Jäin leskeksi odottaessani esikoistani. Miehelläni suku oli pieni ja siirtolaisina ympäri maata. Ainoa johon hieman ehdin tutustua, oli mieheni äiti (anoppi). Sain mieheni äidiltä poikani syntyessä lahjaksi peilin. Peili oli ainoa evakkomatkasta mukana pysynyt, perheen omaisuus. Mieheni äiti kuoli poikani ollessa 2 vuotias. Tunsin aina säilyttäväni peiliä poikani puolesta.
Peili oli Uusklassismia - uusrokokoota 1920-luvulta, fasettihiottu peililasi. Kehykset kullan väriset korkeus n.150 cm, leveys n.50 cm. Alakulmassa kehyksessä noin 1cm pituinen ja 2cm levyinen jääkiekkomailan tekemä kolhu, poikani sisäpeli muistona. Se arvioitiin kerran valokuvasta n. 3000mk, kolhusta huolimatta.
Poikani muutti opiskelupaikkakunnalle.
Löysi vuosien myötä tytön ja puolenvuoden seurustelun jälkeen muuttivat yhteen asumaan. Minun mummuni kuoli 89v. Hän oli tehnyt testamenttinsa pojalleni, näillä rahoilla poikani osti asunto-osakkeen, ihan tavallisen remontoitavan kaksion 62 neliötä. Remontin teki poikani, kaikki pinnat uusittiin maalamalla, lattiaan asennettiin kuviollinen muovimatto, kiinteisiin kalusteisiin uudet ovet ja kaapit maalattiin sisältä.
Olen 49v. perhepäivähoitaja, hoitolapsia on viikonloppuna vanhempien vuorotyön vuoksi. Sain kyydin tuttavan autossa tämän 220 km, autoon mahtui myös peili.
Avominiä ei ollut kotona saapuessani vierailulle, tiesivät tulostani. Vietimme mukavan illan poikani kanssa yhdessä. Poika porasi tukevan koukun eteisen seinään ja peili ripustettiin siihen. Peili oli vähän kuin ”vieraissa” uudessa kodissaan. Kalustus oli avominiän valitsemaa, hyvin modernia funkkis tyyppistä Ikean-mallistoa. Vuode oli runkopatja, seinillä oli kehystettyjä julisteita ja verhoina puukaihtimet. Matoja ei ollut lainkaan. Valaisimet olivat todella moderneja. Olohuoneessa oli silkkinen viherkasvi, ja silkkiruusuja maljakossa pöydällä, sekä tekohedelmiä lasitarjottimella.
En tavannut silloin avominiää, koska palasin samalla kyydillä kuin tulinkin. Minulla oli työpäivä seuraavana päivänä.
Kävin teatteri retkellä, seuraavan kerran noin kk päästä peilin viennistä. Aikaa minulla oli piipahtamiseen noin 20min. Peilin tilalla oli iso muovikehyksinen eteispeili. Avominiä oli vienyt peilin roskikseen, löytäessään sen kotiin tullessaan, se oli särkynyt sinne heitettäessä. Poikani oli kotiin tultuaan kuitenkin mennyt hakemaan peiliä, muta roska-auto oli jo käynyt. Miniä ilmoitti, Hänen kotiinsa ei raahata mitään rikkistä Antiikkipaskaa.
Katselen peilin jättämää tyhjää paikkaa seinälläni, miettien peili oli minun muistoni lapseni isästä, sekä anopista. Olisihan sen voinut palauttaa, ei olisi tuntunut näin pahalta, olisin siitä katsellut itseäni ehkä vielä kymmeniä vuosia.
Peili oli Uusklassismia - uusrokokoota 1920-luvulta, fasettihiottu peililasi. Kehykset kullan väriset korkeus n.150 cm, leveys n.50 cm. Alakulmassa kehyksessä noin 1cm pituinen ja 2cm levyinen jääkiekkomailan tekemä kolhu, poikani sisäpeli muistona. Se arvioitiin kerran valokuvasta n. 3000mk, kolhusta huolimatta.
Poikani muutti opiskelupaikkakunnalle.
Löysi vuosien myötä tytön ja puolenvuoden seurustelun jälkeen muuttivat yhteen asumaan. Minun mummuni kuoli 89v. Hän oli tehnyt testamenttinsa pojalleni, näillä rahoilla poikani osti asunto-osakkeen, ihan tavallisen remontoitavan kaksion 62 neliötä. Remontin teki poikani, kaikki pinnat uusittiin maalamalla, lattiaan asennettiin kuviollinen muovimatto, kiinteisiin kalusteisiin uudet ovet ja kaapit maalattiin sisältä.
Olen 49v. perhepäivähoitaja, hoitolapsia on viikonloppuna vanhempien vuorotyön vuoksi. Sain kyydin tuttavan autossa tämän 220 km, autoon mahtui myös peili.
