Ärsyttää

Minulla on muutama tuttu, jotka joka vuosi kehuvat, kuinka olisivat pystyneet juoksemaan puolikkaan/maran/ultran johonkin aikaan, mutta kun sattui nyt sellainen vahinko, että varvas/nilkka/polvi/neste ei imeytynyt tai joku muu tekosyy tuli väliin.

Miksi ei voi rehellisesti myöntää, että ei ole vielä siinä kunnossa kuin haaveilee? Tätä selittelyä on jotenkin niin noloa ja säälittävää kuunnella kun juoksun jälkeen selitellään milloin minkäkin vaivan syyksi, että joutui kävelemään tai ei saanut vauhtia.

Reilumpaa olisi myöntää, että hävisi ja ei minusta ole siihen kuin keksiä vuodesta ja juoksutapahtumasta toiseen tekosyitä.
4742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

moista kaverieni joukossa, mutta työssä moinen on erittäin yleistä. Pidän sitä erittäin huononon asiana. Minusta miehen pitää ottaa vastuu siitä mitä tekee ja ottaa kunnia voitoista ja vastuu tappioista. Erityisesti Saksalaiset tuntuvat olevan mestareita syyttämään muita. Olisi, mutta kun sen oli sun vika kun sanonut, että risteyksessä voi tulla auto vastaan ja ajoin nsitä päin. No ei ihan noin mutta melkein. Tällä hetkellä mittani rupeaa olemaan täysi Saksalaisten luuseriutta.

t. Tarzanello (entinen apeman)

Äänestä

En oo törmännyt tollaiseen, mutta muistan että eräs koulukaveri aikoinaan kehui muille esim. juoksevansa tietyn matkan johonkin aikaan. Vaikka tiesin ettei hän ole juossut lähimainkaan siihen aikaan (kun olin juossut hänen kanssaan). Kun tuli koulujenväliset kisat hän keksi aina jonkin syyn miksi ei voinut osallistua. Hän selitti myös hiihtokisojen huonoa aikaa vaikka millä. Hän kehuskeli niin kovasti itseään, että onnistui saamaan jopa kympin liikunnassa.

Ehkä tuttusi on kovin kilpailuhenkisiä ja heille ottaa koville, jos juokset lujempaa. Tai jos he ovat etukäteen kovasti kehuskelleet ja sitten heitä nolottaa kun juoksu ei sujunut. Tai en tiedä mikä tarve joillakin on selittelyihin tai kehuskeluihin.

Äänestä

huonosta itsetunnosta. Mutta toisaalta spekuloiminen yms. selittely on yksi urheilun ja liikunnan suola.

Äänestä

mitä turhaa ottaa pulttia toisten selittelyistä, sehän on ihan sama asia ylipainon kanssa - kyllä se syy on itsetunnolle hyväksi löytää itsen ulkopuolelta. sallittakoon se heille...

Miehelleni kävi kyllä oikeasti just noin... ei se kyllä valita muille vaikka syytä olisi, todelliselle urheilijalle on tosi kova paikka kun ei pääse edes lenkille..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mara-antti kirjoitti:

Minulla on muutama tuttu, jotka joka vuosi kehuvat, kuinka olisivat pystyneet juoksemaan puolikkaan/maran/ultran johonkin aikaan, mutta kun sattui nyt sellainen vahinko, että varvas/nilkka/polvi/neste ei imeytynyt tai joku muu tekosyy tuli väliin.

Miksi ei voi rehellisesti myöntää, että ei ole vielä siinä kunnossa kuin haaveilee? Tätä selittelyä on jotenkin niin noloa ja säälittävää kuunnella kun juoksun jälkeen selitellään milloin minkäkin vaivan syyksi, että joutui kävelemään tai ei saanut vauhtia.

Reilumpaa olisi myöntää, että hävisi ja ei minusta ole siihen kuin keksiä vuodesta ja juoksutapahtumasta toiseen tekosyitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu