Työelämä oli 15 vuotta sitten rationaalisempaa, ja työntekijöillä oli yhteisön myöntämä oikeus olla millaisia halusivat ja tehdä työtä miten halusivat, kunhan työn tulos oli hyvä. Nyt työnantajat arvostelevat työntekijöitä jo ennen työn loppumista. Suomen liittyminen globaaliin ja liberaaliin markkinatalouteen, lama ja kilpailu ovat muuttaneet yrittämisen pelisäännöt ja yrittäjät joutuvat toimimaan niin tehokkaasti kuin pystyvät. Siksi jos työntekijät eivät vaikuta työnantajasta päteviltä, hänellä ei ole varaa pitää heitä töissä yhtään sen kauempaa kuin on pakko. Työntekijä ei vaikuta työnantajasta pätevältä, koska hän ei ole napakka, suoraviivainen, kysymyksiä esittämättön ja itsenäinen työläinen.
Työnantajat ovat oppineet taloudellisten olosuhteiden myötä uudet yrittämisen arvot, liturgiat ja muotisanat kuten tehokkuus, kilpailukyky, innovaatio ja tietoyhteiskunta, jotka näyttävät uskonnollisuudessaan jonkin lahkon tai diktatuurin propagandalta. Yhteiskuntaan voidaan näin luoda jokin uusi ajatusmalli, luomalla päivittäiseen käyttöön hokemia ja iskulauseita, joiden merkitystä kukaan ei osaa perustella, mutta jotka toistuvuudessaan ja tavallisuudessaan tulevat vallitseviksi perinteiksi. Ihannetyöntekijä on niin ikään yleistys siitä, millainen työntekijä yleensä saisi jotakin aikaan. Työnantajat soveltavat yllämainittua ihannetyyppiä jokaiseen ja sen sijaan, että arvioisivat työn laatua, he olettavat, että kun työntekijä ei käyttäydy kuin ihannetyyppi, hän ei ole pätevä. Toisaalta työntekijä voi käyttäytyä kuinka itsenäisesti, ahkerasti ja suoraviivaisesti tahansa, mutta se ei takaa hyvää lopputulosta.
Työnantajien odotuksia on mahdoton toteuttaa, koska ne ovat työnantajien pinnallinen arvio pätevästä työntekijästä, eivätkä perustu tulokseen. Työnantajat antavat tällaisin perustein potkuja ja arvostelevat työntekijöitä järkyttyneenä siitä, etteivät he vastaa työnantajan toiveita hyvästä työntekijästä. He eivät pysty kommunikoimaan työntekijöiden kanssa ja olettavat, että ihannetyypistä poikkeaminen merkitsee automaattisesti epäpätevyyttä. He kiukuttelevat työntekijän huonoa suoritusta.
Työntekijä ei ymmärrä syytä työnantajan tyytymättömyyteen ja yrittää uskollisesti parantaa suoritustaan. Hän muistaa kuinka hänen työnantajansa äänensävy oli vihainen silloin kun hän teki työtään normaalisti. Mitä hän teki väärin? Miksi työnantaja oli niin vihainen? Kykenemättömänä vastaamaan näihin kysymyksiin hän yrittää käyttäytyä kuin hänen työtovereissaan olisi jotakin vikaa. Samoin työntekijät yrittävät tulla sosiaalisesti hyväksytyksi huutamalla uusille työntekijöille. Huutaminen on henkistä väkivaltaa, joka viattomasta tarkoituksestaan huolimatta aiheuttaa yksilöiden ja työilmapiirin tuhoutumisen. Työnantajan tarkoitus ei ollut loukata työntekijää tai pyrkiä luomaan pelon ilmapiiriä, mutta siihen se johtaa työelämässä. Työntekijät uskovat täyttävänsä työnantajan odotukset puhumalla arvostelevasti toisia kohtaan.
Työntekijöiden syy huutamiseen on pyrkimys olla sosiaalisesti hyväksytty, kun taas työnantaja huutaa viestittääkseen, ettei työntekijä vaikuta pätevältä. Työntekijät huutavat vain koska työnantaja huutaa. Koko työpaikkakiusaamiskierre seuraa vain siitä, että työnantajaan kohdistuvat tehokkuusvaatimukset saavat hänet toimimaan epäammattimaisella tavalla.
Äänensävyn merkitys on unohdettu, vaikka ihmissuhteissa sanomistapa merkitsee enemmän kuin sisältö. Kukaan ei kerro työväestölle, että huutaminen ei ole oikein työpaikalla, lastenkasvatuksessa, koululuokassa, lastentarhassa ja ihmissuhteissa yleensä. Kaikki keskittyvät vain tehokkuusvaatimusten täyttämiseen ja työpaikan pitämiseen, ja viittaavat kintaalla tunteille, ihmissuhteille ja niille suorituksille, joita tehokkuus itse asiassa vaatii.
