Huoh, olen juuri palannut kotiin toiselta (ja EHDOTTOMASTI viimeiseltä) au pair-reissultani.
Molemmat kerrat jätin kesken, tunnen itseni täysin luuseriksi ja luovuttajaksi.
Ekalla kerralla työt oli kivoja, ei koti-ikävää, mutta perhe oli niin teennäinen kun olla ja saattaa. En tosiaan tuntenut oloani hyväksi perheessä, en saanut tehdä perheen kanssa mitään (siis syödä ym.) vaan oma ruokailuaikani oli perheen jälkeen tai ennen. Perhe asui kaukana muista joten kavereitakaan en saanut hankittua, lukuisista yrityksistäni huolimatta. Yritin jutella perheen kanssa mutta tulos oli aina sama, he ovat perhe ja haluavat viettää kaiken mahdollisen ajan keskenään, minun piti olla nuo ajat poissa. Lähdin siis kotiin pahoilla mielin.
Toisella kerralla perhe oli mukava ja kavereitakin tosi paljon. Viihdyin hyvin muuten mutta kummasti työt aina lisääntyivät. Sopimuksessa luki epämääräisesti vaan kotityöt, sen tarkemmin ei oltu niitä määritelty. Eli minä pyykkäsin, silitin, kävin kaupassa, siivosin, vein roskat, katoin pöydän, hoidin kaikki kouluasiat, hain lapset milloin mistäkin monen bussimatkan päästä kavereitten luota. Lasten kanssa en juurikaan viettänyt aikaa, vaikka kaikista kolmesta kovasti tykkäsin. Työtunteja minulle kertyi 45-50 viikossa, en jaksanut, en fyysisesti enkä henkisesti. Keskustelut eivät tässäkään tapauksessa auttaneet vaan kaikki sysättiin yhä enemmän vastuulleni. Lähdin pois tästäkin paikasta.
Mitä mieltä te olette? Olenko vain liian helppoon elämään tottunut luovuttaja? Muiden kanssa keskusteltuani tunsin oloni vähän paremmaksi, olinhan yrittänyt kaikkeni. Yritin tosissani jutella perheiden kanssa asioista mutta ilman tulosta. Mutta silti nyt on vähän typerä olo, mieli tekisi lähteä au pairiksi ehkä joskus vielä mutta jos perheet ovat tälläisiä niin en enää jaksa. Olen kuullut niin kauhutarinoita kuin ihania kokemuksiakin, mutta enää en voi suositella au pairiksi lähtemistä kenellekään.
Molemmat kerrat jätin kesken, tunnen itseni täysin luuseriksi ja luovuttajaksi.
Ekalla kerralla työt oli kivoja, ei koti-ikävää, mutta perhe oli niin teennäinen kun olla ja saattaa. En tosiaan tuntenut oloani hyväksi perheessä, en saanut tehdä perheen kanssa mitään (siis syödä ym.) vaan oma ruokailuaikani oli perheen jälkeen tai ennen. Perhe asui kaukana muista joten kavereitakaan en saanut hankittua, lukuisista yrityksistäni huolimatta. Yritin jutella perheen kanssa mutta tulos oli aina sama, he ovat perhe ja haluavat viettää kaiken mahdollisen ajan keskenään, minun piti olla nuo ajat poissa. Lähdin siis kotiin pahoilla mielin.
Toisella kerralla perhe oli mukava ja kavereitakin tosi paljon. Viihdyin hyvin muuten mutta kummasti työt aina lisääntyivät. Sopimuksessa luki epämääräisesti vaan kotityöt, sen tarkemmin ei oltu niitä määritelty. Eli minä pyykkäsin, silitin, kävin kaupassa, siivosin, vein roskat, katoin pöydän, hoidin kaikki kouluasiat, hain lapset milloin mistäkin monen bussimatkan päästä kavereitten luota. Lasten kanssa en juurikaan viettänyt aikaa, vaikka kaikista kolmesta kovasti tykkäsin. Työtunteja minulle kertyi 45-50 viikossa, en jaksanut, en fyysisesti enkä henkisesti. Keskustelut eivät tässäkään tapauksessa auttaneet vaan kaikki sysättiin yhä enemmän vastuulleni. Lähdin pois tästäkin paikasta.
Mitä mieltä te olette? Olenko vain liian helppoon elämään tottunut luovuttaja? Muiden kanssa keskusteltuani tunsin oloni vähän paremmaksi, olinhan yrittänyt kaikkeni. Yritin tosissani jutella perheiden kanssa asioista mutta ilman tulosta. Mutta silti nyt on vähän typerä olo, mieli tekisi lähteä au pairiksi ehkä joskus vielä mutta jos perheet ovat tälläisiä niin en enää jaksa. Olen kuullut niin kauhutarinoita kuin ihania kokemuksiakin, mutta enää en voi suositella au pairiksi lähtemistä kenellekään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No et todellakaan napise turhasta! Kuulostaa ihan karseelta! Tosi ikävää, et kummatkin paikat oli tollasia :(
todella huonoa tuuria, että sattui kohdallesi (ainakin kirjoituksesi perusteella) kaksi noinkin epäonnistunutta tapausta.
toisaalta, ei kukaan koskaan yksin taistele, joten kannattaa katsoa myös itse peiliin, olisitko voinut jotenkin ennaltaehkäistä tapahtumat? olisit kenties voinut tarkastaa etukäteen minkä tyyppistä aupairia perhe haluaa ja oletko tervetullut mukaan perheen juttuihin (vai hakivatko he ainoastaan "työntekijää"). työsopimukseen olisit voinut vaatia tarkat kuvaukset "kotitöistä". tarkat tuntimäärät kannattaa myös merkitä sopimukseen jotta sieltä voidaan tarpeen tullen tarkistaa oletko lupautunut tekemään 25h vai 50h viikossa ja kuinka menetellään mahdollisten ylimääräisten tuntien kanssa.
ikävää, että kohdallesi sattui kaksi "kurjaa perhettä", mutta kenties olisit voinut jo alunperin olla hiukan valppaampi silloin, kun tutustuitte ja laaditte sopimuksia. helppohan se on näin ulkopuolisena ja jälkeenpäin sanoa, mutta virheistä tulisi aina oppia! lähde toki uudelleen vielä aupairiksi jotta saat myös positiivisia kokemuksia ja harkitse tarkkaan kaikki "siirrot" ennen kuin lupaudut mihinkään. muista tutustua perheeseen kysymysten avulla niin, että saat selville onko perhe sinulle sopivaa "tyyppiä". muista myös asianmukainen sopimus jossa huomioita kohdat, jotka aikaisemmin on tuottanut ongelmaa. pyydä myös esim. 2kk koeaika jonka jälkeen voit palata kotiin mikäli siltä tuntuu että tämäkin perhe on epäoikeudenmukainen tms.
ei ole mitenkään "luuseriutta" lähteä kotiin tai vaihtaa perhettä. aupairin hommat vaan eivät sovi kaikille. tilanteet tietysti vielä kärjistyvät kun yhteen sattuu "hiukan epäsopiva perhe" ja "aupair jolle aupairius ei ole ehkä paras vaihtoehto".