Avominiä ei ollut kotona saapuessani vierailulle, tiesivät tulostani. Vietimme mukavan illan poikani kanssa yhdessä. Poika porasi tukevan koukun eteisen seinään ja peili ripustettiin siihen. Peili oli vähän kuin ”vieraissa” uudessa kodissaan. Kalustus oli avominiän valitsemaa, hyvin modernia funkkis tyyppistä Ikean-mallistoa. Vuode oli runkopatja, seinillä oli kehystettyjä julisteita ja verhoina puukaihtimet. Matoja ei ollut lainkaan. Valaisimet olivat todella moderneja. Olohuoneessa oli silkkinen viherkasvi, ja silkkiruusuja maljakossa pöydällä, sekä tekohedelmiä lasitarjottimella.
En tavannut silloin avominiää, koska palasin samalla kyydillä kuin tulinkin. Minulla oli työpäivä seuraavana päivänä.
Kävin teatteri retkellä, seuraavan kerran noin kk päästä peilin viennistä. Aikaa minulla oli piipahtamiseen noin 20min. Peilin tilalla oli iso muovikehyksinen eteispeili. Avominiä oli vienyt peilin roskikseen, löytäessään sen kotiin tullessaan, se oli särkynyt sinne heitettäessä. Poikani oli kotiin tultuaan kuitenkin mennyt hakemaan peiliä, muta roska-auto oli jo käynyt. Miniä ilmoitti, Hänen kotiinsa ei raahata mitään rikkistä Antiikkipaskaa.
Katselen peilin jättämää tyhjää paikkaa seinälläni, miettien peili oli minun muistoni lapseni isästä, sekä anopista. Olisihan sen voinut palauttaa, ei olisi tuntunut näin pahalta, olisin siitä katsellut itseäni ehkä vielä kymmeniä vuosia.
Vastaukset 29
Vanhimmat
ei ollut todellakaan miellyttävä kokemus. Miniäsi olisi todellakin voinut palauttaa peilin, siinä oli valtava tunnearvo mitä hän ei osannut edes kuvitella.
Itselleni anoppini antoi kultaisen rannerenkaan, se on minulla "lainassa" niin kauan kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyy. Sen jälkeen rannerengas "lainataan" lapsen äidille odottamaan uutta saajaa. Näin se on kulkenut suvussa jo kauan ja toivon että se saa jatkaa kulkuaan.
Olen todella pahoillani puolestasi.
huolehtia, että mahdollista avioliittoa solmiessa poikasi tekee avioehdon. Voipi mummun perintöasunto mennä eron sattuessa jakoon tuollaisen sydämeltään sivistymättömän tytönheitukan vaatimuksesta. Ei osaa kunnioittaa toisten arvoja. Määkii kuin lammas, mää mää mää... Muulla ei ole väliä.
Voi, olisitpa kertonut peilin tarinan avominiällesi ja kysynyt, haluaisivatko he peilin vai pitäisitkö sinä sitä vielä. Kaikki olisivat olleet tyytyväisiä. Puhe on joskus suoraviivaista toimintaa parempi tapa toimia.
Mitä sinä pitäisit siitä, että miniäsi sisustaisi poissaollessasi asuntoasi uudelleen? Poistaisi sen mukavan vanhan huonekalun, jossa olet tottunut istuskelemaan iltaisin, ja laittaisi tilalle kromijalkaisen limenvihreän baarijakkaran?
Asiat olisivat useammin niin yksinkertaisia ja helppoja, jos voisi katsoa niitä toisenkin näkökulmasta.
Ei nyt millään pahalla. Minulla on oman äidin kanssa ihan erilainen maku, emmekä menisi toistemme asuntoihin koskaan viemään omin päin mitään. Niin innoissani kuin olenkin joskus vaikkapa uudesta huonekalusta, tiedän, ettei äitini suin surminkaan ottaisi samaa hökötystä kotiinsa. Sama pätee toisinkin päin; yhtään esinettä en äidiltäni haluaisi jo senkään vuoksi, että äitini lempivärit ovat värejä, joita minä inhoan. Eikä se meidän väleihin vaikuta; tulemme loistavasti toimeen keskenämme.
Onko sellainen oikeastaan edes lahja, jonka omistus- ja määräämisoikeus jää antajalle?
Kiitos myötätunnosta, otan osaa
Myönnän olin hyvin kiintynyt peiliin, olin katsellut siitä itseäni 29 vuotta, yli puolet elämästäni.
Peili oli kuin vieraissa avominiän kalustuksessa. Avominiä oli ostanut huonekalut muuttaessaan poikani luo, hän oli valinnut värit remontissa ja päättänyt kaikkien seinien olevan maalatut. Hän on allerginen, siksi ei verhoja eikä mattoja, asunto muistutti mielestäni odotushallia tai terminaalia.
