Miksi jätetylle osapuolelle on vaikea ymmärtää että eroava voi tehdä päätöksen ilman kolmatta osapuolta.
Eikö jätetty edes jätetyksi tullessaan halua kantaa vastuuta siitä ettei tehnyt liittonsa eteen sitä työtä jota parisuhde vaatii?
Helppona tienä jätetty itkee jättäjän rakastuneen uuteen?
Jos tuo ei ole totta, etsitään todisteita, käännetään maailma nurin ja syötetään lapsille ties mitä pajunköyttä. Vain ettei tarvitse itselle myöntää tehneensä niitä virheitä... joita jokaisen eron jälkeen puidaan.
Jätetty ei antanut aikaansa
ei huomioinut
ei välittänyt
piti likasankonaan, ei arvokkaana ihmisenä.
Kaiken jälkeen kun kodinkoneen asemaan asetettu ihminen päättää erota. Jätetty ei halua edes ajatella muuta mahdollisuutta kuin että...
Jättäjä rakastui uuteen.
Rakastuiko? Vai jäikö liitossa vain vaille reilua kohtelua?
Jos kolmas osapuoli on kuvioissa, jo paljon ennen tuota ihmistä, liitossa joka karahti karille tuon "rakastumisen" myötä, oli ongelmia.
Onko tuo mahdotonta käsittää, vai vain ikävä myöntää?
Eikö jätetty edes jätetyksi tullessaan halua kantaa vastuuta siitä ettei tehnyt liittonsa eteen sitä työtä jota parisuhde vaatii?
Helppona tienä jätetty itkee jättäjän rakastuneen uuteen?
Jos tuo ei ole totta, etsitään todisteita, käännetään maailma nurin ja syötetään lapsille ties mitä pajunköyttä. Vain ettei tarvitse itselle myöntää tehneensä niitä virheitä... joita jokaisen eron jälkeen puidaan.
Jätetty ei antanut aikaansa
ei huomioinut
ei välittänyt
piti likasankonaan, ei arvokkaana ihmisenä.
Kaiken jälkeen kun kodinkoneen asemaan asetettu ihminen päättää erota. Jätetty ei halua edes ajatella muuta mahdollisuutta kuin että...
Jättäjä rakastui uuteen.
Rakastuiko? Vai jäikö liitossa vain vaille reilua kohtelua?
Jos kolmas osapuoli on kuvioissa, jo paljon ennen tuota ihmistä, liitossa joka karahti karille tuon "rakastumisen" myötä, oli ongelmia.
Onko tuo mahdotonta käsittää, vai vain ikävä myöntää?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuosta se demonisointi alkaa, jättäjä on kaikkeen syyllinen. Tietysti! Eihän jätetyssä nyt mitään vikaa voi olla.
Jätetyn osa on varmasti kova ja surullinen, mutta lapsilta säälin kerjääminen ja heidän vetäminen jommankumman puolelle tuossa vaiheessa on niin säälittävää... ja tyypillistä. Myöhemmin tietysti on hyvä kertoa heille oma mahdollisimman objektiivinen näkemys asioihin, he tekevät omat johtopäätöksensä kuitenkin.
Joitakin tosiasioita taitaa olla niin vaikea myöntää, ettei niitä haluaisi käsittää. Eikä ihminen aina käsitäkään, mikä toiselle on tärkeää ja mikä ei. Ei edes, vaikka toinen on se lähin ihminen maailmassa.
sun viestissä on juuri niitä ajatuksia ja käsitteitä,joita minä olen joutunut käymään läpi.
Ex-vaimo pitää minua sinä likasankona,mitä mainitsit.Sitten minun pitää kestää myös joka toinen viikonloppu heidän lapsiaan.Jotka sotkevat, siisteys on ihan ihme käsite.Koska kotona äidinluona ei tarvitse tehdä mitään.
