja miehesihän on kuitenkin opiskellut jo vuosia, joten kaipa siitäkin työnhaussa hyötyä olisi.
Tuntuu, ettei miehesi ole ihan normaali, tai sitten äiti on niin vahvasti manipuloinut häntä, koska haluaa, että teille tulsi ero. Käsittämätöntä.
Tulee mieleeni sekin, että mikäli miehesi joskus menisi työhön, niin antaisiko hän kuitenkaan juuri mitään rahaa yhteisiin menoihin. Hän on nyt vuosia tottunut elämään itsekkäästi, joten tuskinpa hän kovinkaan radikaalisti tapojaan muuttaisi.
Tilanne on mielestäni niin vakava, että sinun kannattaa harkita tulevaisuuttanne avoimin mielin ja silmin. Kamala sanoa, mutta eihän kukaan normaali perheenisä tuolla tavoin käyttäydy vaimoaan ja lapsiaan kohtaan.
Toivottavasti saat edes näistä (kannustavista) vastauksista sen verran voimaa, että jaksat ryhtyä selvittämään tilannetta.
Raijaaa !!! Missä olet ? Tule kuule kertomaan meille mitä olet ajatellut tehdä sen ukonkutjakkeen kanssa kanssa ? Me täällä kannnustamme (aplodeja....) sinua parempaan elämään.
Siis tarkoittaa tietenkin Sinua ja lapsia - elämässä eteenpäin. Siihen varmaan löytyy hyvä mahdollisuus !
Minä en tiedä, en tiedä. En tiedä, mikä minua pidättelee. Kyllä minä tajuan, että elämä voisi olla toisenlaistakin. En ole oikein uskaltanut ajatella ääneen tätä kaikkea.
Erotakaan ei voi ihan noin vaan, siihen pitää olla valmis. Minä en tiedä, mitä minä odotan. Minä olen vain toivonut niin kovasti, että asiat muuttuisivat. Olen syyttänut tilanteestamme aina anoppia, mutta onhan mieskin tietysti ihan aktiivinen osapuoli.
En minä edes kehtaa kertoa kaikkea. Anoppi on haukkunut minut niin moneen kertaan ja mies on kuunnellut vieressä. Pää on ihan pyörällä selityksistä, miksi mies tekee sitä ja tätä ja tuota ja miksi ja miksi... ihan pyörällä olen.
Minä olen jotenkin hukkunut tähän avioliittoon ja mieheni sukuun, minua ei ole enää vissiin edes olemassa. Ei ainakaan sellaisena, jona itseni vielä muutaman vuoden takaa muistan. Uskotko, että olin ennen määrätietoinen ja päättäväinen. Tulin toimeen omillani ja olin sellainen reipas tyttö jo pienestä asti.
Minun täytyy kaivaa itsestäni esiin se reipas tyttö ja laittaa oma elämäni kuntoon. Niin monta kertaa olen ajatellut, että anoppi saisi hankkia sen oman elämän, mutta minähän tässä omaa elämää tarvitsen.
Minä luulin, että meillä on perhe. Seurusteluaika oli jotain ihan toista kuin nyt. Tai minä vain sivuutin jotkut asiat ja katselin vain jotain toisia asioita.
Nämä viestit ovat olleet toisaalta ihania, toisaalta kauheita. Ihanaa, että saan vahvistusta sille, että en se minä ole, joka tässä on menettämässä järkensä, vaan joku toinen. Kauheita siksi, että on ihan eri asia ajatella itse jotain ja kuulla se jonkun toisen suusta (tai nähdä siis se kirjoitettuna).
Niin. En minä nyt oikein ole ajatellut, että mitä nyt yhtäkkiä tekisin. Muuttaminen lasten kanssa tuntuu niin kovin raskaalta. Mies ei ainakaan lähde. Kerran taisin suuttua jostain niin, että käskin miehen lähteä, mutta mies istui sohvalla ja sanoi, että hän ei lähde. Siitä on jo aikaa, mutta sellainen se mies kuitenkin on.
Minä taidan nyt kerätä ensin vähän rohkeutta, selvittää ajatuksiani. Kiitos ihanasta viestistäsi. Voi, kun ... tai no olkoon. Ihan pyörällä päästäni minä nyt vain olen.