Hei, Kannattanee yrittää
En heti usko olevan huolta tuosta asiasta. Ovat asuneet vaille kolme kuukautta yhdessä, tunteneet kaikkiaan Ystävänpäivästä. Ihmistuntemukseni sanoo, suhteesta ei tule pitkäaikaista.
Arvoisa; Sinun muistosi. Miniän koti
Ensinäkin, en ole koskaan tavannut koko miniä harakaria.
Toiseksi, poikani on tiennyt kokoikänsä peilin siirtyvän Hänelle heti, kun hänellä on OMA asunto.
Kolmanneksi, poika tiesi peilin saapumisen ja oli varannut koukun, sekä kiinnitti itse peilin seinälleen.
Neljänneksi, miniäkokelas heitti ulos hyvin suoraviivaisesti poikani omaisuutta.
Viidenneksi Miniäkokelas ei saanut mitään lahjaa, poikani sai kotiinsa äidillä säilytyksessä ollutta omaisuuttaan.
Olet sinä aika anoppikokelas. Voipi olla että avominiä ei pitkään viihdy poikasi kanssa, ja omilla tekemisilläsi voit lyhentää tuota aikaa entisestään.
Alkaa tuntua vähän siltä, että peili lähti avominiän seinältä ihan muusta syystä kuin siksi, ettei sopinut sisustukseen.
Tuskin sinun kanssasi kannattaa keskustelua kauempaa jatkaa. Ainoa toivo on, että poikasi kasvaa joskus aikuiseksi ja alkaa keskustella edes puolisonsa kanssa asioista keskenään. Mutta mistäs ottaisi poika mallin?
vaatia minkäänlaisia tapoja.
Hänen tekonsa oli törkeä ajattelee siltä miltä kantilta hyvänsä.
Jos ei halua seinälleen voi viedä vaikka varastoon eikä roskiin.
En ole edes anoppi vielä mutta paheksun miniän tekoa.
Myönnän, ettei juttu mennyt kaikkien sääntöjen mukaan. Toki avominiältä olisi pitänyt kysyä huoliiko hän peilin seinälleen. (Vähän väärä ilmaisu. Onhan koti myös pojan).
On kuitenkin selvää, että äiti luuli poikansa keskustelleen asiasta, koska oli naulakin seinään lyöty.
Missään tapauksesa avominiä ei olisi saanut hävittää peiliä. Tuskinpa sentään itsekään olisit vastaavassa tilanteessa niin törkeästi menetellyt. En minä ainakaan. Kyllä tällainen teko mielestäni osoittaa avominiältä aikamoista ylimielisyyttä. Poika on ilm. ensihuumassa suostunut täysin avominiän tossun alle, mutta kyllä onnellisessa avioliitossa on annettava arvo toisellekin. Yli neljänkymmenen avioliittovuoden kokemuksella uskallan sanoa, ettei se olisi onnistunut ilman tasa-arvoa. Kodin pitäisi olla molempien puolisoiden yhteinen. Joka tapauksessa avominiä olisi voinut vain ottaa peilin pois seinältä ja pyytää poikaa palauttamaan sen. Itse olisin uskoakseni antanut peilin olla paikoillaan, koska se oli miehelle rakas muisto. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, mutta kompromisseja on kaikkien tehtävä, jos haluaa avioliiton kestävän.
Sanot, että voi olla, ettei avominiä pitkään viihdy pojan kanssa, mutta voi olla myöskin toisinpäin. Tuskinpa äidin tekemisillä siihen asiaan olisi vaikutusta, koska on niin vähän heidän kanssaan tekemisissä.
Joka tapauksessa avominiä meni liian pitkälle, oli peilistä sitten keskusteltu tai ei.
Ohho sama
Tyttö muutti poikani asuntoon melkein yhtä suoraviivaisesti, kun tuo kyseinen toimi oli. Tapaaminen ja ”seurustelu” ajoittuivat asunto-osakkeen hankinnan ja remontin alkuun.
Olemme poikani kanssa yhteyksissä, puhelu 1-3 kertaa kuukaudessa. Joulut vietämme täällä kotona. Viimekesänä olimme eriaikaan kesälomalla. Minä teen lomallani matkoja, pohjoiseen ja etelään, sekä osan lomasta vietän eräässä yhteisössä. Tänä vuona pidin lomaa Juhannuksesta, poika elokuun. Poikani vaeltaa ja meloo.
En ohjaile tai neuvo poikaani hänen elämäsään. Olin itse 20 v. tullessani äidiksi, olin yksin, leski. Poikani muuttaessa kotoa, opiskelupaikkakunnalle, hän oli 24 vuotias.
Hei, Eikö miniältä tarvitse
Miniä harakari on ihan täysi-ikäinen ihminen. Uskon elämän asenteen ja käytöstapojen olevan pakattuna ”elämän reppuun” siinä iässä.