Sitten ei ole ainuttakaan viikonloppua,kun lapset ovat täällä...niin ex-soittelee ainakin 2-3 kertaa viikonlopun aikana.Mitä kuuluu lapsille ja jos ei tavoita isän kännykästä,niin soittaa tytölle suoraan ja kyselee.
sinä, joka valitat että miehesi elämä, siis lapset ja ex-vaimo, ovat kuvioissanne mukana. Mitä muuta oikein odotit, kun menit yhteen eronneen perheellisen miehen kanssa? Nämä asiat pitää tehdä etukäteen selviksi eikä valitella kurjuuttaan tapahtuneesta. Mies ei ikinä voi eikä haluakaan päästä eletystä elämästään eroon. Ei vaikka sinä mitä tekisit ja sanoisit. Noin naivi ei kukaan aikuinen voi olla, että kuvittelee jotain muuta. Sori vaan.
ettei eroon liity sitä kolmatta! Mutta valitettavan usein niin kuitenkin on, että kolmas on siellä vaikuttamassa! Sen huomaa jo siitä, että jos yhteisestä sopimuksesta eroaa, on helppo olla exänsä kanssa ystävä, mutta jos joku on tunkenut siihen väliin sotkemaan toisten liiton, ei sitä jätetty voi ymmärtää!!! Helpoksi sitä ei tee myöskään niiden uusien naisten moukkamaisuus ex vaimoa kohtaan, jotka haukkumalla yrittää pönkittää omaa paremmuuttaan! Se on jo täysin aliarvoista käytöstä naisihmiseltä. Siitäkin huomaa, että heidän täytyy korostaa omaa mitättömyyttään toisia sortamalla. Kolmas on liikaa avioliitossa, ja usein se on liiton rikkoja. Se on tosiasia eikä sitä voi muuttaa!
Lohdutukseksi sinulle joka haluat jätetyn kantavan
vastuunsa suhteen hyvinvoinnista voin vakuuttaa
eroprosessin olevan mutkikas juttu.
Ei niin mustavalkoinen.
Tunteet vievät-shokki-suru-viha-katkeruus-ikävä ja myös se syyllisyys.
Järjestys voi olla mikä tahansa.
Toisen syyttäminen kaikesta kuuluu asiaan kunnes oman osuutensa haluaa ymmärtää.
On helpompaa ajatella että toisella on uusi.
Syyttämisellä pääsee pahimman yli.
Älä välitä.
Sinua ei sen pitäisi enään liikuttaa?
Etkä voi asiaan vaikuttaa. Ikävä kyllä.
Kun liitossa on lapsia, se jättäjä osapuoli kyllä liikuttuu jätetyn mielipiteistä, jos syytteet eivät sada suoraan niskaan, ne kaadetaan lasten niskaan.
Odotan kovasti aikaa, kun kriisivaihe on ohitse, ja voin todella elää omaa elämääni, johon ex tai tämän sanat eivät enää yllä.
Ihan noin helppoa se ei koskaan ole, että vain päättäisin etteivät jätetyn sanat liikuta. Kun pidän panikoivaa lasta sylissäni tämän tullessa ex-sän luota, liikkuu minussa erittäin paljon vähemmän kauniita ajatuksia tuota ihmistä kohtaan.
Ei riitä että syyttää ja sotkee elämääni, koska se mikään ei enää satu minuun, ex-sän pitää ottaa vahvemmat aseet käyttöön ja kun tietää että lasten kautta saa minut kärvistymään helvetin tuskissa, tekeepä sitte kaiken jotta lapset kärsivät.
Kaikki me emme ole aikuisia, jotkut meistä eivät edes halua kasvaa aikuisiksi. Silti väitetään että oltaisiin valmiita suhteeseen, vanhemmuuteen, vastuuseen?
Varmaan asiaan vaikuttaa myös se, miten sinä (jättäjä?) asian hoidit. Teitkö sinä liittosi eteen sen työn, minkä se vaatii? Miten esitit exällesi asian ja muutoinkin eron hoidit?
Tänä päivänä erittäin usea avioliitto päättyy eroon ja hyvin monessa on mukana se kuuluisa kolmas pyörä. Luulisin, että harvassa on ne, jotka asian tunnustaa. Liekö sitten ihme, jos se toinen epäilee.
Olen myös sitä mieltä, että aina ei ole vika avioliitossa, jos kolmas pyörä väliin mahtuu. Vika voi olla myös siinä pettäjässä ja hänen "ajatus"maailmassaan. Käytän nyt tuota sanaa, kun en parempaakaan keksi. Esimerkkinä kerron erään tuttavan, joka oli vuosikymmeniä naimisissa. Koko tuon liiton ajan, hänellä oli toinen nainen rinnalla. Tämä mies oli rakastunut siihen rakastumisen tunteeseen. "Normaali" perhe-elämä ja rakastaminen ei riittänyt. Lopulta hän löysi elämänsä naisen ja erosi. Sama peli jatkui. Vieraita naisia alkoi pyörimään. Tänä päivänä hän on jälleen eronnut.