Hei Raija ! Kirjoitin Sinulle tuon viestin klo 21.45 ja todella toivon, että jaksat miettiä elämänmuutosta.
Eihän tuo ole kunnon elämää. Huomaat sen eron vasta,kun olet jo lähtenyt. Näet sitten sen kuinka sinua käytettiin hyväksi.
Miehesi varmasti jatkaa omaa narsismityyppistä elämäänsä. Sinä elätät häntä ja äitinsä työntää rahaa suoraan käteen. Eihän siinä itse tarvikaan mitään tehdä.
Tuo ei tule muuttumaan koskaan, jos sinä et tee muutosta. Voit muuttaa vain itsesi, omaa elämääsi. Puolisoasi tai ketään muutakaan et voi muuttaa.
Minkälaisen mallin lapsesikin saavat omalla elämälleen,kun se "miehenmalli" vaan kekkuloi omia juttujaan ja sinä käyt työssä, hoidat huushollin, lapset ja elämän kaiken kaikkiaan.
Yritä saada kontakti johonkin ulkopuoliseen ammatti-ihmisen,joka voisi vähän opastaa sinua siihen mikä olisi viisasta ja mikä ei.
Olisiko mahdollista löytää vaikka psykologi tai sosiaalityöntekijä terveyskeskuksesta ? Seurakunnassa diakonia-alan ihmiset voisivat antaa käytännöllisiä ohjeita.
Hekin ovat varmasti työssään tottuneet monenlaiseen, joten älä epäröi, vaan mene vaikka heidän luo keskustelemaan.
Sitten vielä voisit mennä sivuille www.narsistienuhrientuki.info.
Rekisteröidy sivuille (parisuhde)ja kerro tarinasi anonyymina niin, että siitä ei voi tunnistaa henkilöitä.
Niiden sivujen kirjoittajat (kaiken kokeneita...) ovat mielestäni Suomen parhaita narsistiasioiden tuntijoita, on siis verratonta vertaisapua.
iltä nettiyleisöltä saat halutessasi myös eriääin hyviä vihejitä, mitä heidän mielesätätn voisi ja kannattaisi tehdä. Ja muista - tuleen ei pidä jäädä makaamaan.......
Myy miehesi minulla ravunsyötiksi. Tarjoan 100 euroa.
Anoppiasi en valitettavasti osta. Ravut eivät tuli lähellekään rapumertaa, jos anoppisi olisi syöttinä.
Ei muuta kun hanki asunto ja muuta itse pois - mutta ehdottomasti lasten kanssa. Muuttakaa vaikka sillä aikaa kun mies on äitimussukan kustantamalla ulkomaanmatkalla. Sitten kun olet muuttanut, pistä ero vireille.
Varoituksen sana: mitä teetkin, ÄLÄ MUUTA ASUNNOSTA ILMAN LAPSIA, muuten voit menettää heidät erossa, koska ilman lapsia lähteminen tulkitaan niin että olet itse jättänyt lapset! Tuollaisille ihmisille et varmaankaan halua lapsiasi menettää!
Ei voi olla totta! Ihan kuin minun elämäni 15 vuotta sitten. Ei nyt ihan kuitenkaan, koska mies ei tehnyt ulkomaanmatkoja ja anoppi maksoi puolet vuokrastamme. Loput minä maksoin juuri tuo periaate, että miehen ei tarvinnut maksaa mitään koska ei tarvinnut muka mitään.
Kuulehan. Olen edelleen avioliitossa sen saman miehen kanssa kuin silloin, nimittäin vielä vähän aikaa. Meni kaikki tämä aika ennen kuin uskoin, että mikään ei koskaan muutu.
Jos mahdollista niin asiat vain pahenevat. Miehestäsi ei varmaan tule sinulle lojaalia puolisoa koska ei ole sitä nytkään.
Niin kipeää kuin se käykin, on pakko lopulta hyväksyä se, että miehesi ei sinua rakasta. Tuskin pystyy rakastamaan itseltään ketään. Sen tajuaminen on ollut kaikista vaikeinta.