Työnantajat ovat oppineet taloudellisten olosuhteiden myötä uudet yrittämisen arvot, liturgiat ja muotisanat kuten tehokkuus, kilpailukyky, innovaatio ja tietoyhteiskunta, jotka näyttävät uskonnollisuudessaan jonkin lahkon tai diktatuurin propagandalta. Yhteiskuntaan voidaan näin luoda jokin uusi ajatusmalli, luomalla päivittäiseen käyttöön hokemia ja iskulauseita, joiden merkitystä kukaan ei osaa perustella, mutta jotka toistuvuudessaan ja tavallisuudessaan tulevat vallitseviksi perinteiksi. Ihannetyöntekijä on niin ikään yleistys siitä, millainen työntekijä yleensä saisi jotakin aikaan. Työnantajat soveltavat yllämainittua ihannetyyppiä jokaiseen ja sen sijaan, että arvioisivat työn laatua, he olettavat, että kun työntekijä ei käyttäydy kuin ihannetyyppi, hän ei ole pätevä. Toisaalta työntekijä voi käyttäytyä kuinka itsenäisesti, ahkerasti ja suoraviivaisesti tahansa, mutta se ei takaa hyvää lopputulosta.
Työnantajien odotuksia on mahdoton toteuttaa, koska ne ovat työnantajien pinnallinen arvio pätevästä työntekijästä, eivätkä perustu tulokseen. Työnantajat antavat tällaisin perustein potkuja ja arvostelevat työntekijöitä järkyttyneenä siitä, etteivät he vastaa työnantajan toiveita hyvästä työntekijästä. He eivät pysty kommunikoimaan työntekijöiden kanssa ja olettavat, että ihannetyypistä poikkeaminen merkitsee automaattisesti epäpätevyyttä. He kiukuttelevat työntekijän huonoa suoritusta.
Työntekijä ei ymmärrä syytä työnantajan tyytymättömyyteen ja yrittää uskollisesti parantaa suoritustaan. Hän muistaa kuinka hänen työnantajansa äänensävy oli vihainen silloin kun hän teki työtään normaalisti. Mitä hän teki väärin? Miksi työnantaja oli niin vihainen? Kykenemättömänä vastaamaan näihin kysymyksiin hän yrittää käyttäytyä kuin hänen työtovereissaan olisi jotakin vikaa. Samoin työntekijät yrittävät tulla sosiaalisesti hyväksytyksi huutamalla uusille työntekijöille. Huutaminen on henkistä väkivaltaa, joka viattomasta tarkoituksestaan huolimatta aiheuttaa yksilöiden ja työilmapiirin tuhoutumisen. Työnantajan tarkoitus ei ollut loukata työntekijää tai pyrkiä luomaan pelon ilmapiiriä, mutta siihen se johtaa työelämässä. Työntekijät uskovat täyttävänsä työnantajan odotukset puhumalla arvostelevasti toisia kohtaan.
Työntekijöiden syy huutamiseen on pyrkimys olla sosiaalisesti hyväksytty, kun taas työnantaja huutaa viestittääkseen, ettei työntekijä vaikuta pätevältä. Työntekijät huutavat vain koska työnantaja huutaa. Koko työpaikkakiusaamiskierre seuraa vain siitä, että työnantajaan kohdistuvat tehokkuusvaatimukset saavat hänet toimimaan epäammattimaisella tavalla.
Äänensävyn merkitys on unohdettu, vaikka ihmissuhteissa sanomistapa merkitsee enemmän kuin sisältö. Kukaan ei kerro työväestölle, että huutaminen ei ole oikein työpaikalla, lastenkasvatuksessa, koululuokassa, lastentarhassa ja ihmissuhteissa yleensä. Kaikki keskittyvät vain tehokkuusvaatimusten täyttämiseen ja työpaikan pitämiseen, ja viittaavat kintaalla tunteille, ihmissuhteille ja niille suorituksille, joita tehokkuus itse asiassa vaatii.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on kasvu ja kilpailu, voitot. Edesmenneitten arvojen jauhantaa. Ihminen ei ole enää se "ihminen" jota paijattiin kun niin tarvittiin, vaan massaresurssi, öljyä tai muuta vastaavaa tuotantotekijää arvottomampi. Veen väliä sen ajatuksilla tai tunteilla.
Monessa työpaikassa pätevyys kaiketi tarkoittaa, että työntekijä miellyttää tyyppinä esimiehiään ja tuottaa kivalta kuulostavaa puhetta, jossa ei oikeastaa mitään, ei ainakaan kriittiseksi tulkittavaa, sisältöä. Minulle on täysi mysteeri, miten pomo voisikään määrittää alaisensa todellisen "ammatillisen osaamisen" tehtävissä, joiden sisällöstä hänellä itsellään on vain etäinen, haalea mielikuva? Siis mikäli työn tuottavuutta ei voi mitata euroissa, kiloissa tai litroissa.
Kyllä esimies ainakin joskus tietää mitä työpaikalla tulee tehdä.
Esimiehenä itse arvostan alaiseni oman työn arvostusta, innostusta työhönsä ja sen kehittämiseen ( kas, ihan samoja asioita kuin omassakin työssäni).
Hymyilevä ja keskusteleva alainen (asiallisesti ja työ keskeisenä) ei mielestäni ole ollenkaan paha.
Esimiehellä on vielä salainen lisätietokin: yleensä kaikki työ tulee tehdä. Sitä on tekemässsä monenlaisia ihmisiä monella mallilla. Luojallekin kaikki kelpaavat kunhan työ vain on muuten hyvä ( vapaa lainaus E Leinon teoksesta)!