Kiitos; Älä ole niin ylimielinen: Eräs anoppi
Mielestäni kyseessä on poikani asia ja vein peilin hänen kotiinsa.
Ovat asuneet samassa osoitteessa, poikani asunto-osakkeessa, nyt elokuun lopusta.
Eilen illalla poikani soitti, sain kutsun tupaan tuliaisiin, yhteinen vapaa viikon loppu löytyi tuolloin Isänpäivänä, olen siis yötä.
Tapaamme siis ajalla, silloin ehdimme puhelemaan.
Tulihan se sieltä! Ei kyseessä tosiaan ollutkaan se peili. Taisit alun perinkin viedä koko peilin niillä samoilla poikasi omistajan otteilla, millä kirjoittelet näitä viestejäkin.
Arvaan, että sinua kaihertaa todellisuudessa se, mikä viestistäsikin ilmeni: Miniä on muuttanut suoraviivaisesti poikasi asuntoon!
Etkö sinä nyt mitenkään halua ymmärtää, että aikuinen poikasi olisi voinut estää sen muuton, jos olisi halunnut?
Olet jäänyt leskeksi jo nuorena. Oletko sen jälkeen asunut vielä miehen kanssa? Näyttäisi siltä, että sinulla on kokemuksen puutetta kahden aikuisen asumisesta samassa asunnossa.
Äiti ja poika ovat hyvinkin asemassa, jossa äidin omistama koti on äidin. Avo- tai avioliitossa tuollainen ajattelutapa on tuhoisaa. Jos poikasi on tarpeeksi fiksu ollakseen toitottamatta rakkaalle avovaimolleen, että "tämä asunto on minun, tämä asunto on minun", niin älä nyt herran tähden sinä mene sinne mielipiteinesi.
Poikasi omistama asunto on poikasi ja miniäsi koti. Tiedätkö, mitä eroa on asunnolla ja kodilla?
Poikani tapasi avominiän laivalla, olivat kaveriporukalla viettämässä polttareita. Tytön piti olla yhdenyön, siinä tilanteessa, vaihtoivat kuitenkin puhelin numeroita. Tyttö alkoi soitella, asuivat jo samassa kaupungissa.
Poikani oli hakenut asuntoa. Mummuni kuoli, perintö avitti taloudellisesti, nyt haki omistusasuntoa. Sopiva asunto löytyi; paikka, koko ja hinta johon jo arvioitiin kyseiset remonttikulut.
Oli yllättynyt ja ylpeä, saadessani kuulla, hänen työstä ja kyvystä suorittaa remontti. Vanhan materiaalin purkutyön Hän teki työnsä ohella, siinä oli ihan omat juttunsa. Kuitenkin kaatopaikalle vietiin kertakuormalla poistetut keittiönkaapit, vanhat koneet, kylpyamme ja wc-pytty, sekä kaikki verholaudat.
Keittiö oli tärkeä tehdä perusteellisesti ja hyvin, työn tulos on vuosiksi eteenpäin. Kaikki uusittiin; hella, jääkaappi, uutena hankittiin; pakastinkaappi, mikro, astianpesukone ja liesituuletin. Suihkuhuone WC uusittiin myös täysi; pinnat ja perustukset: seiniin, lattiaan, sekä hankittiin suihkukaappi, lavuaari, wc-pönttö. Tilaan tuli pyykinpesukone- kuivausrumpu yhdistelmänä. Tämäkin osuus tehtiin kerralla, vuosiksi eteenpäin. Koko asunnon kaikki pinnat uusiutuivat; sisäkatot, väliovet ja seinät maalattiin, lattiaan asennettiin kuviollinen muovimatto, eteisen kalusteisiin uudet ovet kaapit maalattiin sisältä.
Tiedän poikani tehneen surutyötä remonttia tehdessään, mummu oli hyvin läheinen meille.
Poikani ei käynyt ”kiinniotolla” koko kevättalvena, nukkui remonttityömaalla makuupussissaan. Tyttö soitteli ja halusi vierailla työmaalla, jäi yöksi.
Keittiön ja suihkuhuoneen valmistuttua, poikani muutti asuntoon. Tosin hänellä ei ollut huonekaluja, kuin tietokonepöytä tuoleineen ja nojatuoli. (asui kalustetussa opiskelija solussa) Ihan käytännöllisistä syistä hankki kokoontaitettavan vierasvuoteen, siitä tuli kesäksi parvekesänky. Olemme telttailleet paljon ja nukumme parvekkeella kesäisin.
Ennen poikani kesälomaa, tyttö halusi muuttaa poikani luo. Asiasta keskusteltiin, siitä ei tehty päätöstä. Avominiä halusi maalta eteisen seinät, tämä oli ainoa remontista kesken oleva kohde, hän sai avaimen.