Toki kasvussaan keskeneräisiä on paljon, itse käytin vuosia liittoni korjausyrityksiin.
Parisuhdekeskusteluja, avointa keskustelua, kymmeniä parisuhdekirjoja, puhumista, itkua, yritystä saada toinen osapuoli ymmärtämään.
Jätetty halveksui yrittämistäni?! Ei minun vuokseni mitään kannattanut... jättäisin hänet kuitekin?!
Loppujen lopuksi vaihtoehdot olivat hyvin vähissä. Joko pilaisin elämäni ja terveyteni jatkaakseni liittoa tai eroaisin ja ottaisin vastuun itsestäni, lapsista ja elämästäni.
Huolimatta viiden vuoden aktiivisesta korjausyrityksestä, ero tuli vastapuolelle "yllätyksenä" nyt jätetty itkee etten antanut mahdollisuutta. Ymmärtämättä että annoin niitä tuhannen tuhat, hän vain tuhosi niistä jokaisen itsekkyyttään.
Luultavasti löydän uuden ihmisen elämääni, tapahtuipa tuo tänä vuonna tai viiden vuoden kuluttua, tuo ihminen saa harteilleen "rikokseen houkuttelijan" viitan.
Joskus ei ole merkitystä sillä miten asian esitti tai miten eron hoiti. Joskus se jätetty osapuoli todella on jättämisen arvoinen.
Ainut ikävä asia on, että yhteisten lasten vuoksi tuosta keskeneräisestä ihmisestä ei vielä vuosiin pääse kokonaan eroon.
Josta syystä toivon hänen rakastuvan oikein pian ja tulisesti.
Exäsi käy läpi niitä tyypillisiä vaiheita, jotka eroon kuuluu. Anna ajan kulua ja hoida osasi lapsien hyvinvoinnin eteen, niin kyllä se kiitos joskus tulee takaisin. Harva ihminen heti eron tultua "yllätyksenä" tajuaa ja ymmärtää, että eroon tarvitaan kaksi ja itsessäkin on vikoja. Tuska voi aluksi olla niin iso, että on helpompi syyttää toista kaikesta. Lapsia toki ei kannata siihen sotkea ja isää/äitiä haukkua. Mutta voit olla varma, että kyllä ne lapsesi rakastavat sinua. Jätä hänen kiusantekonsa omaan arvoonsa ja kerro lapsille, miten asiat on ja sanot että äiti on vain nyt hiukan järkyttynyt asioista ja siksi toimii väärin.
Sanoisin, että mitä rauhallisempi itse olet, sitä nopeammin pääsette eteenpäin. Jos elämääsi tulee uusi onni, niin pidä se jonkun aikaa omana tietonasi kunnes tilanne rauhoittuu. Saat samalla itsekin katsottua onko onni kestävää laatua ; ).
Tsemppiä ja hiukan empatiaa myös exää kohtaan. Kyllä joskus ero voi tulla yllätyksenä toiselle, jos ei ole halunnut kohdata ongelmia liiton kestäessä. Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa. Jonain päivänä exäsi varmasti tajuaa oman osuutensa asioihin. Siksi voi olla hyväkin että on itsekseen jonkin aikaa jolloin uudet rakastumiset ei vie energiaa surutyöstä ja syiden käsittelystä.
Joskus taas on toisin päin asiat. Minä jätettynä tein kaikkeni korjatakseni avioliittoamme: juoksin yksin perheasiainneuvottelukeskukset, työterveyspsykologit etc. Etsin syitä itsestäni, paikalla kun ei ollut toista (mies kieltäytyi aivan kaikesta keskustelusta tms), että asioita olisi voinut puida kummankin näkökulmasta. No paljonpa se auttoi. Minuun oltiin kuulemma niin kyllästyneitä, ahdistin ja hän ei ollut enää ihastunut minuun, olin liian tavallinen, hän oli niin tottunut minuun, kaikki oli niin tavallista ?! haloo.. 20-vuotta naimisissa eikai enää voitukaan olla ihastuneita kuin teinit, rakkaus on siinä vaiheessa syvää ystävyyttä ja toveruutta ja kuitenkin juuri sitä oikeanlaista rakastamista.No selvisipä kaikki aikanaan...koko aika oli "aidan takana " odotellut nettichattiystävä eli uusi rakas, joka myöskin oli laittanut siviilisäädyn uusiksi. Että silla lailla jättävät osaavat käyttäytyä..syitä on kumpaisessakin, mutta asian ydin onkin se, kuinka paljon panostat asioiden korjaamiseen ja uskot avioliiton jatkumiseen ja SITOUDUT perhe-elämään. JA YRITÄT, YRITÄT. Kuten poikani sanoi, avioero on laiskan ihmisen ratkaisu. Luulen että hän tarkoitti nämä viisat sanansa myös isälleen.