Kun minun mieheni monien vaiheiden jälkeen vihdoin meni töihin, jatkui sama minun-sinun-erottelu loppuun asti. Ja voit olla varma, että sinun panoksesi perheenne hyväksi on siinä vaiheessa arvotonta, kun mies rupeaa tienaamaan.
Tiesin jo kauan sitten, että liittomme kestää vain jos minä ummistan silmäni mieheni ja anopin keskinäiseltä suhteelta. Ei sellaiseen pysty. Herää sinäkin ja nopeasti. Sinua odottaa ihana elämä, jossa ne samat vanhat käsitykset oikeasta ja väärästä ja hyvästä ja pahasta ovat vääntymättöminä edelleen olemassa.
Sinä et nyt jaksa repäistä, koska sinulle on siinä vieressä näytetty, että yrittämisellä ja ponnistuksilla ei ole mitään arvoa. Älä mene mukaan siihen, vaan usko siihen, mihin ennenkin uskoit?
Mitä teit ennen avioliittoasi? Hae itseäsi niiden samojen tekemisten parista, ja kohta huomaat, että se sinun elämäsi on koko ajan ulottuvillasi.
Muista vielä, että et sinä ole epäonnistunut, vaan sinun miehesi ei vain ollut kypsä perhe-elämään. Sille asialle sinä et voi mitään.
Joku kehotti sinua lukemaan Naamiona terve mieli -kirjaa ja joku ohjasi Narsistien tuki -sivustolle. Mene sinne ja tutustu ilmiöön, jonka kanssa olet ehkä joutunut tekemisiin.
Kuvioon kuuluu, että narsisti manipuloi toista uskomaan, että vika on siinä toisessa. Sehän on päivänselvää, että äiti ostelee miehellesi vaatteita. Kukapa aikuinen mies ei nyt äidiltään saisi rahaa vaatteisiin? Hei! Miehesi ja anoppisi katselevat tätä maailmaa ihan toisesta todellisuudesta kuin me muut.
Avioero sinun tilanteessasi ei ole luovuttamista tai epäonnistumista, vaan epäonnistunutta on tuo liitto. Vie itsesi ja lapsesi pois siitä epäterveestä ilmapiiristä.
Toivottavasti saat nyt repäistyä teidät irti siitä tolkuttomasta elämästä. Muista että kurjuuteenkin tottuu, ja pahaan mieleen.
Kun minä erosin, huomasin, että ainoa mikä meitä oli pitänyt enää yhdessä, oli se jatkuva riitely miehen ja anopin välisestä suhteesta ja heidän tekemisistään. Tekemisistä, jotka jatkuvasti repivät meitä aviopuolisoita erilleen.
Nyt alkaa ilo hiipiä takaisin kotiimme, kun se "pään sekoittaja" ei ole joka päivä läsnä. Lapsetkin oppivat kyllä aikanaan erottamaan, mikä on hyvää ja mikä on huonoa, kun näkevät sitä hyvääkin ja voivat verrata.
Mennään eteenpäin, jooko? Ratkaisu on vaikeinta tehdä, mutta sen jälkeen helppottaa.
Olet saanut, Raija, paljon tosihyviä kirjoituksia. Kirjoituksia, joiden tekijät ovat kokeneita, nähneitä ja älykkäitä.
Ohje: Useimmat ihmiset eivät saa toteutettua elämänmuutostaan. He miettivät kyllä rajapyykin, josta ei ylitse käydä.
Sitä ennen on kuitenkin tullut jo paljon lunta tupaan. Ihminen on liukunut kohden psyykkistä rajapyykkiään. Ja kun toinen sen ylittää ja selittelee "tämähän oli yksittäistapaus, tämä ei koskaan toistu, miksi suutut kun senkin silloin sallit" - niin on niin helppo perua. Kuka sitä nyt yhden rajanylityksen vuoksi... ja elämä jatkuu vuodesta toiseen samana.
Mielestäni sinun on siis joko nyt päätettävä erota tai määritettävä ehdoton rajapyykki. Ja kun se on määritetty, niin siitä ei saa missään tapauksessa luopua.
Rajan ylityksen jälkeen edessä on vain yksi mahdollisuus ja se on eteenpäin elämässä. Vaikka olo tuntuisi tyhjältä, maailma olisi mustan verhon takana, niin on uskallettava ja luotettava elämän kantoon.
