Pilates @ Helsinki

Heippa!
Olisin kovasti kiinnostunut tutustumaan Pilatekseen, niin paljon olen kuullut hyvää tästä liikunnan muodosta! Mitä ohjattuja pilateksen harrastuspaikkoja suosittelisitte Helsingissä?

-Tuutu**
1117963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Muutaman huonon ohjaajan jo lähes sammutettua kiinnostukseni pilatekseen, osuin Nurmijärveltä käsin muuallakin pääkaupunkiseudulla kursseja vetävän Sallan kurssille.
Suosittelen lämpimästi tätä fysioterapeuttia, jonka tapaan sähköpostilla osoitteesta [email protected]

Annuli

Äänestä

Mannerheimintie 6:ssa on oma Pilates Studio, missä ohjaajat ovat pitkälle koulutettuja. Samoin Eerikinkadulla on Liiketila niminen Pilates sali, missä on laadukas ohjaaja Sampo. Kaikilla ohjaajilla on hiukan oma tyyli jos ensimmäinen ei tunnu itselleen sopivalta ohjaaja persoonalta. Kannattaa aina tarkistaa, että ohjaajat ovat koulutettuja nimenomaan Pilateksen ohjaamiseen ja kunnon peruskoulutus kestää noin vuoden ja sen jälkeen hyvät ohjaajat jatkavat erilaisilla jatkokoulutuksilla.

Äänestä

Löytyisikö Pohjois-Helsingistä (Malmi-Tapanila-Puistola) tai Tikkurilan ympäristöstä suosituksia hyvästä paikasta ja hyvästä ohjaajasta? Istumatyötä tekevänä miehenä voisin kuvitella Pilateksen olevan mitä parhain laji, ja itse asiassa sain siihen suosituksen kaveriltani. Mutta hän suositteli etsimään miesryhmän, hänen hyvät kokemuksensa olivat hyvästä miesohjaajasta, joka veti miesryhmälle pilatesta. Löytyykö sellaisia?

Äänestä
  • Miesopettaja löytyy Malmin Finnbodylta..oikeen hyvä ja ammattilainen. Olen käynyt itse

    Äänestä

FB Pitäjänmäellä pitää pilatestunteja paljon kehuttu Fatima Witick.

Äänestä
  • Fatima pitää tunteja myös perjantaisin Finnbody Lady's Clubilla (Sörkkä). Tosin ennen osallistumista toivotaan "startti kurssilla" käyntiä. (Mikä on kyllä omasta mielestäni oikein hyvä juttu.)

    Äänestä

  • tunteja kirjoitti:

    Fatima pitää tunteja myös perjantaisin Finnbody Lady's Clubilla (Sörkkä). Tosin ennen osallistumista toivotaan "startti kurssilla" käyntiä. (Mikä on kyllä omasta mielestäni oikein hyvä juttu.)

    Maunulassa on semmonen mesta kun "Kehon keskus". Siellä on tavallista pilatesta miehille ja senioreille omat ryhmät ja somaattista venyyttelyä. Lisäksi siellä on vielä joku venyttelyn ja pilateksen yhdistelmä tunti.
    Siellä olen joskus käynyt ja tosi mukavaa on ollut. Ohjaaja on ammattitaitoinen ja tosi mukava. Tilat siellä ovat aika pienet, mutta ei ryhmät siellä kovin suuria olekkaan ja paikka on muutenkin sisustettu niin hienosti, että siellä on mukava treentata. :) Suosittelen! paikalla on omat nettisivut kehonkeskus.com.

    Äänestä

www.pilateshelsinki.fi
Suosittelen. Todella pro-meininki ja mahdollisuus myös laiteharjoitteluun!

Äänestä

Alan paras osaaminen keskittynyt ehdottomasti Somatc Studiolle.Tsekkaa www.somaticstudio.com ja www.pysyelossa.fi.

Äänestä

No paskin kaikista on ainakin Studio Solina Vuosaaren Aurinkolahdessa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuutu** kirjoitti:

Heippa!
Olisin kovasti kiinnostunut tutustumaan Pilatekseen, niin paljon olen kuullut hyvää tästä liikunnan muodosta! Mitä ohjattuja pilateksen harrastuspaikkoja suosittelisitte Helsingissä?

-Tuutu**

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu