Näitä keskusteluja seuratessani mieleeni on tullut yksi kysymys: mikä on liian pitkälle menemistä?
Mikä on liiallista pornon etsimistä netistä? Entä koska jalkapallo-, jääkiekko- tai vaikkapa curlingjoukkueen kannattaminen menee liian pitkälle? Millaista käytöstä siedät ja mitä et? Mitkä asiat siis kerta kaikkiaan vain menevät liian pitkälle?
Oma kokemukseni liian pitkälle menemisestä liittyy urheiluun: exäni oli erittäin intohimoinen jalkapallofani. Yksi esimerkki: kun hänen lempijoukkueensa hävisi, hän murjotti minulle ainakin parisen tuntia, häntä ei siis voinut lähestyä ollenkaan ja hän vain ärisi harmistuneena.
Okei, ehkä tuollaisen kestää jonkun kerran, varsinkin, jos kyseessä oli tärkeä ottelu, mutta jokalauantainen myrtsin naaman vääntäminen joukkueen tappioputken jatkuessa ja jatkuessa alkoi kyllä ottaa pattiin... Jossain vaiheessa myönsin sitten itselleni, että fudis on hänelle tärkeämpää kuin minä ja se meni jo liian pitkälle.
Mikä on liiallista pornon etsimistä netistä? Entä koska jalkapallo-, jääkiekko- tai vaikkapa curlingjoukkueen kannattaminen menee liian pitkälle? Millaista käytöstä siedät ja mitä et? Mitkä asiat siis kerta kaikkiaan vain menevät liian pitkälle?
Oma kokemukseni liian pitkälle menemisestä liittyy urheiluun: exäni oli erittäin intohimoinen jalkapallofani. Yksi esimerkki: kun hänen lempijoukkueensa hävisi, hän murjotti minulle ainakin parisen tuntia, häntä ei siis voinut lähestyä ollenkaan ja hän vain ärisi harmistuneena.
Okei, ehkä tuollaisen kestää jonkun kerran, varsinkin, jos kyseessä oli tärkeä ottelu, mutta jokalauantainen myrtsin naaman vääntäminen joukkueen tappioputken jatkuessa ja jatkuessa alkoi kyllä ottaa pattiin... Jossain vaiheessa myönsin sitten itselleni, että fudis on hänelle tärkeämpää kuin minä ja se meni jo liian pitkälle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Noin yleisesti ottaen se että toinen käyttäytyisi minua kohtaan kylmästi ja välinpitämättömästi olisi se jota en suostu sietämään. Järeämmällä tasolla jos minua lyötäisiin, lähtisin.
Oikeassa elämässä(ni) minun on vaikea sietää sitä että mies raivostuu mielestäni hyvin pienistä asioista. Hänestä se on normaalia, ja hänen työpaikallaankin rähjätään ja kiroillaan - ja sitten ollaan kohta kuin ei mitään. Minun perheessäni taas oli pikemminkin kylmä sota vallalla, ainoastaan äiti jäkätti juovalle isälleni, mutta mitään kevätriehaa tai Tuulen viemää ei sentään elämä ollut. Ärsyttävintä on kun mies suuttuu jostakin mikä ei liity minuun, ja jos yritän auttaa tai (useimmiten) sanon että ei tartte riehua (hakata näppistä yms.) niin sieltä tulee jotain haista vittua. Mielestäni minun ei tarvitsisi sietää edes sellaista. Mutta toisaalta olen joskus ollut itse vaikeampi. Mielestäni vuosien varrella (vajaa 6) raivokohtaukset puolin ja toisin ovat kuitenkin vähentyneet, joten katsoisin että liittomme on sitä kestävämpää, rakentavampaa ja antoisampaa sortimenttia.
Kaikkein tärkeintä olisi itselleni oppia olemaan välittämättä elikkäs viittaamaan kintaalla toisen mielialan ailahduksille. Olen liian yliherkkä.
