Minulla on avomieheni kanssa puolivuotias lapsi. Alkaa enemmän ja enemmän tuntua siltä, että olisi sittenkin pitänyt luovuttaa jo vuosia sitten ja vaihtaa miestä. Ajattelin aiemmin, että miehen lapsellinen käytös riitatilanteissa loppuisi kyllä, kunhan hän hieman aikuistuisi (ikää nyt 30 ja risat). Mutta ei. Nyt sitten on lapsi, ja parisuhde päin persettä.
Seksiä pitäisi olla. Aloitteen tekijän pitäisi olla minä, vaikka mies on tumput suorina. Pitäisi kuulemma ymmärtää, että hän haluaa seksiä aina. No, minä en, ja koko ajan vähemmän. Mies ei pidä huolta kropastaan, ei ikinä hiero tms., vaikka pyytäisin. Kuitenkin minun pitää tästä lähdin tehdä aloite, koska hän on näin päättänyt. Eilen menin alasti viereen istumaan ja silittelemään. No, eihän tästä voi kai vielä päätellä, että haluaisin jotakin. En jäänyt siis mankumaan, menin yksin nukkumaan. Tänä aamuna pyysin hellittelyjä sängyssä, ja taas ei mitään. Myöhemmin päivällä hieroin sylissä istuen miehen päätä puoli tuntia. Ei kosketustakaan. Ja nyt sitten sain huudot, koska en ole antanut miehelle seksiä, ja mies tekee, mitäs muuta, kuin murjottaa ja paiskoo ovia. Ja minä tietenkään en voi sitä tehdä, kun lapsesta on huolta pidettävä. Yritin puhua, ja seurauksena se, että käskettiin ja työnnettiin ulos huoneesta, ja ovi perässä kiinni.
Onko hyviä vinkkejä, miten tästä eteenpäin? Sama sirkus toistuu viikosta toiseen. Alkaa jo vituttaa.
Seksiä pitäisi olla. Aloitteen tekijän pitäisi olla minä, vaikka mies on tumput suorina. Pitäisi kuulemma ymmärtää, että hän haluaa seksiä aina. No, minä en, ja koko ajan vähemmän. Mies ei pidä huolta kropastaan, ei ikinä hiero tms., vaikka pyytäisin. Kuitenkin minun pitää tästä lähdin tehdä aloite, koska hän on näin päättänyt. Eilen menin alasti viereen istumaan ja silittelemään. No, eihän tästä voi kai vielä päätellä, että haluaisin jotakin. En jäänyt siis mankumaan, menin yksin nukkumaan. Tänä aamuna pyysin hellittelyjä sängyssä, ja taas ei mitään. Myöhemmin päivällä hieroin sylissä istuen miehen päätä puoli tuntia. Ei kosketustakaan. Ja nyt sitten sain huudot, koska en ole antanut miehelle seksiä, ja mies tekee, mitäs muuta, kuin murjottaa ja paiskoo ovia. Ja minä tietenkään en voi sitä tehdä, kun lapsesta on huolta pidettävä. Yritin puhua, ja seurauksena se, että käskettiin ja työnnettiin ulos huoneesta, ja ovi perässä kiinni.
Onko hyviä vinkkejä, miten tästä eteenpäin? Sama sirkus toistuu viikosta toiseen. Alkaa jo vituttaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mut meillä tuo samainen tilanne esikoisen ollessa suunnilleen saman ikäinen ajoi parisuhteemme eron partaalle. sitä ennen jaksoin puoli vuotta vielä yrittää ja ihmetellä ja potea huonoa omaatuntoa ja vaikka mitä ja sitten luovutin. seurasi kolmen kuukauden repivä suhde toiseen mieheen ja sen päätteeksi ilmoitin miehelleni haluavani erota.
meillä vasta siinä vaiheessa mies heräsi todellisuuteen tajuamaan että avioliitto on kahden kauppa ja ellei kumpikin ole valmiita panostamaan yhteiseen onneen niin suhde on parempi päättää. tästä seurasi 1,5 vuoden vakava kriisi, jonka aikana minä lähinnä vain entistä enemmän luovutin ja mies entistä enemmän yritti. näin jälkeen päin ajateltuna se kuitenkin oli tarpeellinen koettelemus. vasta selkä seinää vasten ja kun jo vuokrattavana ilmoituksia selailin mies ymmärsi missä mennään ja alkoi _oikeasti_ kohdata suhteemme ongelmia ja miettiä mitä niiden hyväksi voisi tehdä.
no, miehen pyynnöistä en muuttanut ja otin asenteen että katsotaan nyt hetki miten tässä käy. ja nyt 2 vuotta tuon kriisin jälkeen voin todeta, että meillä menee ihan hyvin ja olen ihan tyytyväinen tällaiseen päätökseen. kumpikin olemme ymmärtäneet ja nähneet toisemme uudenlaisessa valossa ja mieskin on kuin toinen ihminen verrattuna siihen esikoisen vauva-aikaan.
en sano, että sinun nyt pitäisi irtosuhteesta hakea voimaa tai noin, ei se ole mikään ratkaisu. mutta pointti on se, että ilman avointa ja täysin rehellistä asioiden käsittelyä ei liitollanne ole tulevaisuutta ja pidemmän päälle vain kaikki (erityisesti lapsenne!) vain kärsivät. laita miehesi selkä seinää vasten ja kerro miltä sinusta tuntuu, mitä toivot ja haluat parisuhteeltanne. ja laita miehesi miettimään ja kertomaan samat asiat. jos hänellä on halua perheenne säilyttää, hän on valmis tekemään töitä sen eteen. ellei, anna hänen mennä ja tee omasta ja vauvasi elämästä niin hyvä ja tasapainoinen kuin mahdollista.
onnea tulevaan!!