Minäkin olen nähnyt ja kokenut asioita. Ja olen aikoinani liu'uttanut rajapyykkiäni hyvin pitkälle. Lopputuloksena kun sitä askel askeleelta siirrettiin oli se, että hyväksyin hirvittävän paljon sellaista käyttäytymistä, jota en olisi koskaan hyväksynyt, jos minulta aloitushetkellä olisi kysytty "hyväksytkö että kumppanisi.."?
Sinun on uskallettava olla kova itseäsi kohtaan ja lähteä nyt tai määritettävä ehdoton rajapyykki, jota ei siirrellä. Oma suositukseni on, että lähde nyt. Törkykasa ei pöyhimällä parane. Varaudu kuitenkin siihen, että törkykasa ruikuttaa perääsi ja maalailee kauniita sanoja. Niihin älä sitten vahingossakaan usko. Kannettu (pakotettu) vesi ei kaivossa pysy. Suoranainen vale olisi väittää että "huomasin vasta nyt rakastavani sinua, olen ollut niin tyhmä". Varaudu torjumaan valhe. Onnea polullesi, ilo tulee vuoden tai kahden päästä
Kiitos teille. Olette antaneet tukea ja ajateltavaa. Parasta on se, että kun luen vastauksianne, tiedän, että elämäni ei tässä ole niin kuin pitää, ja se on totta, eikä kuvitelmaani.
Miehen ja anopin mielestä kaikki on niin kuin pitääkin, ja minä olen vain hankala ihminen.
Minä olen tiennyt, että jotain täytyy tehdä, mutta on ollut silti helpompaa antaa asioiden olla. En nyt lupaa heti tänään erota, mutta alan hiljalleen katsella paikkaa mihin mennä.
Ja arvatkaapa miten hauskaa on kirjoittaa vastauksia joissa ei koko ajan tarvitse puolustella omia ajatuksia että saisi niihin jotain järjestystä. Alussa harmittivat nuo vihjaukset siitä, että olisin kateellinen, kun mies saa ja minä en.
En minä osaa olla sillä tavalla kateellinen. Joskus tuntuu että anoppia ärsyttääkin se, että en hänen edessään kumartele rahaa.
Onneksi on tällainen paikka. Välillä olen kirjoittanut ihan kuin en koskaan ennen. Sitten kun olen lukenut myöhemmin kirjoituksiani, olen ihan hämmästellyt, että minäkö tuon kirjoitin.
Kiitos myös välittämisestänne, se on ollut tärkeää ja koskettanut.
Mitä tapahtuukaan, tämän viestiketjun muistan aina!
Hei Raija. Olen syvästi surullinen elämästäsi. Lähde hyvä ihminen nyt, kun vielä voit ja olet nuori. Miehesi ei tuosta muutu miksikään, hän on täysin äitinsä talutusnuorassa, rahan takia. Ja äitinsä on täysi ääliö ja tulee sellaisena pysymään. Kuka mummo ei lapsenlapsiaan haluaisi auttaa, jos siihen on taloudellinen mahdollisuus.
Sinulla on vielä mahdollisuus onnelliseen ja vapaaseen elämään, lastesi kanssa. Onnea saat kotia vaihtamalla. Ei se koti ole siellä nykyisessä paikassa, koti on siinä, mihin sinä sen itse luot, ei sen tarvitse olla juuri tuo asunto. Siinähän miehesi jää lattialle makaamaan, koska sinä viet asunnosta kaiken pois, minkä omistit jo ennen liittoanne ja minkä olet ostanut avioliittonne aikana. Hän ei kaikesta päätellen ole mihinkään juuri osallistunut. Siinäpähän jää kalliiden riepujensa kanssa ihmettelemään. Askel on iso ja päätöksen teko on vaikeaa, mutta pyydän sinua harkitsemaan tarkkaa, elämäsi ei tuosta parane takuulla. Itsesi ja lastesi tähden, aloita uusi elämä, puhtaalta pöydältä.
Voimia sinulle syksyiseen pimeyteen! Valo on jo näkyvissä, sinä jo pohdit näitä asioita ääneen.