Poikani lähti kesälomaksi melonta vaellukselle parin kaverinsa kanssa
Poikani tullessa lomalta kotiinsa, avominiä oli muuttanut asuntoon, ostanut sinne huonekalut. Pidän tätä melko suoraviivaisena toimintana. Pidän tilannetta kummallisena jopa hölmönä.
Epäilen avominiän olleet poissa kotoa käydessäni juuri siksi, en usko hänen olettavan, ettei toimintansa herätä mitään ajatuksia tai tunteita.
Poikani edellinen tyttökaveri (seurustelivat vuoden) oli hyvä tyttö, muutti valmistuttuaan työnperässä 800 km, suhde joutui katkolle puolitoista vuotta sitten.
Kuvaa aika hyvin luulevan ja kaikki tietävän miniän ajatus maailmaa tuo
”niin älä nyt herran tähden sinä mene sinne mielipiteinesi.”
EN OLE TAVANNUT avominiää, ENKÄ PUHUNUT avominiän kanssa koskaan.
Sinulla ei ole yhtään mitään tekemistä siinä välissä.
Jos poikasi on tyytymätön avokkiinsa, niin kai mies saa nostettua hänet ulos asunnosta.
Jos poikasi on tyytyväinen, tyttö jää asumaan.
Sinulla ei ole sitten yhtään mitään sanomista kumpaankaan vaihtoehtoon.
Usko jo, et omista poikaasi. Älä siis sekaannu hänen suhteisiinsa.
Lähetin sähköpostina luettelon varastossani olevista poikani tavaroista. Niitä on kertynyt aikamoinen määrä. On Lumilauta ja kengät, laskettelusukset, murtomaa sukset ja ahkio, jääkiekkomailoja, Kitara ja kaiuttimet, Pari laatikollista kirjoja, mummun huonekaluja Kirjoituslipasto ja Akusti-kirjahylly (nämä hän valitsi, on entisöinyt ne jo mummulle), maastopyörä, isolaatikollinen sekalaisia. Sovimme siirrämme nyt kaikki Hänen tavaransa sinne, asuntoni on pienempi, vaikka vinttikomerot ovat samankokoiset. Ihan kiva saada varasto omaan käyttöönsä, olin jo vuokrannut toiselta asukkaalta hänen vinttikomeronsa omille tavaroilleni.
Ystäväni jolla pakettiauto, lähtee jälleen viemään.
Meillä on poikani kanssa keskustelu välit, todella tiedämme toistemme tekemisistä ja olemisista. Emme päätä asioita tai lauo spontaaneita mielipiteitä, mutta tarpeen vaatiessa keskustelemme eri näkökulmista asioita.
Ystäväni on ollut elämässämme jo kaksikymmentä viisi vuotta.
omista siitä kodista mitään! Hänellä ei ole mitään juridista oikeutta mihinkään. Asuu samassa osoitteessa, ei oikeuta mihinkään!
Täytyy kyllä myöntää, että tiedät poikasi ja miniäsi asiat yksityiskohtia myöten erinomaisen hyvin. 24-vuotias mies ja kertoo äidilleen kaiken; teillä täytyy olla poikkeuksellisen läheinen suhde.
Siitä on nyt saatava se karkeakäytöksinen miniä heti pois siitä pojan taitavasti ja ahkerasti, väsymättä, varmaan syömättä ja juomatta, perintörahoja viisasti sijoittaen remontoimasta ikiomasta asunnosta, jossa poika on tuomitt... ei vaan tarkoitettu asumaan yksin.
Mitäpä jos nyt ihan ensiksi menisit ja ottaisit sen miniäpyrkyrin puhutteluun. Jouluaatto olisi varmasti sellainen hetki, kun ihminen on herkimmillään ja varmasti kuulolla. Miniälle on syytä tehdä selväksi, että hänen tapansa muuttaa poikasi kotiin vastoin poikasi tahtoa on anteeksiantamatonta. Virhe on korjattava ja miniäpyrkyrin on muutettava välittömästi. Jää katsomaan, että asunto on miniästä tyhjä joulupäivään mennessä.
Olen varma, että poikasi kiittää avustasi ja voitte molemmat huokaista helpotuksesta. Tekisitte suuren palveluksen ns. miniälle ja itsellenne, kun saisitte asiat selväksi nyt heti - tuska ei pitkittämällä parane.
Ota vaikka pojalta kaikki avaimet pois, ettei enää anna satunnaisille laivatuttavuuksille avaimia kotiinsa. Poikasi on selvästi osoittautunut hyväksi remonttireiskaksi, mutta surkeaksi ihmistuntijaksi. Sano nyt pojallesi, että ei sitä nyt kaikenmaailman tuttavuuksia kotiin oteta avovaimoksi.