Tuohan oli kuin olisi lukenut omaa elämää. Ei nyt aivan noin, mutta hyvin lähelle.
Meillä tilanne ratkesi nimenomaan niin, että minä laitoin eropaperit vireille ja sanoin, jos ei nyt asiat muutu ja ukko tajua mitä minä yritän sanoa niin ero tulee. Kysymys ei ollut niinkuin mieheni kuvitteli, siitä että olisin vain pottuillakseni sanonut asioista ja pyytänyt hellyyttä ja yrittänyt lähestyä tai jankuttanut kotitöistä. Tein sen kaiken, jotta suhde voisi paremmin.
Tosiaan jos toinen ei laita tikkua ristiin missään asiassa ei suhde voi toimia. Esim. seksi. Toinen sanoo, että sinun on tehtävä aloite ja pukeuduttava tietyllä tavalla että rupoee tekemään mieli, niin vasta"palveluksena" sen toisen on sitten suostuttava seksiin vaikkei juuri silloin kauheasti panettaisikaan. On epäreilua vaatia asioita ja sitten torjua se kun toinen yrittää. Ei ihmekään jos halu yrittämiseen lopahtaa ja rupee vieraat ihmiset kiehtomaan.
Ja tämä pätee kyllä ihan kaikkeen. kotitöihin sun muihin.
Niinkuin DR. Phill sanoo, avioliitto ei ole 50-50 vaan 100-100! Helvetin fiksu jätkä eikö?! :D
Miehesi saattaa muuttua kuten ylläoleville tapahtui. Jos ei muutu niin joutaa mennäkin. Kyllä sinunlaisellesi löytyy ottajia.
Mies ei osallistu mihinkään muuhun ku perheen rahoittamiseen, lapsenhoitoon tai kotitöihin ei ollenkaan, parisuhteesta ei ole jäljellä muuta kuin yhteinen sukunimi. Olen aivan yksin vieraalla paikkakunnalla enkä jaksa enää. Mietin vain, miten rahoitan muuton takaisin kotipuoleen. Kaikki kun on minun entisestä asunnosta, niin tuntuu pahalta koko omaisuuttakaan sille kusipäälle jättää.
Ymmärrän loistavasti tilanteesi. Itselläni ihan sama tilanne ja jo toista kertaa. (eli vielä hölmömpi olen:)) Ekan miehen kanssa olin neljä vuotta ja hän halusin lapsen, no lapsen jälkeen kaikki meni aika pitkälle tuota rataa.. Erosin ja löysin uuden.. Pari vuotta yhdessä ja nyt taas sama tilanne (poikamme on 6kk). Ja kyllä tässäkin ero tulee jos miehen tavat ei muutu.Et maininnut kumpaa sukupuolta pikkuisesi on mutta ajatteleppa sitä että jos lapsesi on poika niin hän ottaa miehen mallin miehestäsi (haluatko oikeasti pojastasi samanlaisen?) ja jos hän on tyttö niin hän saa mallin siitä miten häntä saa tulevaisuudessa kohdella. Kaikkihan sitä pitää liiton eteen tehdä mutta ei saa uhrata itseään pitkään. Jos nätisti puhuminen ei auta niin keinot on vähissä. Kynnysmatoksi ei kannata ryhtyä. Yksinhuoltajana elämä on erillaista mutta on siinäkin hyvät puolensa:) Voimia ja tukea sinulle, et todellakaan ole yksin.
ei sitä miehen muuttumista sitten kannata odottaa ikuisuuksiin. olin avoliitossa 6 vuotta (tänä aikana olimme erossa muutaman kuukauden, mutta palasimme yhteen), viimeisen vuoden aikana mies alkoi varovasti ehdottelemaan lapsen tekoa (täytti itse 30v). Elämä oli rankkaa ja tappelimme lähes päivittäin. Tiesin kuitenkin hyvin varmasti että hänen kanssaan en lasta tee, se ei elämää paremmaksi muuta.
Olen eronnut hänestä nyt loppukesästä, löytänyt ihanan uuden miehen ja elämä luistaa upeasti (kuin myös ilmeisesti exällä, vaikkei vielä seurustelekaan). Kyllä sen tietää, kun se oikea osuu kohdalle, nyt uskaltaa jo vähän alkaa suunnitella sitä lapsen tekoakin... Turha väkisin kituuttaa vuosikausia kurjassa suhteessa odottaen ihmettä tapahtuvaksi. Vika tuskin on sinussa, keskenkasvuisia ja itsekkäitä miehiä on joka nurkan takana...