Tuollaisissa pornonkatseluasioissa olen kai aika suvaitsevainen. Jos mies katselisi lapsia ja eläimiä, niin sitten tietysti pomppaisi. Onneksi kumppanini ei ole urheilufriikki... en kyllä jaksaisi mitään vormulan ulinaa harva se päivä! :)
Minusta on ihan normaalia että mies käyttää päivittäin kolmisen tuntia urheiluun ja toiset kolmisen tuntia tietokoneen kanssa. joku toinen saisi sätkyt jos mies valitsisi ennemmin kuntosalin kuin yhteisen telkarihetken. toisaalta joutuu mieskin joustamaan minun nukkumiseni suhteen. hän nukkuu kuutisen tuntia ja minä yhdeksän. ollaan mekin tietysti joskus yhdessä, mutta ei päivittäin vaikka yhdessä asutaankin. meille tämä sopii, vaikka välillä halipula vaivaakin. siedän kyllä jos mies välillä käyttäytyy kylmästi tai välinpitämättömästi minua kohtaan, pakko katsoa peiliin ja todeta välillä itsekin tekeväni niin. väkivallasta tai henkisestä alistamisesta tuskin tarvitsee puhua, ei sitä normaalissa suhteessa kukaan siedä.
Niin siis sitten mennään rajan yli, jos mies kiitää salille tai koneen ääreen ja minulla on jokin asia joka todella vaivaa tai satuttaa. Nyt ei puhuta mistään pms-itkuista joita kyllä minullakin esiintyy. Välillä tosin pitää kyllä miehelle sanoa että tämä asia on minulle tärkeä, kun ei sitä aina toinen ymmärrä. Jos toinen ei ole luona hädän hetkellä niin piruako sillä tekee.
Olet oikeassa, kaikki on suhteellista. Harrastuksetkin ovat harrastuksia eikä niihin kuluvaa aikaa voi mitata kellolla ja sanoa, että kolme tuntia on liikaa, mutta 2 tuntia 58 minuuttia OK. Se on ihan suhteessa siihen, mitä muuna, ei-omille-harrastuksille-varattuna aikana tekee ja kuinka ottaa toisen silloin huomioon.
Exäni tapauksessa alkoi tietenkin jurppia moni muukin asia ja ne menivät yhdessä liian pitkälle. Hän laittoi fudiksen ykköseksi ja kaverit kakkoseksi (tai toisinpäin), minä olin ehkä vasta kolmantena ja siitä seurasi juuri tuota, jota mainitsit: hän kiisi fudismatsiin tai pelaamaan kaverien kanssa tai oluelle ja unohti, että joskus voisi viettää aikaa minunkin kanssani.
No, eihän sitä kukaan jaksa olla vain kodinkone tai huonekalu. Jos ei huomioida pyynnöistä huolimatta, niin olkoon.
Opiskelun vuoksi väliaikaisesti "etäsuhteessa" elävänä olen todennut, että yhteydenpidon vähyys saa mut hulluksi! Poikaystäväni ei tykkää chattailla tai meilailla ja taloudellisista syistä ei ole varaa jutella puhelimessa tuntikaupalla. Yhteydenpito on välillä tosi olematonta ja se tuntuu loukkaavalta ja kamalalta.
Olen joutunut pariin otteeseen suorastaan raivostumaan asiasta, sillä poikaystäväni ei tajua miltä tuntuu elää "hiljaisuudessa". Toinen ihminen tuntuu katoavan jonnekin olemattomiin kun ei päiväkaupalla kuulu mitään. Poikaystäväni on muutenkin vähän sulkeutunut ja hiljaista sorttia, kun taas itse olen avoin ja puhelias. Nämä "luonne-erot" saa kyllä välillä posket palamaan ja hermot kireälle. Olen aina välillä kyseenalaistamassa koko suhteen tulevaisuutta tämän takia.