Ystävä
Jos teillä ei ole avioehtoa, omaisuutenne menee tasan. Sinulla on siis oikeus myös puoleen miehesi omaisuudesta, vaikka se kuinka olisi häne äitinsä ostamaa - tosin auto jää hänelle koska se ei ole hänen vaan hänen äitinsä. Pitäköön ääliö säälittävän kaaransa, kunhan sinä saat lapset ja vapautesi!!!!
Valoa ja voimia sinulle!
Taidan minäkin kallistua tuohon yleiseen mielipiteeseen, ettei se tuosta parane. Toivon, että löydät voimaa itsellesi jatkaa yksin lasten kanssa eteenpäin, ja mahdollisesti vielä löytää joskus sellainen ystävä tai kumppani, joka tukee sinua ja jonka kanssa koet yhteisyyttä!
Sellainen asia tuli myös mieleeni, että olisi todella hyvä, että kertoisit/kirjoittaisit anopillesi lähtösi jälkeen, miksi ero tuli. Että anoppisi todella tajuaisi, minkä on aiheuttanut. Samantyyppisen kirjeen voisit kirjoittaa myös miehellesi. Kerro hänelle, että kaikki tuo on loukannut sinua äärettömän paljon, eikä tuollainen käytös ole todellakaan onnellisen ja tasapuolisen avioliiton perusta.
Toivottavasti miehesi vielä ymmärtää, mitä menettää! Olet kyllä niin sisukas nainen ja kuitenkin niin sympaattinen, että varmasti tulet pärjäämään elämässäsi. Ilmeisesti myös äitisi on samanlainen? Hänestä saat varmasti tukea päätöksellesi.
Kaikkea hyvää sinulle!!! Elämä odottaa sinua, ja sillä on vielä paljonpaljon annettavaa! Usko pois!
Moni on neuvonut eroamaan ja minä olisin samaa mieltä. Sen perusteella, mitä tässä ketjussa olet kertonut ja valottanut tilannettanne, niin mielestäni on vahvat syyt eroon.
Jos jatkat nykyisessä tilanteessa ja ajatuksesi ja olosi on tuollainen, kuin mitä olet kertonut, niin voimasi kuluvat aivan vääriin asioihin. Kasvavien lasten äiti (kuin myös isä) tarvitsee voimavaransa ja puhtinsa lasten huoltamiseen ja tukemiseen aikuisuuteen. Ja jotta sen jaksaisi, niin itsestään täytyy myös huolehtia.
Mutta miten ihmeessä jaksat antaa lapsillesi ja itsellesi sen, mitä tarvitsette, jos kuvio miehen ja anopin kanssa on noin outo. Itseltäni menisi kaikki puhti tuossa tilanteessa tasapainoilemiseen.
Ajatusleikki: lapsesi tulevat aikanaan murrosikään. En halua pelotella, asiat voivat mennä helposti ja mukavasti. Mutta on myös mahdollista, että vääntöä ja vaikeita tilanteita riittää. Joudut olemaan erityisen vahva ja ehkä toisaalta sydän syrjällään lastesi kasvua tukiessasi. Mielestä tarvitset voimia näihin asioihin. Riittääkö niitä, jos hyysäät sitä lapasta ja hänen äitiään?
Joo en yllytä eroamaan kevyesti. Jos kuitenkin tykkäät miehestä, jos hän on hyvä isä ym ym. Tarkoitan, että jos asiat olisivat tarpeeksi hyvin ilman tätä probleemaa, niin tietysti kannattaa yrittää vielä.
Tuo hänelle ilmi kaikki nämä tuntemuksesi mitä täälläkin olet kertonut. Älä riehu äläkä syyttele, mutta selvitä avoimesti, miltä tämä kaikki tuntuu ja mitä se tekee sinulle.
Jos miehessä on ainesta ja tahtoa, niin asiat voivat muuttua. Jos haluat antaa mahdollisuuden, niin katso ihmeessä se tie.
Terv Asteri
kokenut jotakin vastaavaa, mutta kuitenkin ihan erilaista. Joka oli varma, että elleivät asiat muutu niin koko asteri ja perhe romahtaa.