tarinani. Mies valehteli koko ajan, että ei ole kolmatta eikä neljättä. Ihmettelin ja ihmettelin aikani ja ehdotin ihan kaikkea, että saataisiin asiat kuntoon ja uskoin, että 15v jälkeen pystymme yhdessä pääsemään kyllä meidän mitättömistä ongelmista yli. Mies ei vaan kertakaikkiaan halunnut edes yrittää. Ja lopuksi selvisikin, että uusi rakkaushan se siellä odotteli vaan, että mies pääsee vanhasta paskasta eroon. Ja pääsikin.
minullekin. Yritin ja yritin. Ei onnistunut. Yritin siis kaikenlaista jo avioliittomme aikana, kun ei vielä ollut toista tai kolmatta. Mies vain ei ollut sitä sorttia, että olisi parisuhteeseen satsannut. Sitten eräänä päivänä halusi erota, koska minä olin sitä, tätä ja tuota, enkä ollut niin ja näin eli arkinen ja liian tuttu.
Mielenkiinnolla odotan, kuinka mahtaa nykyistä parisuhdettaan hoitaa, johon hyppäsi hyppäsi jo ennen kuin minulle kertoi ero halustaan. Naisesta sain luonnollisesti tietää muuta kautta ja silti olemassa olon kielsi.
Minulla on mies joka keksii hyvän selityksen joka-asiaan.
Hänelle olen ollut huonekalu. Hän ei ymmärrä että olen ihminen.
Hän ei voi myöntää yhden yhtä puutettaan ja myhäilee koko ajan niin tyytyväisenä. Hän aivan aidosti luulee olevansa se maailman ihanin aviomies.
Minä voin todella huonosti kun elän hänen kanssaan.
Olen kuvitellut mielessäni monen monta kertaa sitä päivää kun todella jätän ne avioeropaperit. Kyllä sitten niitä selityksiä piisaa vaikka kuinka sanon, että ihan sinun vuoksesi sinusta eroan. Enkä minkään muun.
Sen olen oppinut, että toista näkemätön, toisen tarpeita huomioimaton mies ei muuksi muutu. On vain hän ja hänen tarpeensa. Jos hän jonkinlaista empatiaa tuntee, se ei ole todellista sellaista, vaan hän kokee itse jäävänsä jostain paitsi ja hänelle itselleen tulee pelko jos vaikkapa vaimo sairastuu. Joka kerta on lopulta kyse hänestä itsestään vaikka päällisin puolin hetken toiselta näyttäisi.
Itse olen nimennyt tämän kykenemättömyyden katsoa omia tekojaan ja niiden seurauksia mattinykässyndroomaksi. Ei mitään merkitystä vaikka kuinka moni tosifakta-asia puhuisi miestä vastaan. Hänen mielestään minä vain olen kiittämätön kun en näe kuinka hyvä hän on. Mikään logiikka ei tuollaiseen mieheen tehoa.
Jätä selitykset ja omat perustelusi sikseen ja ala elää omaa elämääsi. Jos se mieltäsi helpottaa, voisit kirjoittaa pienen kirjeen hänelle miksi hänestä erosit. Siten tiedät, että olet sanonut aivan kaiken tarpeellisen ja se on hänen oma asiansa sen jälkeen.
Olen alkanut todella ymmärtämään, että miehelläni on xyz-logiikka. Se tarkoittaa sitä, että kun normaalisti ajatellaan, että A:sta seuraa B ja B:stä C jne. Tempaisee hän johtopäätöksensä aivan miten sattuu, millaisten todistusaineistojen tahansa vallitessa.
Hyvää jatkoa! Ja anna selitysmiesten pitää omaa kumma päänsä. Ei ole enää sinun päänvaivasi.
Ps. Samalla nimimerkillä kirjoitus em. asiasta sivun ylälaidassa. Saatat löytää miehesi siitä ainakin osittain.