Ota selvää miniäsi vanhemmista. Todennäköisesti vanhemmat ovat ihan samanlaisia törkyläisiä kuin miniäkin, sillä kotoahan ne tavat peritään. Vai onko se miniä ollut koskaan kenenkään lapsi, kun noin huonotapainen on? Mistä lie orpokodista, jossa ei opeteta tavoille. Jos sillä (se-sanaa voi käyttää, kun puhutaan eläimistä ja ei-toivotuista miniöistä) on vanhemmat, niin kannattaa kyllä kertoa, että miniäpyrkyri oli käsittänyt koko jutun ihan väärin. Pojallesi tytär oli vain yhdenyönjuttu, eikä tarkoitus ollut koskaan, että tytär muuttaisi pojan asuntoon. Niin muuten, miksi tyttö tuli laivalta poikasi luokse? Onhan niitä nyt vieraille ihmisille hotellejakin olemassa.
Avominiäsi varmasti ajattelee sinua koko ajan. Että mitähän se pojan äiti tästä ajatteleekaan. Kaikkien ajatukset varmaan pyörivät juuri sinun napasi ympärillä.
Ei maar, en minä enää usko, että sinä olet totta, kunhan turiset. Hyvät jatkot!
Arvoisa Tuhannen ja yhden anopin tarinat, osa IV
Soitimme mummun kuoltua todella useimmin, tai poikani soitti tännepäin ihan kysyen miten jaksan. Poikani on nyt 28 vuotias.
Laivamatkan jälkeen avominiä alkoi soitetta koska asuivat samassa kaupungissa, ei siis erikseen tullut poikani luokse.
Remontin vaiheet puhuimme tarkkaan siksi, että asuntoni remontoitiin ystäväni ja poikani toimesta neljä vuotta sitten, kesäloman aikana. Olen perhepäivähoitaja teen työni kotonani.
Ihailin asiaa siksi, että nyt poikani teki saman asian ihan itse, aikaa oli verraten minun remonttiini, joka oli tehtävä neljässä viikossa. Remontista keskusteltiin myös ystäväni ”Matin” kanssa. Mietittiin esim. lattia materiaalia se valittiin ”ehkä väliaikainen” vain muutaman vuoden periaatteella. Kaksio 62 neliötä on pieni, silloin kun tarvitaan kaksi makuuhuonetta. Minä valitsin muovilattia pinnan, koska perhehoitajana kodissani on aina alle kouluikäisiä lapsia, parketti ei kestä kolhuja ja pienten leikkejä. Poikani katsoi hintaa ja työtä.
Kiinteiden talouskoneiden arvo nostaa myynnissä hintaa arvonsa, pesutornin voi viedä mukanaan samoin suihkukaapin.
Suunnittelu ja erilaiset hankinnat vaativat miettimistä ja kyllä niistä keskustellaan: Miksi ei jo kokemusta omaavien kanssa, tässä ei ollut kyse sukulaisuudesta.
Tosin tunsin hyvin edellisen tyttöystävän, olen ollut hänen hoitotätinsä kolme ensimmäistä ikävuottaan. ”Mira” tuntui ihan omalta tytöltä.
Valitsin perhepäivähoitajan työn siksi, etten enää halunnut muita lapsia, yhdelle naiselle riitä yhden miehen lapset.
Ystävälläni on neljä lasta nyt tosin siis aikuisia.
Avominiä osti huonekalut osamaksulla ja ihan itse valiten, muutto ja kalustus tapahtuivat poikani meloessa Itämerellä.
Työ kutsuu.
Aika uskomattomalta tunnut itsekin. Alunperin oli kysymys vain peilin poisheittämisestä ja uskon, ettei pojan äidin ollut tarkoitus puuttua täällä mihinkään muuhun, vaikka mielessään ehkä, eikä syyttä, monenlaista ajattelikin.
Sinä olet kuitenkin ollut niin hyökkäävä, että olet väkisinkin saanut hänet puolustuskannalle. Silloin käy helposti niin, että kertoo täällä liiaksi yksityiskohtia, joita joku sinunlaisesi pystyy helposti vääntämään ja kääntämään kirjoittajaa vastaan.
Kyllä minustakin avominiän touhut oudoilta vaikuttavat. Olisihan hän voinut junailla muuttonsa ja sisustuksen, sun muut vähän hienotunteisemminkin. Näinhän sitä tietysti maailmassa pärjää, kun tekee ja ottaa sen minkä haluaa. Poikahan olisi voinut esittää vastaväitteensä, mikäli olisi ajoissa tajunnut naisen suunnitelmat. Asunto on kuitenkin pojan, joka toivottavasti ymmärtää tehdä avioehdon, jos naimisiin menee.
Mutta mistäs sitä tietää.
Olen pahoillani, jos et huomaa epäjohdonmukaisuuksia ap:n tarinassa. Yksityiskohdat kyllä pitävät, jos kokonaisuudessa olisi jotain järkeä.
