Kerta toisensa jälkeen toistan tätä kaavaa. Olen kohtuullisen viehättävä naisihminen, jolla kysyntää riittäisi ainakin periaatteellisella tasolla. En kuitenkaan pysty ihastumaan kehen tahansa, vaan se vaatii aikaa ja vetovoimaa.
Mutta miehet joihin lopulta ihastun! Tuntuu kuin tietoisesti valitsisin rakkauteni kohteeksi miehiä joita en saavuta. He eivät ole malleja tai adoniksia, mutta syystä tai toisesta eivät minusta tosissaan kiinnostu.
Neljäs kerta parin vuoden sisään sama juttu. Vatsa väänteillä, yöunet ja elämänhalu hukassa. Mies rakastui nenäni edestä toiseen...
En voi olla miettimättä, että valitsenko tietoisesti saavuttamattomia kohteita? Onko tämä sydänsuruissa rypeminen jotenkin niin tuttua, etten muulla tavoin osaisi elääkään. Henkistä masokismia? Onkohan mulla kohtalotovereita? Ei millään jaksaisi tätä enää...
Mutta miehet joihin lopulta ihastun! Tuntuu kuin tietoisesti valitsisin rakkauteni kohteeksi miehiä joita en saavuta. He eivät ole malleja tai adoniksia, mutta syystä tai toisesta eivät minusta tosissaan kiinnostu.
Neljäs kerta parin vuoden sisään sama juttu. Vatsa väänteillä, yöunet ja elämänhalu hukassa. Mies rakastui nenäni edestä toiseen...
En voi olla miettimättä, että valitsenko tietoisesti saavuttamattomia kohteita? Onko tämä sydänsuruissa rypeminen jotenkin niin tuttua, etten muulla tavoin osaisi elääkään. Henkistä masokismia? Onkohan mulla kohtalotovereita? Ei millään jaksaisi tätä enää...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä vika on valitettavasti sinussa itsessäsi. Nuo sinun ihastumisesi ovat vähän pikkutyttömäistä touhua. Jos olet aikuinen nainen, olisin vähän huolissani.
Tiedoksesi, että kyse ei ole edes rakkaudesta. Ei yksipuolista ihastumista rakkaudeksi tavata kutsua.
Kuulostaa jotenkin tutulta. Ihastun melko harvoihin ja valittuihin naisiin. Sitten kun toisaalta ihastun niin se on menoa. Siinä ei ole järkitunteilla enää mitään sijaa, kaikki on vaaleanpunaista. Lopulta kaikki päättyy kuitenkin huonosti.
Täytyy olla jonkinlaista masokismia, sillä tarjolla olisi myös naisia jotka rakastaisivat minua ehdoitta. Silti valitsen sen tietyn naistyypin, johon olen "tottunut" rakastumaan, ehkä jo teini-iästä saakka. Rakkauteni on sitten niin voimakasta, että juttu ei kerta kaikkiaan voi päättyä hyvin.
Minä olen ihan samanlainen. Ja ihastuminen tulee kun pommi taivaalta. Toiset on vaan niin herkkiä ihastumaan, ei siinä sen kummempaa. Mutta vaikeeta on nukkua, keskittyä mihinkään ja aliottaa mitään. Olis kyllä hyvä kysyä asiantuntijalta, mikä tää juttu on. Varmaan se keski-ikä.
Kyllä minä olen jo iso ihminen. Ihastumisella en tarkoita mitään kaukorakkauksia, vaan tuttuja ihmisiä. Pisin suhde kesti nelisen kuukautta, lyhyintä nyt ei voi suhteeksi mainita.
En ole edes mikään salamarakastuja. Mutta samoissa piireissä ihastukseni kohteiden kanssa kulkiessani tunteeni vain syvenevät, vaikka tiedän miehen ajattelevan täysin muita naisia. Tunne etenee kuin juna, jota en voi pysäyttää.
Ja lopulta on pakko myöntää jälleen harhalaukauksensa. Ja rypeä, rypeä, rypeä.
Eivät minun tunteeni tottele minua!
Mikä niissä miehissä sitten on niin ihanaa, keihin ihastut? Mikä juttu miehessä on just se mikä saa sut ihastumaan?
mutta pahoin pelkään, että se on juuri se, etteivät nuo miehet osoita erityistä kiinnostusta minuun. Liian kiinnostuneet miehet käynnistävät minussa pakorefleksin (olen liian ujo).
Mutta ei hätää: tänään elämä yllätti ja kohtasin kiinnostavan miehen. Olemme molemmat varovaisesti liikkeellä ja molemmat kiinnostuimme toisistamme. Ehkä juuri tänään karma on poistumassa :)