Ns. avominiän touhut vaikuttavat kyllä oudoilta, mutta kyllä minä olisin taipuvainen uskomaan, ettei siellä ole paljon resursseja sillä pojallakaan.
Kyllä terve mies saa yhden naisen heitettyä pihalle jälkikäteenkin, jos tytryn muuttaminen niin vastenmielistä on ollut. Koko vastenmielisyys on ns. anopin keksintöä. Näitä uskomuksia anopeilla on ollut maailman sivu. Niiden avulla on helpompi käsitellä tosiasioita, joita psyyke ei pysty ottamaan vastaan.
etteikö mies olisi saanut naista heitettyä pihalle jälkikäteen, mutta. mutta....Siinähän se onkin. Nainen käytti tilaisuutta röyhkeästi hyväkseen, koska tiesi ainakin jollakin tasolla saaneensa miehen koukkuunsa. Tuskinpa se rakastuminen siinä vaiheessa kuitenkaan vielä niin syvää oli, että nainen olisi voinut olla varma miehen suostumuksesta niin nopeaan muuttoon ja kaikkeen muuhun, mitä se piti sisällään.
Ei minulla, eikä mielestäni anopillakaan kuitenkaan ole ollut sellaista uskomusta, että naisen muutto olisi ollut miehestä vastenmielistä. Eihän mies hänestä eroon halunnut päästä ja lopputulos olisi saattanut myöhemmin olla sama. Kuitenkin kaikki tapahtui salakähmäisesti ja miehen omistaman peilin hävittäminen oli kaiken huippu.
Tuskinpa sinä myöskään olet pätevä arvioimaan yleisesti anoppien psyykkeen kykyä tosiasioiden vastaanottamisesta. Suurin osa meistä anopeista on entisiä miniöitä ja jos miniöillä on se kyky, niin mihin se yht´äkkiä, anopiksimuuttumisen myötä olisi hävinnyt.
Huonoa käytöstä poikasi tyttöystävältä. Ei hänellä ole mitään oikeutta poistaa poikasi omaisuutta hänen kodistaan. Lisäksi todella ajattelematonta, viedä roskiin antiikkia.
Peilihän oli poikasi ja hän voisi vaatia korvausta hävitetystä omaisuudesta. Ei avioliitossakaan ole oikeutta hävittää tai myydä puolison omistamaa omaisuutta ja samassa osoitteessa asuvalla ei mitään oikeutta mihinkään, esim. pojallesi sattuisi onnettomuus, perijä olisit sinä ja miniäkokelaalla ei mitään sanomista olisi mihinkään.
Törkää ja huonoa käytöstä. Ei mitään tapoja hänellä. Ymmärrän hyvin tuntemuksei ko. asiasta.
Järjetöntä toimintaa. Ei voi mitenkään perustella käytöstään.
Kiitos mielipiteestäsi; ei ns. miniä: väärin
No kyllä avominiä omistaa huonekalunsa, ne ovat ostettu osamaksulla, tyttö on työssä ja hoitaneen maksusopimuksensa ihan itse.
Avoliitossa kumpikin omistaa ostamansa ja saamansa eli lahjat; niin irtaimen, kuin kiinteän omaisuuden.
Avoliitto tuntuu oudolta juuri siksi, ettei mitään juhlia pidetty yhteen muuton kunniaksi. Poika on tavannut kerran kaupungilla vahingossa avominiän vanhemmat, olivat sitten kahvilla baarissa.
Niin asia on moninainen: osaanottoni: ei oikeutta
En tietenkään tiedä asiasta kaikkia, Mutta noin ajattelen minäkin.
Kerran olimme hyvin tiukoilla taloudellisesti, ja silloin annoin arvioida peilin 3000 mk, en voinut sitä kuitenkaan myydä, se oli poikani omaisuutta.
Oli ”suoraviivaisen” toiminnan syy mikä tahansa, en usko suhteen olevan jatkuva.
Kuitenkin, nyt on mennyt sekaisin kaksi asiaa, Avominiän käytös toiminta ja asumisensa muuttoineen poikani luokse.
Uskon asian selviävän vieraillessani poikani luona.
Millään tavalla, en ikinä anna anteeksi, peilin hävitystä.
Ei kannatakaan antaa anteeksi sitä peilin hävitystä. Ei kannata antaa anteeksi mitään.
Kun minusta tulee anoppi, minäkään en anna anteeksi mitään. Nyt vielä joskus tulee annettua jopa vanhemmille ihmisille anteeksi, mutta vain siksi, että olen niin nuori ja lapsellinen. Mutta minä kasvan joka päivä isommaksi, vanhemmaksi ja viisaammaksi.
avominiän syytä myös pyytää anteeksi.
Eiköhän täällä kirjoita useampi henkisesti sairas miniä?
Lue ketju: mielenterveysongelmainen miniä.
Nämä kirjoittajat ovat sitten porukalla lynkkaamassa anoppia.
Maanis-depressiivisyys on siis yleinen ja jopa normaali, täällä kirjoittavilla miniöillä.
Lienen sitten toisena, miniäryhmänä, skitsofrenia, schizophrenia, jakomielisyys sairastavat. Palstalla kirjoittaa useampi henkisesti sairas ihminen.
Vastuu hippasilla ketjussa palstalla; Anopin kertoessa:
Miniän äidin tulleen puhumaan anoppien ensitapaamisella!? nuorten seksielämän liiallisesta aktiivisuudesta. Anopin Spontaani reaktion: inho, ja kyseessä on kateus; miniän ja äitinsä läheisistä väleistä.
Eiköhän avioelämän seksielämän aktiivisuudesta tai tavasta äidille puhuminen ole jakomielistä? millainen, tai kuka kumppani on, missä tavattiin on mielestäni ihan normaalia.
Anopin saadessa täysin sopimaton kehys lapsenlapsenkuvan mukana, nämä miniät ilmoittavat sopivaksi lahjaksi lämpimän paskan hieromista anopin kasvoihin.
Lahja ideana anopille tarjotaan Uurnaa
Olen seurannut palstan kirjoittelua. REHELLINEN kertomus, sairastavansa Maanis-depressiivisyys sairautta, auttaa ymmärtämään kaikki sallivan ja jumaloivan asenteen vaatimusta miniään. Sairauden tukeminen ei ole seurustelun syy tai aihe.
Yhdenyön kumppanin liimautumisesta on useampi kauhukertomus, jopa elokuvina.
Yritä ihan tosissasi puutua poikasi elämään miniä kiertoon.
huomion olen palstalla vieraillessani tehnyt. Eipä noihin oikein viitsi edes kommentoida, seurailla vain sivusta aika sairasta touhua.
Ilokseni silloin tällöin palstalle eksyy myös ns. terve miniä. Kyllä huomaa heti mielipiteistä, että elämänarvot ovat kohdallaan.
Henkisesti sairasta ihmistä ei pysty miellyttämään kukaan, koska se paha olo lähtee ihmisen sisältä.
Se ilo palstasta on, kun saan aikanani miniän (toivottavasti terveen sellaisen) osaan ainakin arvostaa häntä tarpeeksi, kun tietää että henkisesti epätasapainoisia on niinkin paljon liikkeellä.
Tytön muutto asuntoon, poikani poissa ollessaan, oli pojalleni täysin yllätys. Pojan ilmoittaessa, ettei tämä nyt käy, tyttö ilmoitti olevansa raskaana. Useampi raskaustesti oli negatiivinen, valheen paljastuttua, kehotuksesta huolimatta, tyttö ei hakenut itselleen asuntoa.
Poikani ei puhunut asiasta minulle käydessäni viemässä peilin, koska mahdollinen raskaus oli selvityksen alla. Peilin tyttö hävitti kostoksi selibaatista, poikani ei enää lomalta palattuaan koskenut tyttöön.
Poikani hankki Minivarastosta tilan ja muuttoauton siirtämään tytön tavarat vaateita myöten sinne. Hän maksoi varastosta kuukauden vuokran, kuljetuksen ja kirjoitti tytölle laskun kuluista, lisäten arviosumman peilistä.
Asunnon ulko-ovessa on nyt lisälukko, vaikka tyttö antoi avaimen takaisin.
Tyttö kärtti yhteen muutamista varsinkin ennen lomaa, poikani ei millään tavalla ollut suostuvaiselle yhteisasumiselle. Avaimen hän antoi tytön halutessa tehdä eteisen maalaustyön viimeisenä pois. Mielestäni poikani oli jonkin verran ajattelematon, mutta EI seksi tarkoita ikuista yhteiseloa, kun ensimmäinen kiksautus on muutaman tunnin tuttavuuden jälkeen, kyse on todella vain seksistä.
Olen muutaman kerran antanut itsekin avaimeni, kukan kastelijalle, se ei tarkoita voit muuttaa kotiini/asuntooni.
Asia on poissa päiväjärjestyksestä.
"avopin" juttu sen kuin menee hulvattomammaksi, mitä pidemmälle keskustelu etenee.
Avopissa on kyllä kotimaisen komediennen piirteitä. Katsotaan, miten tarina jatkuu... ehtiikö töiltään käväistä välillä täällä.
Totta toinen puoli,jos sekään.Muovihedelmiä lautasella.EN USKO.Kukat kyllä.Muiston arvo...Olisit pitänyt muistosi kuolemaasi asti.Se olisi "nostanut" sen arvoa...Mikäli poikasi tiesi peilin koskettavan tarinan.